Olympiakisat ovat päättyneet.

 

Jälleen kerran ovat suuret kilpailutapahtumat päättyneet. Seitsemäntoista päivää ovat suomalaiset laskeneet mitaleja, joita sisukkaat urheilijat ovat suomeen tuoneet. Vaan niin päättyy hyvä aikanaan ja on palattava normaaliin elämään.

Mutta niin ovat varmaan urheilijammekin väsyneet suuresta urakasta. Mikä sitten saa Suomaisen naisen ja miehet kilvoittelemaan suurten maiden urheilijoiden paremmuudesta. Se on se Suomalainen sisu, sitä pitää purkaa johonkin ja eikö se ole toinen urheilija. Urheilija on kuin lauluntekijä, hän jättää jälkipolville kauniin laulun tai mahtavan urheilusuorituksen, joista jälkipolvet voivat nauttia.

Mutta ennen sitä, kun urheilijasta tulee hyvä, on hänen vietettävä kivuliasta, yksinäistä elämää. Hiottava suoritustaan sellaiseksi, ettei siinä ole mitään turhaa. Vaan kaikki on valmennuksen kautta suunnattu vain siihen yhteen suoritukseen, on se sitten yksi hyppy tai pitkän matkan hiihto. Mutta ennen sitä urheilija juoksee pimeissä metsissä, tarpoo suolla, hioo kuntoaan kaikella mahdollisella tavalla, että hänestä tulee lajinsa vahvin suorittaja. Ja hän tekee sitä monet vuodet. Hän hoitaa kuntoaan, kun me penkkiurheilijat hankimme perheelle ruokaa, ostamme laitteita, joilla voimme pelata sisällä silloin kun on kylmä ja pimeää. Käymme juhlimassa, kuka milläkin tavalla. Urheilija on yksin juoksemassa pimeillä teillä tai hiihtämässä pimeässä metsässä. Hän hoitaa ja parantaa kuntoaan, että me penkkiurheilijat voimme häntä kannustaa, ja silloin hänelläkin on hyvä olla, kun me kannustamme häntä, silloin hän tietää, että hän on kunnossa.Kunto ei tule yhtenä vuonna, vaan sitä armotonta kunnon hankkimista pitää tehdä vähintään kolmevuotta ja ei aina riitä sekään.

Ja sitten tulee mahdollisuus näyttää Olympialaisissa, onko kunto sellainen, että palkintopallille on mahdollisuus päästä, ja vielä sille korkeammalle kohdalle.Kilpailu on kulkenut hyvin. Mutta hiihdon loppuvaiheessa tulee kramppeja jalkoihin, mutta niiden kanssa on vain jaksettava. Vauhti kovenee ja kanssa kilpailijoita putoaa kyydistä. On enää kaksi kilpailijaa, jotka kamppailevat hiihdon kullasta. On vielä löydettävä yksi puristus, kaikki voima mitä vielä kehosta löytyy, on laitettava peliin. Ja niin tulee kulta Suomeen. Kilpailupaikalla kaikki ylistävät voittajaa, Suomalaista voittajaa. Ihmiset huutavat seisaallaan. Penkkiurheilija makaa sohvallaan ja pudottaa kyyneleen poskelleen, jonka äkkiä kuivaa pois. Palkintopallilla seisoo Suomalainen urheilija ja on onnellinen. Maamme laulu soi, ja penkkiurheilija makaa sohvallaan ja pudottaa toisen kyyneleen, kuivaa senkin nopeasti pois. Ei noussut kotikatsoja ylös, kun kilpailija saapui maaliin. Ei noussut ylös silloinkaan, kun Maammelaulu soitettiin.Ei saanut Olympiavoittaja kunniaa sohvalla. Mutta kilpailupaikalla hän sai kiitosta, ja siellä kaikki seisoivat.

Joku onnistui huonosti siinä samassa kilpailussa. He eivät onnistuneet tällä kertaa. Joku valmennuksessa ei mennyt kohdalleen tai valmennuksessa tapahtui virhe. Ehkä oli voitelussa jotain häikkää. Penkkiurheilija ei tätä kestä. Hänen on saatava moitteet, välillä liiankin kovat moitteet. Tätä ei penkkiurheilija käsitä, eihän kaikki voi voittaa. Tällä kertaa voitti se Suomalainen mies, joka oli kaikki tehnyt oikein. Hän laittoi itseään kuntoon silloin kun me juhlimme. Hän halusi, että hänelle hurrataan, kun hän voittaa.

Mikä meihin Suomalaisiin on oikein tullut. Emme kunnioita toista ihmistä, saatika urheilijaa, joka ei ole hyvä. Itse saamme itseltä kunnioitusta. Onhan mulla hieno auto pihassa, oma talo ja ei meidän tarvitse hernesoppaa syödä, vaimokin on nuori ja kaunis. Pysyykö se vaimo, jos et kunnioita häntä. Onko varma, että sinun työpaikkasi ei mene konkurssiin, ja jäisit työttömäksi. Mitäs sitten talollesi tapahtuu, jos et saakaan enää töitä. Tässä kohtaan kannattaa miettiä elämää uudelleen.

 

piki

 

Fodmap ruokavalio

Arttu Pimiä oli laittamassa parempia housuja jalkaansa. Perkele kuului kantavasti huoneiston seinien sisällä. Artun vaimo Kaarina, os. Piukka hätkähti, ja kiiruhti miehensä luo. ”Mitkään housut eivät mahdu enää jalkaan. Tai mahtuu, mutta en saa pännin nappia kiinni. Nyt minun täytyy laittaa urheiluhousut jalkaan”. Artun piti lähteä poikaporukassa läheiseen baariin maistelemaan olutta. Ravintola oli pieni, että sen tähden voisi urheiluhousuissakin sinne hyvin mennä. ”Nyt se alkoi sitten sapuskan säätely”, tokaisi Arttu ja kiskoi paitaansa päälle. Napit ovat tässäkin vatsan kohdalta aika piukeat. Taidan vetää vaan pusakan päälle, ja niin lähti Arttu kohden pientä ravintolaa.

Matkalla kuitenkin hän vielä ajatteli vatsansa suuruutta. Mistä hitosta se on kasvanut. Olenhan kyllä karkkia ja suklaata napostellut iltaisin telkkaa katsellessa, mutta kun olen muutenkin vähentänyt ruuan syöntiä. Jotain pitäin äkkiä tehdä, että vatsa pienentyisi. Kuitenkaan ei viitsi lähteä uusia housuja ostamaan, kun käytän niitä niin harvoin.
Arttu saapui kapakkaan, jossa jo kaverit häntä odottelivat. Kaverit huomasivat heti Artusta, ettei kaikki asiat olleet aivan kunnossa. Einari päätti kysellä, mikä kaveria oikein vaivaa. Vastaus tulikin aika nopeasti. ”Huomasin, kun aloin laittaa vaatteita päälle, että housut eivät mene yläosastaan kiinni. Mietin tänne tullessa, että onkohan minun vatsassa jokin kasvi. Olen kyllä huomannut, että vatsa tuntuu ottavan kiinni sukkia laittaessa tai varpaan kynsiä leikatessa. Mutta en ole siihen sen paremmin kiinnittänyt huomiota. Luullut vain, että pitäisi alkaa hiukan jumppaamaan. En tiedä, pitääkö sitä käydä lääkärillä”. Ville päätti ehdottaa Artulle erästä seikkaa. ”Oletko kuullut sellaisesta ruokavaliosta, jossa esimerkiksi jätetään kaikki sellaiset sapuskat pois, jossa on vehnää. Se on vähän kuin hiilari-juttu, kun jätetään valkoinen leipä pois, mutta tämä ruokavalio on vielä sitäkin laajempi. Vehnäjauhoista tehty ruoka kuulemma jotenkin alkaa käymään suolistossa, että suolisto kärsii ja se saa vatsan pyöristymään ja kovettumaan”.

Arttua tämä alkoi kiinnostamaan. Mutta mistä löytäisin tästä vielä lisää tietoa. Kaverit eivät tienneet siitä muuta kuin, että menee tietsikalta katsomaan. Esimerkiksi Googlettaa vaikka juttua, ”vatsa kova ja suuri”, eiköhän sieltä jotain löydy. Tämä sai Artun hiukan iloisemmaksi, ja hän unohti nopeasti kasvaimen vatsassaan. Hyvä kun asia selvisi jotenkuten, ja se sai pyyhittyä pois mielestä ainakin tänä iltana. Nyt pystyi keskustelemaan kavereiden kanssa taas yhteisistä asioista.
Arttu heräsi aamulla hiukan kohmeloisena. Hän päätti heti mennä katsomaan koneelta, löytyisikö sitä ruokavaliota, jota voisi alkaa kokeilemaan. Hän googletti ”pyöreä kova vatsa”. Arttu selaili, ja melkein heti löytyikin ”Fodmap-ruokavalio”. Sitä hän alkoi lukemaan. ”Huonosti imeytyvät fermentoituvat, eli ns. fodmap-hiilihydraatit aiheuttavat paksusuolessa bakteerikäymisen välityksellä kaasun muodostusta. Osa niistä lisää veden määrää ohutsuolen loppuosassa. Herkistynyt sisäelintunto voimistaa suolen venytyksen aiheuttamaan vatsankivun ja turvotuksen tunnetta”. Ai sellainen juttu. En mä nyt oikein siitä ymmärtänyt mitään, mutta onhan täällä lisääkin juttua. Ja lista niistä ruoka-aineista, mitä ei saisi syödä. Arttu kopioi listan ja näytti sitä vaimolleen. ”Aika kovaan testiin sinä lähdet. Kannattaakohan nyt ihan kaikkia asioita kokeilla. Jo pelkästään vehnäjauhon lopettaminen, lopettaa kastikkeet, leivät, pullat, makaronit ja yleensä kaikki mitä on vehnäjauhosta tehty”. Asia jätettiin vähäksi aikaa mietintään. Ja Arttu lähti aamupalan jälkeen pihalle hommii

Arttu huolsi ruohonleikkuria ja siinä samalla mietti ja mietti. Siinä listassa oli aika paljon tuotteita, mitä ei saisi syödä. Hän muisti tutummista hedelmistä Päärynä, vesimeloni, luumut omena, jäätelöt, jugurtti, kerma, maito, pehmeät juustot, pähkinät, herneet, vehnäjauho. Mitähän niitä muita vielä oli. Mitähän sitä sitten pystyy vielä syömään. Kai sitä pitää emännältä kysellä vielä.
Ruohonleikkuri oli huollettu ja Arttu pääsi kokeilemaan kuinka se pystyy uuteen ruohoon. Hän ajeli muutaman kierroksen pihalla, mutta asia vaivasi häntä sen verran, että hän huuteli Kaarinan pihalle, että jos juotaisiin kahvit vaikka täällä pihalla.
Sieltä Kaarina tulikin kahvikuppien ja monistetun paperin kanssa. Yhdessä alettiin katsomaan, saisiko niistä ruokatuotteista vielä jotain ruokaa aikaiseksi. Kyllähän täältä vielä löytyy, kun on riisi, kaurahiutaleet ja peruna. Osa juureksista, lihat, jauheliha. Ja jos jostain voisi hiukan antaa periksi, esimerkiksi ruskeakastike, niin kyllähän täältä löytyy vielä kaiken näköistä. Ja kun kerää näitä juureksia, mitä saisi syödä, niin pitää vain katsella ohjeita mitä niistä pystyy tekemään, kertoili vaimo tietävän näköisenä. No voisihan sitä kokeilla, kuinka sitä jaksaa, ja tuleeko sitä kiukkuiseksi kuin tupakkilakkolaiset. Ja taas jatkettiin hommia. Arttu ajeli tontin nurmikot kuntoon ja haravoi me paikat, jossa nurmikko oli ollut jo paksua.

 

Vaimo tutustui uusien ruokien listaan. Aamuksi tehdään risottoa ja vaihtoehdoksi vaikka kaurapuuroa. Jotain leipää kyllä pitäisi olla. Sitten hän huomasikin, että voihan sitä kauraleipääkin tehdä. Kaurajauhojakin näkyy löytyvän ja se tehdään kaurajuomaan. Hän lähtikin käymään kaupassa. Kaarina tutkaili jauhohyllyjä ja löysikin jauhoa. Kaurajauho oli vain yhden kilon pusseissa. Ja kaurajuomaa löytyi jugurttien vierestä. Olihan niillä hintaa, mutta olisi ainakin joskus leipää ruokapöydässä. Sipuli oli paha asia, kun se oli kieltolistalla, mutta kai sitä nyt voisi käyttää kuitenkin. Samalla Kaarina keräsi juurikkaita ja hedelmiä mukaansa, jos vaikka tekisi jonkinlaisen juurenpannun uuniin.
Arttu touhusi pihalla, koska siellä tuntui olevan aina jotain puuhaan. Olihan tontti kaikkiaan kolmen hehtaarin kokoinen. Mutta kun ei viitsinyt paikallakaan olla. Nyt oli isännällä suunnitteilla pienen suihkulähteen rakentaminen. Vettä kun oli omasta takaa, sillä pieni puro kulki tontin poikki, josta oli tarkoitus juoksuttaa vettä puutarhaan.
Kaarina leipoi kaurajugurtista ja kaurajauhoista leipään samalla kuin juurenvuoka kypsyi uunissa. Pian olikin päivällisen aika ja emäntä kävi huutelemassa miehensä syömään.
Asetuttiin pöydän viereen ja Kaarina kertoili mitä ruokaa tässä nyt on tarjolla. Esimerkiksi tätä nyt sitten syödään yhtenä ruokana, muiden ruokien ohella. Ensin otettiin ruokaa vain vähäsen, ja maisteltiin ja kun se hyvältä tuntui, otettiin lisää. ”Kuinka sinä nyt tämmöistä osasit valmistaa. Leipäkin tuntuu aika hyvältä”. ”Leipä nyt on aika kallista ja tuosta ohjeesta ei tullut kuin kaksi tämän kokoista pyöreää pientä leipää”. Ruoka tuntui isännälle maistuvan. ”Ehkä mä voisin kokeilla tätä ruokaohjetta, ainakin jonkin aikaa. Katsotaan sitten, auttaako se vatsaan mitenkään”.

 

Kaksi viikkoa oli kulunut uutta ruokalistaa apuna käyttäen. Arttu kävi testaamassa painoa, ja huomasi jo painostakin lähtevät puolitoista kiloa pois. Vatsakin oli pehmennyt ja oli jo paljon parempi olla. Housuja piti myös kokeilla ja nythän ne mahtuivat jo taas jalkaan. Uusi ruokalista tuntui auttavan. Sovittiin myös, että kiellettyjä ruokatavaroita voisi ottaa aina jonkun mukaan, jos joku ruoka sitä vaatii. Ei oltu enää niin ehdottoman tarkkoja kaikista, mutta kuitenkin pidettiin ruokalistaa hyvänä, eikä siitä muuten poikettu.
Arttu oli hyvillään, ettei nyt ainakaan vielä tarvinnut lähteä lääkäriin. Ja ajatuksen ”Kasvi vatsassa” sai ainakin vielä unohtaa.

piki

Muista katsoa myös osoitteesta http://pikivaantaa.suntuubi.com    Sieltä löytyy lyhyitä juttuja

Ei siellä istu taivaan lintukaan

 

   Haluan kertoa miehestä Taavi, Taavi Hälppänen, niin kuin hänen nimensä oikeasti oli. Takatukka Taaviksikin häntä on sanottu, mikä tietenkin oli varsin osuva nimitys hänestä. Hän ei halunnut koreilla ulkomuotinsa kanssa.  Parturi oli hänelle monesti aivan vieras asia. Ei hän siellä halunnut käydä ja siksi tukka kasvoikin takaa välillä varsin pitkäksi.

Sama oli vaatteiden kanssa. Työvaatteet olivat hänellä melkein aina päällä. Ehkä sen tähden, kun hän oli erittäin kova tekemään töitä. Sen oli huomannut myöskin työnantajakin. Ylitöitä oli useasti ja niiden tekemiseen ei tahtonut löytyä kuin Taavi. Hän oli aina valmis, kun töitä piti tehdä.

Oli Taavilla vaimokin, mutta ei samoja harrastuksia tahtonut löytyä molemmille. Taavi paiski töitä töissä ja kotona. Ja niinpä vaimo saikin istua kotonaan yksin. Ainoa viihde hänellä oli, kun sai katsoa televisiota ja kutoa villasukkia.

Näin päivät kuluivat vuodesta toiseen. Monesti yrittivät työkaverit saada Taavia lähtemään, vaikka kalareissulle tai firman pikkujouluihin, mutta ei Taavi sellaisiin lähtenyt. Töitä vain hän halusi tehdä. Ja Taavin vaimo Ingrit, oli hiljainen ja hän oli jo tyytynyt kohtaloonsa. Taavi kömpi hänen vierelleen illalla myöhään ja välillä jo yönkin puolella, ei siinä enää rakkauden asioista voinut puhua eikä loihtia mitenkään esiin. Niinpä heillä ei ollut lainkaan lapsia. Sellaiset hetket olivat joskus nuoruudessa, kun vierekkäin oltiin sängyssä ja tehtiinkin jotain, mistä olisi hyvin lapsikin saanut jo alkunsa, mutta ei se vaan silloin onnistunut.

Taavi asui vuokralla eräässä Uudemmaan läänin kaupungissa. Ja eihän hän kotonaan voinut autoja korjailla, sillä sehän oli tietenkin kielletty. Mutta hän oli vuokrannut läheltä pienen hallin, johon juuri pari autoa mahtui kerralla sisään. Siellä sitä työtä oli, välillä liiankin kanssa. Ei sitä kerinyt juhlimaan tai kalalle lähtemään. Juhlikoot ne, joilla on siihen aikaa, kertoi Taavi. Minulla menee näiden töiden kanssa kuitenkin kaikki aika.

Näillä opeilla mentiin, jotka heillä juuri nyt oli. Ei se kuulemma tarvinnut mitään sen kummempaa.

Kuitenkin Taavi oli jo yli 50 vuotta vanha. Hän ajattelikin, että mitä hän tekisi, kun eläkkeelle joutuisi. Ei mitään tekemistä tuntunut vain löytyvän. Ei hänestä olisi vaimonsa kanssa lenkillä käymään tai muuten vaan kävelyllä käymään.   Ja  onhan hän pärjännyt nytkin, ilman minun kävelyttämistä. Autojenkin korjaukset muuttuvat, kun pitäisi saada niin paljon mittareita ja muita testi laitteita. Muutamia autoja vielä kylillä liikkuu, joita pystyy vanhoilla taidoilla vielä korjaamaan. Mutta sen jälkeen tämä auton korjaus pitää lopettaa. Mutta mitä minä tekisin. Taavi vaipui taas ajatuksiin.

Taavista tuli aika nopeasti sellainen ajatteleva Aatu. Hän paini tämän ajatuksen kanssa, aina kun vain siihen oli mahdollisuus. Se kuitenkin oli selvää, että hän ei halua kotona istua, jotain muuta piti keksiä.

Sitten hän keksi erään ajatuksen, – olisiko viinasta apua? Tätä ajatusta piti pohtia tarkemmin. Taavi jäikin pohtimaan ajatusta hiukan syvällisemmin. Kuitenkin tämä viina oli varsin uusi asia. Hän kun ei ollut koskaan mitään alkoholia edes maistanut. Olisiko minun nyt kuitenkin kokeiltava ensimmäinen kerta tätä ainetta, joista kaverit aina puhuvat. Ehkä kuitenkin on jätettävä Ingrit tämän ajatuksen ulkopuolelle, enhän kuitenkaan yleensäkään hänelle paljonkaan puhu. Nyt on vain pullo haettava Alkosta.

Tämän jälkeen tuntuikin menevän kaikki ajatukset aivan nappiin. Hänhän voisi ryypätä omassa hallissaan. Sinne ei tule kukaan häntä häiritsemään. Ei vaimo, eikä kaverit. Oli torstai, kun Taavetti lähti töiden jälkeen viinakauppaan.

Taavi pysäköi autonsa hiukan kauemmaksi viinakaupan ovesta. Hän ajatteli, ettei nyt sattuisi kukaan tuttu turhaan häntä näkemään, tulisi vain turhia juttuja. Sitten hän käveli kohti viinakaupan ovea, samalla katsellen sivuilleen, ettei kukaan tuttu vain olisi siellä sattumoisin samaan aikaan. Ketään tuttua ei näkynyt ja hän samalla tempaisi viinakaupan oven auki. Nyt hän oli sellaisessa paikassa, jossa ei ollut koskaan ollut. Nyt pitäisi vain löytää sellainen pullo, joka saisi ajatukset liikkeelle. Ensin hän katseli punaisia ja keltaisen värisiä pulloja. Mutta ajatteli, että taitavat olla vain jotain marjamehua. Kai se kirkkaan värinen pullo on kuitenkin sitä parasta. Hän otti kaksi Koskenkorvan nimistä pulloa ja suunnisti kassaa kohden. Taavi piti pullojaan kädessä ja kun hänen vuoronsa tuli, pyysi kassaneiti laittamaan pullot hihnalle. Taavi vain kyseli, että enkö voisi kuitenkin pitää pulloja kädessä, samalla hän katseli ympärilleen, onko tuttuja lähellä. Neiti kuitenkin pyysi toistamiseen Taavin laittamaan pullot hihnalle. Laittoihan Taavi pullot hihnalle, kun neiti jo korotteli ääntään. Mutta pullot eivät mahtuneet Taavin taskuihin. Hän pyyteli neidiltä, olisiko jotain kassia nopeasti. ”Olkaa hyvä, ja ottakaa täältä hihnan päästä kassi. Se sitten maksaa myös”. Taavi haki kassin ja sujautti pullot nopeasti kassiin. Neiti oli käsi suorana, odotellen rahaa kassista. Rahan sai neiti ja Taavi nopeasti kiiruhti ovesta ulos, kohden autoaan.

Kaikki onnistui hyvin ja Taavi ajeli hallinsa ovelle. Pullot hän piiloiti hallin nurkkaan. Ehkä hallissa piti hiukan laitella paikkoja kuntoon huomista varten. Niinpä hän lakaisi lattian myös pienen toimistokopin lattian. Sitten hänelle tuli vielä mieleen, että voisihan sitä lattiaakin hiukan pestä, olisi se sitten siistimmän näköinen. Siinä sitten kasteltiin lattia ja heitettiin pesuainetta sekaan. Seuraavaksi sai kyytiä harja. Lattia puhdistuikin kovaa tahtia, olihan Taavetti kuuluisa työn nopeudesta. Ja mitä teki, niin se oli hyvin tehty.

Lattia oli puhdas, ja siinä samalla oli siivottu pieni konttoripöytä ja tuolikin. Nyt tänne kelpaa tulla, vaan ei ollut oikein autoja enää, mitä korjaisi.

Nyt sitä voisikin lähteä jo kotiin, kun kellokin lähentelee puolta yötä.

Perjantai päivä oli aika pitkä töissä. Taavi ajatteli sitä iltaista viinan juontia, ja syntyykö hänen ajatuksissaan mitä sellaista työtä, jota voisi alkaa tehdä, kun eläkkeelle töistä potkivat. Senhän ei tarvitse olla työtä, vaan harrastuskin käy. Kunhan on vain jotain tekemistä.

Kellon isoviisari pyörähti ylös ja vapaus alkoi. Nyt kiireesti hallille ja auto sisään. Vain pieni lamppu palamaan, niin ei kukaan oivalla hänen olevan siellä.

Hallille saavuttuaan hän lorautti kupin täyteen Koskenkorvaa. Sitten vapisevien käsien nostamana kahvikuppi kohti huulia, ja kunnollinen ryyppy kupista. Sitten tuli hiljaista, Taavin seistessä huulet yhteen puristettuna paikallaan pöydän vieressä. Kunnes hän nielaisi suunsa tyhjäksi ja juoksi kovaa huutaen keittiön raanan alle ja lorotti vettä suuhunsa. Taavi nosti päänsä ylös ja sanoi pienellä kainoudella ”perkele”. Olisiko siihen pitänyt laittaa jotain sekaan. Mitä siihen nyt laittaisi, että se tulisi makeammaksi. Jos siihen laittaa vettä ja sokeria. Sitten taas kokeiltiin. Nyt ei mies enää lähtenyt vettä suuhunsa työntämään, mutta irvisti kyllä aika pahanmoisen irvistyksen.  Ehkä se nyt vielä jossain vaiheessa alkaa maistumaan. Niin tietenkin kävikin. Viina tuntui maistuvan ja Taavetille tuli mukava kevyt olo. Häntä alkoi jututtamaan, hän keskusteli itsensä kanssa ihan oudoistakin asioista. Ja sitten taas naurettiin jutun päälle. Näin jatkui Taavetin illanvietto, ja häntä alkoi jo harmittamaan, kun ei ollut Koskenkorvaan ennen törmännyt. Tästähän tulee iloinen, kiva mieli.

Taavetilla alkoi jo väsymys painamaan ripsiä alaspäin. Hän nukahteli välillä, ja kun heräsi, hän muisti, että jotain asiaa piti ajatella. Viimein se asia pyörähtikin mielessä, kun hän seuraavan kerran heräsi. Minun piti miettiä, mitä alan tekemään, kun jään eläkkeelle. Alanko juomaan Koskenkorvaa, tämä juttu on hyvä, vaikka se voisi kyllä tulla kalliiksi. Ehkä minun pitää miettiä asiaa vielä uudelleen. Ehkä torkahdan hetkeksi ja mietin sitten asiaa uudelleen.

Ja niin torkahti Taavi uneen. Mutta sitä ei Taavi tiennyt, että kun humalassa nukahtaa, niin yleensä sitä nukutaan kauan. Ja niinhän siinä kävi, nytkin. Mies heräsi hallinsa lattialta kylmissään. Hän koitti hamuilla kädessä olevaa kelloa, mutta näkykyky oli vielä samea. Viimein kuitenkin hän alkoi tavoittamaan näkökykynsä takaisin. Hän katsoi kelloaan pitkää, käykö tämä, mitä tämä oikein näyttää. Näyttääkö kello olevansa jo kaksitoista. Voihan per***e. Nyt pitäisi päästä Ingritin luo jotenkin. Taavetti oli mokannut. Hän koitti kävellä mutta päässä tuntui olevan hirveä jytinä. Eikä askeleetkaan tuntuneet vielä kovin varmoilta. Enhän minä voi vielä autoakaan ajaa. Nyt pitää alkaa miettimään asiaa taas uudelleen.

Taavi kävi vanhalle sohvalle loikoilemaan, ja koitti ajatella. Pitäisikö minun soittaa vaimolle ja vaikka vähän valehdella. Mitä hittoa minä oikein keksin.

Aikansa oli mies miettinyt kohtaloaan. Monta kertaa hän oli ottanut vanhan puhelimen kahvasta kiinni, soittaakseen vaimolleen, mutta laskenut se takaisin. Niin pelotti miestä nyt.  Enkä, jos otan oikein vähän sitä juomaa, jos se vaikka auttaisi. Niinpä hän lorautti pienen tipan kirkasta juomaa mukinsa pohjaan ja päälle vähän vettä. Kupillisen hän joi kahdella kulauksella loppuun. Sitten taas istuttiin ja kuulosteltiin kuntoa. Se alkoikin jo auttamaan. Nyt tuli Taavista jo paljon varmempi. Hän otti puhelimen luurin käteensä ja soitti vaimolleen. Ja hän kertoi asian aivan niin kuin se oli tapahtunutkin. Ostin viinaa ja menin sitä yksin juomaan halliin. Sitten satuin nukahtamaan ja heräsin vasta nyt. Ingrit kysyi mieheltään, ”mikset tullut tänne ottamaan, ehkä minäkin olisin voinut yhden lasin ottaa. Aivan kuin iso kivi olisi pudonnut miehen hartioilta, ja hän kysyikin, että mitenköhän pääsisin sitten sinne. Vaimo ei jäänyt toimettomaksi vaan kertoi miehelleen, että minä soitan veljelleni, jos hän vaikka hakee sinut.  Hän jatkoi vielä, että jäikö sinulle sitä viinaa. Ei tainnut paljon jäädä, mutta haetaan sitä lisää.

Taavilla tuli hyvä olo, ei ollut vaimo vihainen. Samalla vaimon veli ajoi hallin pihalle. Taavi nopeasti kyytiin ja viinakauppaan. Matkalla miehet ajattelivat, että taitaa se Koskenkorva olla naiselle hiukan vahvaa, jos otat vaikka viiniä tai likööriä. Taavi oli vähän outo näiden viinojen kanssa, ja hän pyysikin vaimon veljen mukaan kauppaan neuvomaan.

Viinat oli hankittu ja samoin ruokaakin ostettu. Kyytimies oli lyönyt Taavetin käteen tulppaanikimpun, että annapas nämä sitten vaimollesi.

Auto kurvasi kotitalon pihaan ja Taavetti kantoi ostetut tavarat sisälle. Hän käveli heti vaimonsa eteen. Pyysi anteeksi ja antoi kukat vaimolle. Vaimo jäi hölmönä katsomaan miestään. Mikä sinulle on oikein tullut, anteeksi ja kukkasia. En ole koskaan tätä vielä kokenut. Nyt kävi vielä toinenkin asia, mitä ei oltu nähty kuin heidän omissa häissään. Ingrit nousi ylös tuolistaan ja halasi miestään, tämä halaus olikin pituudeltaan pitkä.

Pariskunnan välit olivat muuttuneet hetkessä erittäin läheisiksi. Tehtiin ruokaa yhdessä ja välillä halattiin. Tehtiin yhdessä lasit ja istuttiin kuistille niitä juomaan. Alkoi Taavettikin puhumaan, ja kertoi huolensa, että mitä hän tekisi, kun työt loppuvat.  Laitettiin sauna lämpiämään, ja tehtiin taas yhdet paukut. Molemmat oikein nauttivat yhdessäolosta. Tälläisiä tilanteita ei ole ollut kuin silloin nuorena, nyt tästä ei enää luovuta. Uusia harrastuksia mietittiin. Ingrit otti esiin ainakin yhden asian. Miksei tässä rivitalossa kukaan ruoki lintuja. Yhtäkään lintulautaa ei ole pihassa. Sitä päätettiin kysellä isännöitsijältä tarkemmin. Vaimo oli nähnyt televisiosta aivan viimepäivinään ohjelman, jossa vanhempi mies oli tehnyt metsään pienen lintukodon. Vanha mies istui siellä päivisin monta tuntia ja syötteli lintuja jopa kädestä. Lintuja oli montaa laatua ja olihan siellä oravakin. Niistähän voisi ottaa, vaikka valokuvia ja jos vaikka sattuisi tulemaan joitain harvinaisia lajeja, niin niistähän voisi ilmoittaa johonkin. Jotenkin alkoi jo Taavikin innostumaan tästä lintujen syöttämisestä. Mutta sauna oli lämmennyt ja nyt oli eräs jännityksen kohde tulossa. He menisivät yhdessä saunaan, koskahan näin on oikein tapahtunut.

Vielä sunnuntaikin vietettiin kahdestaan. Ainoastaan väkijuomat laitettiin pois näkyvistä. Ehkä niiden aika tulee taas myöhemmin.

Maanantaina isäntä lähti töihin, ja Ingrit päätti soittaa isännöitsijälle lintulaudoista. Hän saikin

Isännöitsijän kiinni, joka selvitteli asiaa lintuinfluenssan vaikutuksesta ihmiseen. Se on tarttuva tauti, joka leviää ihmisestä toiseen nopeasti. Ingrit koitti sanoa, että eläimiä pitää voida syöttää talvella. Eivät kaikki taivaan linnut kestä ankaraa talvea. Hän oli ottanut selvää lintulaudoista. Paras lauta on sellainen, johonka lintu ei pääse ulostamaan. Ja kun lintulaudoista pidetään huolta, niin mitään vaaratekijää ei ole. Mutta ei isännöitsijä näitä asioita halunnut kuunnella. Ingrit sanoi vielä loppuun, että en olisi uskonut, kuinka julmia ihmiset oikein ovat. Ihmiset pitää huolta toisistaan ja myöskin eläimistä pidetään huolta. Mutta ei auttanut tälle ihmiselle mikään puhe.

Ingrit oli kiukkuinen, hän jopa kyseli tutuiltaan, että kenenkä metsä tuo vieressä oleva metsä on. Hän saikin siihen vastauksen ja etsi puhelinnumeroa kyseiselle viljelijälle. oikea numero löytyi ja Ingrit neuvotteli isännän kanssa kaikista asioista mitä heillä on mielessä ja kuinka paikkaa pidetään kunnossa. Isäntä oli itsekin innokas lintujen syöttäjä omalla pihallaan. Ja hän antoikin luvan pariskunnan käydä lintuja syöttämässä. Hän pyyteli vielä, että voisiko hän käydä joskus itsekin katsomassa tätä paikkaa. Näin sovittiin asiat.

Taavi tuli töitä ja siinä yhdessä, kun ruokaa laitettiin, Ingrit kertoi tapauksesta miehelleen. Taavi oli toisaalta vihainen vuokra yhtiön kiellolle. Nythän me voidaan laittaa, vaikka riistakamera sinne puuhun kiinni, niin nähdään, mitä kaikkea eläimiä siellä liikkuu. Isäntä oli ehdottanut, ettei puhuttaisi muille tästä syöttämisestä. Ja kun lähdette metsään, niin menkää aina eri kautta, silloin ei kukaan hoksaa teidän puuhistanne mitään.

Ruokailun jälkeen lähtivät Ingrit ja Taavi kävelemään metsään. Metsä tuntui olevat erittäin kiinnostava kohde. Siellä oli helppo kävellä, sillä omistaja oli pitänyt metsää siistinä. He löysivätkin hienon paikan, missä voisivat lintuja syöttää. Kaksi isoa kuusta ja niiden ympärillä pieniä kuusia. Keskelle jäi aika suuri alue, jossa oli kiva katsella lintujen syövän automaateista. Kaikki odottelu alkoi saamaan molempien mielessä kovin kiireisen ajattelun. Nyt ensin halattiin, ja välillä naurettiin ja välillä taas suunniteltiin syöttöpaikkaa.

Syksyn lähestyessä, kun Taavettikin oli jo eläkkeellä, oli pariskunta saanut itselleen hienon harrastuksen. Pakkanen ja jo ensimmäinen lumisade käynnisti automaattien täytön. Heillä tuntui olevan nyt oiva harrastus. Jo kahden kuukauden jälkeen, kun he hiipivät lähelle syöttöpaikka, huomasivat he syöttöpaikalla olevat jo useita lintuja. Automaatitkin olivat melkein tyhjiä.

Siitä se sitten lähti. Kerrotaan, että heidän yhteinen harrastus on laajentunut. Heillä on jo kolme paikkaa, joita he hoitavat. Kaikki toimii hyvin ja valokuviakin on saatu. Ensimmäisessä paikassa ovat linnut kesyyntyneet jo paljon. Ei sieltä lähde montaakaan lintua pois kun, menemme lisäämään siemeniä. Ja on niitä lintuja seissyt jo meidän olkapäillä ja hatun päällä. Kumpa olisimme keksineet tämän syöttötyön jo aikaisemmin. Niin muuttui pariskunnan elämä täysin, he olivat löytäneet toisensa ja mukavan harrastuksen.

 

 

piki

 

Kaverit ja vähemmän tutut.

Oli sellainen päivä, kun en keksinyt oikein mitään tekemistä. Sitten sainkin aivan hullun ajatuksen. Jos menisin kaupungin keskustaan katselemaan, minne minun kaverit tai tutut oikein menevät. Olenhan asunut täällä Hyvinkäällä kuitenkin melkein 20 vuotta, että kyllä siinä ajassa on tullut jo tuttuja tässä kaupungissa.

Puin vaatetta päälle, kun oli kuitenkin jo talvi, vaikka ei pakkasta ollutkaan kuin 1 aste. Seisoskelu kuitenkin paikoillaan saa nopeasti kylmän tunkeutumaan vasten ihoa.
Nousin linja-autoon, koska omaa autoa ei minulla ole. Päätin pysähtyä aivan keskustaan, vaikka näin perjantai aamuna eivät vielä ravintolat olekaan auki. Päätin kuitenkin jäädä suuren kauppakeskuksen lähituntumaan ja seuraamaan tilannetta. Kaupan sisäpiha oli laaja, josta pääsi myöskin toiseen suureen kauppakeskukseen. Etsin rauhallisen paikan, jossa saisin olla tovin yksin. Uskoin kuitenkin, että joku tutuistani tulee heti minua häiriköimään. Tutuistani kuitenkin löytyy myöskin ihmisiä, joiden päätehtävänä on saada päivittäiset humalat juotua. Ja niitä ns. kavereita koitin välttää. Itse en ole mikään korkin päälle astuja, mutta nämä tutut ovat yksinkertaisesti tulleet siitä, että olen innokkaasti jäänyt juttelemaan näiden humalaisten kanssa. Heistä kuitenkin löytyy myöskin kivoja keskustelukumppaneita.

Olin löytänyt melko mukavan paikan, vaikka olinkin hiukan kielletyllä alueella. Olin näet mennyt seisomaan seinustan viereen, jossa kasvoi korkeita pensaita. Siellä ilmeisesti saisin olla rauhassa jonkin aikaa.

Suuri Citymarket oli avannut jo ovensa ja ihmisiä alkoi virrata sisään. Kaupassa olivat euron päivät, joka villitsi kaupunkilaiset täysin. Kaikki evät olleet edes kaupunkilaisia, vaan ihmisiä tuntui tulevan kauempaakin kaupoille tähän kauppaan. Olihan se yllättävää, kun hedelmiä sai kilon, yhdellä eurolla. Kaikki alennukset eivät koskeneet pelkästään hedelmiä, vaan muitakin tuotteita oli alennettu huomattavasti. Kiinnostavaa oli huomata, kun vanhemmat naiset jaksoivat kantaa kassejaan ulos kaupasta. Kuitenkin nämä naiset olivat jo aikoja sitten siirtyneet eläkeläisten suureen joukkoon. Ja eivät naiset sieltä yhden kassin kanssa tulleet, vaan kaupasta oli otettu toiseen käteen vielä muovinen kassi, joka kotona sitten joutuu roskapussiksi. Sillä sitä on kiva viedä roskat roskikseen, kun kassi on korea päältä, aivan virheetön, ja maksoihan se kuitenkin 20 senttiä.

Tuttuja ihmisiä ei vaan näkynyt. Tai ehkä siellä meni tuttujakin, mutta hetkellisesti oli niin paljon ihmisiä liikkeellä, että hyvinkin siellä tuttuja oli. Ihmisiä parveili kaupan oven lähettyvillä. Siellä tutut tapasivat toisensa. Jotkut laittoivat tupakan huulilleen ja nuoremmat ottivat puhelimen taskusta, kun pääsivät kaupasta pihalle. Vanhemmat naiset soittivat Taksin hakemaan, koska ruokaa oli nyt niin paljon, että eivät kotiin jaksaneet niitä kantaa. Heillä varmasti oli hyvä mieli, kun pienellä rahalla sai evästä näin paljon. Mitä nyt Taksi sitä kilohintaa hiukan nostaa.

Huomasin, että tämä ei ollut kovinkaan hyvä paikka kyttäillä ihmisiä. Tajusin, että eivät juopot nyt varmasti hedelmiä käy kaupasta ostamassa. Vaikka olihan kauppoihin tullut terävämpääkin kaljaa jo myyntiin. Menin hiukan sivummalle, ja hetihän täältä löytyi kolmen miehen porukka, joko teki inventaaria käyttämättömistä rahoista. Kallen ja Tuuren tunsinkin, mutta kolmas mies oli minulle aivan uusi tuttavuus. Enhän kaikki tietenkään voi tuntea, mutta kysyin kuitenkin hänenkin nimeä. Kaveri katsoi toisia ja minua silmiin ja kyseli, että mitä minä, sillä tiedolla oikein teen. Kalle sanoi, että Eki se on, luulee kai, että sinä viet sen johonkin. Eki siinä jotain mutisi, ei kai olisi halunnut nimeään lausuttavan.
Selvyys tuli, että 50 senttiä pitää vielä jostain saada, että saatais jokainen kaksi tölkkiä kaljaa. Ajattelin antaa rahan pojille, niin pääsevät hekin viettämään viikonloppua.
Täällä kirjaston puistossa näkyikin tuttuja enemmän. Hyvä ystäväni Kalliokummun Ritva odotteli viinakaupan aukeamista. Hän oli jo ruokatavarat ostanut, mutta oli jostain syystä unohtanut viinipullon ostaa. Hän kuulemma lupasi nauttia pullon sisällöstä yksin Vehkojan kaksiossaan.
Kiertelin toisen mahtavan kaupan alapuolelle, eli Suokadun puolelle. Sieltä rauhallisin askelin käveli kaupasta ulos Raimo Lindelöf. Raimonkin kanssa halusin puhua. Hän on kuitenkin varsin merkittävä mies Hyvinkäällä. Hän on Hyvinkään Vuokra-asuntojen hallituksessa ollut monet vuodet. Samoin kuin mieskuoron toiminnassa Riihimäellä. Hänen kanssaan ei kyllä tule aika pitkäksi. Näin se lähti tuttujen tapaamiset hyvin käyntiin. Ehkä vielä löydän tuttuja, kun tässä kävelen hiljalleen.
Kävelin Torikatua ylös, keskustaan päin. Vastaa tuli pari iloista kaveria, joita en nimeltä tunne. Kuitenkin he ovat olleet pelaamassa petanqueta Torikatu 19 joukkueessa. Eläkkeellä hekin ovat jo. Kuuluvat tuohon Raimo Lindelöfin joukkueeseen. Tämän kadun varrella on paloiteltu ihmisiä, joskus ennen, kun minä muutin asumaan Hyvinkäälle. Jatkoin kävelyä mäkeä ylös ja saavuin puistoon, suihkulähteen viereen. Paikalla oli yksi pitkäpartainen alkoholin kuluttaja. Kovin apealta näytti hänen elämänsä. Ehkä rahat loppu ja kylmyys tahtoi tunkeutua paidan alle. Jätin hänet kuitenkin, koska häntä en tuntenut kovinkaan hyvin.

Jatkoin Hämeenkadulle, ja päätin pistäytyä katsomassa Check Inn kulmille, mikä siellä on tahti. Kello oli jo puolenpäivän ohittanut, että varmaan hätäisemmät alkavat viettämään viikonloppua. Iltapäivän aurinko alkoi laskemaan kohti vanhan kirkon taakse. Niinpä se loi viimeiset kirkkaat säteensä pitkin Hämeenkatua. Ravintolan oven ympärillä oli jo porukkaa. Osa veteli tupakkaa terassilla. Katselin touhua toiselta puolen katu. En kuitenkaan viitsinyt mennä lähelle ovea, sillä kuitenkin siellä olisi ollut joku tuttu, joka olisi huudellut minut sisälle. Tuttuja ei näkynyt ulkopuolella, onkohan minun kavereista tullut raittiita. No voinhan itsekin kyllä sanoa, että ei tuo viina ole enää minullekaan maistunut kuin silloin ennen.
Jatkoin matkaani takaisinpäin, kohti Uudemmaankatua. Ja saavuin sillalle, josta junat vilistelivät kohti Helsinkiä ja pohjoista. Tästäkin on moni epätoivoissaan hypännyt alas. Ja vielä varmimmin kun on odottanut junan saapuvaksi samaan rytäkkään. Siinä sitä kaverit menevät aika tunnistamattomaksi. Lähdinkin pois sillalta seisoskelemasta, etteivät tule pahat ajatukset mieleeni. Ja voihan siinä joku soittaa poliisitkin paikalle.
Menin Jussintorin takapuolelle katsomaan toria. Torilta olivat kauppiaat jo lähteneet pois. Jokunen kävelijä vielä tuli Prismasta, kantaen kauppakasseja. Nyt tuntui olevan sellainen ”kuollut hetki”. Vaikka kaupat ovatkin vielä auki ja työläiset kohta saapuvat koteihinsa mistä asti kukakin tulee, niin nyt mennään ilmeisesti odottamaan isiä kotiin, että päästään autolla lähtemään kauppaan. Suomalaiset kun ovat oppineet shoppailun. Vaikka ei olisi mitään ostettavaa, niin pitäähän sitä käydä kaupoissa katsomassa eri tuotteita. Vaatteita hypistellään hihoista, ja kun useampi sitä tekee päivästä toisiin, niin kauppiaalla roikkuu likaisia uusia vaatteita henkareissa. Ei täällä tuntunut enää olevan mitään tekemistä. Ei tämä ollutkaan hyvä juttu. Ehkä tämä olisi onnistunut kesällä paremmin.
Kävelin rautatieasemalle ja hyppäsin Hakalan bussiin. Menin kotiini nuolemaan haavojani ja keksimään jotain uutta juttua. Ajattelin kotimatkalla, että ehkä olemme tulleet vanhoiksi. Ehkä iloitsemme pienistäkin asioista yksin tai kaverin kanssa kotona, ei siihen tarvitse juhlia järjestää.

piki

Osaako kukaan auttaa.

Ajatteli lähestyä Teitä lukijoita, hiukan erilaisella asialla.
Olisiko kellään tietoa mitä minun pitäisi tehdä. Nyt on minun ihoni alkanut kuivamaan. Oikeastaan vain otsasta.
Luin jostain, että vanhempien ihmisten pitää syödä D-vitamiinia, ettei iho kuiva liikaa varsinkin talvella. D-vitamiinia olen syönyt jo pitkään ja siinä on ollut mukana myöskin c-vitamiinia. Onko normaalit suihkusaippuat liian vahvoja. Kuitenkaan en käy suihkussa kuin 2-3 kertaa viikossa. Ja kasvojani en pese kuin pelkällä vedellä päivittäin, kun ajan parran vaahdon kanssa.
Jostain mainoksesta luin, että pitäisi kasvot, tai missä nyt ihon kuivumista on, puhdistaa puhdistusmaidolla. Vai mennäänkö nyt vähän naisellisuuden alueille. Jos ei kukaan huomannut, niin olen mies, ja sellainen mies, joka ei ole itseään säästellyt. Onko se ajatus nyt lopetettava ja aloitettava itseä puuteroimaan.
Olisin kiitollinen, jos saisin apua. Otsani on kuiva ja tekisi koko ajan mieli sitä raappia. Silmälaseillekin putoaa pientä valkoista hilettä jatkuvasti

piki

Enkeli pieni

 

 

Ryynäsen Topin ja Marjatan perheeseen oli syntymässä vauva. Oliko se ihme vai löytyikö heidän perheestä muunkinlaista elämää, kuin vain työ.

Topilla oli melko iso romuttamo kotinsa pihalla. Siinä sitä työtä tehtiin päivät kuin illatkin. Arjet ja pyhät, oliko hetkeä jolloin Topi olisi likaiset vaatteensa ottanut päältään pois. Marjatta oli siivoojana lähellä olevassa rauta-alan yrityksessä. Sieltä ilmeisesti hän oli oppinut ne kaikki kirosanat, joita hän viljelikin melko vapaasti.

Marjatta alkoi pyöristymään ja hän jäikin pois töistä odottelemaan vauvan syntymää. Asunnon pihaa hän koitti hiukan siivoilla rautaputkista ja metallilevyn kappaleista. Se ei tietenkään ollut aivan hyvä asia, kun ajatellaan pienen lapsen kävelyä pihalla. Vaikka eihän se vauva nyt vielä tänä kesänä pihalla kävele, mutta onhan se hyvä, kun kerran tätäkin pihaa joku siivoaa. Piha oli täynnä kaikenlaista metallitavaraa. Siinä oli vanhoja pyörän runkoja, ruosteisia kottikärryjä sekä vanhoja hevosen vetämiä kyntöauroja. Piha oli toiminut Topin romuliikkeen varastona. Mitään ei voitu toimittaa pois, kun hän ajatteli aina, että sitäkin voi vielä tarvita.

Marjatta pyöristyi entisestään. Monesti oli Topi joutunut viemään vaimoaan neuvolaan. Vanha Skoda pääsi sauhuttelemaan kylän hiekkaisia teitä, Marjatan voihkiessa etupenkillä.

Viimein vauva syntyi, näin ainakin tiesi kyläkaupan Siiri. Hän hoiteli yleensä kaikki tiedustelu tehtävät, kun se oli hänen kohdalla niin helppoa. Tietoa haluavat oikein tulivat kyselemään kuulumisia kauppiaalta, ostaen siinä samalla maidot ja voitkin. Vaimoväkeä kiinnosti oikein kovin mennä kirkkoon katsomaan, kun vauvalle nimeä annetaan, onko Topi laittanut päälleen mitään koreampaa, vai olisiko hän vain haalareissa arvokkaassa tilaisuudessa. Siiriä pyydettiinkin kyselemään, koska ristiäiset oikein pidetään. Ehkä sinne jonkinmoinen tietotoimisto menee tilaisuutta katsomaan.

Viimein koitti kesäkuun puoliväli, jolloin oli tarkoitus papin antaa nimi pienokaiselle. Kirkkoon oli sonnustautunut hiukan ulkopuolistakin väkeä. Kauppias Siiri Lautanen, maanviljelijän rouva Annikki Tottinen, eläkemummo Madilla Väkeväinen ja ruustinnan sisko Hilda Kymäläinen, vaikka hänen tietenkin piti muutenkin kirkossa käydä, aina kun siellä jokin toimitus oli. Tietotoimisto oli tullut kirkkoon jo ajoissa. Ainakin silloin he näkevät koko toimituksen alusta alkaen.

Kirkon ovet avautuivat ja ensin sisään astuivat Topin veli vaimonsa kanssa. Vaimo kantoi pientä vauvaa sylissään. Topi ja Marjatta astelivat perässä aivan kirkon eteen, johon oli kannettu pieni pöytä, jossa oli kastemaljakko ja valkoinen pyyhe. Tietotoimisto huomasi heti, että Topilla oli oikein pukutakki ja housut. Paita oli kyllä aivan tavallinen ruutupaita. Siiri koitti katsella, että olisiko paita ollut puhdas, mutta täältä asti se ei selvinnyt. Pitää katsoa sitten kirkon edessä, kun samalla päästään katsomaan vauvaa.  Toimitus oli juhlallinen ja virsikin laulettiin. Vauva oli tyttö, kun hän sai nimekseen, Marja-Leena.

Toimitus päättyi ja tietotoimiston väki riensi ulos kirkon eteen, katsomaan uutta jäsentä. Lapsen äiti ja isä, sekä kummit vauvan kanssa saapuivat kirkosta ulos. Toimikunnan jäsenet onnittelivat vanhempia ja tietenkin kummeja. Samalla Siiri pyysi, että saadaanko me katsoa, hiukan tytön kasvoja. Tietenkin siihen suostuttiin, sehän oli aivan selvä. Samalla Siiri kurkkasi Topin paitaa, oliko se vanha likainen, vai juuri tätä tilaisuutta varten ostettu. Puhtaalta ja uudelta se näytti Siirin silmissä. Olihan siitä Topissa sittenkin miestä, ajatteli Siiri mielessään. Ja niin oli tapahtuma sitten ohi. Topi käynnisteli vanhaa Skodaa käyntiin, joka sitten sahaamisen jälkeen käynnistyikin, saattaen sinisen sankan pilven pakoputkestaan.

Aikaa kului ja pieni tyttö, Marja-Leena varttui. Äiti ei jäänyt kotiin tyttöä hoitamaan kuin kahdeksi kuukaudeksi. Tytölle otettiin hoitaja, koska kylällä ei ollut minkään näköistä tarhaa vielä olemassa. Ja kuitenkin kylän keskustaan oli matkaa viisi kilometriä.

Marjatta palasi töihin ja hoitajaksi oli valittu lähinaapurin tyttö Maija. Maija oli jo oppinut pieniä lapsia hoitamaan, kun oli omaa veljeään joutunut hoitamaan, äidin kuoltua synnytyksessä.

Lapsi varttui hyvässä hoidossa. Marjatta oli antanut hoitaja Maijalle kiitosta. Tiskit oli aina tiskattu, ja vaatteet olivat narulla kuivamassa. Oikein hyvä ja kiitos sinulle. Jopa palkkaakin annettiin lisää.

Hoitaja Maija oli huomannut, kuinka iloinen pieni tyttö oli aina. Maijan hyräillessä ja välillä oikein laulun sanoja tapaillen, hän lauleskeli töitä tehden. Ei Maija niin monen laulun sanoja muistanut, mutta tyttökin alkoi laulamaan, vaikka leikkikin omia leikkejään. Maijalla tuli oikein lämmin olo, kun hän kuunteli tytön laulua.

Tyttö oli tullut siihen ikään, että hän kyseli Maijalta kaikkia asioita. Sitten hän kysyi Maijan äidin nimeä. Maija vastasi, että minun äidin nimi oli Vieno, mutta hän on jo kuollut. Miksi pitää kuolla, kyseli tyttö heti perään. Jälleen hänelle kerrottiin, että äiti kun synnytti minun pikkuveljeä, niin hän kuoli siihen synnytykseen, ja nyt hän on minun enkeli. Mikä on enkeli, kyseli tyttö taas Maijalta. Kaikista ihmisistä jotka kuolevat tulee enkeleitä ja he ohjaavat sitten jokaisen toimia täällä maan päällä. Maija jatkoi vielä, että hänellä on eräs enkeli laulu kotona. Hän tuo sen huomenna tänne, niin lauletaan yhdessä sitä laulua.

Aamulla kun Maija tuli taas hoitamaan pientä Marja-Leenaa, oli hänellä laulun sanat mukana. Marjatta oli jo lähtenyt töihin, kun alkoi tytön sängystä kuulumaan ääntä. Siellä hymyilevä pieni tyttö jo ojenteli itseään, ja heti kyselemään Maijalta, onko sinulla se laulu mukana. On minulla, mutta ensin hoidetaan aamutoimet ja syödään vähäsen.

Maija otti laulun sanat kassistaan ja alkoi laulamaan laulua. Sinä varmasti opit, kun minä laulelen tätä sinulle monta kertaa päivässä. Laulun nimi on Enkeli pieni. Maija alkoi laulamaan laulua.

 

Niin hiljainen pyyntö on enkeli tää                                Enkeli pieni

Pieni hiljainen haave vain                                              Anna minulle voimaa huomiseen

Tänään yöksi sä viereeni jäät                                         Enkeli pieni

Lennä mun unissain                                                       Näytä taivaasi tähtinen

Sut tahdon vierelläin kulkevan                                      Enkeli pieni

En vain haaveissa mun                                                   Anna minulle voimaa rakastaa

Toivon mut syliisi sulkevan                                            Enkeli pieni

että korjaisit haavoitetun                                               Älä hylkää muo milloinkaan.

 

Jos joskus tuntisin enkelin                                             Enkeli pieni…

Pois viereltäin lentävän

Niin olethan lähellä kuitenkin

Mun turvana elämän

Sut tahdon vierelläin kulkevan

En vain haaveissani mun

Toivoin mut syliisi sulkevan

Että korjaisit haavoitetun

 

Pieni Marja Leena kuunteli Maijan laulua. Hiukan hän liikutteli suutaan, mutta mitään ääntä ei vielä kuulunut. Mutta jo seuraavana päivänä hän muisti monta sanaa ja vielä peräkkäinkin. Taas oli uusi laulu tytöillä, mitä päivän aikana laulettiin. Jopa Marja-Leenan äiti oli huomannut tytön laulamisen. Omia askareitaan tehdessään hän pysähtyi kuuntelemaan pienen tytön laulua. Se hellytti äidin sydämen. Silmiä piti välillä hieraista kuivaksi.

Vuodet kuluivat ja synttäreitä juhlittiin. Lapsia ei Marja-Leenan synttäreillä vain näkynyt. Ei ollut lapsia kovin lähellä Marja-Leenan kotia. Maijan veli oli, ja hän kävikin kerran tytön synttäreillä, mutta sitten ei enää. Hän tunsi olevan liian vanha pienen tytön synttäreillä vieraaksi. Ketään muita ei käynyt kuin kummit ja Maija tietenkin. Kyllä pieni tyttö sai varttua aivan yksin oman lapsuutensa. Ainut hyvä asia oli, että Maija oli hänen hoitajansa. Se tietenkin auttoi paljon, kun hän leikki tytön kanssa päivisin ja keksi kaikkea harrastamista tytölle.

Marja-Leena täytti seitsemän vuotta ja oli lähtemässä kouluun ensimmäistä kertaa. Äiti ja isä ei häntä kerennyt viemään, vaan Maijaan turvauduttiin jälleen. Mutta onneksi hän sai bussirahan, ettei tarvinnut omaa rahaa kuljetukseen käyttää.

Ensimmäinen koulupäivä koitti. Koulureppu oli jo ostettu ja äiti oli joltain työkaveriltaan saanut kengät, mekon ja ohkaisen puseron. Myös tytön vaaleat hiukset oli letitetty ja koristeena oli kirkkaan punainen lettinauha. Mekossa oli pieni repeämä, jonka Maija oli siististi korjannut. Nyt oltiin valmiit ja asteltiin ulos maantielle, jossa pysäkki oli aivan kodin vieressä. Molempia jännitti, mutta Marja-Leenaa tietenkin kaikkein eniten. Linja-autoon noustiin ja Marja-Leena sai maksaa molempien matkustajien kyydin. Sitten istuttiin penkille odottamaan, että auto saapuisi kirkonkylälle. Onneksi aivan koulun edessä oli pysäkki, johonka auto pysähtyi. Kaikki koululaiset nousivat autosta pois. Maija otti Marja-Leenaa kädestä kiinni, ja he lähtivät kulkemaan koulun portista sisään. Maija suunnisti tytön kanssa alakoulun oven eteen, josta he menivät kouluun sisälle.

Nyt alkoi Maijaakin jo jännittämään. Hän ajatteli, että onkohan opettajana vielä se vanha täti, jonka nimi oli Olga Lemponen. He astuivat käytävästä luokkaan. Maijan silmät pysähtyivät opettajaan. Se oli Olga, joka ei ollut kaikkein tasapuolisin opettaja tässä koulussa. Voi tyttö ressua, minkä opettajan kynsiin hän joutui. Maija luuli, että Olga olisi jo päässyt eläkkeelle, kyllä hän niin vanha oli jo.

Pieni koululainen oli kirjautunut oppilaaksi ja Maija siirtyi pois koulun luokasta. Hän jäi odottamaan pientä koululaista koulun lähelle. Maijalla oli eräs tuttu, joka asui tässä aivan lähellä. Hän suuntasi kulkunsa ystävänsä luo odottamaan Marja-Leenan pääsyä koulusta.

Sovittuna aikana Maija saapui koulun luo odottamaan tyttöä koulusta. Ja ei aikaakaan, kun tyttö asteli kohti koulun porttia. Maija hymyillen otti tytön vastaan ja he jäivät odottamaan bussia pysäkille. Maija koitti kysellä tytöltä asioita, joita hän kuvitteli siellä käsittelevän ensimmäisenä päivänä. Tyttö oli vain hiljainen, oli niin kuin hän ei olisi kuullut lainkaan mitä Maija kyseli. Kotiin saapuessaan hän pyyteli, että Marja-Leena aukaisisi repun ja katsoisimme mitä kaikkea sieltä oli tullut. Maija meni koulupöytänsä luo ja alkoi laulamaan laulua ”Enkeli pieni”. Maijakin yhtyi tähän lauluun kyyneleet silmissään. Kun laulu oli laulettu, aukaisi tyttö reppunsa ja näytti Maijalle kaikki kirjat mitä hän oli saanut. Samoin lukujärjestyksen. Maija kirjoitti itselleen ylös, milloin tytön koulu alkaa ja päättyy joka päivä. Nyt alkoi tyttö jo puhumaan ja hän kyseli, että mikä tämä lukujärjestys on. Maija selitti kaiken ja mitä oppiainetta, milloinkin luetaan.

Tytön äiti saapui töistä ja Maija oli valmis lähtemään taas kotiin. Tyttöä hän kävi vielä halaamassa, niin kuin aika kun, hän oli kotiinsa lähtenyt. Äidille hän supatti, että tyttö oli ollut aivan hiljainen koko automatkan. Eikä tyttö ollut hänelle kertonut, että oliko koulussa jotain tapahtunut.

Seuraavanakin päivänä oli tyttö taas hiljainen kotimatkan ja koko viikon jokaisena päivänä. Maijalle oli perjantaina tullut mieleen, että onko tyttöä kiusattu koulussa. Hän alkoi kyselemään tytöltä, onko joku häntä kiusannut. Vasta sitten kun tytön äiti tuli kotiin, oli tyttö ottanut Maijaa kädestä kiinni ja kysynyt, ”Pitääkö mun vielä mennä kouluun”.

Paha olo valtasi Maijan ja hänen silmiinsä nousi kyyneleet. Samoin kävi äidillekin, vaikka hän oli luonteeltaan vahva nainen. Maija puristi tyttöä vasten rintaansa ja kyseli kuiskaten, ”Mitä koulussa on oikein tapahtunut”. Tyttö vastasi, ”Opettaja huutaa kaikille oppilaille, minua pelottaa”.

Äidin silmät tulistuivat ja hän alkoi hakemaan koulun puhelinnumeroa. Numero löytyi ja Marjatta pyöritti lankapuhelimella numerot koneeseen. Melkein heti sieltä vastattiin, ja Marjatta pyyteli koulun johtajaa puhelimeen. ”Kukas siellä on ensimmäisenluokan opettaja, vai Olga Lemponen. Meillä tyttö pelkää tulla kouluun, kun opettaja kuulemma huutaa kaikille lapsille. Kuinkas vanha tämä opetta on, vai niin. Eikö sinne löydy yhtään nuorempaa. Vai niin, selvä, kuulemiin”. Marjatta supatti Maijalle, että Olga on 80 vuotias ja hän on kuullut jostain sairaudesta, joka hänelle on tullut. Sinne on kuulemma tulossa uusi opettaja ensi maanantaiksi. Hän oli kuulemma kuunnellut luokan oven takana ja oli tietoinen tästä huutamisesta. Mutta ei oikein ollut tohtinut opettajaa siitä huomauttaa, kun hänellä on kuulemma jokin vaikea sairaus todettu.

Äiti kävi tytölle kertomassa, että kouluun tulee maanantaina uusi opettaja, ja hän ei kuulemma huuda. Sinun pitää vain minulle tai Maijalle kertoa, jos koulussa tulee jotain ongelmaa.

Uusi opettaja olikin kuulemma kiva ja tyttö oli oikein innokas aina lähtemään kouluun. Musiikkitunnilla oli opettaja kysynyt oppilaiden rakkaimpia lauluja. Eli jokaisen piti kertoa laulun nimi, jota he haluavat laulaa. Niin oli Marja-Leena ilmoittanut hänen rakkaan laulunsa nimen opettajalle. Opettaja ei tiennyt tästä laulusta mitään. Mutta hän pyysi, että jos tytöllä on sanat ja nuotit kotona, niin toisi ne tänne hänelle. Ja niinhän tyttö oli vienyt Maijan vihkosen kouluun, josta opettaja kopioi laulun itselleen. Marja-Leena sai ensimmäisenä laulaa tämän Enkeli pieni laulun opettajan vieressä luokan edessä. Opettaja säesti harmonilla. Luokka tykkäsi tästä laulusta. Niinpä jokaisen musiikkitunnin alussa koko luokka lauloi tämän saman laulun yhdessä.

Vuodet vierivät ja Marja-Leena kantoi hyviä numeroita koulusta kotiin. Mutta sitten sattui niin, että tyttö muuttui taas hiljaiseksi. Marja-Leena oli jo 13 vuoden vanha, ettei hän enää tarvinnut Maijaa tuekseen kotona. Tytön äiti kuitenkin huomasi tytön hiljaisuuden ja hälytti Maijan paikalle. Maija koittikin udella tytöltä hiljaisuuden merkitystä. Mutta ei tyttö sitä kertonut. Kuin sitten vasta illemmalla, kun hän pyyteli äidiltään vähän uudempia vaatteita kouluun. ”Eivätkö nämä ole hyvät vaatteet, juurihan minä ne sinulle hankin”. Eivät nämä ole uudet ja nämä ovat rikkikin. Ennen aina Maija korjasi hänen vaatteensa mutta nyt oppilaat näitä ilkkuvat. En pääse heidän leikkeihin enää mukaan, kun olen ryysyläinen. Äiti ottikin Maijalle heti puhelun. Löytyisikö häneltä lainaksi tytön kokoisia vaatteita. Maija lupasi katsoa ja tuoda heti ne tytölle.

Niin sai tyttö nätit vaatteet vielä samana iltana. Ja vaatteet olivat hyvässä kunnossa ja ne eivät olleet mistään rikki. Äiti vielä kertoi, että huomenna mennään kauppaan ostamaan sinulle uusia vaatteita ja vielä sen verran, että niitä pystyy hiukan vaihtelemaan keskenään. Tyttö ilahtui, ja riensi äitiään halaamaan. Ei ollut tyttö saanut kuin vanhoja vaatteita, joko äidin kavereilta tai jostain kirpputoreilta. Yksillä samoilla vaatteilla mentiin aina yksi lukuvuosi eteenpäin.

Tyttöä muutenkin onnisti, kun Maija oli pyydellyt häntä kirkon tyttökerhoon. Maija oli siellä ollut jo monta vuotta ja nyt oli Marja-Leena tullut siihen ikään, että hän voisi tulla kerhoon, jos hän vain haluaa. Sanoin kuvaamattoman iloinen oli tyttö. Silmät kostuivat, kun hän kirkui äitinsä ja Maija vierellä. Pääsenkö minä täältä johonkin kerhoon, pääsenkö pois kodista välillä.  Kyllä sen jokainen uskoi, että tämä oli hänelle mieluinen tieto. Eihän tyttö ollut kodistaan päässyt kuin kouluun ja joskus äitinsä kanssa kauppaan.

En tiedä, oliko tämä kirkon tyttökerho jonkinlainen ”lähtölaukaus”, elämän muutokseen. Sillä tyttö halusi tutustua kirkkoon vielä tarkemmin. Sunnuntaisin hän halusi lähteä kuuntelemaan Jumalan sanaa. Joka ainoa sunnuntai hän meni kirkkoon ja halusi jutella papin kanssa joskus. Kirkkoon hän halusi tutustua, koska kuulemma piti kirkosta paljon. Ja kirkossa kävi sellaisia ihmisiä, jotka halusivat puhua hänelle kaikista maailman asioista. Tyttö kävi kirkossa yksin, Maijan kanssa.

Lopulta oli koulu käyty loppuun. Ja Marja-Leenalla oli selvänä jo seuraava koulu. Ompelijaksi hän halusi. Hän halusi tehdä itselleen vaatteita. Sellaisia vaatteita joista hän piti. Hän oli oppinut jo pienenä tyttönä tekemään neulomisia, ja kutomista, kun Maija häntä neuvoi. Maija oli omalta osaltaan auttanut tytön valintaa, vaikka ei sitä hänkään silloin vielä tiennyt. Maijasta oli muutenkin tullut hänen paras kaveri, vaikka ikäeroa olikin paljon. Maijaa tyttö piti kuin toisena äitinä. Maija sai ensimmäisenä kuulla aina tytön suunnitelmista. Koulussa hän teki itselleen vaatteita. Samoin Maijalle ja jotain vaatteita myöskin äidille. Hän valmisti vaatteet kotona iltaisin, Maija välillä oli auttamassa. Tyttö tuntui elävän nyt kovin iloista, ja työteliästä aikaa. Moni kavereistaan pyysi tekemään myös heille vaatteita. Ja hän tekikin, kun jokainen vai toi kankaat hänelle.

Ompelija-linja päättyi, mutta tyttö halusi vielä opiskella. Hän halusi olla ihmisten kanssa ja auttaa heitä. Kylän kirkon papin kanssa hän oli monesti puhunut papin työstä. Pappi oli häntä pyytänyt anomaan teologin oppilaitokseen. Ja sinne tyttö oli jo kaavakkeet täyttänyt. Maija sen tiesi, mutta ei vielä kotiväki. He saavat tietää vasta sitten, jos pääsen kouluun. Papiksi ei vielä ollut mahdollista naisen päästä, mutta joitain tehtäviä hän pystyisi pappilassa tekemään. Ja olisihan hän valmiina, jos päätös tulisi, että papiksi nainenkin pääsee.

Niin paljon oli Marja-Leenan elämässä tapahtunut. Koulusta hän toi erittäin hyvät numerot. Ompelijan koulun jälkeen, häntä kyseli paikkakunnan kangaskauppa töihin. Ja nyt hänet oli otettu teologian opintoihin haastattelun jälkeen. Hän sattui olemaan ainut nainen tällä kurssilla.

Jälkeenpäin olen kuullut, että arja-Leena oli haun jälkeen pestattu kotikylän kirkkoon papiksi. Jo ensimmäisen esiintymisen jälkeen, kun hän oli sarnan pitänyt, oli kirkko ollut viimeistä paikkaa myöden täynnä. Paikkakunnan ihmiset pitivät ensimmäistä naispappia suurenmoisena ihmisenä. Hän piti mieleen painuvia saarnoja, pysäytti pyöränsä aina kun vain ihmisiä näki, hän halusi kuulla ihmisten asioista ja huolista. Hän halusi jakaa toisten kanssa surut ja murheet. Hän oli perustamassa nuorille kahta kerhoa, niin tytöille kuin pojillekin. Samoin kirkkoon tuli tyttöjen kerhon lisäksi pojille myöskin kerho. Hän yksinkertaisesti halusi auttaa kaikkia kirkon jäseniä omalla tavallaan. Monesti pappia pyydettiin perheiden omiin juhliinkin. Hänelle pystyi puhumaan kuin naapurin emännälle. Ei kukaan ajatellut, että hän oli pappi ja vielä hyvä sellainen.

 

 

 

piki

 

 

 

 

 

 

 

Onko yhteys katkennut aiheisiin?

 

 

Niin se sitten alkoi. Istuin koneeni viereen ja koitin hahmotella seuraavaa juttuani. Nyt se tuntui olevan kyllä vaikeaa. Aivot olivat aivan jumissa. Monena päivänä olin jo tuskaillut, että mistä minä oikein kirjoittaisin. Ei vaan mitään aihetta tuntunut tulevan mieleen. Johtuukohan se siitä, kun olen kuitenkin jo viisi vuotta näitä juttujani kirjoitellut. Ja vauhtikin on ollut välillä, juttu viikossa. Olisiko kaikki jutut jo loppuneet. Ei, ei se varmasti ole syy tähän. Syy on vain siinä, että vanhat aivot eivät tuo enää aiheita niin nopeasti esille kuin ennen. Yksi konsti tietenkin olisi vielä käytössä. ”Jos ottaisin hiukan viinaa”. Se ei kuitenkaan ole aivan oikein. Jokainen muistaa aikaa taaksepäin, kun Suomessa oli paljon kirjailijoita, jotka joivat, kun kirjoittivat. Ja niin kävi, että kynä lopetti kokonaan kirjoittamisen. Ja ei se viina enää oikein maista. Yhden tai kaksi lasia pystyy korkeintaan ottamaan. Mutta se määrä ei oikein vielä kirvoita kieltä. Kolme lasia, kun ottaa, niin menee muisti. Kyllä elämä on sitten joskus hankalaa.

Koitin kuitenkin sitä viinaa, jos se vaikka antaisi jotain vauhtia tähän, vanhaan olioon. Ja ehkä se antaa pientä piristystä meidän kahden elämään muutenkin. Onhan kuitenkin jo melkein 50 vuotta oltu yhdessä. Luulen, että siinä ajassa on kyllä kaikki elämän ongelmat jo käsitelty ja puhuttu selväksi. Toisaalta kuitenkin, ei se emäntä oikein tästä viinan juonnista tykkää. Ehkä minun on  vaan hengitettävä sisäänpäin.

Ensimmäinen lasi on juotu, ei vaan mitään aihetta vielä löydy. Join toisen ja kolmannenkin. Ei tapahtunut mitään.

Menin koneelle ja siirryin You Tubeen. Ajattelin ettei kännit mene aivan hukkaan. Avasin nimellä Joel Hallikainen. Sieltä löytyi laulu, Pieni Enkeli. Mietin vähän aikaa, että olenko minä tämän kappaleen kuullut aiemmin. Kappale tuntui sellaiselta, että se oli pakko kuunnella. Varsin kaunis ja herkkä. Sitten se yhteys taas tuli aiheeseen. Kaikki tuntui taas helpolta, mulla oli aihe, josta voisin alkaa kehitellä jotain uutta juttua.

Seuraavan jutun nimi on ”Enkeli pieni”. Juttu ilmestyy muutaman päivän jälkeen.

 

piki

Omat koirat purivat.

 

Tämä kertomus on tosi.

 

  Lähdin joulun jälkeen ulkoiluttamaan kehoani. Ajatus oli käydä kaupassa hakemassa aivan pientä, sillä vielä suurta syömistä kaapista löytyi. Ehkä se pitää laatikoiden tekeminen lopettaa, kun ei niitä enää kukaan syö. Tulee vain liian työlääksi kaksistaan niitä monta päivää joulun jälkeen syödä jouluruokaa.

Otin repun selkääni ja yhden roskapussin myös matkaani, koska roskis löytyy meidän pihalta, pihatien päästä.

Huomasin pihatietä kävellessäni, että villakoira istui pihatien toisella reunalla. Minä tietenkin siirryin toiselle puolelle tietä. Koira oli kytketty koivuun kiinni, mutta naru kyllä riitti ilmeisesti koiranomistajan ulko-ovelle asti. Pieni lapsi leikki rivarin portaiden vieressä. Koira pari kertaa haukahti, kun kävelin lähemmäksi tietä. Mutta kun pääsin kohdalle, koira syöksyi minun takapuoleeni kiinni. Tunsin heti, että kyllä se jotain kipeää sai aikaan. Suojelin takapuoltani roskapussilla, kun samaan aikaan koiran omista juoksi sisältä ulos. Ei rouva edes katsonut minua, vaan meni silittämään koiraansa, ja sanoi sille, ”mitä sinä nyt noin rähiset”. Jatkoin muutaman metrin eteenpäin ja katsoin housujeni takapuolta, että kehtaanko edes kauppaan mennä. Mutta eivät housut olleet revenneet. Takapuolen alapuolella reidessä kyllä tuntui pientä kipua.

Heitin roskat katokseen ja tulin takaisin sille tielle, jossa koira käytti lievää väkivaltaa minua kohtaan. Ei sanonut rouva edelleenkään mitään, silitteli ja jutteli koiralle jotain. Ihmettelin vielä, että toisesta ihmisestä välittäminen ei olekaan enää mikään kaunis ajatus. Vaan, vaan se oma on kaikkein tärkein juttu, eli tässä tapauksessa se koira. Nyt ymmärrän paremmin ruokakaupan kanssa asiakkaita, kun he tökkivät kärryillään minua takapuoleen. Ei heiltäkään mitään kommenttia tule. Tyyli vain tuntuu olevan tämä. En usko kuitenkaan, että tälläisen huru-ukon takapuoli on enää mikään niin kaunis varustus, että sitä voi leikkimielellä kärryjen tai koirien välityksellä tökkiä. Ehkä he siitä tykkäävät, mutta en minä.

Minä jatkoin kauppaan ja tein ostokset. Takaisin tullessa kiersin tämän tien, ja tulin katua pitkin loppumatkan  kotiin.  Otin postin ja katselin paikkaa. jossa koira kävi minua kiinni. Nyt oli pihatie hiljainen.

Sisään tullessa kerroin vaimolleni, että koira puri minua peräpäästä. Ei hän ehkä heti uskonut minua. Mutta sitten vasta kun kyselin, että missä on käsipeili. Jopas nousi peppu ylös tuolista ja hänkin tuli katsomaan. Vaimoni on sellainen” heti sanoja”, kun minä taas elän tyylillä, ”antaa olla”. Ehkä vaimo olisikin lähtenyt haastattelemaan sitä rouvaa, mutta ehkä sanoin sen verran jämäkästi, ”antaa nyt olla. Mene sit, jos alan jäykistymään”.

Tiedän kyllä oikeuteni, että koiran puremasta pitää tehdä heti ilmoitus poliisille. Mutta kun me asutaan samassa pihassa. Ei ole kiva kulkea, jos tulee heti tehtyä huonoja välejä naapureiden kanssa. Ehkä minä olen liiaksi sellainen takapenkin Tavi.

Nyt on vaimon toimesta takapuoli pesty. Peukalon pään kokoinen punainen läntti siellä on. Mutta ei kuitenkaan selkeää hampaan jättämää jälkeä.

 

piki

Muorin puurokauha hukkui


   Jouluaatto läheni kovaa vauhti. Viikko oli vielä aikaa aattoon, jolloin pukin varsinainen työ alkoi. Tietenkin pukilla oli työtä aina. Hän vastaili lasten kirjeisiin, kun ensin tonttujen tiedoitus ryhmä oli kirjeet aukaissut ja latoneet ne pinoihin. Monesti tiedoitus-tonttu oli pukin apurina, kun kirjeisiin vastattiin. Samoin pukki tarkasteli tonttujen työpajassa, kuinka kaikki työvaiheet sujuivat. Niinpä kaikki työvaiheet oli saatava sujumaan mahdollisimman sujuvasti.

Viikko oli siis vielä aattoon, jolloin lahjoja pukki alkoi jakamaan. Nyt elettiin pukin pajassa erittäin kiireellistä aikaa. Mikään kone tai apuväline ei saanut rikkoutua. Valmiiden lahjojen varasto täyttyi jälleen aivan ääriään myöten täyteen. Lisätilaa piti ottaa tonttujen huoneista ja kaikista mahdollisista paikoista, sillä lahjoja ei voinut laittaa kosteisiin tiloihin tai ulos. Lahjat ja saatika joulupaperit eivät saaneet kastua. Mutta kaikki sujui kuin ennenkin, olihan monesti jouduttu ottamaa lisätiloja tonttujen huoneista käyttöön.

Pukki kävi tarkastamassa porot, että niillä oli tarpeeksi ruokaa. Myöskin, että porot oli harjattu aivan priima kuntoon. Porojen turkkien piti olla kauniissa kunnossa. Niin sai pukki taas totea, että kyllä tontut olivat tehneet hyvää työtä. Porot olivat kuin taiteilija olisi ne piirtänyt talliin. Turkit kiilsivät tallin valossa upeasti. Pukin poistuessa porojen tallista ulos, hän kuuli pientä vikinää. Pukki ei kuitenkaan saanut selvää, mistä vikinä kuului. Pukki kiirehti työpajaan ja kävi hakemassa kaksi tonttua, jotka toimivat soittimien virittäjinä. Heillä oli tarkat korvat kuunnella mistä vikinä kuului. Niinpä juostiin ulos ja virittäjätontut alkoivat kuuntelemaan vikinää. He lähtivät suunnistamaan metsän laitaa, jonne molempien korvat heidät ohjasi tarkasti. Kohta tontut saapuivat, tuoden mukanaan pientä koiraa. Raukka oli jäätynyt tai ainakin kylmissään. Nokkaa se koitti työntää tontun puseron sisään. Koira vietiin nopeasti sisälle lämpimään. Toinen virittäjä tontuista haki muorilta lämmintä maitoa, jota tarjoiltiin pienelle koiralle. Muorikin tahtoi tulla katsomaan, minkä vintiön tontut olivat nyt löytäneet. Muori toi vielä pienen vanhan patjan ja pienen peiton, että koira lämpisi nopeasti. Ja niin se lämpisikin, sillä lämmin maito ja peitto koiran päällä, auttoi sitä virkoamaan nopeasti. Koira nousi jo pystyyn jaloilleen ja heilutti häntäänsä. Se oli aika pieni vielä. Se oli vielä pentu. Vilkas se oli, jokaisen perään se lähti juoksemaan. Pukki päättikin, että koira siirrettäisiin muorin keittiöön, koska tontuille pitää saada rauha valmistella viimeisiä lahjoja.

 

 

 

 

Päivät kuluivat tonttulassa. Ei ollut kuin kaksi päivää aattoon. Hyörinä oli vielä sangen kovaa. Koiraa saivat jokainen tonttu vuoron perään käyttää ulkona tarpeillaan. Muori tietenkin piti koirasta huolta keittiössä, vaikka se välillä tuntuikin kovin raskaalta. Koira hyöri ja pyöri muorin jaloissa ja aina sai varoa, ettei astu koiran tassujen päälle. Aina kun tontut tulivat syömään keittiöön, villiintyi koira erittäin villiksi. Silloin se villiintyi oikein kunnolla. Koira sai välillä oikein hepuleita. Se välillä lähti juoksemaan ympäri pöytiä. Välillä yhtä äkkiä kääntyi ja jatkoi juoksemista. Tontuista tämä oli kivaa katselemista. Muori joutuikin välillä tonttuja huomauttelemaan, koska syödä piti, että taas päästäisi jatkamaan lahjojen tekoa.

Joulu-aatto koitti ja tontutkin heräsivät aikaisin viideltä. Aamu tietenkin alkoi aamutoimilla ja sen jälkeen piti mennä syömään muorin laittamaa riisipuuroa. Mutta muori oli kauhuissaan, kun suuri puurokauha oli kadonnut. Hän haki ja haki keittiöstä. Välillä polvillaan alemmista kaapeista ja välillä tikkaille nousten ylemmiltä kaapin hyllyiltä, kauhaa vain ei löytynyt. Nyt oli muori kauhuissaan. Mitä minä oikein teen, kun pukki vaatii kaksi kauhallista ja tontuille tulee yksi kauhallinen herkullista riisipuuroa.

Pukki astui keittiöön, toivottaen kaikille oikein hyvää jouluaattoa. Muori kiirehti kertomaan pukille, että puurokauha on kadonnut. Pukki mietti, että mitenkä me nyt tämän asian ratkaisemme. Hän ehdotti, että äkkiähän tontut tekevät koivusta uuden kauhan. Mutta se ei kuulemma onnistunut, kun kaikki kuiva koivulankku oli käytetty. Jonkun pienen kauhan sieltä me äkkiä saisimme valmiiksi. Mutta muori ei halunnut mitään pientä kauhaa. Nyt piti jotain muuta keksiä. Muori mietti ja kertoi pukillekin, että ei häneltä ole koskaan puurokauha hävinnyt. Mutta nyt kun koira tuli meille iloa antamaan, niin olisiko tämä pieni villi nelijalkainen saanut tämän aikaan. Ehkä niin, nyökytteli pukki, nyt kaikki puurokauhaa hakemaan. Tontut lähtivät juoksemaan kohti työsalia. Pukki huusi perään, että ei se ehkä siellä ole, kun koirakaan ei ole siellä ollut. Mutta ulkona, siellähän se on ollut. Ja niin tontut juoksivat pihalle tonkimaan lunta. Koiraa ei päästetty ulos ilman hihnaa. Muori laittoi hihnan koiralle, jolla ei vielä nimeä ollut. Nimi annetaan kuulemma joulupäivänä. Hänellä tuli mieleen, että jos koiran antaa haistaa riisipuuroa, niin ehkä se kauhan löytää helpommin. Muori otti lusikalla pienen määrän lusikkaan. Antoi koiran haistella puuroa, mutta ei antanut sitä yhtään koiran suuhun. Koira alkoi vetämään muoria ulko-ovea kohden, ettei hän tahtonut ehtiä laittaa takkia päälle.

 

 

 

 

Koira juoksi tonttujen perään pihalle. Se innostui tonttujen lumessa penkomisesta niin, että alkoi hyppimään tonttujen niskaan ja jalkojen päälle. Ei ollut puhettakaan mistään etsimisestä, vaan se leikki toisten mukana. Vaikka eiväthän tontut leikkineet, sillä he hakivat kiireellä kauhaa, muuten ei puuroa tullut. Muori ajatteli, että hän vie koiran vähän pidemmälle, vaikka talon toiselle puolelle. Siellä se ehkä rauhoittuu ja alkaa haistella, mistä kauha löytyy. Ja niin se alkoikin haistella lunta. Nokka oli lumen sisällä, kun se puuskutti haistellessaan, ilmeisesti kauhaa. Tuntui, että koira tunsi hukanneensa jonkun tärkeän, ehkä kauhan. Koira meni hetken tuonnepäin, kun se äkkiä kääntyi ja tuli tännepäin. Muori laajensi aluetta, ja mentiin lähemmäksi mökin seinää. Silloin koira ilmeisesti muisti kauhan, kun se hyökkäsi kohti seinää. Se painoi kuononsa syvälle lumeen ja alkoi etukäpälillään kaivamaan lunta. Hetken päästä koira nosti päänsä ylös ja sillä oli kauha suussa. Muori iloistui ja otti koiran syliinsä ja antoi sille pusun.

 

 

 

 

Nyt nopeasti sisälle pesemään kauhaa kuumalla vedellä. Tontut huudettiin matkalla sisälle. Muori pesi kauhan oikein kuumalla vedellä ja pesuaineella. Tontut odottelivat jo pöydän ympärillä puuroonsa. Pukki oli jo ennättänyt suuren puurokattilan viereen. Siinä hän odotteli lautanen kädessään omaa kahden kauhan annostaan. Ja niin saapui muori puhtaan kauhan kanssa pukin viereen. Muori työnsi kauhan syvälle puurokattilaan ja antoi pukille kaksi kauhallista hyvää riisipuuroa. Tontutkin oli muodostaneet jonon kohti kattilaa. Ja niin alkoi muori pistelemään jokaiseen lautaseen yhden kauhallisen puuroa. Ja viimeisenä sai pieneen kuppiinsa myöskin puuronsa koira. Siinä kuppinsa vieressä se oli rauhallisena odotellut, ja nyt oli sen vuoro. Ja niin jokainen ruokaili hiljaa oman puuronsa. Ainoastaan koira, kun sen kuppi piti hiukkasen ääntä. Kuppi ei niin tahtonut pysyä paikallaan lattialla, vaan se liikkui lattialla aina eteenpäin, kun koira kielellään lipaisi puuroansa.

 

 

 

 

Niin oli kaikki syöneet kanelilla maustetut puuronsa. Lautaset laitettiin tiskipöydälle pinoon. Samoin lusikat niille varattuun astiaan. Tontut halasivat muoria ja muori tietenkin takaisin. Tämän jälkeen kokoonnuttiin isoon eteiseen. Pukki kiitti taas tonttuja mahtavasta työstä, mitä olivat tehneet. Hän kertoi, että jokainen tonttu on nämä lahjat tehneet rakkaudella, sillä tontut tietävät, mitä lapset haluavat. Ja kun lahjat ovat tehty vielä rakkauden voimalla, uskon, että jokainen saa näistä lahjoista oman rakkaan lelunsa ja voimansa, ja pystyy sitä myös käyttämään ja levittämään. Pukki nosti vielä, molemmat kätensä pystyy, ja huusi kovalla äänellä. ” MINÄ RAKASTAN MUORI JA KOIRAA, SEKÄ KAIKKI TONTTUJA, OLKAA ILOISIA JA RAKASTAKAA TOISIANNE”.

Pukki nousi rekeen, jonne oli pakattu suuri säkki lahjoja. Niitä lahjoja jotka oli tehty rakkauden voimalla.

Toivon, että jokainen saa viettää kauniin herkän ja läheisen joulun.

Toivon, että jokainen saa tuntea taas tänäkin jouluna rakkauden. Antamisen ilo pitäisi jokaisella olla kaikkein suurin ilo.

Mitä pihit kuin luit, kommentoi.

 

piki

Virtasen Elmeri palaa kotiin

 

 

Oli syksyinen ilta. Vettä oli satanut koko päivän. Ja lapsetkin olivat tulleet koulusta kotiin. Kerttu äiti oli vaan tuskainen. Tuskainen siksi kun Elmeri oli lähtenyt aamusta keräämään vanhalle tutulleen rankoja, eli polttopuita metsästä. Kello kävi jo kahdeksaa illalla ja oli pimeää. Kerttu kuitenkin tiesi, että ei siellä ole puita kerätty, vaan on taitanut tämä päivä mennä taas viinan kanssa leikkimiseksi. Enemmän häntä säälitti heidän hevonen. Hevonen oli jo vanha ja nytkin se joutuu seisomaan sateessa ulkona. Äijät kuitenkin istuvat sisällä viinaa juoden.

Kerttu ajatteli, että hän vielä odottelee yhdeksään asti, ja lähtee sitten hakemaan hevosen kotiin. Aikaa kului ja Kerttu kävi ikkunoista katselemassa ulos, jos hevonen tulisi pihaan. Ja sitten kuuluikin yskintää pihalla. Vaimo vetäisi takin niskaan ja lähti ulos katsomaan, onko se Elmeri jo kotiin tulossa. Hän raotti ulko-ovea ja kurkisti ulos. Vesipisarat hakkasivat seinään, ja siitä riitti pisaroita myöskin Kertun kasvoille. Elmeri torkkui kärryllä, aivan tiedottomassa tilassa. Hän ei tiennyt maailman menosta mitään. Ensin oli saatava isäntä sisälle ja sitten seuraavaksi vietävä hevonen talliin. Kerttu laittoi Elmerin käden kaulansa taakse ja alkoi viemään Elmeriä sisälle. Elmeri oli melkein jalaton mutta pystyi kuitenkin jonkin verran itseään kannattamaan. Vaikka sivuaskeleita he joutuivatkin ottamaan, päästin kuitenkin ovelle ja siitä sisälle. Kerttu jätti isännän keittiön lattialle makaamaan ja lähti ottamaan hevoselta valjaita pois.

Hevonen oli riisuttu valjaista ja laitettu ruokaa eteen. Samalla Kerttu kuivasi hevosta vanhalla pyyheliinalla, ettei se saa mitään tautia. Kerttu purskahti itkuun, kun hän jutteli vanhalle eläin ystävälle asioita, joita ei koskaan pystynyt miehensä kanssa puhumaan. Hevonen tuntui ymmärtävän paremmin asioita, kun talon isäntä. Ei isäntä koskaan vaivautunut kuuntelemaan, jos vaimolla sattui asioita olemaan. Hän joko istui tuvan tuolissa ja söi, tai luki lehteä tai meni ulos jotain tekemään, jos ilmat sen sallivat. Ja jos jossain piti käydä, tuli hän aina kännissä kotiin. Siksi monesti Kerttu jutteli asiansa hevoselle tai lapsille.

Hevonen oli kuivattu ja saanut ruokaa, Nyt piti lähteä isäntää riisumaan. Lapsetkin olivat jo isänsä tavanneet ja istuivat keittiön pöydän ympärillä katsellen hiljaa kännistä isäänsä. Vaimo napitti takin napit auki. Sai vedettyä kädet pois hihoista, ja seuraavaksi saappaat ja housut pois. Tyyny pään alle ja peitto päälle, nukkukoon siinä nyt niin kauan, kun herää. Kuitenkin hän jätti pienen lampun palamaan keittiöön, ettei isäntä vaan pelästy, kun herää.

Niin oli taas yksi päivä kulunut. Kerttu ohjasi lapset nukkumaan samalla kuin itsekin meni levolle. Kuitenkin hän päätti lukea vielä kirjaa pienen hetken, koska virkistyi hevosta talliin viedessä. Hän kuulosti välillä, kuuluuko keittiöstä mitään ääntä. Mutta hiljaista tuntui olevan ja hän sulki kirjan ja silmänsä ja alkoi myös nukkumaan.

Kerttu heräsi kuuluisan kukon kiekaisun aikaan. Vaatteet päälle saatuaan, hän lähti katsomaan, onko isäntä jo herännyt. Hän katsoi, että Elmeri oli ihan samassa asennossa, kun hän oli sen siihen illalla jättänyt. Arkaillen hän kokeili kaulalta valtimosta, sykkiikö sydän enää. Ei sykkinyt ja Elmeri oli jo aivan kylmä. Itku purskahti silmään Kertulla. Hänen itkustaan ei tahtonut tulla loppua kuin vasta sitten kun lapset tulivat yläkerrasta alas. Lapsilla silmät pyöristyivät, kun he näkivät isän makaamassa edelleen lattialla ja äitinsä itkevän. Lapset menivät äitinsä ympärille, ja halasivat häntä. Sitten alkoivat lapsetkin itkemään. Tiina ja Miia itkivät mutta Ilpo oli totinen, hän ei itkenyt, vaikka halasikin äitiään lujasti.

Viimein Ilpo kysyi, että meidän on lähdettävä kouluun. Kului hetki, kun äiti ilmoitti, että tänään ei tarvitse mennä kouluun, hän soittaa opettajalle. Samoin on soitettava myöskin lääkärille.

Opettajalle oli soitettu ja lääkäri kävi toteamassa, että Elmeri on kuollut. Seuraavaksi tuli hautajaisten järjestämiset. Onneksi Kertun sisko asui pienen matkan päässä, jonne hän myöskin soitti. Sisko tulikin Kertun luo juuri silloin kuin ruumisauto tuli hakemaan Elmeriä pois. Ja kun auto lähti, alkoi Kerttu taas itkemään. Sisko koitti lohdutella ja lupasi laittaa aamupalaa heille ja lapsille. Mutta vaikeaa oli mitään syödä, mutta yritettävä oli kuitenkin.

Päivät kuluivat ja Elmerikin pääsi haudan lepoon. Ei hautajaisissa väkeä paljon ollut, kun tämä pariskunta ei oikein missään liikkunut. Ja ei Kerttu oikein uskaltanut isäntää mihinkään naapuriin pyytää, kun tiesi, että kännin hän taas ottaa. Kerttua hävetti aina isännän juominen. Jos olisi ottanut, vaikka yhden tai kaksi lasia, mutta aina piti vetää koko pullo tyhjäksi.

 

Päivät kuluivat hiljalleen. Lapset kävivät koulua ja Kerttu syötteli hevosta ja muutenkin piti huolta tästä arvokkaasta eläin ystävästä. Mutta ei ollut mitään tekemistä. Asunto oli syrjässä, josta kirkonkylään oli kolmisen kilometriä. Maa pläntti oli pieni vajaan kahden hehtaarin suuruinen, sillä paikalla ei elä. Jotain oli keksittävä tai sitten lähdettävä hakemaan kunnalta avustusta. Kerttu istui pihalla olevan ison kiven päällä ja mietti asioita. Kun samalla sattui sisko pyöräilemään pihaan. ”Mitäs se sisko täällä kivellä istuu mietiskelemässä”. ” Kun ei tiedä mitä alkaisi tekemään, että saatais rahaa jostain”. ”Niin töitähän täällä ei ole mutta kuulin, että tuonne vanhalle nuorisoseurantalolle haetaan siivoojaa. Sinne tulee jonkun viikon kestävät myyntitapahtuma. Kunta koittaa saada ihmisiä asukkaiksi ja jos täällä on sellaisia ihmisiä jotka käsillään askartelevat jotain, niin voivat tulla myymään omia tuotteitaan. Kunta koittaa auttaa sellaisia ihmisiä eteenpäin, että jos vaikka jotain tuotteita löytyisi joita voisi laittaa, vaikka sarjatuotantoon. Mitäs sanot, soita sinne äkkiä, tai menee sekin ainut paikka sivu suun”. Lehdestä katsottiin ilmoitus ja Kerttu soitti numeroon viipymättä ja sisko jäi juomaan kahvia ulos. Kerttu tuli hetken päästä hymyilevänä ulos. Mä sain sen paikan. Oli kuulemma joku toinenkin soittanut. Mä kerroin hänelle, että isäntä kuoli juuri ja, että on kolme alaikäistä lasta. Niinpä se paikka on sitten minun. Kiva kun tulit ja kerroit tästä hommasta. Huomenna pitäis sinne aamusta mennä. Siellä on joku mieskin, joka hoitelee paikan päällä käytännön asioista.

Aamulla Kerttu lähti pyöräilemään nuorisoseurantalolle. Hänellä oli iloinen mutta kuitenkin jännittynyt olo. Hän ei ollut koskaan ollut töissä, jos ei lasketa sitä aikaa, kun lapsena oli ollut sokerijuurikkaita harventamassa. Mutta sitten tulikin Elmeri kuvioihin. Hänellä oli hevonen, ja valmis talo jonne melkeinpä heti muutin. Sitten tuli lapsia, että ei siitä oikein mihinkään päässyt töitä kyselemään. Elmeri teki pieniä auttamis- hommia josta sai pikkuisen rahaa. Mutta nyt minä poljen omaan työpaikkaan.

Kerttu saapui talon pihaan, jossa erän mies jo häntä odotteli. Mies tuli esittäytymään ja kertoi nimekseen Mattin. Ja sitten lähdettiin katsomaan taloa sisältä. Keittiö pitäisi luututa, kun täällä keitetään kahvia ja tehdään vähän leipiä, jos sattuu ihmisille tulemaan nälkä. Samoin tämä juhlasali, kun tänne tulee myyntipöytiä. Wc:t, ja eteiset sun muuta, että kyllä hommia löytyy. Sitten myyntityötä tehdään täällä näillä näkymin kuukauden ajan ja siivota täällä pitäisi joka päivä ja keitellä kahvia. ”Miltäs tää tuntuu” kyseli Matti. Kerttu oli onnellinen tästä työstä, kumpa saisi jotain muutakin työtä, kun tämä loppuu. ”Mennään nyt tää työ ensin loppuun. Kyllä kunnalla on muitakin suunnitelmia kuulemma tulossa”. Miltäs tuntuu, otatko tämän työn, niin tiedän kertoa pomolle asian”. ”Otan tietenkin, tää oli erittäin hyvä asia, että sain tämän työn”.” Huomen aamulla sitten tuut tänne ja tässä on sulle avain. Mä tulen tänne jossain vaiheessa ja tuon sulle kahvia, että voidaan sitä nautiskella työn välissä”.

Kerttu lähti polkemaan pyörällään kotiin, mutta päätti käydä siskonsa kautta kertomassa työstä. Ja sitten kotiin, koska lapset tulevat kohta koulusta.

Niin päivät kuluivat ja taloa siivottiin oikein juuriharjan kanssa. Mattikin huomasi, että talo oli saanut jo juhlavan olon. Kahvia keitettiin välillä ja syötiin eväitä. Talosta ei kukaan ollut pitänyt huolta aikoihin. Molemmat kertoivat omista kotioloistaan. Tuli selväksi, että Matin vaimo oli ottanut eron, Kerttu ihmettelikin asiaa, mutta ei kehdannut kysyä syytä. Tehtiin töitä ja joskus Mattikin jäi auttamaan, kun Kerttu pesi ikkunat. Ikkunat olivat tarttuneet kiinni, kun niitä ei oltu aukaistu pitkään aikaan.

 

Pikkuhiljaa Kerttu ja Matti ystävystyivät ja enemmän, puhuttiin jo henkilökohtaisimmista asioista. Ja jo ensimmäisen tilin saatuaan, Matti pyysi Kerttua heille juomaan kahvit. Mutta ei Kerttu vielä tohtinut lähteä Matin kotiin. Vaan hän lähti kotiin, kun lapset olivat tulossa koulusta. Taas kului muutama päivä, kun sattui Kertun pyörän kumi puhkeamaan. Matti auliisti lupasi viedä Kertun kotiin ja paikkaa kumin samalla. Näin sovittiin ja Matti kyyditsi Kertun kotiin. Kerttu laittoi kahvit valumaan ja laittoi oikein pullaa pöytään. Matti korjasi pyörän kumin ja sitten odoteltiin lapsia koulusta. Näin pääsi Matti jo hiukan lähemmäksi Kertun maailmaa.

Aamulla jo töissä yritti Matti saada Kertun huomiota osakseen. Hän jo kyseli, että olisiko mitenkään mahdollista, että voisin muuttaa Kertun luo. Kerttu hiukan hämmästeli moista asiaa, kun ei Elmerikään ole ollut haudassa, kun vajaa kolme kuukautta. ”Ehkä ei nyt kuitenkaan vielä”, kertoi Kerttu. ”Mutta kun omistaja vaatii taloa omaan käyttöön, niin mun pitäisi muuttaa sieltä pois”. Nyt tuntuivat asiat menevän solmuun. Matti koitti saada Kertun suostumista kaikenlaisilla verukkeilla. ”Ajatteleppa, että mulla olisi auto, niin pääsisit sinäkin liikkumaan lasten kanssa paremmin. Ja mä osaisin tehdä remonttiakin, kun Teillä näkyy olevat aika paljon laittamista sisällä ja ulkopuolella. Kyllä talo kaipaa aina miestäkin tekemään ne rouvimmat työt. Kerttu tuntui olevan vaikean päätöksen edessä.

Seuraava yö meni miettiessä, kuinka hän saisi uskottavasti Matille sanottua asian, että hän uskoisi kerralla. Sitten kun Kerttu oli jo luovuttamassa ajattelut, syntyi jonkinlainen salaman isku hänen päässään. Meillähän on saunan yhteydessä aika suuri saunakammari. Sitä pitäisi tietenkin laittaa, kun sille ei ole mitään koskaan tehty. Se on ollut sellainen varasto, jossa on varmasti aivan turhaa tavaraa. Nyt oli Kerttu saanut jonkinlaisen päätöksen asiaan. Aamulla hän kertoo Matille ehdotuksensa.

Aamulla nuorisoseurantalolla jälleen tavattiin. Aamupäivällä keitettiin kahvit ja Matti tietenkin otti  taas asian esille. Kerttu kuitenkin toppuutteli Mattia, että saako hän kertoa tämän asian ensin. Kerttu kertoi saunakammarista, että jos se laitetaan yhdessä kuntoon, niin pääsisit sinne asumaan ns. vuokralle. Jos näin tehtäisiin, niin eivätpä pääse ainakaan kyläläiset tämän asian kimppuun, jos asuisit täällä talossa. Kai mä kuitenkin saisin nukkua siellä sun vieressä. Et tosiaan, sen takiahan se saunakammarikin kuntoon laitetaan. Vielä se Matti koitti jurnutella vastaan, mutta Kerttu nosti sormensa pystyyn, ja sanoi, ”Tämä asia on nyt sitten näin päätetty”. Niin oli asia päätetty ja Matti lupas ottaa peräkärryn mukaan ja työkalut sinne.

Niin alkoi saunakammarin rakentaminen kuntoon. Jopa Kerttukin oli iloisella mielellä, kun nyt hänelläkin oli jotain tekemistä. Oli mies, joka käsillään sai aikaan kaunista jälkeä. Kammari valmistui ja Kerttu oli saanut itseensä naurun takaisin. Jopa lapset olivat auttamassa rakennustöissä. Nyt oli saunakammari kunnossa, ja sitä piti juhlia. Sauna laitettiin lämpiämään ja Matti haki autostaan korillisen kaljaa. Kerttu hiukan ihmeissään katsoi sitä kaljakoria. Hän oli saanut kaiken näköisistä kaljoista ja viinoista tarpeekseen edellisen miehensä aikana. Oli hän katsellut aina iltaisin, kun Matti oli lähtenyt kotiinsa, useampia kaljapulloja saunan parven vieressä. Mutta ei silloin siihen vielä osannut puuttua.  Nyt kun Matti kantoi korillisen hänen silmiensä edestä saunaan, se tuntui hänestä niin vasten mieliseltä. Hänen oli pakko siitä sanoa Matille. ”Minä en sitten tykkään tuosta juomisesta. Niin paljon harmia viinakset on meidän talouteen tehneet, että en tykkään siitä yhtään. Hänen aikana et ainakaan sitä juo, ja pidä se mielessä”. Matti koitti vielä sanoa, että ”ei nyt yksi kalja mitään tee, ja voisithan sinäkin ottaa hänen seurakseen, vaikka yhden pullon”. ”Tästä nyt ei sitten enää puhuta”.

Saunaan mentiin, Kerttu meni tyttöjen kanssa ja Ilpo meni yksin. Koitti Matti tulla Ilpon kanssa, mutta Ilpo ei aukaissut ovea. Matti odotteli ulkona niin kauan kuin Ilpo tuli saunasta. Sen jälkeen oli Matin vuoro mennä yksin saunaan. Ei Matti oikein tajunnut Kertun kiukkua. Oletteli vain, että mitä tuommoisesta kaljasta pitää alkaa ärhentelemään.

Seuraavana päivänä mentiin töihin. Se oli hiljainen automatka. Kerttu oli hiljaa, vaikka Matti koittikin jotain puhua, ei Kerttu vastannut.

Nuorisoseurantalolla alkoivat tänään myyjäiset. Kerttu huolehti keittiön antimista apulaisensa kanssa. Matin tehtävänä oli auttaa näytteille panijoiden tarpeista, mitä kaikkea sähköjohtoja kukakin tarvitsi. Väkeä tuntui tulevan, ei ainoastaan omasta kylästä, vaan myöskin naapurikylistä. Kunnan merkkihenkilöt katselivat myyjäistein tuotteita ja kävivät jokaista haastattelemassa. Kunnan puolesta se oli tärkeää, sillä jos jostain löytyisi sellainen itse tehty tuote jota pystyttäisiin hiukan koneellisesti auttamaan, olisi kunnalla tarjolla sellaisen tuotteen tekemiseen tiloja. Ja jos vielä saisimme työntekijöitä lisättyä näitä tuotteita tekemään.

Kerttua lähestyi eräs mies, joka oli kunnalla töissä. Hän siinä alkoi kyselemään, että ”Onkos Matti saanut Teiltä vuokra-asunnon. Se on hyvä, kun joutuu lähtemään siitä entisestä asunnosta pois”. Kerttu hiukan höristeli korviaan, ja kyseli, että miksi joutuu lähtemään.” No mikä mä nyt sitä olen sen paremmin kertomaan, mutta ei kai pystynyt vuokria maksamaan. Kai se kaljoittelu kulutti rahat niin tarkkaan”. Vai kaljoittelu, tuumi Kerttu ja jatkoi keittiössä kiireellistä työntekoaan.

Päivä kääntyi iltaa ja myyjäiset päättyivät. Huomenna jatketaan ja periaatteessa koko viikon vielä. Kerttu ja Matti ajelivat autolla kotiin. Päivä oli ollut Kertulle raskas. Koko päivä jalkojensa päällä väsyttivät koko kehoa. Ja vielä erään miehen kertomuksen Matin juomisesta, eivät tehneet mieleenkään mitään kivaa oloa. Hiljainen oli auto, ei siellä kuulunut puheen sorinaa. Matti tietenkin yritti, koska eihän hän ollut tehnyt mitään. Kaljan juontihan on ihan normaalia miesten juontia. Mutta ei Kerttu vastaillut muuta, kuin aja vain kotiin, että pääsen huilailemaan. Ja niin päästiin perille omaan kotiin. Kerttu säntäsi nopeasti sisälle, sulkien ovet perässään. Matti aikaili pihassa, mutta rohkaisi mielensä ja meni myös perässä sisälle. ”Miksi olet noin vihainen”. ”En tiedä viitsinkö edes kertoa. Minä olisin toivonut, että kun tänne tulet asumaan, kertoisit edes totta. Valehtelusta en tykkää, sen tulet huomaamaan”. ”Mitä minä olen sulle valehdellut, nyt en tajuu”. ”Minkäs takia sinä jouduit siitä asunnosta luopumaan. Oliko se kalja tai jokin muu, kun et pystynyt vuokraa maksamaan”. ” No niin, sitä tuntuu ihmisillä olevan aikaa juoruta toisten asioita ympäri kylää”. Ja niin Matti vihapäissään lähti ulos. Häntä loukkasi asia, joka koski kaljan juontia. Vai en pystynyt vuokraa maksamaan, tuumaili mies, astellessaan pihalla.Viikko mentiin mykkäkoulua. Kumpikaan ei puhunut kuin aivan tarpeellisen asian, mikä välttämättä oli pakko sanoa. Mutta kun viikko oli kulunut, katseli Matti, ettivät lapset olleet aivan lähellä. Otti hän Kertun kädestä kiinni ja pyysi anteeksi. Kertun silmät puhkesivat kyyneliin. Kerttu ei voinut peitellä muulla kuin esiliinan helmalla silmiään. Antoihan hän Matille anteeksi. Matti jatkoi vielä, ”en ole kaljaa ostanut enää viikkoon ja koitan pitää siitä kiinni. Se vaan oli mulle niin vaikea paikka, kun emäntä otti eron ja muutti pois”. Niin muuttui elämä täysin. Myyjäisissä käytiin tekemässä työtä ja sekin tuntui olevan menestys. Jopa jälkeenpäin löytyi myyntilistoilta pari tuotetta, joita pienellä kehitystyöllä saatiin menestys tuote. Kunta luovutti kahdelle eri tuotteelle omat hallit, jossa tuotetta kehiteltiin ja uusia tuotteita keksittiin. Muutama henkilö sai vielä vakinaisen paikan, josta kunta oli mielissään. Ja jatkoakin seurasi. Kunta laittoi lehteen uusien tuotteiden kehittelyn ja valmistuksen. Ja asukkaat alkoivat oikein miettimään, mitä voisi alkaa tekemään.

Aika kului ja tuli vuosi täyteen siitä, kun Elmeri oli haudattu. Matti pääsi tulemaan saunakammarista jo tuvan puolelle asumaan ja nukkumaan. Moni asia tuli muuttumaan. Kerttu pääsi siivoojaksi kunnantalolle ja Matti jatkoi ””yleismies Jantusena” myöskin kunnan palkkalistoilla. Kertun pienen tontin valtasivat nyt vihannekset ja juurikkaat. Niitä koko perheen voimilla hoideltiin. Kaikilla oli töitä ja sadosta nautittiin syksyllä, ja mikä tärkeää, koko talven.

 

Mitä pidit, anna kommenttia

 

piki

Hullu mies

 

Kuulin kertomuksen eräästä hullusta-miehestä. Kertomus tuntui niin paksulta, että en tahtonut sitä uskoa.  Siinä oli monta asiaa, jotka eivät oikein minun tajuntaani menneet.  Kyllä minulle vakuutettiin, että asiat ovat tosia. Ja jos en usko niin mene itse katsomaan.

Talven aikana tämä asia tuli taas mieleeni, ja aloin sitä pohdiskelemaan tarkemmin. Ja kun viimein kevät koitti, niin ajatukseni olivat vahvistuneet, ja päätin lähteä tätä hullua-miestä tapaamaan.  Sen tiesin, että matkasta ei tule helppo. Olihan kaikista lähin kaupunki noin kolmen tunnin ajomatkan päässä. Sinne ajattelin lähteä junalla ja ottaa sieltä sitten hotellihuoneen. Hotellilta oli hullun-miehen luo ensin linja-autolla n. tunnin matka. Sitten vaihtaa toiseen linja-autoon, joka kiemurteli vanhoja kärryteitä paikoissa, jossa ei kukaan uskonut kenenkään asuvat. Mansikkakylä sijaitsi vielä jonkun lisä kierroksen takana, eli kuljettajalle piti sanoa siitä Mansikkakylästä, että hän tiesi sille entistä kapeammalle tielle siirtyä.

Talven olin tehnyt vapaana kirjailijana töitä oikein urakalla, että pystyisin tämän kahden viikon matkani tekemään. Tarkoitukseni ei ollut, että olisin siellä hullun-miehen luona ollut kaksi viikkoa, vaan pitäisin samalla vähän lomaa. Voihan olla, että en uskalla koko miehen luokse edes mennä,  kun en tiedä, kuinka hullu se mies oikein on. Kertomuksesta päätellen, ei hän kuitenkaan väkivaltainen ole, mutta silti. Uskaltaako hänen luonaan edes silmiä ummistaa hetkeksikään.

Kaikki tavarat oli kerätty sohvan päälle ja sohvapöydälle. Puhelimeen oli hankittu varavirtakone, jos sattuisi apua tarvitsemaan. Pakkasin tavarat salkkuun ja menin aikaisin nukkumaan, kun lähtö oli aamulla aikaisin.

Ja niin aamulla nousin junaan ja istuin vaunun penkille. Vielä voisin nousta ylös ja juosta pihalle. Mutta ehkä kiinnostuksen kohde oli kuitenkin niin vahva, että päätin kuitenkin pitää pyrstöni tiukasti penkissä. Ja ehkä tästä saisi mukavan jutun-aiheen kuitenkin lehteen tai vaikka kirjaan asti.

Matka taittui kirjaa lukiessa. Välillä nukahdin ja taas herättyäni jatkoin kirjan lukemista. Päivä oli erittäin hieno, aurinkoinen, elettiinhän jo kesäkuun alkua. Välillä silmät jäivät tutkimaan, kiireesti ohi menevää luontoa. Siellä maanviljelijät touhusivat pelloillaan, laittaen viljaa maahan. Tuntui kun kaikki olisivat töissä, minä vaan istuin lomalaisena junassa. Ei tässä vaunussa tuntunut olevan kuin muutama matkustaja, ehkä sitä vielä ollaan töissä.  Loma huipennus tietenkin sattuu vasta juhannukseksi.

Junan kuulutuslaitteista kuului ilmoitus, ”Saavumme Joensuuhun kello 12.45. Samalla junan vauhti hiljeni ja katsahdin ulos, kyllä se taitaa olla nyt Joensuu, tämä paikka. Juna pysähtyi, ja lähdin kulkemaan pitkin käytävää ovelle ja ulos.

Ajattelin, että taitaa olla viisainta käydä heti kysymässä, monelta linja-auto lähtee huomenna. Ja vielä sen toisenkin linja-auton, jolla pääsen Mansikkakylälle. Matkahuolto löytyikin aika nopeasti ja sain asiat hoidettua. Nyt minulla on aamulla lähtevän aika ja vaihtopaikalla odottavan seuraavan auton lähtöaika. Sain auttavalta neidiltä vielä Mansikkakylän ohi ajavan iltapäivä vuoron ajankin. Nyt tuntui olevan kaikki selvää, että jos en pysty siellä hullun-miehen luona olemaan, niin pääsen ainakin iltapäivällä pois. Tietenkin kuskille oli tämäkin kerrottava jo etukäteen.

Kävin ilmoittautumassa hotelliin ja toimitin tavarani huoneeseen. Nyt olisi vapaata ja olisi keksittävä, lähdenkö tutustumaan kaupunkiin vai kävisinkö ottamassa muutamat vilvoittavat juomat. Jälkimmäinen ehdotus tuntui voittavan.

Kävelin läheiseen kuppilaan, otin oluen mukaan ja siirryin ulos sitä juomaan. Istuin pöytään, sitä sen paremmin valikoiden. Otin pitkän kulauksen, koska nyt olin sen ansainnut. Koko kevät meni ilman yhtäkään olutta, vaikka en siitä oluesta oikein pitänytkään. Paremmin pidän kirkkaista ja yleensäkin terävistä.

Olin jo pidemmän aikaa kuunnellut nuoren pariskunnan hiljaisesta riitelystä. Mutta en siihen sen paremmin kiinnittänyt mitään huomiota. Nyt kyllä tuntui, että mies teki lähtöä, kun hän toitotteli, että tämä oli sitten tässä. Niin mies keräsi tupakkansa pöydältä ja lähti pois. Tämän nuoren naisen ja minun katseet kohtasivat sen jälkeen useasti. Käänsin aina katseeni pois ja otin kaljastani kulauksen. Mutta uudelleen tuli taas käännettyä katse tyttöä kohden ja taas katseemme yhtyi. Pyysin tyttöä tulemaan minun pöytääni, kun tunsin, että ei hänellä tuntunut olevan nyt helppoa. Nousin ylös, kun tyttö saapui pöytääni. Esittelin itseni Jariksi ja hän sanoi nimekseen Anita. Kerroin hätiköiden, että hän olisi esitellyt minulle hiukan kaupunkia. Enhän kuitenkaan halunnut tytöltä alkaa heti kaivelemaan äskeistä riidan syytä. ”Sopiiko vaikka huomenna, kun tänään tekee mieli vain ryypätä”. Niin sovittiin, kun ei mullakaan ollut mitään erikoista. Istuimme ja joimme, ja meillä tuntui olevan varsin kivaa. Tytön silmät oikein loistivat, kun hän sai puhua kaikesta mistä tytöt oikeasti puhuvat. Itse kun en ole mikään viinan kanssa leikkivä ja kun ei ole oikein ketään kaveriakaan, niin juomiset jäävät siihen, kun kotona joskus yhden oluen ottaa. ”Poikakaverini oli oikein rasisti, en saanut puhua kenenkään kanssa. Saatikka, jos olisin puhunut jonkun pojan kanssa, vaikka kaverini kaverin kanssa, täysi riita taas päälle. Oikein hyvä kun hän nyt lähti. Tai ei se ihan varma vieläkään ole. Varmasti hän vielä soittaa ja pyytelee päästä takaisin”.

Meillä oli kuitenkin upea ilta. En tiennytkään, kuinka kiva on joskus puhua jostain muusta kuin työstä. Ja se tytön iloisuus, kun hän hymyili kirkkailla silmillään ja nauroi. Puhuin jossain vaiheessa, että menisin tätä hullua-miestä tapaamaan. Tyttö innostui, kun hän kävi jotain sosiaalikoulua. Tämä olisi kuulemma hyvää harjoitusta. No kiva sitten, olihan se mukavaa, ettei minun tarvitse sinne yksin mennä. Ajattelin, että kyttäilisin ensin lähempänä taloa pusikoissa ja seuraisin tilannetta. Ja kun sitten siltä tuntuisi, niin kävelisin pihaan. Tytöllä, tuolla Anitalla oli selkeämmät ajatukset. ”Otetaan ämpäri mukaan ja kerrotaan, että kerätään puolukoita”. ”Eikös puolukoita kerätä syksymmällä”. No oli mitä oli, vaikka korvasieniä. Niitä kerätään alkukesällä. Se tuntui hyvältä ratkaisulta, sillä tytöllä oli valkoiset housut, niin ei oikein pusikoissa lymyily tuntunut hyvältä ratkaisulta.

Jatkoimme hauskan pitämistä kaljalasien kanssa. Mutta ilta tuntui etenevän, vaikka hämäryydestä ei ollutkaan vielä tietoa. Mulla tuli mieleen, että kuinka me aamulla sitten jaksetaan. Sekään ei sitten tuossa kännin tiimellyksessä tuntunut olevan mikään ongelma. Tyttö sanoi tulevansa minun kanssa nukkumaan. Olin hiukan hämilläni, kun ajattelin kuitenkin tuota meidän ikäeroa. Tuntui kuin tyttö olisi minua kymmenen vuotta nuorempi. Ei kuulemma haitannut mitään, kun minä kerroin, että menen sohvalle nukkumaan.

Hotelliin päästyämme kurkkasin vielä kassiini, ja löysin sieltä yhden Kossun, siitä teimme yhteisen lasin: Sen jälkeen alkoikin tuntua siltä, että Anitalla alkoi jo silmäluomet painumaan kiinni. Ohjasin hänet sänkyyn ja itse jäin sohvalle nukkumaan.

Yöllä heräsin, kun joku otti minua kädestä kiinni. Avasin silmäni ja tyttö seisoi pienet pöksyt päällään minun sohvan vieressä. ”Tule tänne sänkyyn, se olisi paljon mukavampaa”. Nousin ylös ja suuntasimme kädet kaulalla sänkyä kohden. Tyttö pysähtyi ja suuteli minua suulle oikein tulisesti ja pitkään. Tunsin, että hän oli käynyt oksentamassa, kun hengityksessä tuntui sellainen tuoksu.

Kävimme vierekkäin vuoteeseen ja tytöllä tuntui siltä, että suudelmat olivat nyt hänellä sellainen tunne, jota ei voinut päästä karkuun. Hän tarrasi oikein kunnolla minuun kiinni ja hän antoi toisen kätensä valua minun kylkeä alemmaksi, painautuen minun herkimpään osaan kiinni. Mielessäni tuntui vain yksi ajatus tällä hetkellä, voi taivas. En ollut tätä ajatellut, vaikka tyttö tulikin vieraakseni. Mies kun olen, niin en voinut vastustella hänen aikomuksiaan, vaan yhdyin hänen leikkiin. Tietenkin nautin ja varmasti hänkin nautti, koska tuntui siltä. Hän oli kuitenkin turvallisessa paikassa, koska en ollut sen luonteinen, kun hänen entinen poikakaverinsa. Meillä oli kaunis yö, kun viimein käperryimme toistemme kainaloihin nukkumaan.

Aamulla herättyämme suuntasimme kiireisinä suihkuun, jonne Anita myöskin työntyi. Upea tunne, jota en koskaan ollut kokenut aikaisemmin. Sitten pukeuduimme niihin eilisiin vaatteisiin ja lähdimme kiireesti kohti linja-autoasemaa. Hyppäsimme linja-autoon ja istahdimme vierekkäin tietenkin samaan penkkiin. Matka tuntui lyhyeltä, vaikka sen piti kestää yhden tunnin. Kuljettaja katsoi minua peilistä, ja se ole selvä merkki, että tämä on se paikka, josta toinen linja-auto lähtee Mansikkakylää kohden. Nousimme pystyyn ja Anita taas hymyilevänä niin kuin aina. Miten tätä tyttöä voi joku vastustaa ja riidellä hänen kanssaan. Auton ovella kuljettaja kertoi, minkälainen auto tähän pysähtyy. Ja vielä senkin, jos olemme menossa Mansikkakylän kautta, niin mitä silloin pitää sopia.

Jäimme suukottelemaan tien varteen, kun sattui ajatus tulemaan mieleen. Pitääkö meillä olla ämpäri. Ehkä pitäisi ja vielä saappaatkin. En minä ainakaan voi mennä metsään näiden kesäkenkien kanssa sanoi tyttö. Kyläkauppa oli siinä aivan vieressä, sinne juoksimme varusteita hakemaan. Ja sitten nopeasti seisomaan taas tien varteen. Ja niin auto sieltä saapuikin jo meitä kohden. Onnistuimme saamaan ämpärin ja tyttö sai uudet saappaat ja kauppias antoi minulle omat saappaat jotka tietenkin maksoin. Ei hän niistä rahaa halunnut, mutta pudotin kuitenkin rahan kassalle ja kiittelin syvästi ja poistuin kiireesti kaupasta.

Pieni linja-auto pysähtyi meidän kohdalle, ja nousimme autoon. Katsoin äkkiä ja huomasin auton olevan aivan tyhjänä. Kysyinkin kuljettajalta, että ”aivanko meitä varten tulitte”. ”Emme tosiaan, vaan tämä alkumatka on hiljainen, vasta tuolla loppupäässä alkaa matkustajia tulemaan kyytiin. Niin sinnekö Mansikkamäkeen pitäisi päästä”. Nyökyttelin kuljettajalle. Me jäimme aivan etupenkille, kun oli tarkoitus kuljettajalta saada hiukan tietoa tästä hullusta-miehestä. ”Vai, että hullusta-miehestä. Meilläpäin puhutaan vain Virtasesta, sillä Virtanen hänen nimensä on. Siinä tapahtui sellainen kurja juttu noin kaksi vuotta sitten. Virtanen oli aivan mahdoton mies tekemään töitä. Hänellä oli vakinainen työ ja hän oli aina auttamassa mökkiläisiä, kuka nyt apua vain tarvitsi. Vaimo oli kotona aivan yksin, ennen kuin siellä alkoi kulkemaan erän Virtasen työ kaveri. Ja yks kaunis päivä lähti Virtasen vaimo sen työkaverin kanssa talosta. Pieni paperilappu oli vain jätetty keittiön pöydälle. Virtanen kun tuli illalla kotiin toisen kaverinsa mökkitalkoista. Hän luki vaimon jättämän lapun, lämmitti saunan, riisui ja ei mennytkään saunaan, vaan juoksi pitkin teitä ja huusi hirvittävän kovaa juostessaan. Virtasta ovat poliisit koittaneet saada kiinni mutta eivät he löytäneet. Sitten kerättiin kaikki kylän miehet ja naiset Virtasta etsimään. Virtanen saatiinkin kiinni, mutta kun juuri poliisi oli laittamassa käsirautoja Virtasen käsiin, pääsi hän taas irti. Nyt on tulossa kolmas etsintä, johonka tulee armeijan porukkaakin vielä, ehkä nyt saadaan mies pahanen lopulta kiinni. Yhden talven Virtanen asusteli jo tuolla metsässä. Ehkä hän on jostain jonkin verran saanut vaatetta, kun kuulemma on vielä hengissä.

Kuljimme äärettömän kapeaa tietä linja-autolla. Jyrkkiä mäkiä ja kurveja oli tuhka tiheään. Ei tänne linja-autolla enää syksyllä pääse, kun tiet pehmenee. Eikä täällä kesälläkään kuljeta, mutta kun täältä pääsee kahdelle kesämökille, niin tätä linjaa on nyt pidetty yllä.

Auto pysähtyi erään mäen päälle. Ilmeisesti tuolta puolelta se leiri löytyy, mutta varovainen pitää olla. Virtasella on tarkka kuulo, hän kyllä tietää koska metsässä kävellään ja kuka siellä kävelee. Kuski lupasi tulla klo 15 tähän samaan paikkaa.

Jäimme Anitan kanssa pois autosta. Katselimme ensin ympärillemme ja lähdimme hiljaa kävelemään kuljettajan näyttämään suuntaan.  Metsän piti olla suuri, että pitää olla tarkkana, ettei päästä eksymään.

Siirtelimme jalkojamme harvakseen ja varoimme astumasta oksien päälle. Samalla katselimme maahan mutta samalla katselimme ympärillemme, jos vaikka Virtasta näkyisi. Huomasimme jonkun matkan päässä tasaisen nurmikko-alueen. Ruoho oli matalaa ja suuri sammal-alue teki alueesta erikoisen näköisen. Muualla oli tiheä metsä mutta tässä yhdessä kohtaan oli noin puolen hehtaarin kokoinen sammal matto. Kävimme katsomassa tätä aluetta ja huomasimme, että siitä oli kerätty sammalta. Meillä tuli heti Virtanen mieleen. Siksi menimmekin takaisin metsän siimekseen ja ajattelimme hetken tutkia, näkyisikö tätä hullua-miestä missään.

Jäimme Anitan kanssa istumaan mättään päälle ja seurasimme katseillamme sammal-aluetta. Anita halusi tulla aivan minun viereeni istumaan. Arvasin, mikä tarkoitus hänellä oli. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Tyttö työnsi päänsä aivan minun pääni viereen ja alkoi pussailemaan minun korvaan, poskeani ja kohta meidän huulet löysivät toisensa. Suutelimme intohimoisesti, että katseemme sammalkentälle unohtui täysin. Kaukainen yskäisy sai meidät lopettamaan. Katsoimme heti sammal-alueelle päin, ja näimme siellä jonkun ihmisen. Hän kaivoi jotain maasta ja piti erikoista ääntä. Se ei ollut puhetta, vaan ennemmin jotain örinää. Sitten se ihminen lähti, hän katosi nopeasti. Jäimme kuitenkin vielä istumaan, odottamaan jos se ihminen palaisi vielä takaisin. Jäimme hiljaa supattamaan, oliko tämä mies vai nainen. Itse huomasin tietenkin miehenä heti, ettei hän ainakaan ylävartalostaan ollut nainen, koska oli ilman paitaa. Samoin hänellä oli housunaan jotkin Tarzanin tapaiset housut. Ja ilmeisesti hänellä ei ollut kenkiä lainkaan. Odottelimme jännittyneenä tätä ihmistä takaisin, ja tulihan hän takaisin. Hiljaa seurasimme hänen toimiaan. Tuntui, kun hän ottaisi sammalta isoina paakkuina mukaansa. Ja taas hän hävisi johonkin. Hän tuli äkkiä ja lähti myöskin äkkiä. Sovimme Anitan kanssa, että tulemme pois piilosta, aivan tähän sammal-alueen reunaan ja kuljemme hiljaa häntä kohden.

 

Pidimme katsetta maassa mutta samalla tirkistelimme sinne päin, missä ehkä Virtanen oli hetki sitten. Ja niin hän tulikin. Hän ei ensin huomannut meitä, mutta sitten huomasi, kun kyyristyi polvilleen. Hän nousi pystyyn ja alkoi heiluttamaan meille aivan kuin meidän pitäisi lähteä sammaleen päältä pois. Lähdimme kuitenkin kulkemaan Virtasta kohden, hiljaa ja varmasti. Emme katselleet miestä kohden, vaan sitten kun hän alkoi huutamaan möreällä äänellä. Katsoimme häntä, ja huusimme takaisin, että ”mitä sulla on asiaa. Tulemme lähemmäksi, kun emme saa selvää”. Kuljimme hiljaa miestä kohden, mutta kuitenkin pidimme varamme, jos hän lähtee juoksemaan meitä kohden, niin sitten lähdemme karkuun. Pääsimme jo 20 metrin päähän, kun Virtanen juoksi johonkin metsään. Menimme katsomaan, mitä hän oikein kaivoi. Syy selvisikin pian, sammalmattoa hän oli kuorinut maasta. Tuntui, että sydämeni hakkasi kovalla jyskeellä. Anita otti kädestäni kiinni ja laittoi minun käteni oman sydämensä päälle. Kova pumputus hänenkin rinnassa tuntui. Mitä me nyt tehdään. Mennäänkö katsomaan tuonne mihinkä hän äsken juoksi, vaiko odotetaanko tässä. Se oli tietenkin varma, ettei hän tänne uskalla tulla. Mutta uskalsi hän kuitenkin. Kovaa huutaen hän juoksi metsästä ja hänellä oli puinen keihäs kädessä. Meidän oli pakko lähteä juoksemaan karkuun. Lopetimme juoksemisen, kun huomasimme hänenkin palaavan siihen kohtaan jossa kuori sammalta maasta. Jotenkin minulla tuli mieleen, että jos minä menisin yksin, jos hän vihaa naisia, ajatellen hänen omaa vaimoaan, kun karkasi. Näin teimme, ja lähdin hiljaa kävelemään Virtasen luo. Virtanen nousi pystyyn ja seisoi aivan paikallaan. Keihään hän ainakin otti käteensä, mutta seisoi kuitenkin odottaen. Pääsin jo noin kymmenen metrin päähän ja aloin puhumaan hänelle. Kyselin vain, että onko hän nähnyt Korvasieniä, niitä me vaimoni kanssa keräilemme. Virtanen näytti Anitaa, ravisti päätään ja heilutti kädellään ilmeisesti pois, pois.  Kerroin Virtaselle, että ei me tehdä sulle mitään pahaa. Me ollaan vaan keräämässä sieniä. Nyt jäi Virtanen katsomaan minua suoraan silmiin. Sitten näytti kädellään, ilmeisesti istumaan, ja istuinkin. Samoin Virtanen istui. Kyselin häneltä, että mitä hän on rakentamassa. Virtanen tuijotti minua ja sanoi jotain siansaksaa, josta en saanut mitään selvää. Tuntui, että hän on menettänyt puhekykynsä, tai ei vaan uskalla puhua enää. Pyysin Virtasta näyttämään käsimerkeillä, mihinkä hän sammalta kantaa. Hän näytti metsään päin ja nousi ylös, viittasi kädellään minua seuraamaan.

Kuljin Virtasen perässä, kun hetken päästä tuli kallioseinä vastaan. Virtanen näytti kallioseinässä olevaa reikää. Sinne hän kiipesi ja viittasi minuakin kiipeämään. Sinne ei ollut näillä hiukan pienillä saappailla kovinkaan vaikea päästä. Otin salaa kuvia luolasta, joka oli kyllä tehty aika viihtyisän näköiseksi, jos ajatellaan luolaa. Seinille kallion rakoihin oli työnnetty sammalta, jotka roikkuivat kallion seinämää vasten. Samoin lattialla oli sammalta. Ovi-aukkoa hän näytti ja samalla lattialla olevaa, ilmeisesti mattoa. Mattoa oli punottu paksuilla ruohonipuilla, aivan kuin mattoa. Se ilmeisesti tulee suuaukkoon. Sain aika monta kuvaa. Näytin Virtasen ihoa, tarkoittaen, että onko hänellä vaatteita. Hän kyllä ymmärsi puhetta hyvin mutta ravisti tässä kohtaan päätään. Puhua hän ei uskaltanut, tai sitten häneltä oli mennyt puhe kyky. Kiittelin Virtasta ja tarjosin hänelle kättäni kiitokseksi ja lähdin kipuamaan luolasta alas.

Kiiruhdin nopeasti Anitan luo ravistellen päätäni. Nyt tyttönen meidän on aika menne odottelemaan linja-autoa. Auto tuli ja me suuntasimme istumaan auton peräosaan. Olin hiljainen poika, vaikka Anita koitti saada minuun yhteyttä, niin en tahtonut huomioida mitään. Auto pudotti meidät tien varteen, johonka jäimme odottamaan toista autoa. Auto tuli ja nousimme siihen. Kysyin Anitalta, että missä on Alko, nyt minun tekee mieli vetää pääni täyteen.

Alkossa oltiin käyty ja suuntasimme hotellille. Huoneeseen päästyämme tein molemmille lasit. Riisuin saappaat ja kaikki vaatteet pois, ainoastaan kalsarit jätin jalkaan. Näin teki myös Anita. Ja kun ensimmäiset lasit oli juotu, lähdin kävelemään suihkua kohden, niin teki myös Anita. Viruimme kauan suihkussa, kuivasimme toisemme ja lysähdimme vuoteelle selällemme. Aloin kertomaan Anitalle, miten minun kävi tätä Virtasta sääliksi. Uskon, että hän oli hyvä ja auttavainen mies niin kuin kuljettajakin kertoi. Jotain kovin kummaa hänelle tapahtui. Näytin Anitalle niitä kuvia, joita salaa pääsin hänen luolasta ottamaan. Mies siellä rakensi omaa kotiaan kallion sisään. Naista hän ei halunnut mukaan katsomaan luolaa, hän oli saanut naisista tarpeekseen. Ehkä vain yhdestä naisesta, mutta  rinnasti kaikki naiset samanlaisiksi, kun oma vaimo oli ollut.

Nautimme tytön kanssa viinaa, ja lopulta multa pääsi itku. Käperryin tytön kainaloon ja itku tuntui olevan se ainut, joka tähän auttoi.

Viina tuntui tekevän tehtävänsä. Puheeni alkoi jo sammaltamaan, vaan vielä oli tehtävää, tai ainakin ajateltavaa, mitä voisimme tehdä. Pitäisikö meidän käydä poliisin luona ja kertoa tästä meidän tapaamisesta. Toisaalta se on väärin, kun kaveri tekee omaa kotia itselleen. Mutta ei Suomessa voi talvea pärjätä pienillä kalsareilla ja ilman ruokaa. Pitäähän hänet saada toisten ihmisten joukkoon.

Aamulla heräsin, tai heräsimme yhtä aikaa. Päätettiin käydä syömässä jotain ja sitten marssimme poliisin luo. Näin päätettiin, kun marssimme poliisikammaria kohden. Poliisi ei vielä tiennyt, koska armeijan väki tulee. Sinne on lähetetty avunanto pyyntö mutta päivämäärä ei vielä ole selvillä. Sovittiin vielä myös, että olen täällä Joensuussa vielä runsaan viikon, että voisin olla mukana tässä operaatiossa. Tai tulen päivän varotus-ajalla, jos satun jo olemaan etelässä.

Nyt oli aikaa tutustua Joensuuhun Anitan kanssa. Kävellessä puhuimme, että mitä meidän suhteelle tapahtuu. Anitalla oli vielä koulua vuosi jäljellä. Ja ehkä paremmat mahdollisuudet, on etelästä saada töitä. Meidän pitää vaan soitella ja lähetellä sähköpostia. Ehkä voisin sieltä tulla käymäänkin jonkun kerran. Näin me tytön kanssa tehtiin kipeitä päätöksiä. Molemmat piti toisistaan äärettömän paljon.

Kaupunkiin tutustuttiin ja välillä huilattiin hotellilla. Kävimme tutustumassa myös Anitan kotiin. Siellä minulle selvisi, että varsin hieno perhe löytyi Anitan takaa. Hekin kuulemma tuntuivat pitävän minusta.

Kerkesin jo etelään, kun tuli poliisilta kutsu. Kahden päivän kuluttua heillä pitäisi olla kiinniotto tilanne. Minä lähdin sinne välittömästi. Ilmeisesti en pysty olemaan ainakaan niin lähellä, että Virtanen tuntisi minut. Ja ei se varmaan olisi niin hyväkään asia, silloin taas yksi ihminen hänet pettäisi.

Tapaus oli sitten, kun Virtanen, hullu-mies otettiin suuresta metsästä kiinni. Nyt mies narutettiin niin tiukasti, ettei varmasti pääse karkuun. Virtanen kuljetettiin johonkin suljettujen ovien taakse, sairaalaan kuitenkin. Nyt sitten näkee, kuinka hän selviää tästä.

Jälkeenpäin sain tietoa Virtasen paranemista. Suljettuun huoneeseen piti saada miehet hoitajiksi. Ensin monenkin eri naisen kanssa oli yritetty, mutta hän huusi suoraa huutoa ja käpertyi nurkkaan. Nyt kun hän on ollut jo viisi kuukautta, hän on jo avannut verhoja, että näkee sairaalan käytävillä myöskin naisia. Koulutusta hän on saanut aivan ABC- kirjasta lähtien. Nyt kuulemma hän osaa jo lukea muutaman lauseen mittaisia tekstejä erittäin sujuvasti.

Näin päättyi asia Virtasesta. Kukaan ei tiennyt missä Virtasen entinen vaimo asui, uuden miehensä kanssa. Miten olivat asiat avioliitosta. Ilmeisesti Virtanen oli vielä liitossa vaimonsa kanssa.

 

Kiitos, kun olit kanssani, piditkö

piki

 

 

 

 

 

 

Korvatunturin tiedote.

Sain viikolla kauniin kirjekuoren. Ulkoasussa oli, poro rekineen, jossa pukki istui suuren lahjasäkin vieressä. Mielessäni pyörähtelivät asiat, ilmoittaako pukki, että en saakaan tänä vuonna lainkaan lahjaa. Avasin kirjettä peloissani ja jännittyneenä. Viimein sain kirjekuoren auki ja taitoin kirjeen suoraksi pöydälle ja ryhdyin lukemaan pukin lähettämää kirjettä.

 

Hyvä lukija (minun nimeni)

Haluan tiedottaa sinulle, kun olemme jo ennestään löytäneet yhdessä joulurauhan, että pukin elämä ehkä tulee muuttumaan. Naisten koskettelu, tuijotus ja lasten nostaminen ehkä ”  väärästä”  kohtaan. Olen syvästi huolissani, jos nämä väitteet koskevat pukkia.

Olet varmasti ymmälläsi tästä kirjeestä, siksi tahtoisinkin hiukan asiaa paremmin selvittää.

Pukkihan nostelee lapsia syliin monia, monia kertoja. Lapset kun ovat sylissäni, niin kuuntelen lasten toivomuksia ja laulammekin yhdessä. Jos siinä nostovaiheessa, esimerkiksi pukin käsi hiukan luiskahtaa, vaikka kohti haarustaa, niin siitä voisi saada syytteen, vaikka pedofiilis- asiasta. Olin kovasti huolestunut, kun kuulin tämän väitteen. Kymmeniä lapsia kun nostelee päivän aikana syliin, niin siinä alkaa jo voimat ehtymään ,ja joskus sitä sattuu ote lipsahtamaan.

 

Nyt kun joulu lähenee, ovat naiset nousseet ” takajaloilleen”.

Koskettelu; eli käsi on ollut vähän väärässä paikassa ja jopa tuijotuskin, olisi ei- toivottu asia. Näitä asioita monessakin paikassa, siis kodeissa tulee tehtyä. Tontut käyvät tutkimassa ikkunoiden takana, ollaanko sitä kilttejä. Ja tuijottamallahan siitä selvitään. Jo kohteliaisuus kysymys on, kun puhutaan, niin katsotaan suoraan silmiin, näin ainakin pukkia on opetettu puhuessaan tekemään. Se tuo sellaisen turvallisen tunnun, ja puhuja ainakin tietää, että häntä kuunnellaan. Näin pukki ainakin tämän asian kokee.

Sitten vielä tämä pahin juttu, kun pukki tulee käymään aattona kodeissa.  Jokaisessa kodissa on hiukan erilainen käytäntö. On ihan normaaleja koteja, jossa lapset laulavat pukille ja pukki jakaa lahjat. Mutta on myöskin niitä villimpiä koteja, joissa ei lapsia ole. Naiset siellä haluavat pukin syliin ja heitä pitää kyllä hiukan pidellä kiinni, etteivät he putoa sylistä lattialle. Olisi se aika toivottaman hupaisan näköistä, jos pukki istuisi tuolilla kädet roikkuen kohti lattiaa. Jos ei näitä hilpeällä tuulella olevia naisia pitäisi yhtään kiinni, niin kyllä he putoisivat pukin sylistä kyllä lattialle. Ei siinä aina tiedä, mistä sitä milloinkin saa pitävän otteen. Naisen kehosta on tehty nyt niin arvokas ja koskematon, että kosketuksesta tulevat poliisit paikalle. Ja jälkeenpäin kysellään, missä pukki oikein on. Ymmärrän tietenkin naisia, jos miehet laittavat käden polvelle tai työntävät kättään housun kauluksesta sisään. Mutta osa näistäkin tapauksista varmasti koskevat myös pukkia. Ei olisi kivaa, jos pukki istuisi putkassa aattoillan, tai ehkä useammankin peräkkäin.

Pukille jo sattui viime jouluna eräs tapaus, josta olen erittäin pahoillani. Aattohan on meille punahattuisilla erittäin kiireistä aikaa. Silloin mennään kovalla kiireellä eteenpäin ja aina sattuu pieniä kommelluksia joita ei pysty aina välttämään.

Olimme Tohmajärvellä jakamassa lahjoja ja menimme Annin ja Matin pihaan. Kolkutin ovelle, mutta ei kukaan tullut ovea avaamaan. aukaisin ulko-oven ja astuin sisään. Huone oli pimeä ja tapailin valokatkaisijaa oven pielestä. Huoneen toisesta päästä juoksi joku tähän samaan pimeään huoneeseen ja läväytti tullessa oven kiinni.  Ilmoitin, että joulupukki täältä on tulossa, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta löysin pari pientä nappulaa, katkaisijan tapaista, ja vieläpä molemmille käsille omansa. Pyörittelin niitä ja nostelin ylös ja alas, mutta ei niistä nappuloista mitään valoa tullut. Samalla aukesi ovi, ilmeisesti sieltä mistä olin itsekin tähän huoneeseen tullut. Taskulampulla suunnattiin valoa minua kohden, ja huomasin nojaavani Annia vasten, jolla posket loistivat punaisina, ja pukin kädet olivat Annin rinnuksilla. Mies lampun takana oli Matti, joka kertoi, että ei tässä huoneessa ole vielä valokatkaisijoita. Heillä oli remontti, jossa huoneitä oli suurennettu ja pimeä huone oli talon eteinen, eli entinen keittiö.

Mutta häpeissäni sain lahjat jaettua. Nyt on Annilta tullut kirje Korvatunturille, jossa hän ilmoitti, ettei pukin tarvitse tänä vuonna tulla heille. Olen suuresti pahoillani. Nyt jäävät Anni ja Matti ilman villaisia käsineitä ja sukkia. Heillä nämä joulut ovat olleet hiukan yksitotisia. Molemmille tuli yksi lahja. Vuoron perään käsineet ja sukat. Muita toivomuksia ei ollut kun heillä ei ollut lapsia.

Minä toivoisin, että olisi joku kuka näihin asioihin voisi puuttua. Ei ole mukavaa, jos näiden esitettyjen tapausten jälkeen pukin kierrokset pienenevät.

 

Joulupukki

 

 

Voi sitä pukkia. Harmillista luettavaa. Ei kaiketi sitä kukaan toivo, että joulupukki jäisi pois aattoiltaa hauskuttamasta. Mutta miten tuon asian eteen voisi tehdä?

Tapasin tosiaan joulupukin täällä Hyvinkäällä eräissä pikkujouluissa Torikadulla eräänä vuonna. Kävimme pukin kanssa antoisan keskustelun. Ehkä pukki huomasi tämmöisen vanhan ukon silmissä olleen kiinnostuksen jouluun. Hän silloin sanoikin minulle, että ”kiva, että hän vieläkin näkee ihmisiä, joille joulu on tärkeä asia. Uskon, että sinunkin sydämessäsi on joulu aina. Jatka joulun vientiä eteenpäin ja jaa joulun sanomaa myöskin ihmisten sydämiin”.

 

Sitä minä olen koittanut tehdä ja teenkin edelleen. Joskus se on raskasta, kun vanhat muistot tulevat mieleen. Mutta silloin, ainakin minua rauhoittaa se, kun katson taivaaseen, ja muistelen pois menneitä ihmisiä.

 

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille ihmisille.

 

piki

Ei koskaan tapahdu mitään

Haluan kertoa eräästä miehestä, jonka tunnen erittäinkin hyvin. Ei siinä miehessä ole mitään erikoista, paremminkin hän on sellainen takarivin mies. Ei hän tyrkytä itseään mihinkään, haluaa vain olla siellä takarivissä hiljaa. Ei päästele ääniä eikä kysele mistään mitään, on vain hiljaa.
Hänen etunimensä on Keijo. Jotenkin Keijo, Teijo ja Veijo ovat sellaisia nimiä, että he eivät kuulu oikein miesten sukuun. Nämä nimet kuuluvat varmaan miesten ja naisten välimuotoon. He näyttävät miehiltä ja ovat sitä myös mutta aivokopassa on myös naisellisia suuntia. He ajattelevat asioista pehmeästi, loukkaamatta ketään. Sellaisia ovat Keijot, Teijot ja Veijot.
Mutta nyt kerron tästä Keijosta, jonka sukunimi on Välske. Välske sukunimi on sellainen outo. Monta kertaa, kun tämä Keijo soitteli virastoihin ja muihinkin paikkoihin, johonka piti nimi kertoa, ei väärin käsityksiltä vältytty. Välski, Velski ja Välskä olivat niitä yleisimpiä nimiä joiksi virasto tädit hänet ristivät. Oli joukossa vielä eräskin nimi, joka oli Välkki, siitä nimestä hän hiukan pröystäilikin, kun tämän nimen kantaja oli maineikas oopperalaulaja Anita Välkki.

Tämä nimi Välske syntyi siitä, että Keijon isä Toivo ei tykännyt aikaisemmasta nimestä laisinkaan.
Widerholm oli edellinen nimi. Toivo vain ei pitänyt tästä nimestä, eikä siitäkään, kun se viittasi niin länsinaapuriin. Siksi hän kyseli asiaa jostain virastosta ja sieltä annettiin vapaat kädet nimen muutokseen, kunhan se ei ole Nurminen tai Jokinen koska niitä on aivan liikaa. (Keijon vaimon nimi on Nurminen). Ja niin syntyi Välske nimi, kun oli tarpeeksi kotiviiniä juotu. Näin kantaa Keijo erikoista miehen nimeä ja erikoista sukunimeä. Ehkä sen tähden hän on pysynyt takarivin miehenä, kun vielä vaimon entinen nimi oli Nurminen.

Keijo urheilikin niin yleisurheilua ja hiihtoakin mutta kun tuntui, että kunto parani ja välillä hän taisteli oikein voitoistakin, hän lopetti urheilemisen, ettei joudu julkisuuteen. Silloin joutuisi tulemaan takapenkiltä etupenkille.
Näin edettiin ja mentiin naimisiin Nurmisen tytön kanssa. Pari lastakin kerittiin tehdä jatkuvan työn ja talkoo auttamisen välillä. Työtä Keijo rakasti yli kaiken, ja kun vielä oli erään urheiluseuran sihteeri parikymmentä vuotta, niin eihän siinä enenpää lapsia voinut toivoakkaa, kun ei kerran kerinnyt.

 

Keijolla oli ystäviä ennen paljon. Urheiluseuran ajoilta niin lapsia kuin aikuisiakin. Ja tietenkin niitä työkavereita ja muita jotka, kun talkoita pidettiin, tulivat Keijon ystäviksi. Rajamäellä kun tämä mies nuoruuden vietti joutui hän polkupyörällä ajaessaan olemaan käsi jatkuvasti pystyssä tervehtien tuttujaan.

Aika kului ja hän ajatteli perustaa firman. Sitä oli jo häneltä kyseltykin. Tiettävästi hänellä oli ainut tämän tapainen firma joka teki alihankintatöitä tuotteiden pakkausta. Työt lisääntyivät jatkuvalla syötöllä. Hallia vaihdettiin aina vain suurempaan ja lopulta oli yli 700 neliön halli. Työntekijöitä oli 23 ja osa porukasta oli 3-vuorossa. Mutta sitten tapahtui se mitä oli pelätty jo pitkään. Se firma jonka työtä Keijo porukkansa teki, lopetti määrätyt työt kokonaan ja Keijollekin lankesi konkurssi. Se oli Keijolle raskasta aikaa. Ystävät menivät ja talon ollessa panttina hävisi alta. Enää ei tarvinnut pitää kättä pystyssä, kukaan ei tervehtinyt enää. Köysi kädessään hän katseli vankkaa oksaa, mutta se tehtävä jäi tekemättä, kun hän kovassa kännissä istahti kuusen juurelle ja sattui nukahtamaan. Aamuyöstä herättyään käveli omaan sänkyyn.
Sossun luukulle piti mennä, kun rahat loppuivat. Töitä hänelle tarjottiin työkkärin kautta ja sitten taas lähdettiin polkemaan pyörälle puhelinkopin luokse, että pystyi työnantajalle soittamaan. Töitä oli paljon tarjolla ja kahdesta paikasta tuli karenssi, kun työt olivat niin hankalan matkan päässä, että kun sinne olisi lähtenyt kuudelta, olisi perillä ollut puolilta päivin. Työnantaja merkkasi paperiin, ”ei ole kiinnostusta tulla”.
Kituuttelua se oli, kun ruoka karenssin myötä loppui. Sen verran ylpeyttä löytyi, ettei Keijo lähtenyt sukulaistensa luokse almuja pyytelemään. Ruokaa tehtiin, vaikka mistä. Välillä laitettiin ketsuppia näkkärin päälle ja taas päästiin ajassa eteenpäin, ja vatsassa ei enää huutoa kuulunut.

 

 

Ihme tapahtui, kun hän huomasi erään työkutsun Hyvinkäällä. Huoltomies saisi paikan ja samaan firmaan haettiin myös porrassiivoojaa. Jälleen mies taas polkupyörän selkään ja ajamaan Vihdin ainoalle puhelinkopille. Työpaikalta pyydettiin minua ja vaimoani saapumaan huomenna paikan-päälle. Ja niin he lähtivät Haimoosta kuuden linja-auton kyydissä kohti Hyvinkäätä. Hyvinkäälle saavuimme puolenpäivän aikaan ja sitten käveltiin Hämeentielle. Asiat siellä onnistuivatkin hyvin. Samalla he kävivät Hyvinkään Vuokra-asunnoilla katsomassa, olisiko yhtään asuntoa vapaana. Kovin tympeän näköinen naisihminen tokaisi heti, ettei heillä mitään asuntoja ole vapaana. Kylmä rinki pepun ympärillä herätti tuskaa, tähänkö nyt sitten kaikki kaatuu. Sillä Haimoosta emme pysty kulkemaan. Pariskunta suuntasi kohti ulko-ovea, kun tämä tympeän näköinen täti huuteli perään. Täältä löytyy yksi asunto Paavolasta ja tässä on huoltomiehen puhelinnumero. Soitto sinne ja sovitte tapaamisen. Sossunraha oli juuri tullut ja he päättivät hakea jonkun halvan puhelimen, että pääsivät soittamaan huoltomiehelle. Nyt tuntui Keijosta jo siltä, että Jumala on sittenkin olemassa, kun huoltomies kysyi, kävisikö nyt, vaikka heti. Siinä sitten selvisi, että kun heillä ei ole autoa niin miten me sinne oikein löydämme. Huoltomies oli niin reilu ollut, että tuli pariskunnan hakemaan Vuokra-asuntojen toimistolta ja kävi näyttämässä asunnon. Nyt tuli tästä pariskunnasta Hyvinkääläisiä. Vielä heidän oli soitettava työnantajalle, että asunto tuli ja huomenna tullaan vähän myöhässä töihin. Näin asiat sattuvat joskus selviytymään niin kuin itsestään. Työnantaja lainasi vielä autoa, kun Keijo lähti vaimonsa kanssa kotiin. Tullessaan he toivat muuttokuorman tullessaan.

 

 

 

Kaksi vuotta tätä työtä kesti, kun Keijolta meni hermot, hän otti lopputilin. Syynä oli toisen työntekijän pomputtaminen. Rovaniemeltä muutti pariskunta tähän firmaan töihin. Mieshenkilö alkoi pomputtamaan Keijo töillä ja alkoi itse ottamaan aurinkoa. Tästä hän valittikin ja jopa asukkaat tästä tyypistä valittivat, kun mies makailee nurmikolla ja toinen ajelee nurmikkoa poikki. Lopulta Keijo pyysi lopputiliä ja taas oltiin karenssissa.
Eläkeputkeen Keijo joutui ja lopulta hän pääsi oikealle eläkkeelle. Kaksi vuotta hän siinä kotona tomutti mattoja ja sitten alkoi riittämään. Hän alkoi soittelemaan erääseen firmaan, joka silloin hoiti huoltotehtäviä Paavolassa. Kuulemma 53 soittoa piti tehdä, kun viimein eräs johtajista oli Keijon soittoon vastannut. Tarkoitus Keijon mukaan oli vain se, että hän olisi sellainen kiire apulainen. Leikkaisi ruohoa silloin kun on esimerkiksi lomat. No eihän se niin mennyt kuitenkaan. Työtä työnnettiin niin paljon kun kerkesi tekemään. Kaikki kesäajan ulkotyöt ja talvella lumityöt. Paavola piti olla hänen oma piirinsä mutta lopulta häntä heiteltiin keskustaan ja Marttiin myöskin.
Lopulta putosi keskusta ja Martti pois kilpailutuksen myötä. ja Yd-neuvottelut alkoivat. Keijo oli tietenkin pois potkittujen joukossa, mutta hän selvisi, kun kaksi huoltomiestä otti lopputilin.
Lopulta kilpailutettuun myöskin Paavola ja taas Keijo oli saamassa lopputilin. Viime metreillä hän kuitenkin siirrettiin Klaukkalaan vielä yhdeksi kesäksi. Mutta sielläkin alkoivat kilpailutukset ja Nurmijärven Vuokra-asunnot jäivät pois. Nyt tuli jo vastaan lopputili. Se oli Keijon ensimmäinen lopputili. Se tuntui vaikealta tuolle minun hyvälle kaverille. Tunsin ja tiesin, että hän ottaa tämän nyt raskaasti. Häntä harmitti se, että oli saanut Paavolasta asukkailta kiitosta ja samoin isännöitsijältä. Samoin kävi Klaukkalassa ja oli jo eräs mammakin oikein häntä halannut. Keijo herkkänä miehenä oli kuulemma joutunut vuodattamaan myöskin kyyneleitä. Lopputiliä piti oikein siis odotella oikein eläkeikään saakka.
Nyt 69- vuotis- päiviään odotteleva hyvä ystäväni hakkaa taas mattoja, mutta sisimmässään odottelee vielä, jos sattuis joku työnantaja vielä soittelemaan.
Mutta nyt on Keijo vaimonsa kanssa muuttanut pieneen asuntoon Vehkojalle. Hiljaista kuulemma siellä tuntuu olevan. Oudolta tuntuu mutta kun on itsensä ristinyt takapenkin mieheksi, niin eihän sitä silloin ehkä tykkää kovin meluisasta elämästä. Ehkä hänellä on nyt aikaa enemmän perheelleen, vaikka töihin hänellä tuntuu vielä olevan kova kaipuu. Ei hänestä ole jouten olijaksi.

pikin kaveri

 

Jaaha, että tälläinen teksti sieltä tuli. Jos saan vielä kertoa, että en vaikuttanut mitenkään tähän tekstiin. Olenhan sellainen takarivin poika, että en toisi itseäni esiin näillä kirjoituksilla. Kirjoitan kyllä toisista tekaistuista ihmisistä mutta oman henkilökuvan annan olla rauhassa.

piki

Eräs ilmoitus lehdessä

Oliko tämä vitsi, vai oliko se minulle kerrottu niin toden peräisesti, että itsekin siihen uskoin.
Minulle kertoi tämän kertomuksen mies jota olin aina uskonut. No ehkä ne jutut olivatkin sellaisia uskottavia asioita, mutta oliko tämä. Viis siitä kun kertomusta kertova mies sen osasi luontevasti ja uskottavasti kertoa.

Mulkkosen kylällä, näin kerrottiin, asui pienessä kylmässä mökissä Mikkosen Esteri ja Vilho. Se mökki oli aina ollut heidän koti. Talvella kylmä ja kesälläkin viileä.
Silloin kun he olivat nuoria oli iho pidettävä piilossa, oikeastaan vain kasvot saivat näkyä. Hienommat ihmiset kävelivätkin hanskat kädessä, varsinkin naiset. Ei se varmaan silloin ollut kovinkaan kiinnostavaa tuo seksi. Tai voihan ollakin kiinnostavaa kun vain peiton alla pääsi koskettelemaan kumppaniaan salaa piilossa. Vaikea kuvitella kun ei ole tuota aikaa elänyt.
Vaatteita piti pitää paljon päällä oli sitten kesä tai talvi.
Nyt tämä pariskunta oli päässyt jo siihen ikään kun ei tarvinnut sen paremmin ehkäisystä välittää. Vaikka ei heitä muutenkaan nuorempana tarvinnut siitä kummemmin välittää. Lasta oli yritetty rakentaa milloin keväisin pälvillä etelärinteillä, milloin hämyisessä savusaunassa tai peiton alla sängyssä, ei se vaan onnistunut se lapsen teko. Puitteet kyllä olivat kohdallaan ja kumpikin nauttivat tästä toimenpiteestä, mutta lapsikin olisi ollut kiva kapistus tallustelemassa pienen mökin lattialla.
Tietenkin kiinnostus laski tähän ilojen juhlaan kun sitä lasta kuitenkin kiivaasti haettiin näillä erilaisilla toimenpiteillä.
Pariskunta vanheni ja nämä yhteiset leikit myöskin vähenivät. Molemmat syyttelivät itseään, että minussa on vika. Niin harvenivat yhteiset leikit joissa ennen lämpöä tuli peittämään sitä kylmyyttä jonka takia nytkin vanhoilla päivillä joutuivat kärsimään.

.

 Itse mietin, että tietenkin tälläiset tapaukset ovat pöyristyttäviä jos kerran lapsista tykkää. Ja tietenkin se vetää mielialan matalaksi kun se ei onnistu. En oikein tiennyt mihin tämä kaverini oikein pyrki. Minulle tämä jo kerrottu osuus oli aikalailla jo tiedossa, että tälläistäkin tietenkin tapahtuu.

Mutta kun hyvä tarinankertoja kun oli niin hän hyppäsi seuraavaan juttuun joka sai taas minutkin kiinnostumaan tästä jutusta.
Kahvikupin juotuaan tyhjäksi, hän taas jatkoi.
Vilho luki paikkakunnan sanomalehteä. Ja kuolinilmoituksista löytyi tutun henkilön nimi. Vilho luki lehteä ääneen ja sanoi, “Se näyttää Virtasen mammakin kuolleen.” Esteri kyselemään, että “Mihin se kuoli”? “Ei sitä ole pantu” sanoi Vilho. Esteri hätkähti sukkaa kutoessaan, “Voiko sitä siihenkin kuolla, se taitaa olla minullakin lähtö sitten lähellä”.

Tuntui siltä, että tämä pariskunta, varsinkin Esteri mamma koki tästä ilmoituksesta suurta pelkoa. Juotiin kuitenkin kahvit kun Vilho oli pannuun kerennyt laittaa veden porisemaan.

Esteri köhäisi sellaisen kovan klimppi yskäisyn ja Vilho hieroi kipeytynyttä kylkeä kädellään. Kahvit juotiin ja Esterin ajatukset pyörivät Virtasen mamman kuolemassa.
Esteri katseli ikkunasta ulos ja mietti miehensä sanontaa, “ei ole pantu” ja siihen se sitten Virtasen mamma oli kuollut. Mitenhän sitten minun käy. Ei niitä sänkyhommia ole ollut enään pitkään aikaan, pitäisikö asialle tehdä jotain. Ei ole kyllä Vilhokaan ottanut sellaista asiaa puheeksi. Jos vaikka olisikin niin en varmasti olisi siihen suostunut enään. Voisikohan sitä vielä kerran yrittää jos se auttaisi saamaan vielä muutaman vuoden lisää elinaikaa.

 

Pariskunta meni ulos ja asettuivat istumaan rappusille. Esteri laittoi kätensä Vilhon polvelle ja katsoi miestään kauniilla hymyllä. “Käytäiskö me tänään saunassa Vilho hyvä”. Näin luvattiin ja Vilho lähtikin katsomaan olisiko sauna siinä kunnossa, että kylpijät sinne hyvin mahtuivat.
Esteri lähti katsomaan vielä sitä lehden kuolinilmoituksia. Siinähän se mamman ilmoitus oli. Voi kauhistus sentään ja Astman tuoma vingunta taas tuli ääntä päästelemään kurkkuun. Kova yskäisy ja taas pääsi hengittämään suht hyvin.
Vilho tällä välin tyhjensi tuhkat pois pesästä vaikka se kipeältä tuntuikin. Selkään kun aika ajoin tuli sellainen viiltävä kipu. Ehkä ne kantojen poistot tulevalta pellolta saivat jotain siellä selässä tapahtumaan.
Mutta nyt oli sauna siinä kunnossa, että iltasella voidaan laittaa se lämpiämään. Vilho lähti vielä kuitenkin kävelemään pihalle koska se auttoi selän kipuun kun vähän liikkui. Pian Esterikin tuli ulos ja asettui kävelemään Vilhon viereen. Ehkä hän haki pientä läheisyyden tunnetta miehestään. Vaikka ei Vilho sitä mitenkään merkille laittanut, käveltiin vain lämpöisessä syysilmassa rinnakkain. Esteri välillä yskäisi kun kurkussa tuntui taas olevan joku klimppi. Ehkä navettatyöt olivat sellaisen hengenahdistuksen saanut aikaan.

Esteri pyysi Vilhoa laittamaan saunaa lämpimään, niin päästään sinne ennen pimeän tuloa. Vilho lähti saunaan ja Esteri kiiruhti sisälle katsomaan oliko lehmille tarkoitettua salvaa vielä purkin pohjalla. Tummeli-salvaa oli vielä jäljellä ja siitä Esteri levitti käsivarsiin ja jalkoihin. Iho tuntui olevat nyt kiiltävä, vaan mahtaakohan tämä rasva enään imeytyä ihoon kun se on jo aika vanhaa. Jalat ja kädet tuntuivat kiiltavän. Hän koitti saada rasvaa vielä rintaan ja vatsan seudulle mutta sitten tuntui ukko jo tulen sisään. Nopeasti vaatteet alas ja rasvapurkki piiloon. Esteri istui keinutuoliin ja alkoi kyselemään, että hyvinkö puut syttyivät. Vilho asettui myöskin omaan tuoliinsa, ja sanoi niiden hyvin syttyvän. Esterillä tuli nuoruusajan rakkauden puuhat mieleen. Hiukan häpeissään hän alkoi kyselemään isännältään , että muistaako hän missä kaikissa paikoissa sitä oikein tehtiin. Vilho katseli ja kuunteli vaimonsa kyselyitä ja oli hämmentynyt. “Mikä sinuun on nyt oikein mennyt, et sinä ole aikaisemmin noista kysellyt”. “En olekkaan mutta on kiva kysellä muistatko edes sitä kun nostettiin perunaa ja tultiin noston päätteeksi pihalle, silloin sinä halusit minua siinä pihalla . Nurmikko oli vain alla ja kyllä me nautittiin. Ei sitä katseltu yhtään ympärille vaikka olis joku vieressä seissyt”. “Tottakai mä muistan. Ja tuossa rinteesäkin oltiin, saunassa useasti ja ohrapellossa. Esteri hymyili ja katsoi miestään kun oli kerran niin hyvin muistanut heidän rakkaus puuhat. “Täällä uskalsi tehdä mitä vaan kun naapuri asui parin kilometrin päässä ja jokaisella oli kesällä omat työnsä, ei silloin kukaan kerinnyt tulla naapurissa käymään”.
Esteri oli mielissään, että oli saanut miehensä hiukan heräämään heidän rakkaustarinoihin. Jos vaikka hän heräisi ja tekis mulle vielä hyvää. Pitääköhän se enään mun vartalostani. Se nyt ei ole enään kovin tyttömäinen. Mutta ei ole hänenkään vartalo, ehkä se vain pitää tyytyä siihen mitä on tarjolla.

Vilho tuli taas sisälle kun oli käynyt lisäämässä puita saunan pesään. Esteri hymyili sisällä. Ja niin teki Vilhokin kun asteli kynnyksen yli. “Mikäs se meidän mammaan on mennyt”, kyseli isäntä vaimoltaan. “Et sinä ole näistä asioista ennen puhunut”. Esteri vain hymyili kainosti ja lähti kyselemään saunasta. “Jokos sinne saunaan pääsee ettei tarvi kynttilää ottaa mukaan valoa antamaan”.
Sauna oli valmiiksi lämmennyt ja pariskunta lähti peräkanaan kävelemään saunaa kohden.

Saunan eteiseen saavuttua katseltiin oma penkinpätkä johonka voisi istahtaa vaatteita pois ottamaan. Vaatteet otettiinkin pois nopeasti kun tuntui pukuhuoneessa olevan jo aika viileätä. Esteri työnsi lauteiden päähän hänen salaisen aseensa jota varmaankin vielä tarvitaan. “Ai miten hyvältä tuntuu istua täällä lämpöisessä saunassa”, kertoi Esteri miehelleen. “Miten se ei olekaan näin hyvältä tuntunut ennen vaikka eihän tämä nyt kuitenkaan ensimmäinen kerta ole”. “No ei ole mutta paha tässä on vihdalla läpsi kun olet niin lähellä”. “Lähellä pitää olla” sanoi Esteri ja katseli miestään taas alta kulmien vienosti hymyillen. Esteri hivutti kätensä miehensä kylkeä kohden ja kyseli, “missäs se sun kipu taas olikaan”. “Siinähän se kipupaikka on”. Vilho oikein hätkähti kun vaimo molemmat kätensä laittoi miehen kipeytyneen ihon kohdalle ja alkoi kevyesti hieromaan. Vilholta pääsi välillä pientä ääntelyä kun tekevät kädet hieroivat miehen kipeää kylkeä. Vaimo antoi käsien kulkeutua välillä hiukan pidemmälle ja mies paranteli asentoa. “Hyvältä tämä tuntuu jos jaksat vaan hieroa”. Vaimon kädet liukuivat jo lonkan päältä nivusia kohden ja kas kummaan kun Vilhon käsi tuli jo mukaan laittamaan miehisyyden jatketta jalkojen väliin piiloon. “Mitä sinä nyt tulet sekoittamaan mun hommia, ehkä sen kuuluukin reakoida, sehän on aivan luonnollista”. “Mä vain luulin, ettet luule”. Vaimo katkaisi miehensä puheet ja sanoi tiukasti, “Älä sinä mitään luule, anna mun tehdä vain hieromiset loppuun”.
Hieroja oli jo huomannut, että kyllä mieheltä löytyy vielä toimintaa kun antaa kädet käydä oikeissa paikoissa.

Esterin kädet olivat jo väsyneet ja Vilhokin nousi ylös istumaan samalla työnnellen miehisyyden jatketta piiloon jalkojensa alle. “Mitä sä sitä siinä piiloittelet, anna sen tehdä tehtävät kun on kerran sitä vailla”. Vilho ihmeissään katseli vaimoaan, “No tee nyt sillä jotain tai lähden pesulle”. “Mutta meneekös se, “Menee, menee tietenkin, ala sinä vain toimimaan”. Esterin käsi kävi nopeasti rasvapurkissa ja hän kävi Vilhoon kiinni pyyhkäisten elimen liukkaaksi, jota mies ei edes huomannut. Paikkaa haettiin kovalta tuntuvassa parvessa mutta löytyi kuitenkin jonkinlainen asento ja vaivuttiin lähekkäin. Esteri nautti tekemisestä ja toivoi Luojan antavan vielä elämää vuosiksi eteenpäin. Vilho väsyi ja polvet alkoivat menemään araksi hankaen parven lankkuja vasten. Voihkien noustiin ylös ja Esteri laskeutui pesulle. “Kyllä sinä vain olet vielä mun pikku leijona, tämä ei saa jäädä tähän.

Esteri pesi ensin itsensä ja lähti pukuhuoneen puolelle kuivaamaan itseään. Vilho heitteli löylyä ja hakkasi vihdalla selkäänsä. Hän tunsi, että kyljestä oli kipu lähtenyt. Kumpiakohan siihen auttoi, hieromin tai rakastelu, olkoon kumpi vaan, kai se joskus selviää.

Vilho oli jo myöskin pessyt itsensä ja laittanut puhtaat vaatteet päälle. Hänen astuessaan sisälle kynnyksen yli oli Esteri lehden kanssa vastassa. “Eihän tässä mitään lue, ettei ole pantu”, näyttäen Virtasen mamman hautailmoitusta. “Eihän siinä luekkaan, kysyit vain, että mihinkä se kuoli niin vastasin, ei oo pantu”. Esteri suutahti ja heitti lehden pöydälle käyden istumaan keinutuoliinsa. Mutta hän kuitenkin leppyi nopeasti ja hymyillen kyseli mieheltään. “Kuinkas se selkä jaksaa”. “Selkä on nyt ainakin hyvässä kunnossa, osasit sinä hyvin hieroa”. “Ei se mun hieromisesta parantunut, rakkauden asiat sen paransi, että pidähän mielessäsi”.

Siitä se sitten taas lähtee.

Olen pitänyt kirjoituksista n. 2,5 vuoden tauon. Syy oli sellainen, että menin töihin vaikka olin jo eläkkeellä.
Tarkoitus oli vain auttaa kiinteistönhuoltoa joka asuinpaikkakunnallani toimi. Eli auttaa vaikka nurmikon leikkauksissa aina silloin tällöin. Sillä olin kyllästynyt mattojen piiskaamisen kotonani. Jotain piti tehdä kun tuntui olevan vielä kuntoa.

Kuinkas sitten kävikään. Nurmikkoa leikattiin päivittäin ja puskaita kuin puidenkin oksia leikattiin. Siitä se sitten taas lähti. Syksyllä puhallettiin lehtiä kasaan ja vietiin niitä lavalle. Talvella tein käsilumitöitä ja hiekoittelin pihoja koneella. Eli täysipäiväistä työtä. Ja kun työ tehtiin ulkona, niin kotiin tullessa olin jo valmis nukkumaan.

Kirjoittamista en jaksanut enään ajatellakaan. Nyt olen saanut lopputilin, joka oli mulle ensimmäinen. Piti siis eläkeikään tätä tapahtumaa odotella. Ja voin kertoa, että ei se helppoa ollut. Tarpeettomaksi itsensä tunsin. Vaikka ei syy minussa ollut. Kilpailutus vain sen sai aikaan, eli tämä yritys hävisi kilpailun ja työ siirtyi toiselle huoltoyhtiölle.

Nyt siis olen taas eläkkeellä ja aikaa pitäisi jostain ottaa. Mutta eiköhän sitä löydy, ja kun on halu kirjoittaa.
Katsellaan nyt sitten mitä ajatuksia päässäni alkaa pyörimään.

Tovi nyt kuitenkin vielä menee koska minulla on muutto edessä. Pysyn kyllä Hyvinkääläisenä mutta muutan pienempään huoneistoon, ja minusta tulee Vehkoojan poika.

Voi kun se on joskus vaikeaa

Kumma kun sitä joutuu vanhoilla päivillään vielä kaiken kokemaan.
En tiedä kuinka vaikea tilanne on silloin kun nuori ihminen joutuu pois töistä, eli saamaan lopputilin. Perhe on perustettu ja ehkä lainaakin on vielä ihan riittävästi jäljellä.

 

Itse koin tälläisen tilanteen jo jokin aika sitten. Työt loppuivat, ja firma kaatui. Lainaakin jäi ihan riittävästi. Pienen helpotuksen sain itselleni kun juoksin metsään ilman narua ja huusin aivan silmittömästi ja pitkään. Asunto ei kuitenkaan mennyt kun asuin vuokralla. Kuitenkin ei se huutaminen asioita mitenkään järjestänyt mutta saihan hetkellisesti pahan olon pois.

Jotenkin tuntuu pahan seuraavan vain minua. Kävi näet niin, että olin jo eläkkeellä mutta tuntui vain se jokapäiväinen mattojen piiskaaminen jo kyllästyttämään. Otinkin puhelimen käteeni ja kävin soittelemaan erääseen huoltoyhtiöön. Oli tarkoitus, että jos siellä olisi jotain pientä tekemistä vaikka nyt nurmikon ajoa. Kuitenkin oli vielä halu tehdä töitä kun siihenkin olin saannut hyvän kokemuksen. Viimein sain kiinni asiasta tietävän henkilön ja pääsinkin töihin. Mistään kummemmasta ei sovittu kun vain nurmikonajosta ja jos kiinnostusta riittää niin talvella tulisin auttamaan lumitöiden teossa.

 

Työt alkoivat ja heti ensimmäisestä päivästä alkaen tuntui töitä olevan erittäinkin paljon. Ehdotettiin, että saat painaa ylitöitä jos sinusta siltä tuntuu. Ja olihan sitä työtä kun pääsin oikein sisälle siihen varsinaiseen työhön.

Soittelin kolmelle isännöitsijälle, koska halusin saada tietooni heidän tarpeet mitä pihoilla pitäisi tehdä. Täytyy selvittää vielä, että en ollut varsinainen huoltomies, vaan pihoilla tönkivä äijän retale. Isännöitsijöiltä tulikin kiitettävästi tietoja mihinkä he haluaisivat työtä kohdentaa kaiken nurmikonajojen ja siisteyden lisäksi. Yksin tehden tämä oli erittäin suuri piiri. Koitin unohtaa ruokailun, söin evääni ajaessa autoa tai ruohoa päältäajettavalta koneella. Eihän se paljonkaan auttanut mutta kun en ole tottunut istumaan hallillakaan. Töitä tehdään silloin kun sitä on.                                                                                                                                Monet jo ajattelevat, että mitä se eläkepapparainen vielä siellä töitä tekee, miksei anna nuorille tätäkään tehtävää. Kerkisin jo heti parin kuukauden aikana huomaamaan, että ei ollut tämä tehtävä oikein nuorten paikka. Kuusi poikaa tätä työtä oli tekemässä niin ei se vaan tahtonut onnistua. Ruohonleikkureista katkesi terät, ja puhelimien kanssa vietettiin aikaa enemmän kuin työn parissa. No oli miten oli, minun tehtäväni ei ollut puuttua näihin asioihin. Minä tein vain sitä työtä johonka olin lupautunut. Kiitosta tuli isännöitsijöiltä mutta ei sekään vaan auttanut.

Se vuokrataloja hoitava isännöitsijä firma päättikin kilpailuttaa huoltomiestyöt. Juuri kun kaikilla työntekijöillä meni hyvin ja isännöitsijät olivat tyytyväisiä meidän kaikkien työhon, he halusivat kilpailluttaa jälleen ja sanoivat meidät helmikuussa irti. Meidän viimeinen työpäivä olisi 31.5. Tietenkin jos hintakilpailussa sattuisimme lyömään halvimman tarjouksen, niin työt jatkuisivat tietenkin. Mutta näin ei sitten käynyt, eli hieman runsas kuukausi on vielä aikaa tehdä tässä firmassa töitä.                                                                                                                                                                                                                                                           Emme kukaan uskoneet, että näin voisi käydä, kaikista kehumisista huolimatta joita isännnäitsijät antoivat. Kävi vielä niin, että isännöitsijät olivat antaneet kaikkien meidän puhelinnumerot sille uudelle yrittäjälle joka tulee jatkamaan tätä samaan työtä. Kävi muuten eräs isännöitsijä vielä eräässä pihassa multa kysymässä, että oletko halukas siirtymään tämän toisen firman palvelukseen. Olivat ilmoittaneet vielä, että he vaativat, että minut pitää ottaa mukaan koska he vaativat niin. No eipä sieltä mitään soittoa tullut minulle, toisille kyllä soittoja tuli. Jää nyt nähtäväksi mitä tapahtuu. YT- neuvotteluja on ollut ja alunperin kahdeksan saa lopputilin Hyvinkäältä ja Klaukkalasta. Viimeinen tieto on että neljä saa lähteä.

Tuntuu vain vahvasti siltä, että olen ensimmäinen joka lähtee. Tätä työtä olisin ollut halukas tekemään vaikka se raskasta onkin. Varsinkin kun nyt keräämme hiekkoja pihasta jota onkin erittäin paljon tämän talven jäljiltä.

Haluaisin antaa kiitoksen niin isännöitsijöille kuin asukkaillekkin jotka kiittivät minua hyvästä työstä. Ehkä minä alan taas tampaamaan mattoja kotonani.

piki

Eräs tarina

 

Kierteli outo ukko kylän teitä. Lapset eivät tämän miehen lähelle uskaltaneet tulla, koska he pelkäsivät tätä ukkoa. Ei ukko ollut mitenkään vaarallinen mutta hän oli muuten vaan pelottavan näköinen. Vaatteet hänellä olivat resuiset ja likaiset. Lierilakki jossa oli jo osa reunasta ratkennut. Kädessä hänellä oli keppi joka oli pitkä.

Tarina kertoi, että tämä mies oli kohdannut suuren onnettomuuden. Hänen perheensä olisi kuollut tulipalossa. Kukaan ei varmaksi asiaa tiennyt. Jostain vain oli tämä tieto tullut. Eikä kukaan tiennyt missä tämä ukko asui. Mikä oli tämän miehen tehtävä, miksi hän kiertelee kylien raitteja reppu selässään.

Nyt tämä mies asteli Kilonkylän hiekkatietä kyläkaupan ohi. Ihmiset kaupassa katselivat miehen hidasta kävelyä. Ja kun mies oli mennyt jo mutkan taa, alkoi kaupassa taas tavanomainen puheen sorina. Jokainen koitti kertoa uutta tietoa mitä olivat jostain kuulleet. Ja sitten niitä asioita päiviteltiin ja jopa joku oli sitä mieltä, että tuollainen ihminen pitää laittaa putkaan. Joku terävämpi ihminen kerkisi kertomaan, että mistä te sitten tätä ihmistä syyttäisitte. Joku huusi siihen, että kun se pelottaa meitä. Vai pelottaa, mieshän kävelee aivan rauhassa pitkin tietä. Ei hän ole ainakaan minun tietääkseni ketään ahdistellut.
Pikkuhiljaa kaupassa alkoivat taas ihmiset keräilemään koreihinsa ruokatavaroita. Tietenkin pieniä juttuhetkiä vielä käytiin ostosten lomassa, mutta melkein tämä asia jo unohdettiin kokonaan.

Mies kuitenkin jatkoi tiellä hiljaista kävelyään. Paikkakunnan pojatkin antoivat tämän miehen olla rauhassa, koska kotona oli heitä varoitettu. Varoitettu vain siksi, että kun kukaan ei tiennyt, onko hän vaarallinen muille ihmisille. Ehkä väsymys alkoi miestä painaa ja hän kipusikin pienen ojan yli metsän puolelle ja istui kannon päälle. Siinä mies istui ja katseli luontoa, laittoi vielä käyrän piipun palamaan. Tuprutteli piippuaan ja päästeli suuria savuja suustaan ulos. Kaikki oli rauhallista. Ihmiset kävellen ja pyörillään ajelivat ohi ja eivät edes uskaltaneet katsoa tätä miestä.

Paikkaa lähestyi pieni tyttö. Tyttö oli kuin prinsessa pienessä koltussaan. Hän keräili ojan varresta kukkia äidilleen. Tyttö huomasi miehen istumassa kannon päällä. Hän jäi katsomaan miestä. Hän katseli ja katseli ja viimein kysyi, “Oletko sinä joulupukki”. Mies otti piipun pois suustaan ja katsoi tyttöä. “En, en minä ole joulupukki”. “Ai, luulin kyllä kun sinulla on noin pitkä parta. Miksi sinä sitten siinä istut”. “Jaa ettäkö miksi istun tässä”. Tyttö nyökytteli päätään. “Minä olen niin väsynyt, että siksi huilaan tässä. Lepuuttelen hiukan jalkojani”. “Tule meille, meillä on yksi sänky vapaana, voit siinä nukkua”. “Voi sinua tyttö, en minä uskalla tulle teille. Sinun vanhempasi voivat suuttua”. “Eivät ne mitään suutu. Mulla ei ole ketään kaveria. Äiti ja isä vain piirtävät tauluja, ei ne keriä olla mun kanssa. Tule tänne, mennään meille”.

Mies nousi epäröiden pystyyn. Tyttö käsi suorana odotti miehen tuloa tielle. Ja kun mies pääsi tielle otti tyttö häntä kädestä kiinni ja he lähtivät kävelemään tytön kotia kohden. Heitä vastaan käveli ihmisiä jotka olivat aivan kauhuissaan. Ihmiset kun pääsivät kaupalle kokosivat he miehistä joukon joiden tarkoituksena oli mennä pelastamaan tyttö tämän miehen kynsistä.

Tyttö ja tämä mies olivat päässeet jo tytön kotiin. Tyttö, jonka nimi oli Aliisa, pyysi miehen istumaan keinuu ja hän itse kävi sanomassa vanhemmilleen, että hänellä on kaveri pihalla. Vanhemmat vain sanoivat, että “Leikkikää sitten siististi ettei tule mitään vahinkoa”.

Aliisa nousi miehen viereen keinuun ja he keinuivat siinä hetken. “Mitä me leikittäisi. Leikitäänkö piilosta.” “Mitähän se sellainen leikki oikein on,” kyseli ukko. “Toinen menee piiloon ja toinen hakee ja sitten kun löytää, niin toinen menee piiloon”. “Taidan minä sitten sitä osata”: Ensin meni Alisa piiloon ja ukko piti kättään silmien edessä. Alisa huusi, “Saa hakea”. Mies nousi keinusta ja lähti hakemaan tyttöä. Alisan isä huomasi jonkun menevän ikkunan alta mutta hän luuli sen olevan Alisan kaverin, jonkun tytön tai pojan. Hän jatkoi taulun piirtämistä.
Viimein ukko löysi tytön ja sitten meni ukko piiloon ja tyttö haki. Ukko ei löytänyt niin hyvää piiloa, että tyttö löysi hänet heti.

Sitten taas keinuttiin. Ukko kysyi, että haluatko kuulla erään tarinan. “Joo mä tykkään kaikista jutuista. Isäkin kertoo mulle satuja, ne ovat kivoja.
Ukko otti paremman asennon ja alkoi kertomaan tarinaa. Alisa otti miehen kädestä kiinni ja nojasi miehen kättä vasten. Ja niin mies alkoi kertomaan tarinaansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Tapahtui kauan, kauan sitten näin.
Oli syksyinen ilma ja lehtiin oli tullut jo kauniita värejä. Osa lehdistä oli vielä vihreitä, mutta suuremmaksi osaksi olivat lehdet keltaisia ja jossain oli jo hiukan punaistakin väriä. Luoja oli antanut taas meille ihastuksen kauniit syksyn värit. Pienessä mökissä asui kaksi nuorta aikuista ihmistä joilla oli pieniä lapsia kaksi. Vanhin tyttö oli sinun ikäinen ja poika oli vähän nuorempi. He asuivat onnellista elämää ja heillä oli suuri köyhyys aina vieraana. Kuitenkin he jaksoivat vaan hymyillä, vaikka koskaan ei tahtonut tietää, mistä seuraavan aterian perheelle laittaisi.
Mies sai aina joskus pieniä töitä. Usemmiten hän kaatoi puita, oli siis metsämies. Mutta aina vain he jaksoivat olla onnellisia. Iltaisin molemmat vanhemmat laittoivat kädet ristiin ja kiittivät aina tästä päivästä, että ovat saaneet elää yhdessä Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa.

Niin päivät vain kuluivat, vaikka elämä ei antanutkaan sitä rahallista onnellisuutta niin paljon kuin he halusivat. Mies sai aina välillä jotain töitä. Ja äitiäkin avustettiin joskus pienillä kangaspaloilla, joita kyläläiset antoivat. Niistä äiti neuloi lapsille vaatteita. Mökki oli huonossa kunnossa. Se oli kylmä ja kun vielä mökki sijaitsi aivan metsän keskelle, ei auringon valokaan ylettynyt ikkunoista sisään lämmittämään. Mutta kaikista vanhemmat kiittivät aina Jumalaa. Kädet ristittiin joka ilta kun lapset olivat jo vuoteessa.

Näin elettiin ja lapsille tehtiin puusta pieniä leluja. Aina kuitenkin vanhemmat jaksoivat lähteä auttamaan toisia asukkaita jotka apua tarvitsivat. Ja myöskin heitä autettiin aina jokaisen mahdollisuuksien mukaan. Siihen aikaan ei ollut kenelläkään paljon rahaa. Maasta piti saada perunoita ja muita juurikkaita, että aina oli jotain ruokaa mitä suuhun pystyi laittamaan. Mutta ei heidän mökin ympäristöön voinnut edes kasvimaata laittaa. Puiden paksuja juuri kulki maassa niin tiuhaan, ettei niitä uskaltanut hakkaa poikki. Tälläinen kohtalo oli heille annettu. Mutta tästäkin he olivat onnellisia. He uskoivat, että joskus heillekin annetaan vielä parempi mahdollisuus.

Lasten nimet olivat Anniina ja Jeremias. Anniina oli tullut jo kouluikään, että vaatteita tarvittiin enemmän ja lämpöisiä vaatteita.
Isällä ja koko perheelle oli potkaissut onni. Isä oli saanut ison metsätyön hiukan pidemmältä kodista. Hän joutui nukkumaan eräässä metsämökissä aina viikon. Työstä sai rahaa, joka oli nyt heille suuri onni.

Isä oli ensimmäisen tilin saannut ja oli tulossa kotiin tilipussin kanssa. Kun hän oli jo lähellä kotia, huomasi hän sankan savun nousevan keskeltä metsää. Hän kiirehti kovaa vauhtia kohti kotia. Ja aivan jo kodin lähellä hän huomasi oman kodin olevat ilmiliekeissä. Hän huusi vaimoaan ja lapsiaan mutta ketään ei näkynyt missään.
Tuli oli vallannut heidän kotinsa, sinne ei voinut enää mennä kun tuli piiskasi taloa joka puolelta. Hän heittäytyi polvilleen ja laittoi kädet ristiin itkien ääneen. Välillä hän nosti katseensa ylös ja hän näki vaimonsa ja molemmat lapsensa nousevan ylös taivaaseen. Isä huomasi, että heillä olisi ollut siivet kun he nousivat ylös kohti taivasta. Hän oli menettänyt perheensä. Isän päässä pyöri vain yksi asia, miksi. Miksi meille kävi näin.

Kyläläisiä kokoontui isän ympärille. Jokainen suri tätä hirvittävää tapausta. Nyt ei asialle enää voinut mitään. Eräs mies otti tämän surevan isän kotiinsa kun miehellä ei ollut enää koti eikä perhettä. Seuraavana päivänä menivät kyläläiset katsomaan hiiltynyttä, palannutta miehen kotia. Raunioista löytyi palanneet ruumiit. Löytyi hänen vaimonsa ja molemmat hänen lapsensa.

Suuri suru lannisti miehen totaalisesti. Töihin hän ei pystynyt. Miehestä tuli kulkuri.
Kun hänen rakas perhe on siunattu haudanlepoon, lähti isä kävelemään pitkin teitä. Hän käveli ja käveli, nukkui missä milloinkin. Hän olisi halunnut puhua ihmisten kanssa, mutta ihmiset karttoivat häntä. Nyt hän oli aivan yksinäinen. Hän olisi halunnut puhua jonkun kanssa tästä suuresta surusta. Mutta kaikki ihmiset karttoivat häntä. Lapsista hän piti. Joskus hän pääsi lapsille jotain puhumaan mutta heti kun vanhemmat huomasivat tapahtuman, hakivat he heti lapsensa hänen luotaan pois. Nyt oli perheensä menettänyt isä vailla ketään ihmistä. Kenellekkään hän ei pystynyt puhumaan, sillä hän oli hylkiö toisten ihmisten silmissä.

Pieni Alisa tyttönen oli nukahtanut miehen vieressä. Pää nojaili miehen käsivartta. Ei ollut mies huomannut niitä miehiä jotka olivat tulleet keinun taakse tarkoituksena häätää tämä mies matkoihin. Mutta miehet jäivätkin kuuntelemaan miehen tarinaa. Useampi mies itki, ja jokainen pyyhki silmäkulmiaan kuivaksi salaa. Jopa tytön vanhemmat olivat tulleet kuuntelemaan tarinaa keinun taakse. Heilläkin oli tarkoitus ajaa mies pois pihasta, mutta olivat myöskin jäänneet kuuntelemaan miehen tarinaa.

Mies katsahti taakseen. Hän nosti tytön syliinsä ja lähti pientä tyttöä kantamaan hänen äitiään kohden. Tytön isä otti tytön syliinsä. Mies pyysi anteeksi ja lähti kävelemään pihasta pois kostunein silmin. Tytön äiti juoksi miehen perään ja otti miehen kädestä ja ohjasi miehen takaisin pihaan. Mies ohjattiin sisälle jonne tuli myöskin isä tyttöä kantaen. Tyttö heräsi sisään tullessa ja meni heti kulkurimiehen luo. “En jaksanut kuunnelle kertomusta aivan loppuun. Minua alkoi nukuttamaan. Kerro se vielä”. Aliisan äiti pyyteli, että jos nyt kulkuri juo ensin kahvia ja vähän leipää. Aliisa innostui ja pyysi kulkuria jäämään tänne. Haluaisin leikkiä sun kanssa. Vanhemmat katsoivat toisiaan ja Alisan isä kysyi, että “Mitenkäs olisi jos jäisit tänne meidän luokse asumaan. Ensiksi käytäisiin vaikka saunassa ja multa löytyisi hiukan puhtaampia ja ehjiä vaatteita.

Ehdotus tuntui hyvältä. Hän pyysi käydä ensin ulkona kun hänellä on vielä eräs asia kerrottavana. Mies meni ulos, polvistui talon seinustalle. Hän laittoi kätensä ristiin ja kiitti Jumalaa tästä onnenpotkustaan. Hän kiitti myöskin vaimoaan ja lapsiaan. Kulkuri painoi päänsä hetkeksi alas ja nosti sitten päänsä uudelleen ylös. Hän näki erään puun heiluttavan oksiaan oikein kun olisi ollut suurikin tuuli. Mikään muu puu ei heilunut. Kulkuri tiesi, että hänen perheensä on seurannut häntä koko matkan ajan. Kulkuri nousi ylös ja suuntasi kulkunsa takaisin sisälle. Hän halusi kiittää talon aikuisia ja tuota pientä tyttöä, jonka rohkeus sai hänen tulemaan tänne. Tähän ainoaan oikeaan paikkaan, jossa tuntui ihmisillä olevan suuri sydän.

Kulkuri jäi asumaan maalari perheeseen. Tytöllä oli hauskaa kun hän oli saanut leikkikaverin. Myös kulkurilla oli hauskaa tytön kanssa. Näin hän oli leikkinyt omien lastenkin kanssa ennen. Iltaisin hän kävi laittamassa kätensä ristiin ja loi kiitosta Jumalalle. Jokaisena iltana hän tunsi, että joku muukin oli huoneessa.

Muutaman viikon päästä oli Alisan isälle tullut ajatus. Hän kysyi lupaa saada kirjoittaa sen saman tarinan minkä kulkuri oli keinussa kertonut, kirjaksi. Suostumuksen hän oli saanut ja kirjaa kirjoitettiin kaksi vuotta. Sen tekemisessä oli koko perhe apuna. Ja viimein kun kirja oli valmis ja se oli saanut painosluvan. Nyt sen julkistamista odoteltiin innolla. Ja viimein oli kirja valmis. Kirjan levitys alkoi, ja siitä olivat kiinnostuneita myöskin ulkomaalaiset kirjakaupat. Kirjasta tuli menestys, ja sitä myytiin monessa maassa kotimaan lisäksi. Kaikki siitä saadut rahat talletettiin kulkurin tilille. Sillä hänen ne rahat piti saada. Jokainen kuitenkin tiesi, että kirjan kertomus koski juuri tämän kulkurin ja hänen perheensä elämää.

piki

Huoltoyhtiö levisi maahan.

 

Päälisin puolin tämä kaupunki oli rauhallinen. Muutaman vuoden kaupunki oli vasta vanha, ollen aikaisemmin kauppala. Oliko kaupunki rauhallinen, vai elikö sen sisällä jotain ongelmia. Mutta oliko se rauhallinen, ilman mitään ongelmaa. Saivatko asukkaat kulkea rauhallisin ja iloisin mielin. Jos tästä halusi jotain selvyyttä, oli kaiketi mentävä paikkakunnan kapakkaan kuulostelemaan asioista tarkemmin. Ja lehtimiehenä minun tietysti piti hakea uusia aiheita.

Oli alkuilta vielä kun hinasin itseni hämärään kapakkaan. Siellä oli vielä vähän asiakkaita. Mutta en antanut sen häiritä, vaan kävin hakemassa tiskiltä itselleni ison oluen. Se tulikin tarpeeseen, sillä ilma oli tänä kesäkuun päivänä suorastaan kuuma. Ja se vielä, että minulla oli tuota liha, tai paremminkin läskimassaa keräytynyt mukaani jo hirmuinen määrä.

Kun olin oluen saanut pöytääni ja olin asettautunut aivan seinänviereiseen pöytään. Huomasin pöydällä olevan paikkakunnan sanomalehden jota katselin rauhassa ja samalla tirkistäen salissa istuvia asiakkaita. Nämä asiakkaat olivat ehkä niitä jotka olivat sammuneet edellisenä päivänä jo varhain, siksi heidän oli tultava hakemaan loivennusta ehkä pahaankin oloonsa. Seurue istui keskellä salia suuressa pyöreässä pöydässä. Neljä pörrötukkaista miestä ja jo viimeisen käyttöpäivänsä ohittaneita naisia oli kaksi. Nämä naiset koittivat saada kasvoilleen uutta terävyyttä maaleilla, joiden reunat olivat levinneet ehkä jo liian laajoiksi. Kyllähän se rasittaa kasvoja, jos on tuon puolet suuremman mieslauman kanssa joutunut iloa antamaan.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli perjantaipäivä ja työssä käyvät ihmiset olivat vielä töissä. Tämä seurue oli taas yhteiskunnan avustuksilla elävä porukka. Kaikille ei työnteko käy, tai sanoiskos, että helpomminkin sitä voisi pärjätä.

Ilta muuttui iltaan ja työssä käyvät ihmiset suuntasivat kulkunsa huvituksiin. Ja yksi paikka oli tämä kuppila. Lähelle pöytääni asettui kaksi miestä istumaan. Pöytä oli niin lähellä, että kuulin näiden miesten puheet tahtomattaankin selvästi. Miehet huomasivatkin, että olin kiinnostunut heidän puheista. He pyysivät minut istumaan heidän pöytäänsä. He eivät tienneet minun olevan lehtimies, koska en ollut tässä työpaikassa ollut kuin vasta viikon. Miehet tuntuivat olevan aikalailla kiihdyksissä. Heidän asiansa oli seuraavanlainen. Molemmat olivat talonmiehiä ja heillä oli useampi kerrostalo hoidettavanaan. Kaikkihan sen vielä muistaa mitä talonmiehet tekivät. Tietenkin huolsivat taloa, loivat lunta, hiekoittivat talvella pihaa. Korjailivat asukkaiden suihkuja ym. Mutta talonmiehet auttoivat asukkaita myöskin pienemmissäkin asioissa, esimerkiksi vaihtoivat vanhuksille lamppuja sun muuta pientä. Nämä tehtävät eivät tietenkään kuuluneet heidän tehtäviin, vaan se oli heidän puoleltaan auttamista ja niin oli kaikilla hyvä mieli. Talonmies oli aina turvallinen näky pihassa jonka kanssa oli kiva joskus jutella ja luoda yhtenäisyyttä ja henkeä.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kuitenkin tänne kaupunkiin tuntuu uudet tuulet puhaltavan, josta nämä Launosen Harri ja Piitulaisen Pertti eivät olleet samaa mieltä. Tänne tulee erillinen huoltoyhtiö, joka hoitaa kaikki talonmiehen tehtävät. Kari Aalto on kaupunginhallituksen jäsen ja on saanut siellä ajettua asiaansa eteenpäin aivan salassa. Nyt Harrilta ja Pertiltä loppuvat työt runsaan kuukauden kuluttua. Tässä huoltoyhtiössä on jo miehitys valmiina eli he ovat aivan tarpeettomia talonmiehiä. Uudessa huoltoyhtiössä tehdään työt liukuhihnalla ja kaikki asukkaiden kanssa puhumiset ja heidän auttamiset jätetään pois. Inhimillisyys pyyhkäistään romukoppaan ja asukkaista tulee vain ihmisiä, välttämättömiä pahoja, joiden kanssa ei tarvitse puhua, ehkä ei tervehtiäkään enää tarvitse.

Kumman hiljaa ovat kaikki olleet. Ainut asia on kun tuli kirje kotiin, jossa ilmoitettiin heidän viimeinen työpäivänsä. Töitä on siis lähdettävä kyselemään muualta. Tiesimme että tämä huoltoyhtiö toiminta on jo jossain isommissa kaupungeissa ollut mutta kuviteltiin, että ei se tänne vielä tule. Ja ei sitä oikein uskottu koskaan edes tulevaksi. “Ehkä se on nykypäivää”, sanoi Harri. “Kuitenkin harmittaan vanhempien asukkaiden kanssa pienet jutteluhetket. Kuitenkin se on heille tärkeää puhua jonkun kanssa joskus”, totesi puolestaan Pertti.

Täytimme lasit tiskillä ja palasimme takaisin pöytään. Ehdotin, että tästä voisi kirjoittaa lehtijutun. Miehet olivat mielissään kun kuitenkin Pertti oli tätä työtä tehnyt jo 11 vuotta ja Harri 15 vuotta. Vanhempien asukkaiden kanssa oli aivan hienot suhteet. Moni vanhempi asukas oikein odotteli heidän tulemista pihalle, että saisi ainakin hyvät huomenet toivottaa. Kuitenkin ei se koskaan tähän jäänyt, vaan pitihän sitä aina jostain muustakin asiasta jutella.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olut maistui ja sitä haettiin tiskiltä aina lisää. Valomerkkikin jo yöllä vilahti ja Pertti pyysi meitä lähtemään heille jatkoille. Hänellä kun ei ketään muuta asunut siellä omakotitalossa. Taksi alle ja matkaan. Perillä lämmitettiin sauna ja kylvettiin. Koko yö oli hauskaa kännisten jorinaa. Pyyhkeet ympärillä oli vapauttavaa oloa. Kun sitten aamuyöstä kaikki nukahtivat kuka minnekin. Väsymys tuli kaikille ja huoltoyhtiö asiat jätettiin muhimaan.

Aamupäivällä noustiin ylös ja yhdessä tehtiin pientä aamupalaa. Pertti kantoi mulle lehtiön jos haluat laittaa jotain ylös näistä puuhista. Kynäilinkin sivulle tärkeitä asioita, etteivät vain pääse unohtumaan.

Kaikki tarpeellinen oli käsitelty ja jopa saatu ylös paperille. Sovittiin vielä ennen kuin erosimme, että ollaan yhteydessä kun kuulemme enemmän. Itse lähdin kirjoittamaan kotiin tätä juttua.

Oli kulunut kaksi kuukautta kun Pertti soitti minulle. “Oliskos tässä kohtaan hyvä pitää saunailta”. Saunailta olikin hyvä asia ja lähdin uudelleen karistamaa kuivuneet hikipisarat saunan lattialle.
Pojilla tuntui olevan paljon asiaa uuden huoltoyhtiön asioista. Kaikkein typerintä oli ollut se, että vanhusten luokse ei pysähdytty, hurautettiin vain koneella ohitse ja ei edes kättä heilautettu. Asukkaat olivat pahoillaan kun olivat tottuneet näiden kahden miehen aina pysähtyneet asukkaiden luokse ja jutelleet heille. Tuntui kuulemma pahalta kuunnella vanhoja asukkaita kun miehet olivat käyneet entisten työmaiden pihoilla. Puhelimella pitää tiedot ilmoittaa yhteen numeroon, jossa ne kirjataan ylös. Välillä menee viikkokin, ennen kuin joku tulee korjaamaan korjausta vaativan kohteen. Talonmiehet hoitivat asian heti, silloin ennen.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pertti ja Harri olivat saaneet töitä rakennukselta, vieläpä samalta rakennukselta. Olihan tämäkin tietenkin työpaikka. Kauan kyllä kesti tähän hommaan tottuminen. Työt kuitenkin olivat niin erilaiset.

Itse kerroin siitä lehtikirjoituksesta jonka tein huoltoyhtiöstä. Jouduin sitä monesti muuttamaan, ettei vain mikään sana loukkaa valtuutettua Kari Aaltoa. Päätoimittaja antoi viimein luvan julkaista jutun. Kovin suojeltua on valtuutettujen elämä. Aivan kuin he saisivat tehdä mitä virheitä hyvänsä, niin niistä ei saa kirjoittaa. Jonkun muun lehden se pitää ensin tehdä ja silloinkin aivan korrektisesti pitää kirjoittaa.

Huoltoyhtiö toiminta levisi jokaiseen kaupunkiin ja kylään. Tuli suuria yhtiöitä jotka kattoivat koko maan. Mutta löytyi pienempiäkin firmoja, jotka kamppailivat laadulla.
Mutta se oli selvää, että talonmiehen ammatti oli haudattu nyt ja lopullisesti.
Suurilla firmoilla työn jälki oli huonoa. Ja korjausten aika piteni. Niin kävi myöskin pienillä firmoilla. Oliko syynä jatkuva kilpailuttaminen. Hinnoissa mentiin niin alas, että monet joutuivat keksimään toisia lisätöitä, ettei firmaa tarvinnut myydä.

 

Viime päivinä ovat jo monet huomanneet, että huoltoyhtiö ei ollutkaan se paras ratkaisu. Talonmiehiä on otettu töihin jo monessa taloyhtiössä. Siinä kun huoltoyhtiön työtä haukuttiin, nostettiin talonmies taas takaisin jalustalleen. Tämä tietenkin kestää vielä pitkään. Pitäisi olla sellainen ihminen jonka sanomisiin olisi helppo yhtyä, ja jonka ääntä kuunneltaisi. Tämä henkilö kun puhuisi muutamissa paikoissa ja toisi talonmies työtä esiin, niin eiköhän se tuttu talonmies sitten tulisi hymyilemään ja juttelemaan Teidänkin pihalle työn lomassa.

piki

Kesäloma alkaa

Niin lauloivat Matti ja Teppo, ja näinhän se menee vieläkin. Työssä käyvät saavat palkkion työnantajalta. Mutta siinä ei ole vielä kaikki, mitä kesä ja se palkkioloman sivussa tapahtuu.

Tuo uskomaton sana “loma”, miten se saakaan ihmisen mielen iloiseksi. Sitä on taas vuosi odotettu. Toiveita nostatetaan korkealle, mitä kaikkea tehtäisiin lomalla. Riippuen tietenkin jokaisesta eri kohteesta, miten sitä lomaa pitäisi, tai haluttaisiin viettää. Tietysti lasten kanssa ollaan ja pelaillaan yhteisiä pelejä. Grillataan, ja oikein miehet grillaavat, että voi äiti sitten huilailla ja ottaa aurinkoa. Näin on suomalainen mies sitten jalo ja ottaa huomioon toiset, ainakin samassa perheessä asuvat.
Vaan miten sitten kävikään. Pari päivää siellä lomalla jaksoi mies grillailla ja olla palvelijana perheelleen. Kunnes vastuu ja pitkäjänteisyys katoaa. Jos vaikka yhden päivän hän maistelisi kaljaa. Nythän tämä loma tuntuu vasta lomalta. Kaljapullon korkkeja nyhdätään auki hampailla kun ei ole tullut avainta mukaan. Sinne putoavat korkit maahan ja hetkessä tämän isin ympäristö näyttää saasteiselta kaatopaikalta. Ja niin hyvää on tämä juominen, että tasoittavia otetaan aamulla, että olo paranee. Iltapäivällä on taas isi jo täydessä kännissä. Ja näin sitä mennään päivästä toiseen. Ei muista luomakunnan herra enää, onko hänellä perhettä vai ei.

Lomasta on jo puolet mennyt ja isillä jatkuu loma. Äiti ei taas tälläistä menoa suvaitse. Tulee sanaharkkaa asioista, joka sitten äityy riidaksi. Riita vaan kasvaa ja asioista kuulemma puhutaan sitten kun ollaan lähdetty takaisin sinne oikeaan kotiin. Loppu aika ollaan mykkäkoulussa. Ei tietenkään isi, joka suuressa kännissä opettaa perhettään kuinka mikäkin asia tehdään.
Viimeisinä lomapäivinä uskaltaa jo äiti tuoda omat kantansa esiin. Eihän se enää mitään auta, ehkä vain pahentaa asiaa. Äiti kuitenkin sanoo, koska on ollut jo liian kauan hiljaa. Ja niin asiat menevätkin jo ihan sekaisin. Ero, tuo viimeinen asia johonka äiti jo turvautuu, ja niin on “soppa” valmis.

Äiti ajaa hiljaisen auton kotiin ja isi istuu hiljaa etupenkillä. Mitä nyt joskus heittää auton ajoon koskevan huomautuksen, koska hänhän on aina oikeassa. Kotona sitten odotellaan, että talon herra selviäisi. Lapset laitetaan kavereiden luokse siksi aikaa, kun äiti ja isi keskustelevat erosta.

No luvattiin taas jatkaa seuraavaan lomaan saakka. Katsotaan mikä silloin on taas tilanne. Kesäloma on tiettävästi se suurin juhla, jossa eniten tehdään eroja. Toisena taitaa olla Joulu. Aijaijaa, onkohan meidän elämisessä vielä jotain korjattavaa.

Ei tietenkään kaikissa perheissä näin asiat ole. Löytyy perheitä, jotka haluavat muistaa omia vanhempiakin. Mummo tai Pappa lyödään auton takapenkille lasten kanssa ja lähdetään mökille. Kyllä sitä nyt otetaan huomioon kaikkien viihtyvyys. Mummo istutetaan lepolasseen lähelle uimarantaa. Siinä sitä on mummon kiva katsella kun lapset uivat. Mummolla alkaa jo ikenet kuivumaan kuumassa auringon paisteessa. Liina käydään laittamassa hänen päähänsä, ettei hän saa vaan auringon pistosta. Äiti ja isä ovat onnellisia kun huomasivat liinan mummon päähän viedä. He kun osaavat huolehtia aivan kaikesta. Mutta mummon on raskasta olla ja hän nukahtaa kuuman auringon saattelemana. Mutta vanhemmat vain hykertelevät onnessaan. Illalla mennään mummolta kyselemään, että haluatko jo lähteä sisälle ja nukkumaan. Tulet sitten taas huomenna tänne istumaan, kun niin kerran tykkäät täällä olla. Mummo ei vain tahdo herätä, mutta viimein herää ja pyytää vettä käheällä äänellä. Mummo viedään sisälle ja laitetaan nukkumaan. Äiti ja isä ovat onnessaan kun huomasivat ottaa mummon mukaan tänne kun hän niin tykkää istua ulkona ja katsella lasten uimista. Näin jatketaan päivästä toiseen. Ja loman päätyttyä viedäänkin mummo sairaalaan kun hän oli kuivunut pahasti.
Mummon omat lapset eivät tienneet, että hän ei ole pystynyt puhumaan enää pitkään aikaan. Pieni halvaus oli vienyt puhekyvyn melkein kokonaan. Mutta kun eivät lapset häntä koko vuotena olleet käyneet katsomassa, niin mistähän he olisivat tämän tienneet.

Mummot, papat ja köyhät jotka eivät omista mökkiä järven rannalla. He joutuvat olemaan kotona. Ei heillä ole enää kesälomaa, kotona ollaan ja syödään pillereitä. Televisio tuo heidän näytettäväksi ohjelmia joita eivät varsinkaan enää vanhemmat ihmiset halua katsoa. “Tosi tv” on nyt ohjelmasarja jonka sisään saa tehdä vaikka mitä.
Laitetaan alaston nainen ja mies saarelle. Kun he ovat tutustuneet laitetaan toinen alaston nainen sekoittamaan heidän elämänsä.
Tai pariskunnista toinen puolisko viedään johonkin hotelliin ja tietenkin siellä syttyy uusia romansseja. Siinä sitä selittämistä sitten on kun kotiin mennään. Ja ei pysty paljonkaan valehtelemaan kun kotiin jääneet puolisot ovat kaiken televisiosta nähneet.

Mutta esittää se televisio muutakin ohjelmaa. Se esittää esimerkiksi Salkkarit aivan alusta alkaen, vuodesta toiseen. Elokuvat kaikki ne jotka joka kesä esitetään. Ja jos tekee tiukkaa niin laitetaan uusi kanava, siellä sitä mahtuu näitä vanhoja elokuvia sitten, kuin kaikkia muitakin ohjelmia näyttämään. Ilmeisesti tuo mahtava elokuvamaa on kuitenkin tehnyt joka vuosi monia elokuvia. Ja missä ovat länkkärit. Viimeaikoina on tullut pari elokuvaa, jotka ovat olleet 2000 luvun jälkeen tehtyjä. Ei niissä ole ollut kunnollista länkkäri henkeä kun pikkuautot ajelevat hevosten seassa.

Onko niin, että mummot ja papat, eivät kiinnosta tiedon välittäjiä eli televisiota. Samaan kastiin tietenkin ne ihmiset joilla ei ole kesämökkiä. Ja eihän kaikki jatkuvasti ole kesämökillä.

Minäkin kuulun tähän köyhempään luokkaan, en siis omista mökkiä. Enkä katso televisiotakaan kovinkaan paljon. Ei tarvitse ainakaan kiukutella, että taas uusintoja.

Ehkä se tekemättömyys pyöristään minua. Lenkkeily on hiukan vaikeaa kun toinen jalka sitä vieroksuu. Kyselin töitä, soittelin ja laittelin firmojen listoille itseni. Puhelimessa kerrottiin, että älä kysele mihinkään, meillä on sinulle kyllä töitä. Soitan tänään tai huomenna. Kun soittoa ei kuulunut, soitin samalle henkilölle uudelleen. Hän pahoitteli, ettei ei ole kukaan ottanut minuun yhteyttä. Hän lupasi kiirehtiä asiaa. Kohta on kuukausi mennyt, ja hiljaista on ollut. Nykypäivänä olisi vehkeet millä tiedon kulku kävisi kyllä nopeaan. Ehkä se on kiireisyys ja sitten vain laiskuus, ettei viitsitä ilmoitella asiasta.

Niin oli surkeita asioita, että en viitsinyt edes laittaa yhtään kuvaa piristykseksi. Nyt katselen taivaalle, että tuleeko sieltä sade. Viitsinkö lähteä metsään kävelemään jos vaikka keltaisia sieniä löytyisi.

Ensi viikolla pitää käydä puuaidan kimppuun ja lisää siihen muutama lankku ja lauta. Olisi sekin sitten kunnossa ennen kuin se lopulta kaatuu. Samalla pääsee seuraamaan pikimiesten tehtäviä kun tulevat laittamaan parkkipaikalle uuden pinnan.

Nauttikaa ihmiset nyt lomasta täysin palkein. Ja ottakaa toiset perheenjäsenet huomioon, sillä et ilmeisesti ole siellä yksin.

piki

Helppoa kuin heinänteko

Elmeri Korpihaka eleli vaimonsa kanssa ja viljeli peltojaan. Uudistukset vain sattuivat lentelemään ohi Elmerin maatilan. Ei niistä uudistuksista tämä vanhaisäntä välittänyt piirun vertaa. Hän oli nämä viljelytaidot oppinut isältään, miksi niitä muuttamaan.

Nyt oli jälleen kevät ja siemenet piti saada piiloon. Lehmien sonta oli jo aikaisin keväällä ajettu hevosen kanssa pellolle. Sinne se sonta sitten levitettiin hangon kanssa, jossa tietenkin vaimo oli sinnikkäästi mukana levittämässä. Kaikki tämä työ vaati äärettömän paljon voimaa ja sitkeyttä. Ja sen näki molempien vartaloistakin. Ei kasvanut Elmerin eikä Kyllikin vartalossa minkään näköistä rasvakerrosta missään kohtaan. Laihoja, suorastaan ruipeloita olivat nämä maanviljelijät. Jopa Kyllikistä ei olisi saanut selvää, onko hän mies vai nainen. Liina päässä, niin siitä oivalsi tämän ihmisen olevan nainen. Ehkä ei ollut Elmerin käsi kulkenut vaimonsa iholla, joka olisi saanut tiettävästi naiselliset muodot kukoistamaan tai suoranaisesti kasvamaan. Vähiin olivat käyneet lähemmät tutustumiset, yhteiset lähellä olot. Nuorena kyllä niilläkin asioilla leikittiin mutta ei siitä tullut mitenkään pysyvää harrastusta. Sitä vain oli päivän töiden jälkeen niin väsynyt.

 

Pensaita Hyvinkäältä 010

Vaimo Kyllikki on jäänyt Elmerin kanssa asumaan, kun se sattui olemaan ainut saman ikäinen miehen alku jonka hän tiesi. Kiinteenpää ja läheisempää suhdetta olisi Kyllikki halunut. Hän suoranaisesti rakasti niitä lähekkäin oloja. Mutta kun Elmeri oli aina niin väsynyt. Olihan nuohoojakin ollut Kyllikin kiikarissa, mutta Elmeri oli huomannut asian ytimen jo heti alkuunsa. Omastaan kuitenkin mies halusi pitää kiinni. Nuohooja oli kyllä hyvinkin tuttu vaimoväen keskuudessa. Sitä kun vaan naiset monesti maalla ovat kumppania vailla. Eivät miehet kerkiä vaimojaan miellyttämään kun on niitä kiireellisiä aikoja. Sanomalehtiä piti saunalle viedä kun nuohooja sinne meni puhdistelemaan hormeja. Vaimot niitä lehtiä sitten saunalle joutuivat viemään kun miehet pelloillaan töitä tekivät. Näin oli Kyllikki lehtiä saunalle myös vienyt kun nuohooja jo siellä odotteli. Ei siinä tarvinnut naisen kuin hiukan lähemmäksi nuohoojan mennä kun tämä sutari oli jo yskän ymmärtänyt. Näin kävi myös Elmerin vaimolle. Kyllikillä oli kyllä aivan totiset ajatukset, mitä hän halusi. Ja siihen tarttui tämä pien ja tuhkan poistaja kyllä heti kiinni. Mutta sattui vain niin, että Elmeri ei ollutkaan kovin kaukana. Hän oli puuliiterissä hiomassa kirvestään. Ja kun kirves oli saanut teränsä kuntoon, oli isäntä mennyt juttelemaan sutarin kanssa. Kuitenkin isäntä näki miehen kädet jo heilumassa naisen koltun alla. Että kipinöivä lähentely oli jo alkamassa. Elmeri kuitenkin yskäisi ennen kynnyksen ylittämistä, niin kädet kerkisivät pois koltun alta, ei jäänyt kuin outo puna emännän poskiin. Siihen loppuivat ristiretket nuohoojan ja Kyllikin välillä. Asiasta ei puhuttu sen enempää.

Näin elettiin Elmerin ja Kyllikin maailmassa. Jossa oli alkamassa kylvöt. Isäntä oli valjastanut vanhan Kale nimisen pollen valjaisiin ja kylvökoneen eteen. Nyt alkoivat pitkät kävelymatkat kylvökoneen perässä. Ilmat olivat nyt luvattu kauniiksi, että oli kylvettävä pitkiä päiviä. Näin kaikki saataisiin kylvettyä hyvien ilmojen aikana. Mutta oli pieni remonttikin luvassa. Saunan ja puuliiterin katto oli alkanut vuotamaan. Naapurin piti tulla tänään hakkaamaan päreitä kattoon lisää, että vuoto saataisiin paikattua. Ei tämä naapuri nyt aivan vieressä asunut mutta oli kuitenkin lähin ihminen, vaikka matkaa oli viisi kilometriä hänen kotiinsa.
Onni sotki pyörällään pihalle kun Elmeri oli päässyt kaukaisimmalle pellolle jo kylvämään. Kyllikki tunsi, että nyt oli hänen aikansa tullut. Hän kävi näyttämässä Iloiselle Onnille naulat ja päreet. Mutta juodaanko ensin kahvit, niin ei tarvi heti tulla katolta alas.
Kyllikki koitti touhuta lähellä Onnia kun hän kattoi kahvit ja pullat pöytään. Onni koitti siinä ohimennen hiukan läpsäistä Kyllikkiä pyllylle. Ja emäntä hiukan siinä sanoikin että, Älä nyt Onni viitsi, isäntä voi vaikka tulla”. Olihan Onni sisään tullessa huomannut isännän olen aivan kaukaisimmalla pellolla. Eikä hän hennonnut jättää Kyllikkiä rauhaan. Nopeasti hän nosti emännän syliin ja alkoi hyväilemään talon kauniimpaa osapuolta poskista, hartioista. Pidemmälle ei Onni päässytkään kun emäntä pyörähti ympäri ja otti tukevat otteen miehen selästä ja pussasi yhdellä imulla melkein miehestä ilmat pois. Nyt se oli vientiä, tätä oli emäntä odottanut enemmän kuin mitään muuta. Kaikki tehtiin kerralla alusta loppuun tällä keittiön tuolilla, joka hyvin kesti tämän tapahtuman. Hiukan häpeillen emäntä koitti istua pöydän vieressä. Eihän se tietenkään soveliasta ollut mutta kun oli viimeisestä tapauksesta kulunut jo kolmekymmentä vuotta.
Onni tietenkin säesti tapauksen leikillisesti sanoen, “Olen täyden palvelun mies. Olen onnellinen jos minun palvelu kelpasi teille”.

 

Pensaita Hyvinkäältä 011

Nyt oli Onnin kivuttava katolle katsomaan, löytyykö sieltä selvää kohtaa, mistä vesi pääsee valumaan puuliiteriin. Ennen katolle nousua Onni katsoi puuliiteristä kattoa, josta helposti näkyi reijät, vaikka ei niistä tietenkään paljon vettä sisään tullut. Kyllikki halusi tulla juttelemaan Onnin kanssa, kun ei mitään uutista tahdo tulla tänne asti. Jotenkin emäntä tunsi taas löytäneensä elämän alun. Oli raskasta asua tavallaan yksin kun puhekaveri oli iltaisin niin väsynyt, että nukahti melkein heti kun sisälle pääsi. Hymy oli taas löytänyt tiensä emännän huulille. Ja kaikki tekemiset tuntuivat paljon helpommalta tehdä.

Elmeri kylvi pellolla täysin tietämättömänä mitä on tapahtunut. Eikä hänen tarvinnut tietääkään. Onni koitti valistaa emäntää vielä, että tee sinä aloitteet, eiköhän sitä isäntä nyt jossain kohtaa helly. Mutta varmuudeksi tehtiin Onnin kanssa vielä treffit, kun kaikki tuntui niin hyvältä vieläkin. Jos katto tulee kuntoon tänään, niin huomenna emäntä lähtisi sieneen katsomaan, onko Korvasieniä tullut jo esiin. Paikka sovittiin Onnin kanssa tarkkaan. Vielä kuitenkin Onni tuli katolta alas. Hänestä tuntui niin hyvältä kun emäntä oli pitänyt heidän yhdessä olosta. Hän ajatteli, että jos vielä saunan penkillä hoidettaisiin jälkileikki. Se leikki ei tietenkään tähän jäänyt, vaan jatkui oikein totisena totena viimeiseen huippuun asti. Emännän hymy levisi entisestään. Hän tunsi itsensä naiseksi. Nyt hän ajatteli laittaa naiselliset alusvaatteet päälle illaksi kun Elmeri tulee pellolta. Kuitenkin hänelle pitää viedä hiukan syömistä, että jaksaa iltaan saakka. Se kun on sellainen jörrikkä, että jos ruoka loppuu, niin ei se sitä lähde hakemaan.

 

Onni oli saanut reijät paikattua ja lähti kotiinsa pyöräilemään. Kyllikki laittoi kahvia ja voideltuja leipiä mukaan reppuun ja lähti viemään niitä miehelleen. Emännän posket oikein loistivat auringon kanssa. Hän mietti, että huomaakohan ukko, että jos minä olen muuttunut. Pitäiskö mun olla vain totinen ja jatkaa samalla mallilla elämää eteenpäin. Ei, ei totisesti tarvitse. Minä käyn istumaan sen viereen ja hiukan kehun sitä, jos se vaikka auttaisi.

Kyllikki oli päässyt jo lähelle miestään. Hän odotteli, että he pääsisivät tähän päähän peltoa, että voisin kahvia miehelleni tarjota.
Elmeri pysäytti hevosen ja antoi sille vettä ja heinää. Kyllikki aukaisi repun ja pyyteli miestään istumaan ojan reunalle. Hän aukaisi repun ja ihmetteli, että mies tuli aivan viereen istumaan. Hän kun on luullut, että ukko ei hänestä välitä enään lainkaan. “Tuntui lämpöiseltä istua sinun vieressä”. Elmeri katsoi vaimoaan ja jatkoi kahvin ja leivän syöntiä. Kyllikki nojaili itseään taaksepäin toivoen, että Elmeri huomaisi hänen rinnat. Hän kun oli kaapin laatikosta laittanut rintaliivit päälle. Siellä ne ovat olleet jo vuosia. “Mitens sinä olet jotenkin muuttunut”, kertoi mies vaimolleen. “Niin olen, kokeileppas”. “Mistäs minä kokeilen”. Kyllikki näytti rintaansa, jota isäntä hölmistyneenä katsoi. Ei vaan isäntä osannut mitään tehdä. Kyllikki tarttui isännän käteen ja nosti sen rintojensa päälle. “Oi, mitä sinä nyt meinaat”. “Sitä juuri minä meinaan”, ja emäntä heittäytyi selälleen makaamaan multaiselle pellolle. Isäntä kuitenkin empi, että ei täällä voi tehdä kun joku ihminen voi nähdä. “Tee nyt vain sitä mitä sulla on mielessä”, sanoi Kyllikki. Ja isäntä teki, sitä mitä oli halunut jo pitkään. Pari pyöri multaisella pellolla ja välillä pöllähti multapölly taivaalle. Pellolla tai vain muuten kedolla oli Kyllikki aina halunut tämän tehdä. Nyt se sitten onnistui.
Kukaan ei ilmeisesti nähnyt mitään. Ei edes hevonen joka kaikessa rauhassa pureskeli heiniä rauhallisesti kylvökoneen edessä. Pariskunta nousi pystyyn ja he ojentelivat vaatteensa kunnolla päälle. Jopa isäntä lausui vielä jonkun hellän sanankin vaimolleen. Ehkä se oli jonkinlainen kiitos kaikesta. Kummallisella tavalla tuli rakkaus uudella tavalla näiden kahden jo iäkkään henkilön elämiseen mukaan. Nyt tuntui jo isännästä, että pitäisi keksi jotain uutta maatilan hoitoon. Sitä vain kumpikin olivat luulleet, ettei toinen puoliso heitä enään rakasta. Jostain sellainen käsitys oli tullut. Ja puhumalla ei asiaa voitu selvittää.

Onni naapuri sai yksin odotella metsässä. Ei tullut Kyllikki enään häntä tapaamaan. Hänellä oli nyt oma mies joka häntä rakastaa. Kylvö päivän päätteeksi oli sauna lämmitetty. Kylpyyn mentiin yhdessä ja tuota rakkauden kiriä otettiin kiinni illalla mökissä. Kyllikki oli laittanut mökin juhlakuntoon. Kynttilöitä oli sytytetty ja sähkövalot pidettiin pois päältä. Kaikki tuntui ihanalta, jospa tätä olisi ollut aina.

piki

Viimein kirja julkaistiin

Kirjan julkaisu hiukan kesti. Syynä oli se, että aloin julkaisutoimintaa toimittamaan ehkä ”väärän” toimittajan kautta. Mutta sitten löysin uuden toimittajan jonka kanssa kaikki meni erittäin hyvin.

Kirja on e-kirja, jota pystyy lukemaan tietokoneella, tabletilla ja puhelimilla.  Käy lukemassa, sillä kirja on vielä vähän aikaa ilmainen. Kirjan nimi on ”Lasten jännittävä metsämatka”

https://play.google.com/store/books/details/Keijo_V%C3%A4lske_Lasten_j%C3%A4nnitt%C3%A4v%C3%A4_mets%C3%A4matka?id=u3bzCQAAQBAJ

Jos et saa linkkiä auki, niin pääset seuraavasti etenemään.

Ensin Google Play sivulle.

Otat sieltä kirjat

Seraavana ”Lajityypit” Lasten kirjat

Ja vielä ”Alalajityypit” Legendat, myytit ja tarut.

Kirja löytyy myös osoitteesta amazon.co.uk

Kiitos jos kirja miellyttää. Anna siitä jotain kommenttia, niin tiedän itsekkin, että mitä pitää tehdä.

Kirja pitäisi tulla suomen suurempien kirjakauppojen listoille netin kautta myöskin.

Hyvää lukukesää

 

Klikkaa myös mainoksia. Sisällä mainoksissa löytyy myös tarjouksia. Mainosten etupuolelta et tiedä onko siellä mainoksia. Mutta kun klikkailet mainoksia voit löytää hyviäkin tarjouksia.

piki

 

Peräkammarin poika

 

Virtasen Aune ja Kalle vielä vanhoilla päivillään tekasivat lapsen. Se oli sellainen “Iltatähti”. Monet puhuivatkin, että ei sitä Kalle ole alkuun laittanut, kun on niin jumalattoman laiska mies. Ja silloin on pitänyt olla pimeää, jos joku vieras olisi Aunen selättänyt. Aunen kasvot eivät olleet niitä kauniimpia, jota lähempää tuttavaa toivova mies kuitenkin haluaa naiseltaan. Aune oli hiukan sellainen höpsähtävä nainen. Ei ollut aivan alussa ollut paikalle kun järkeä jaettiin.

Yksi lapsi oli heiltä jo aiemmin tullut. Se oli tyttö, joka kumma kyllä oli kaunis kuin keiju nuorena. Ja kauneus pysyi hänen kasvaessaan. Riiuuiässä poikia pyöri hänen ympärillään ja limskan tarjoajia riitti aivan jonoksi asti. Hänellä muutenkin meni avioliitto hyvin oman miehensä kanssa, ja lapsistakin tuli kauniita lapsia.

Iltatähti kasvoi ja paaristui jo nuorena. Pojalle työnnettiin ruokaa aivan älyttömiä määriä. Ja niinpä poika saikin jo nuorena aivan pallukkamaiset muodot. Koulussa tietenkin häntä kiusattiin ja silloin oli tämä Rauno aivan mieleltään maassa. Apea oli monesti pojan mieli. Vanhemmat eivät tietenkään silloin entis-aikaan näitä asioita ymmärtäneet. Aune työnsi vain ruokaa iltatähden eteen ja isä Kalle ei näihin asioihin puuttunut. Ei vaan katsonut näiden asioiden koskettavan häntä. Se riitti kun oli kerran ollut vaimonsa vieressä liiankin lähellä. Ja liian kauankin oli saanut huhkia. Tämä kaikki vaati taas jo monen vuoden huilaamisen.

Aikaa kului ja poika pääsi koulun jälkeen harjoittelijaksi paikkakunnan rautakauppaan. Suuresta koosta oli hiukan vaikeaa kävellä rautakaupan hyllyjen välissä, ne kun oli tehty aivan liian laihoille ihmisille. Mutta kauppias kuitenkin piti pojasta, sillä hän oli aina hymyssä suin palvelemassa asiakkaita. Hänellä oli iloinen mieli, johtuiko se tuosta suuresta koosta vai mistä sitten. Sitähän sanottiin, että “lihavat on lystikkäitä”.
Rauno viihtyi rautakaupan apulaisen työssä. Hän ei aikaisemmin ollut käynyt kuin koulussa ja kotona. Mutta nyt hän sai jutella ihmisten kanssa ja vapaa-aikana pääsi lukemaan lehtiä kahvihuoneessa. Siellä oli yllättäviä juttuja ihmisistä ja heidän tekemisistään. Ja lehtien takasivuilla oli kaiken näköisiä ilmoituksia. Oli myös seksi-ilmoituksia. Ne tuntuivat Raunosta jotenkin mielenkiintoisilta. Oli kumipatukoita ja puhallettavia tyttöystäviä. Rauno ajatteli, että nämä muoviset tyttöystävät ovat tietenkin harjoituskavereita. Pitäähän sitä tietenkin harjoitella ensin tälläisen muovisen tytön kanssa, että osaa sitten oikean tytön kanssa seurustella. Hän päättikin tilata harjoittelutytön itselleen. Kun hänellä ei ollut yhtään kaveria jolta olisi voinut vaikka lainaksi pyytää muonista tyttöä. Rauno leikkasi vanhasta lehdestä ilmoituksen irti. Täytti kaikki tiedot ja laittoi lapun kirjekuoreen. Kotimatkallaan hän meni postin kautta ja nuolaisi merkin kirjekuoreen ja pudotti sen postin kirjelaatikkoon. Nyt sitten odotellaan minkälainen seurustelukumppani sieltä tulee.

Kaksi päivää oli kulunut, eikä vieläkään pakettia kuulunut. Rauno sitä odotteli kyllä jännittyneenä. Neljäntenä päivänä posti toi pienen lapun Raunon kotiin. “Pakettisi voit noutaa Kivikylän postista” Rahaa piti ottaa mukaa kun tyttö piti lunastaa itselle. Rauno hyppäsi pyöränsä selkään ja ajeli postiin. Hän antoi kortin postitytölle joka kuitasi rahan saaduksi. Sitten hän lähti takahuoneesta hakemaan pakettia. Hymyilevänä hän saapui takaisin pienen paketin kanssa. Rauno kotimatkallaan ajatteli paketin pienuutta. Vaikeaa on kyllä noin pienen tytön kanssa puhua. Kuinkahan sitä pidetään kädessä, kun ei taida voida saada edes kättä tytön kaulalle. Pitääköhän se puhuessaan kovaa ääntä. En mä haluis, että vanhemmat kuulisivat meidän puheet.

Rauno saapui pyörällään kotiin. Paketti kädessään hän kulki omaan huoneeseen ja alkoi aukaisemaan pakettia. Ihon värinen muovinen nukke tuli paketista esiin. Sitä Rauno käänteli ja huomasi sillä olevan jalat ja kädet, mutta laiha se oli. Niskasta löytyi pieni nappula, josta sai ilmeisesti puhaltaa tyttöön ilmaa. Ohjelappukin paketista viimein löytyi. Siellä löytyi muitakin mainoksia, joita ei Rauno nyt kerinnyt katsella. Ensin piti saada tyttöön ilmaa. Rauno asettui sänkynsä reunalle ja otti tytön niskassa olevan nappulan suuhunsa ja alkoi puhaltamaan. Posket punaisena höyrysi Rauno kuin purren tyttöä takaraivosta. Äiti sattui juuri parahiksi pojan huoneeseen. Hän, vaikka tyhmä olikin vetäytyi takasin sulkien oven hiljaa kiinni. Äiti oli kauhun vallassa, mitä nyt pitäisi tehdä. Ehkä kerron isälle, että menisi opettamaan poikaansa.
Isällä meni jonkin aikaa ennen kuin pääsi sohvaltaan ylös. Hän käveli pojan ovelle ja aukaisi oven hiljaa. Isä kurkisti sisään ja veti ovet takaisin kiinni. Vaimolleen hän kertoi ohi mennessään sohvalle, “On se jo asian oivaltanut”.

Poika oli juuri silloin saanut tyttönsä puhallettua täyteen. Ja piteli tyttöä sylissään tarkastellen ostetun kaverin kaikkia jäseniä. Suussa oli reikä, että sieltä tyttö varmaan puhuu. Myöskin jalkojen välistä löytyi reikä, siinähän sen tietenkin pitää olla jos pissaa meinaa. Mutta mitään nappulaa ei löytynyt, josta saisi nuken puhumaan. Ehkä hän puhuu sitten kun minä puhun. Rauno päätti kokeilla kuinka seurustelu toimii. Ensin hän päätti esitellä itsensä. “Minun nimeni on Rauno”. Sitten odoteltiin mitä tyttö vastaisi. Mutta ei kuulunut mitään. Rauno pyöritteli nukke käsissään, pitäisihän jossain jokin nappula olla, josta saisi virran päälle. Hän työnsi kätensä tytön suuhun ja haeskeli sormillaan nappulaa tytön suusta. Sieltä sitä ei löytynyt, mitenköhän haarojen välistä. Rauno työnsi kättään juuri tytön haarustaan kun äiti kurkkasi ovesta. Kauhistuneena hän veti oven kiinni. Äiti oli kerrassaan kauhistunut. Isä saa mennä takaisin opettamaan poikaa.

Viimein kun isä saatiin hereille ja jaloilleen ja hän sai jonkin näköistä käsitystä mitä pitäisi tehdä. Nousi hän ylös ja käveli pojan oven eteen. Raotti ovea hiljaa ja kurkisti sisään. Poika oli ottanut päällimmäiset housut ja paidan pois päältä kun hiki tahtoi tulla tässä opiskelussa. Poika istui sängyn reunalla ja heilutteli kättään tytön haarustan päällä. Isä veti oven varovasti kiinni ja suuntasi kulkunsa kohden sohvaa. Ohimennessään hän sanoi vaimolleen, “Kyllä se kohta onnistuu. Anna sen nyt harjoitella”.

Rauno ei vaan saanut tolkkua tästä asiasta, kun virtanappulaa ei tytöstä löytynyt. Hän otti laatikosta papereita esiin ja katseli niitä aikansa kuluksi. Eräässä paperissa oli tyttöjen kuvia jotka olivat alasti. Niissä oli paljon muutakin joka sai kumman tunteen nousemaan pojassa. Varsinkin etupuolella tapahtui jotain kummaa, jota ei aikaisemmin ollut koskaan tapahtunut. Poika ei tiennyt mitä se oli mutta vaistomaisesti hän kääntyi tytön puoleen. Nyt hän tiesi tarkalleen mitä piti tehdä. Isällä tuli kuva vessahätä, ja hän kiiruhti pieneen hotellihuoneeseen. Sieltä lähtiessään hän kurkkasi samalla pojan huoneeseen. Hymy nousi isännän kasvoille kun hän veti oven hiljaa kiinni. Vaimolle hän taas tokaisi, “Mene vaikka katsomaan, kyllä se oppi viimein”.

Aikaa kului ja peräkammarin pojan vanhemmat olivat jo kuolleet. Rauno asui yksin samassa talossa. Rautakaupassa hän oli edelleenkin töissä. Varsinkin naiset olivat löytäneet Raunon takia rautakaupan. He pitivät pojasta kun hänellä oli niin kaunis hymy. Ja hän osasi puhua ihmisten kanssa. Muuten naiset saivat olla rauhassa. Ei hän osannut tai halunut heidän kanssaan mihinkään lähteä. Raunollahan oli oma tyttö, oma muovinen tyttö.

 

Tänäänkin kun hän menee kotiin, ottaa hän tyttönsä pyykkinarulta pois. Siinä tyttö on pyyteettömästi roikkunut kun poika oli hänet illalla pessyt, niin on sitten iltaa varten taas puhdas. Kesäisin tyttö on kuivamassa saunan puutikkailla. Siinä aurinkoisella päivällä se kuivaa nopeasti.

Näin kului aika Raunon elämässä. Eläkkeellä ollessa hän käytti vielä muovista tyttöä. Se ei ollut enää sama vaan aivan uusi. Eläkkeelle päästyä oli uuden tytön hankkinut. Vanha tyttö oli vienyt jo kiinnostuksen, hän halusi vaihtelua. Tyttö oli kärsinyt ja haurastunut. Yhtenään sai olla paikkaamassa tytön pintaa. Ei se enää kivalta tuntunut kun polkupyörän tip/top paikkoja oli koko vartalo täyteen. Ja tämä oli muutenkin kivempi tyttö kun ei ollut turhia käsiä ja jalkoja, tämä oli torso.

Valokuvat Hyvinkäältä

piki

Maito se piristää lasta

  Saavuin kaukaiseen kylään. Kurkkuni oli kuiva, johtuen tästä suunnattoman kuumasta päivästä. Hain tästä pienestä kyläpahasesta jotain paikkaa josta olisi saanut lorautettua jotain märkää suuhun. Mutta ei täällä tuntunut mitään löytyvän. Lopulta kuitenkin näin erään vanhan miehen hiljaa kävelevän tien reunaa. Päätin häneltä kysyä mahdollisesta kaupasta tai vaikka baarista jotain tietoa. Lähestyin tätä hiljaa kävelevää pappaa ja huusin hänelle. ”Anteeksi, anteeksi, -olisin vain kysynyt”, pappa nosti kätensä. Aivan kuin hänellä olisi ollut jokin muu asia kesken. Ja tuntui hänellä olevan jokin juttu meneillään. Hän puhui jotain asiaa ehkä toiselle ihmiselle, vaikka ei täällä Jumalan hylkäämässä kylässä kyllä ketään näkynyt. Mutta odottelin kuitenkin jos vaikka tämän vanhan miehen asia sille ”toiselle” ihmiselle kohta loppuisi.

  Kuljin tämän vanhan miehen rinnalla ja aina välillä koitin kysyä jotain tietoa juomapaikasta. Ei vain hänellä tuntunutolevan minulle mitään asiaa. Hänellä oli nyt joku tärkeämpi ihminen, jonka kanssa oli pitkä seurustelu kesken. Siinä me vain kuljimme rinnakkain tien laitaa tietämättäni minne me olemme menossa. Itse toivoin, että tulisi joku toinen ihminen vastaa jolta voisin juomapaikkaa kysellä. Mutta ei vain toisia ihmisiä näkynyt, pakko oli siis tämän papparaisen kanssa matkaa taittaa. Ehkä hän nyt johonkin taloon kääntyisi jossa voisin vaikka kaivosta vettä vetää ylös ja juoda. Mutta ei täällä kyllä talojakaan näkynyt, josta olisi voinut juomaa kysyä.

  Kovin alkoi jo tuntua siltä, että tämä vanhus on karannut jostain laitoksesta. Ei täällä ainakaan tuntunut olevan yhtään taloa, ei kauppaa, saatikka sitten baaria. Olimme kulkeneet rinnakkain varmaankin jo kaksi kilometriä, ainakin se siltä tuntui tämän janon myötä.
Maantie oli puhkonut läpi peltojen pitkät matkat mutta nyt tie tuntui siirtyvän metsäiselle taipaleelle. Itseäni vaivasi jo suunnaton tylsistyminen. Pappaan en saanut mitään yhteyttä, hän vain puhui ja puhui ja piti pienen tauon aina välillä. Ilmeisesti silloin puhui se vieras henkilö jota ei kyllä tällä tiellä näkynyt.

  Kulkumme jatkui maantietä edelleen. Puita kasvoi molemmin puolin tietä ja hiukan puunvarjot auttoivat tuomaan pientä viilennystä. Edessämme huomasin olevan jonkun tienhaaran, vai kääntyikö siitä pihatie. Jännittyneenä odotin mitä tämä pappa tekee, kääntyykö hän tälle uudelle tielle vai jatkaako hän tätä tietä eteenpäin.
Nyt olimme sen tien kohdalla, kääntyykö hän vai jatkaako hän samaa tietä eteenpäin. Kyllä hän kääntyi ja minä tietenkin kiiruhdin hänen peräänsä. Ja oli täällä talo, rähjäinen mutta kuitenkin talo. Pihalla tuntui olevan lapsia melkoinen joukko.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

  Siirryin papan perässä samaa matkaa sisällä. Jotenkin tuttu hän oli tälle perheelle kun ei mitään tervehdystä kuulunut. Itse tervehdin mutta en kuullut mitään vastakommenttia takaisin. Kysyin vielä, että “Saisinko juotavaa, on turkasen kova jano”. Naisen ääni kuului huoneen peränurkasta puisen sängyn päältä, “Vieras ottaa vaan ämpäristä itse”. En nähnyt minkäänlaista kuppia pöydällä ja en oikein tohtinut itse kaapistakaan ottaa. Siispä join suoraan kauhasta joka oli kaiketi sitä varten vesiämpärin päälle laitettu. Otin vielä toisenkin kauhallisen ja sitten hakeuduin lähemmäksi naista joka laihana istui sängyn laidalla. Koitin ensin päästä pienellä letkauksella jutun alkuun. “Löysin tämän miehen tuolta matkan varrelta ja koitin häneltä kysellä, mistä jotain juomaa löytyisi. Mutta hänellä tuntui olevan aivan toisenlaiset asiat meneillään. Siksi ajattelin hänen perässään vai kävelevän, ehkä jokin vesipaikka jostain löytyy”. Pimeästä nurkasta nainen katsoi minua suoraan silmiin. Hetken päästä hän aukaisi suunsa ja kovin vastahakoisesti hän lausui muutaman sanan. “Se on minun isäni. Jotain sille on tapahtunut kun puhuu ja puhuu aina vaan”.

  Katselin lapsia, jotka olivat sisällä. Niitä laskujeni mukaan oli kahdeksan ja ulkona oli seitsemän lasta. Mielenkiintoni heräsi ja kysyin naiselta vielä, että “Onko tässä naapurinkin lapsia, kuin näinkin paljon heitä on”. “Ei täällä ole naapureita, kaikki omia ovat”. Nyökyttelin ja katselin pienempää poikaa joka oli kaiketi kahden vuoden ikäinen. Hän nousi naisen syliin ja kaivautui löysän puseron alle äidin rinnuksille. Sitten huudettiin Erkkiä useampaan kertaan. Kunnes yksi pojista sanoi Erkin menneen äidin tissille syömään. Kauhistui, että tuon ikäinen vielä käy itsekseen äidin rinnasta vetelemässä maitoa. Äitikin siinä tokaisi, että “Poika käy siellä syömässä ja sitten hän nukahtaa sinne paidan sisään. Sieltä minä sitten hänet valutan tälle sängylle nukkumaan”. Rohkaisin vielä mieltäni kysymään, että “Missä Teidän mies sitten oikein on”: “Hän lähti töitä kyselemään kun maantien silta tuli valmiiksi. Ehkä tulee sieltä sitten kun siihen on hyvä aika”.

  Oudolta tuntui tämä elämä köyhässä perheessä. Kai se niin sitten on kun jalkapelillä saa kulkea paikasta toiseen. Vielä koitin kysellä tämän paikkakunnan nimeä. “Tämä on Muussinpohja” sanoi nainen. Itse aloin kartastani katsomaan tämän nimistä paikkakuntaa, vaan ei löytynyt. Kysyin vielä, että mikä olisi suurempi paikkakunta tässä lähellä. “Möhköhän se on” Se paikkakunta kyllä löytyi. Nyt huomasin, että olin kulkenut aika paljon ohi siitä paikasta johonka minun piti mennä. Katselin karttaa ja huomasin erään tien menevät aivan Möhkön läheltä, ehkä sitä kautta pääsisin perille.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  Pyysin vielä, että saisinko ottaa kahteen pulloon vettä suoraan tuolta kaivosta. Lupa tuli ja lapset voivat auttaa minua. Kiittelin vedestä laihaa naista joka juuri pudotti perheen pienemmän puseronsa alta sängylle nukkumaan. Lapset auttoivat kaivosta veden minun pulloihin. Heitä kiitin ja lähdin kulkemaan matkaa eteenpäin.

  Maantielle päästyäni vielä ihmettelin tämän perheen elämää. Luulin jo välillä, että tämä itsekseenpuhuja on perheen isä. Mutta ei sitten ollutkaan. Isä on kyselemässä töitä tai sitten tekee jossain töitä mutta matkan takia ei pysty käymään kotona. Tai voihan se olla niinkin, että joku ohikulkija on käynyt tämän laihan naisen kanssa sängyssä tekemässä lapsia. Jos ei täällä ole enää isää. Miten tämä perhe oikein pärjää.

  En jäänyt kuitenkaan tätä asiaa enempää miettimään, vaan jatkoi kävelyä eteenpäin. Levitin kartan leveilleen erään tasaisen kiven päälle. Katselin matkaa sinne Möhköön, jonne oli menossa. Matka ei näyttänyt kovin pitkältä. Ajattelin, että rivakkaan kävelisin, niin ehkä kahdeksan aikaan olisin perillä. Katsotaan nyt sitten kuinka minun kuntoni riittää. Hiljaista täällä oli, ehkä se sai minut välillä pelkäämäänkin. Väsymys tietenkin auttoi asiaa. Siksi löysinkin aivan tien vierestä mukavan kepin joka toimi samalla kävelykeppinä tai jos sattuisi joku päälleni hyökkäämään. Ehkä se antoi pienen varmuustekijän tuo keppi.

  Olin yhtäjaksoisesti kulkenut jo toista tuntia kun eteeni avautui suora tie. Miehiä oli toisella puolella tietä noin kymmenkunta. Tunsin itseni pelokkaaksi kun astelin pitkin tietä. Tiesin, että miehet kaivavat tien ojaa mutta silti. Voihan heillä olla mielessä vaikka ryöstää minut. Rahaa minulla ei paljonkaan ollut mutta eiväthän he sitä tiedä. Astelin kuitenkin rauhallisesti tietä pitkin lähestyen miehiä. Miehet kyllä katsoivat minua mutta ei mitään kummempaa kuitenkaan tapahtunut. Siis jatkoin matkaani eteenpäin vaikkakin askeleet pitenivätkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  Kun ojaa kaivavat miehet olivat jääneet tarpeeksi kauas ajattelin pysähtyä huilaamaan metsän reunaan. Otin kartan esiin ja katselin tilannetta, missä kohtaan suunnilleen olin. Tuntui kuin matkaa olisi enää noin sama matka kuin sieltä perheen luota tähän paikkaan. Minulla oli vielä evästä hiukan matkassa ja tietenkin sieltä talosta saatua vettä. Tankkasin itseni ja lähdin viimeiselle taipaleelle.

  Nyt oli päässyt Möhköön. Sieltä löysin ensimmäisen talon josta kävin kysymässä paikkakunnan runoilijaa. Olin hänet tavannut aivan sattumalta Helsingissä. Ja yhteiset sävelet löytyivät tavatessamme heti. Olimme tämän tapaamisen sopineet seuraavaksi kesäksi, ja nyt tässä ollaan. Olin päässyt omalla autolla aika pitkälle mutta sitten tuli rautateillä ongelmia. Tavarajunasta oli katkennut akseli ja niin oli juna jätettävä. Matka tuntui kohtuullisen helpolta kävellä perille mutta kun suunnistajan taitoa ei ollut lainkaan niin eksyin kuitenkin. Viisikymmentäluvun kartat olivat aika suurpiirteisiä. Kaikki rakennuksia ei ollut niin tarkkaan piirretty ja osa teistäkin puuttui. Sama oli teiden nimissä, nimiä ei teillä ollut lainkaan.
Runoilija löytyikin tässä aivan läheltä. Ei ollut enää pitkä matka kun tämän erakon tapaan.

 

  Saavuin runoilijan pihaan ja astuin rappuset ylös koputtaakseni oven. Mutta ovi aukesikin samalla ja tuttu mies hymyili katsoessaan minua. “Tervetuloa minun matalaan läpeeni. Huomasin varmaan jo, että olen maistellut hiukan viinaksia”. Astuin sisään ja riisuin repun selästäni pois. Lasi tuotiin heti minun eteeni pöydälle. “Otetaanko pienet hörpyt, että päästään paremmin tutuiksi”. Niin kolisteltiin kuppi ja toinenkin ja juteltiin tilanteista sieltä ja täältä. Runoilija Mällykkä oli iloinen mies. Hän osasi kertoa asiat niin hauskasti, että nauraa sain mielin määrin. Eikä meidän tänään pitänyt työasioista puhua ja tutustua oikein kunnolla. Kaikki sanomiset ja kertomukset olivat kaikki sellaisia, että ne olisi pitänyt saada kirjattua ylös. Ja vaikka filmille, että olisi saanut nauraa isompikin määrä ihmisiä. Saunassa käytiin ja pulahdettiin talon takana olevaan pieneen lampeen. Kylmää vesi oli, koska se tuli suoraan lähteestä. Mutta kyllähän sitä saunasta sinne meni ja kun vielä oli veren vauhtikin niin kova.

  Aamulla herättiin ääni möristen. Aine mitä illalla juotiin oli taiteilijan itse tekemää lientä. Ehkä juoman vahvuus oli hiukan liian kova. Mutta alkoi se päivä tästä lähtemään hiljalleen käyntiin. Siihen auttoi tietenkin runoilijan liemi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  Iltapäivällä oltiin jo työntouhussa. Tarkoitus oli saada kirjoitettua näytelmäkirja kaksistaan. Pertti Mällykkä hoiteli humoristisen puolen tarinan etenemisen lisäksi.
Minulle jäi myöskin tarinan eteneminen ja nämä vakavammat puheenvuorot. Päivällä muutama tunti kirjoiteltiin ja iltaisin maisteltiin taas talonjuomaa. Aika kului leppoisasti ja mukavaa oli kun sai hauskoja juttuja kuunnella. Illalla koputettiin oveen ja ovi aukaistiin. Keski- ikäinen nainen seisoi ovensuussa. Ai Kyllikkihän se siellä on. Kyllikki käy minua välillä katsomassa. Joskus yhden päivän hän katselee, joskus menee parikinpäivää. Kyllikki istuutui meidän seuraksi ja hän sai myöskin lasin eteensä.

  Ilta kului leppoisasti. Naurua riitti kun Mällykkä aukaisi suunsa. Juttelua jatkettiin vielä saunan lauteilla, kun lopulta juomisen tuoma väsymys kaatoi meidät petiin.

 Talon isäntä heräsi naisensa vierestä ja minä toisen huoneen vieras sängystä. Päivällä jatkettiin kirjoittamista talon viinan kera. Näytelmä oli saanut jo valmiin rungon ja sitä aloimme sitten täyttämään. Jotenkin tekstiä syntyi vauhdilla, ehkä kyytipoika auttoi tilannetta. Yksi viikko tähän oli varattu ja tuntui, että se riittää hyvin. Korjauksia jää tekemään talon isäntä kun pirtti muutenkin rauhoittuu. Näin näytelmää rakennettiin eteenpäin, toivottavasti tilaaja oli tästä mielissään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

   Niin viikko kului ja minun oli lähdettävä pois. Kyllähän täällä olisi viihtynyt jos ei olisi talonviinaa tullut joka päivä. Nyt piti vain miettiä kuinka pääsisin junalle helpoimmin. Mällykällä oli tähänkin ongelmaan kuulemma ratkaisu. “Käydäänpäs katsomassa minun sotakonetta”. Astelimme ulos ja aukaisimme ulkorakennuksen oven. Silmäni pyöristyivät kun näin sivuvaunullisen moottoripyörän. “Se on Saksalainen pyörä. Löysin sen sodan loputtua tästä aivan läheltä. Kunnostin sitä kesäisin ja hommasin siihen Suomalaiset rekisterikilvet. Vahva jyskyttäjä se on ja on kiva käydä kaupassa kun ei tarvitse kävellä”.

  Lähdön hetki tuli väistämättä eteen. Oli reppu pakattava ja siirryttävä ulos. Mällykkä käynnisteli pyöräänsä joka viimein lähti päästäen sinistä savua ympäristöön. Minä kiipesin sivuvaunuun ja sitten sitä lähdettiin. Tuntui metkalta istua sivuvaunussa mutta matka kuitenkin taittui hyvää kyytiä kuitenkin. Kolmekymmentä kilometriä tuntui aivan pieneltä ajalta. Asemalla tuli Mällykkä vielä minua saattamaan junalle asti. Puristettiin kättä ja lopuksi vielä halattiin. “Lähetän sulle sitten rahaa kun sitä itsekin ensin saan. Nousin junaan ja kirjoittajakaveri jäi vielä vilkuttamaan kun juna lähti.

  Näin sain tutustua suureen runoilijaan. Itse hän ei pitänyt itseään mitenkään kummallisena ihmisenä, oli kuulemma vain mukavaa heitellä sanoja toisten sanojen perään.

 

Kuvat Hyvinkäältä

 

Piki

Outo elukka

Valokuvat Hyvinkäältä

 

Kauan, kauan sitten tapahtui täällä Suomessa erikoinen tapaus. Tapahtumapaikka oli aivan lähellä rajan pintaa. Mutta annetaan oikeuden päätöksen puhua siitä tarkemmin, vaikka silloiset asiakirjat olivatkin pu

Itärajalla oli silloin varsin paljon urheilevia nuoria. Harjoituslenkeillä oli mahdollisuuksien mukaan koko perhe mukana. Nuoret juoksivat omia lenkkejään ja muut perheenjäsenet olivat antamassa heille juotavaa lenkkipolkujen läheisyydessä. Monesti juottotehtäviä hoitivat äidit ja isät ja joskus he eivät kerinneet niin nuoremmat veljet oli uskottu tähän vaativaan tehtävään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rajan pinnassa asuivat myöskin Nurmisen perhe, jonka vanhin poika oli innokas hiihtäjä. Kesällä kuitenkin piti valmistautua talven koitoksia varten. Juokseminen oli yksi tärkein kunnon kohentaja. Tietenkin käsiinkin piti saada voimaa mutta sitä saatiin raskaasta ruumiillisesta työstä. Painonnostovälineitä ei silloin niin joka paikassa vielä ollut.

Nurmisen Erkki kohotti kuntoaan tänä kuumana kesänä. Hänen piti tänä vuonna tunkeutua nuorten sarjan kärkeen. Aikaisemmin hän ei ollut osallistunut kuin pieniin kilpailuihin. Mutta nyt tuntui siltä, että halu treenata oli valtava. Ja Erkin nuoremmat pojat 12 vuotta Timo ja 14 vuotia Jouko olivat antamassa isoveljelleen juotavaa lenkkipolun varrella. Yleensä pojat olivat samassa paikassa niin ei tullut kaksistaan niin aika pitkäksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATänä keväänä he olivat olleet juottamassa veljeään jo monta kertaa. Lumet oli jo kuitenkin sulaneet pois. Tällä juoksulenkillä oli niin jyrkät mäet, että olisi ollut vaarallistakin juosta jos lunta olisi vielä poluilla ollut. Mutta nyt oli kuitenkin jo kesäkuun alku kun veljekset istuivat kiven päällä ja katselivat jyrkänteen reunalta alas pellolle. Viljelijät kylvivät viimeisiä viljojaan maahan. Jyrkänteeltä näki pitkälle, varsinkin hyvällä ilmalla. Nyt oli tyyni ilma, niin tyyni, että ei puun oksat lainkaan heiluneet. Ja pojatkin olivat hiljaa, katselivat vain jyrkänteen reunalta pitkälle kaukaisuuteen. Sitten alkoi kuulumaan erikoista ääntä. Se oli kuin pientä vinkumista joka välillä oli aivan hiljaista ja välillä se taas voimistui hiukan. Pojat hiljaa katselivat jyrkänteen reunoja jos näkisivät jonkun linnun siinä liikkuvat. Linnuksi he tämän äänen antajan luulivat.

Mutta silloin tietenkin veli pöllähti paikalle ja oli hänelle annettava juotavaa. Ja kun veli siitä taas lähti juoksemaan lenkkiä eteenpäin, alkoivat pojat seuraamaan taas äänen antajaa. Mitään ei näkynyt linnusta, jos se nyt lintu oli. Mutta kiinnostus kuitenkin pojilla oli. Olisi ollut mukava nähdä se lintu jos sen olisi vaikka tuntenut.

Hyvinkään kukat 020

Seuraavana päivänä ei juottohommia ollut, silloin veli piti vapaata harjoittelusta. Piti kuulemma olla siinäkin asiassa vapaapäivä välillä. Mutta poikia kiinnosti kuitenkin se linnun outo piipitys. Niinpä he lähtivät kuuntelemaan tänäänkin sitä ääntä.
Pojat kiipesivät jyrkänteen reunalle hiljaa ja istuivat sille samalle kivelle. Nyt sitten vain kuunnellaan, alkaako piipitystä kuulumaan. Vielä tuntui olevan hiljaista, ei kuulunut ääntä eikä mitään erikoista lintuakaan näkynyt pienten puiden oksilla. Mutta onneksi tuli otettua eväät mukaan joita pojat alkoivatkin heti syömään. Leipien ympärillä ollut voipaperi piti inhoittavaa rapinaa. Siksi pojat ottivatkin leivät pois paperin sisältä ja laittoivat voipaperin takaisin reppuun.

Leivät oli syöty ja alettiin taas kuuntelemaan outoa piipitystä. Ja ei aikaakaan kun piipitys alkoi kuulumaan. Se oli erikoisen pitkää piipitystä. Aikaisemmin eivät pojat olleet noin pitkää piipitystä kuulleet. Yhden piipityksen pituus tuntui olevan ainakin viisi, jos ei kymmenen sekuntia pitkä. Pojat katselivat puiden oksia missä tuo erikoinen lintu voisi istuskella. Kuitenkaan oksilla ei näkynyt mitään lintua. Mutta sitten Jouko huomasi maassa jotain liikettä. Jokin musta liikahti erään kalliokielekkeen takana. Mutta nyt olio tuntui rauhoittuvat taas paikoilleen. Joukon mielestä se ei ollut kyllä lintu vaan jokin muu elukka.

Hyvinkään kukat 018

Pojat tuijottivat kyseistä kalliokielekettä. Mutta nyt tuntui kaikki olevan aivan rauhallista. Jo tunti oli kulunut olion viimeisestä liikahduksesta ja poikia alkoi jo väsyttämään jatkuva samaan paikkaan tuijottaminen. Kunpa olisi jokin laite jolla voisi suurentaa, ehkä sen sitten voisi nähdä paremmin. Ehkä heidän pitäisi nyt lähteä pois ja tulla vaikka huomenna uudelleen.

Matkalla sovittiin, ettei vielä kerrota asiasta muille. Ehkä olisi parempi kertoa vasta sitten kun saisimme asian täysin varmaksi.

Pojat saapuivat kotiin ja vanhempi veli Erkki alkoi pojilta kyselemään päivän touhuista. Timolta pääsi vahingossa juuri se asia, mistä piti olla hiljaa, “Ollaan me oltu katselemassa ja kuuntelemassa sitä outoa elukkaa”. “Noin se sitten tapahtui, eikös siitä pitänyt olla hiljaa”, sanoi pojista toinen Jouko. Nyt ei meitä kukaan usko, ja nauravat vielä meille. Erkkiä kiinnosti poikien outo elukka, hän halusi kuulla enemmän tuosta kyseisestä elukasta. Pojat isolle veljelle sitten kertoivat kaiken mitä tiesivät. Vaikka ei heilläkään tuosta asiasta ollut paljonkaan kerrottavaa. Erkki tunsi erään valokuvaajan pojan jolla ainakin oli kiikari. Ehkä hän antaisi sen kiikarin lainaksi pojille jos hän sitä kysyisi.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poikien kiinnostus hiukan hiipui kun ei se elukka kovin herkästi tullut näkösälle. Oli erittäin puuduttavaa istua jyrkänteen reunalla ja kuunnella vain ääntä. Kerran he näkivät pienen vilauksen elukasta mutta jonnekin piiloon se sitten taas meni.

Seuraavana päivänä Erkki tuli poikien luo. Hänellä oli pieni laukku mukana jonka hän antoi Joukolle. “Siinä on kiikari ja pitäkää sitä nyt hyvin. Kiikari maksaa paljon ja ei hänellä ole ainakaan niin paljon rahaa että voisi uuden ostaa jos rikotte kaverin kiikarin. Yhdessä katsottiin miten kiikaria voi kohdistaa kohdetta kohti. Pojat innostuivat ja halusivat lähteä seuraamaan erikoista oliota. Evästä piti ottaa vähän mukaan jos seuraamisessa menee paljonkin aikaa.

Pojat pääsivät jälleen jyrkänteen reunalle. Kiikari otettiin laukusta ja alettiin katselemaan pienen kohdistuksen jälkeen taas sitä paikkaa missä se viimeksi huomattiin. Samalla kuunneltiin tuota tuttua vinkumisääntä. Se ääni kuuluikin nyt taas. Kiikaria katsottiin tarkasti kohdetta kohden. Jouko kuiskasi, “Nyt näkyy pieni musta olio. Se on kuin simpanssi mutta sillä on pidemmät karvat”. Timo veti kiikaria itseä kohden, koska hänkin halusi nähdä tuon elukan. “Anna nyt tänne välillä se kiikari, minäkin haluun se ötökän nähdä”. Ja niin sai Timokin katsella sitä oliota. “Mikä toi on. En minä ole ainakaan tuollaista elukkaa koskaan nähnyt”. Eläin kulki takajaloillaan, etumaiset jalat tai kädet olivat pitkät. Pää oli pitkien karvojen piilossa. Ja kehossa oli myöskin pitkät karvat. Tutui siltä, että kallion seinässä olisi luola, ja sen edessä jokin pieni tasanne. Joukolla oli paperia ja kynä mukana ja hän piirsi yllättävän saman näköisen kuvan ötökästä paperille.
Eväät syötiin välillä pois ja taas kiikaroitiin luolan suulle. Sitten tuli pojille mieleen pois lähdettyä katsoa alhaalta päin, jos vaikka luolansuu sieltä näkyisi. Mutta nyt vielä katsellaan täältä ylhäältä kun kerran löydettiin se paikka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun ylhäältä ei enää mitään kummempaa näkynyt, lähdettiin katsomaan alhaalta jos se luolansuu sieltä näkyisi. Jyrkänne oli niin jyrkkä, ettei siitä voinut laskeutua suoraan alas. Elukalla oli luultavasti pitkät kynnet jos se kallionseinämää pystyy kävelemään. Ja pakkohan sen on kävellä, pitäähän sen jostain ruokaakin saada. Tuskin kallionluolassa mitään kasvaa.
Pojat kohdistivat kiikarin ja alkoivat seuraamaan kallionsuuta. Yksi olio siellä istui, muita ei näkynyt, ainakaan vielä. Kiikaria vaihdettiin ja toinen pojista pääsi katsomaan vuorostaan luolan suuta. Sama juttu, voisiko niitä olla vain yksi. Voihan olla, että sota sai kaikkia erikoisiakin elukoita Venäjältä liikkeelle, se on kuitenkin iso maa.
Juuri kun pojat aikoivat lähteä kotiin, ilmestyi toinenkin samanlainen elukka luolan suulle. Siinä istui kaksi samanlaista elukkaa, mutta mikä oli oikein niiden rotu. Olisipa jollain vaikka kamera mutta nyt ei ainakaan heidän tutuilla vielä sellaista ylellisyyttä ollut. Ja ei oikein vielä viitsi asiasta yleisesti puhua. Voi tulla vaikka ruuhkaa näihin metsiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotona kuitenkin haluttiin näistä elukoista puhua. Mutta se päätettiin, että asiat ei saa levitä talon seinien ulkopuolelle.
Ensimmäiseksi pitäisi saada selville joku eläimistä tietävä henkilö. Ja tämän henkilön pitäisi olla lukenut viisas ihminen. Nyt jos asia levisi kaikkien ihmisten tietoon, niin voisi olla, että eläimet pääsisivät nopeasti hengestään. Sodan jälkeen aseita löytyisi monesta perheestä ja tappaminenkin varmasti olisi ihmisillä nyt helppoa kun sodasta on niin lyhyt aika. Ihmiset haluaisivat ampua tuollaisen harvinaisen eläimen kun saisivat kuvansa lehteen.

Erkki vanhempana koitti saada tietoonsa jotain lukenutta eläinihmistä. Kaikki pitäisi kuitenkin saada kysyttyä niin, ettei kukaan pääsisi kärryille tästä melkein naapurissa asuvasta eläimestä. Kirjastot olivat vielä kiinni paikkakunnalla.

Lopulta Erkki oli saanut yhteyden Helsinkiin, ja siellä eläintieteelliseen museoon. Joku sieltä on tulossa viikon päästä. Joukon pitäisi sitä ennen lähettää piirtämänsä kuva museoon, että pystyvät omista lähteistään kaivamaan näköisen eläimen esiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikko tuntui pitkältä. Pojat kävivät katsomassa elukoita luolansa suulta. Ja monta kertaa päivässä. Välillä se tapasivat metsässä aina jonkun ihmisen ja tuttujakin metsässä kävelijöitä oli paikalla. Piti vain odotella, että kaikki olivat lähteneet pois, ettei heidän salaisuutensa tule ilmi. Mutta ei aina voinut tietää mitä pojat siellä metsässä tekivät kiikarin kanssa. Yöllä oli välillä kuulunut aseen laukauksia. Ihmiset kävivät ampumassa riistaa kun nälkä kuitenkin oli.

Nyt oltiin vielä tietämättömiä, että liikkuvatko nämä eläimet yöllä syömässä, ja mitä ne syövät. Täytyy vain toivoa, etteivät nämä tuntemattomat eläimet joudu pyssyn eteen yöllä. Poliisikin oli saanut vihiä yöllä tapahtuneesta ampumisesta. Niinpä he tutkivat metsää ja hakivat eläinten perkuujätteitä. Nyt piti metsässä olla erittäin tarkkoina. Koskaan ei tiennyt väijyvistä ihmisistä, missä niitä oli. Ja jos he monta kertaa päivässä käyvät aina kiikaroimassa kallion seinää, niin kyllähän siitä kiinnostuvat toisetkin. Ja jos sattuu vielä joku pyssymies tämän asian huomaamaan niin voivat nämä elukat olla seuraavana päivänä raatona.

Huomenna pitäisi Helsingistä tulla se eläinoppinut. Pojat lähtivät vielä käymään katsomassa oliko eläimet hengissä. Erkki lähti vielä poikien kanssa, jos samalla tekisi pienen lenkin metsässä.
Pojat kiipesivät ensin kallion päälle ja katselivat kiikarille ensin aivan muihin suuntiin, hämätäkseen mahdollisia urkkijoita. Sitten katsottiin välillä ylhäältä tunnelin aukkoa. Nyt siellä ei näkynyt mitään elukkaa. Nuoremmat pojat kauhistuivat, koska tämä oli ensimmäinen kerta kun elukoita ei näkynyt. Aina oli ainakin toinen elukka ollut luolan suulla. Paha tunne valtasi pojat. Nuorempi Timo jo puhkesi kyyneliin. Itkien hän tuhersi, “Emme me olisi halunneet niille elukoille mitään pahaa. Siksi kaikki tehtiin niin salassa kuin vain voitiin tehdä”. Erkki lepytti poikia ja kertoi, että jos ne ovat vaikka syömässä jossain. Mutta nuoremmat pojat taas uskoivat, että ne on ammuttu tai sitten ne ovat lähteneet täältä pois. Täällä kun vilisee ihmisiä nyt niin paljon ja vielä kun pyssyn pauketta kuuluu melkein jokaisena yönä. “Nyt ne ovat lähteneet ja se eläin ihminenkin tulee huomenna tänne. Pitäisikö sille soittaa, ettei täällä enää ole mitään elukkaa”. Samaa mieltä oli Erkkikin, soittaa sille pitää ettei turhaan tänne tule.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pojat lähtivät kotiin ja soittivat sieltä sille eläin ihmiselle Helsinkiin. Tämä eläin ihminen oli kuitenkin halukas tulemaan katsomaan sitä luolaa, jos sieltä saisi jotain jälkiä tai jotain merkkejä näistä eläimistä. Joukon piirros ei ainakaan antanut mitään selvyyttä eläimen rodusta. Eläin ihminen oli sitä mieltä, että ehkä sodan aikana olisi nämä eläimet tulleet Suomen puolelle. Ehkä vauhkoontuneet sodan ammuskelusta.

Seuraavana päivänä oli eläinmies sitten Nurmisen ulko-ovella. Vieras pyydettiin sisälle ensin kahvikuppien viereen. Sisällä tämä vieras kertoi, että olivat omissa palavereissaan katselleet tätä piirrosta eikä kukaan tätä elukkaa tuntenut, tai sen rotua.
Nyt mies sitten kysyikin, että pääseekö sinne luolaan kiipeämällä. Pojat olivat sitä mieltä, että sinne pitää laskeutua köyden varassa ylhäältä alas. Kyllä hän sen voi tehdä jos vain köysi löytyy. On tullut kiivettyä erilaisien kallioiden seinämiä monet kerrat.

Ja niin lähdettiin kohti sitä kalliota jossa eläimet löytyivät. Ensin käytiin katsomassa alhaalta. Kiikaroitiin luolan suulle ja mitään ei näkynyt. Mies oli sitä mieltä, että kyllä hän tuonne kiipeää. Hänellä oli repussa mittanauha, kamera ja lehtiö. Näin saadaan jotain selvyyttä ainakin vaikka jalanjäljistä jos siellä olisi edes vähän maata sisällä.

Mies tutki yli tunnin luolaa. Ja lopulta laskeutui alas. Hän oli oikein iloisella päällä. Vaikka ei sieltä paljon selvinnyt niin jälkiä ainakin löytyi, että kyllä Te pojat olitte löytäneet hienon löydön. Vaikka me emme tiedäkään mikä eläin se olisi voinut olla. Mutta tässähän sitä on sitten tutkimisen aihetta kerrakseen. Kun se tuo itänaapuri on ollut sellainen, ettei sieltä ole saanut mitään tietoa eläimistä. Maa on niin suuri ja siellä on paljon sellaisia alueita joissa eivät ihmiset ole koskaan käyneet. Mutta ehkä joskus sinnekin pääsisi tutkijoita käymään.

Palattiin taas poikien kotiin ja jossa emäntä oli valmistanut hiukan syötävää tutkijoille. Mies kyseli, että kun hän saa kuvat valmiiksi niin hän lähettää Teille myöskin yhdet kappaleet niin näette ainakin niiden jalkapohjat. Pojat kertoivat, että jos meillä olisi ollut kamera tai saatu edes lainaksi. Mutta ei täällä vielä sellaisia ole. Kiikari oli ainut jonka saimme lainaksi. Mutta nythän senkin voi sitten palauttaa.

Näin päättyi tutkijoiden aihe tutkia näiden eläimien asioita. Eläimet kun olivat haihtuneet kuin savuna ilmaan. Ja ei lähimaastossa näkynyt mitään siihen viittaavaa, että ne olisi ammuttu.

 

keijo vääntää

(piki)

 

(piki)

Annikki ja Eevertti

Kuvat, jossa kesä pyrkii Hyvinkäälle.

 

Illallinen oli syöty ja Eevertti pyyhkäisi suupieliään kämmenen selkämyksellään. Röyhtäisy antoi ruuan päälle kiitoksen laulun. Perhe oli taas syönyt aivan hiljaa, niin kuin tapana oli tässä pöydässä. Edes lapsien oli pysyttävä hiljaa ja syöntivälineitä ei saanut liian kovaa lautasen pohjaan kilauttaa. Kilautuksista ja puhumisesta tuli lapsille rangaistus. Ainoa rangaistus oli se, että kuka tälläisen kilautuksen pöydässä päästi joutui nousemaan pöydästä pois ja menemään rappusille istumaan siksi aikaa kun toiset olivat ruokansa syöneet. Oli sitten kesä tai talvi, se oli oikeastaan ainut rangaistus tässä perheessä. Vaimo Annikki ei uskaltanut lapsille mitään rangaistuksia tai tyyräämisiä antaa vaikka useasti tekikin mieli. Eevertillä oli tässä talossa se lain koura jota hän hillitysti käytti.

Pieni maapaikka oli viljeltävänä tällä perheellä. Eevertin ja Annikin lisäksi oli lapsia viisi. Kustaa 8 vuotta, Lasse 7, Viljo 5, Timo 4 ja Anni 2. Jostain kumman syystä oli lapsijoukkoon syntynyt vielä tyttökin. Joskus siitä olivat kyläläiset puhuneetkin, mutta kaikki tuntui olevan vain arvailuja, noin suunnilleen.
Eräs syy arvailuihin oli se, että Eevertti olisi ollut silloin oikein kovassa kännissä kun olisi tämä viimeinen tyttö laitettu aluilleen.
Toinen arvaus oli tullut siitä kun maapaikoissa kävi töitä kyselemässä nuorehko mies. Tämä mies oli käynyt tällä Raunosenkin tilalla. Tai ei tämä mikään tila oikeasti ollut. Tämä oli sellainen takapihan kivinen pieni maapaikka. Ja silloin kun tämä mies oli käynyt, oli Eevertti pellolla kääntämässä kiviä. Eihän Eevertillä töitä ollut, tai oli tietenkin mutta ei ollut varaa siitä mitään palkkaa maksaa. Annikki oli silloin kuulemma ollut pyykkiä pesemässä saunalla. Kaikki siitä eteenpäin olikin sitten arvailua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivät kuluivat kiviä käännellen kun uutta peltoa piti tehdä. Osa kivistä oli niin suuria, että ei niitä yksi mies saanut vieritettyä mihinkään. Niinpä oli vain kiven viereen kaivettava niin syvä monttu, että kivi pienellä väännöllä sinne mahtui kepeästi putoamaan. Sitten vain maata päälle, että pystyi vilja taas kasvamaan. Neljävuotias Timo ihmetteli isänsä työtä, että miksi isä laittaan kiven maahan kasvamaan. Äiti koitti Timoa valistaa, etteivät kivet kasva vaikka ne maahan upottaakin. “Kasvaahan, kun mekin aina joudumme kiviä pellolta keräämään kun isä pienentää maata”. Tälläinen elämä oli Raunosen perheellä. Mikään päivä ei tuonut mitään helpotusta tai onnea. Jos ei nyt lasketa lasten uusien hampaiden tuloa tai maitohampaan lähtöä. Eevertti väänteli kiviä pellolta. Annikki koitti vähäisistä varastoista tehdä ruokaa. Pestä pyykkiä ja katsella vähän lasten perään. Ei ollut herkkua heidän elämänsä.

Kylän muut viljelijät koittivat tulla auttamaan Eeverttiä, että hänkin saisi joskus hiukan huilata. Mutta ei isäntä apua tarvinnut, sillä hän oli katkera. Evertin isä oli aivan naapurissa suuressa maapaikassa töissä. Tämä mökki oli ollut tämän tilan rengin asunto. Siinä Evertin isä oli ikänsä asunut ja tietenkin Eeverttin ja muiden sisarusten kanssa. Lopulta kun hänen isänsä tuli eläkeikään oli isäntä antanut yhdellä markalla asunnon Eevertin isälle. Kauppakirjat oikein tehtiin, että kaupasta tuli virallinen. Kiviä kerättiin silloinkin, että hänen äitinsä sai edes oman kasvimaansa. Tästä Eevertti oli katkera kun hänen isänsä ei muuttanut pois tästä paikasta. Olisi ainakin ostanut jonkun pienen mökin jossa ei olisi ollut kiviä. Kivistä oli tämä nykyinen isäntä katkera. Eihän kukaan tämmöistä mökkiä osta, ainakaan vielä. Ensin pitää saada kivet pois pellolta. Ja isäntä väänsi ja väänsi kiviä. Välillä kun tuntui, että kaikki kivet olivat jo loppuneet, otettiin hevosen perään kyntöaura. Mutta tuskaisaa oli kyntäminen kun kiviä tökki auran kärkeen. Sitten taas kaivettiin kiviä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syksy läheni ja lapsille piti saada lämpöisiä vaatteita. Vielä olisi sitä samaa kangasta jota eräs naapurin muori oli Annikille salaa tuonut. Siitä sitä vielä ehkä yhdet vaatteet lapsille tekee.
Annikki kokeili kaavoja vanhoihin vaatteisiin. Hiukan piti suurempia tehdä kun olivat taas lapset kasvaneet. Hyvin kangas riitti vielä näihin pukuihin. Sitten otettiin neula ja lankaa ja Annikki istui pöydän viereen neulomaan kangaspaloja yhteen. Ensin harsittiin pitkällä pistolla ja kokeiltiin vaatetta vuorotellen lasten päälle. Ja kun puku oli sopiva alkoi Annikki neulomaan kappaleita kunnolla kiinni. Siinä istui talon emäntä pöydän vieressä ja neuloi ja neuloi. Työn katkaisi vain nukkuminen ja ruuan laitto. Sitten taas neulottiin.

Lopulta oli kaikki lasten puvut valmiina. Illalla kun koko perhe oli sisällä alkoi pukujen sovitus. Nythän kaikilla oli samanlainen puku, niin Annikki olikin laittanut puvun sisäpuolelle nimen etummaisen kirjaimen tunnistamaan kenen puku oli. Eevertti kuiskasi vaimolleen, “Mitähän koulussa toiset oppilaat sanovat”. Mutta siitä ei nyt kannettu huolta kun oli vain saatava talveksi lämmintä päälle pantavaa.

Eevertti käänteli viimeisiä isoja kiviä maanpoveen. Ainakin hän uskoi niin olevan. Tietenkin pienempiä kiviä tulee aina esiin kun maata kyntää tai pienentää. Mutta nyt tuntui siltä, että pitäisi jostain saada syysohraa, jonka voisi kylvää maahan ennen pakkasia. Piti lähteä kerjuulle, jos jostain siemeniä löytyisi sen verran, että tämän maan saisi kylvettyä.
Eevertti kulki talosta taloon, vaan ei siemeniä löytynyt. Kaikilla olisi ollut halua häntä auttaa mutta kun ei vaan siemeniä ollut. Viimeiseksi hän jätti suuren naapuri-talon, jonka isäntä oli Evertin isälle tämän paikan myynyt. Naapuritalon isäntä oli kiinnostunut Eevertin paikasta oikein tosissaan. Hän pyysi naapurin astumaan salin puolelle nojatuoliin. Samalla hän kaatoi kahteen lasiin jotain alkoholia, joka ruskealta vaikutti. Edellisestä kaupasta keskusteltiin jossa pienen paikan hinta oli markan. Isäntä kertoi ehdoista joita tähän kauppaan oli liitetty. Eevertti nosteli olkapäitään eikä tiennyt ehdoista mitään. Naapuritalon isäntä ihmettelikin, ettei Eevertti niistä mitään tiennyt, kuitenkin hän uskollisesti kiviä käänteli pellolta pois. Tässä oli ollut sellainen ehto, että kun kivet on pellolta hävitetty, ostaa naapuri hyvällä hinnalla tämän paikan takaisin. Pienen talon isännälle nousi hikikarpalot otsalle. Joko Jumala oli kuullut hänen rukouksensa. Ison tilan isäntä kaatoi toisen lasin täyteen viinaa, josta Eevertti otti heti kulauksen kun suuta kuivasi hirvittävällä tavalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä oli vielä toinenkin maininta. Ja se oli se, että avustan uuden asunnon ostamisessa, jos nykyinen paikkasi myydään minulle. Eevertti ei saanut oikein kunnollisia sanoja muodostettua, ja niinpä änkytykset värittivät hänen kertomuksensa.
Isontalon isäntä jatkoi vielä asiaa eteenpäin.. Jos hän maksaa tästä sinun nykyisestä tilasta 40 tuhatta markkaa. Ja hänellä olisi tiedossa toinen talo jossa on maata n. puoli hehtaaria. Asunto pitäisi olla kaikin puolin hyvässä kunnossa. Talosta löytyy käsipumppu, että vettä voi pumpata sisälle ja yksi viemäri, josta voi likavedet laskea pihalle. Ja vielä ehdotan, että joko pääsisit aivan lähellä olevalle sahalle töihin tai jos se työ ei kiinnosta niin vaikka minulle työnjohtajaksi. Miltäs nämä ehdotukset tuntuvat.
Eevertti katseli lasiaan joka tyhjänä odotteli kolmatta täyttöä. “Mä olen aivan ällikällä lyöty. Mistä meitä nyt näin kiitetään”. “Kiitetään aivan vain siitä, että olet ilman taukoja uhrannut kaiken voimasi kivien poistoon pellolta. Isäni oli tälläisen tehtävän antanut isällesi, ja sinä olet asiaa jatkanut vaikka et edes tiennyt näistä ehdoista. Siksi hyvitän nyt sinulle meidän isien kaupat. Ja sen vielä sinulle sanon, että jos meille et tule töihin niin hakekaa nyt kuitenkin leipomisjauhot meiltä, ne eivät maksa sinulle mitään. Sopisiko, jos huomenna lähdemme katsomaa sitä uutta paikkaa”. “Sopii tietenkin”, lausui pienen tiluksen omistaja. Ja laseja täyteltiin vielä muutamat. Mutta sitten tuntui Eevertillä olevan pää kuin kusiaispesä. Ajatukset pyörähtelivät hänen päässään nopealla tahdilla. Hänen piti päästä nyt kotiin kertomaan vaimolleen tämä suuri uutinen. Jalat notkahdellen hän otti uusia askeleita kohti kotia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotiin tullessa vaimo tietenkin loi vihaisen kasteen ja kyseli, “Löytyikö sitä syysohraa”. Ei löytynyt viljaa keneltäkään, vaan jos ei sitä viljaa enää tarvitakaan”. Annikki pelästyi isännän tuollaisesta puheesta, ei kai hän vaan suunnitellut itsemurhaa. Asia jätettiin tähän, ainakaan hän ei tänään enää kysele mitään.

Ilta kun tuli ja lapset olivat menneet nukkumaan, hinasi isäntäkin itsensä aivan vaimonsa viereen. Oli kuulemma isännällä suuria asioita päässä. Vaimo tietenkin uskoi isäntää, että tuossa kunnossa niitä suuria asioita tietenkin on, vaan uskoa ei niitä tietenkään tarvitse. Eevertti tietenkin kaikki kertoi, mitä naapuri oli hänelle kertonut. Innoissaan isäntä oli ja antoi jopa kädelleen luvan mennä tutkimaan vaimonsa vartaloa. Vaimo pyristeli vastaan kun ei isäntää uskonut. Ehkä pienempi valhe oli paremmin mennyt perille ja olisi vaimo luvankin antanut käden liikkeille helpommin. Lopulta vaimo kuitenkin antoi ukkonsa touhuta kun pelkäsi lasten heräävän Touhu olikin aivan vallattoman kiireellistä. Jokaista asentoa koitettiin vaikka ei isäntä näistä ollut kuullut mitään aikaisemmin. Ehkä se viina sai ajatukset paremmin juoksemaan pääkopassa.
Ja viimein sitä nukahdettiin toistensa kainaloihin. Aamu valkeni ja aurinkokin oli tullut esiin juhlistamaan tämän päivän tapahtumia. Isäntä oikein pesi naamansa ja laittoi hiukan parempaa päällensä. Emäntää hän yllytti laittamaan hiukan ehjempää kolttua niskaansa, sillä naapurin isäntä tulee kohta kärryjensä kanssa. Eihän vaimo tätä vieläkään uskonut. Mutta lopulta kuitenkin alkoi hänenkin mieltää pyörimään ajatus, Miksi meidän ukko nyt parempaa vaatetta päällensä laittoi, koskahan hän olisi viimeksi noita housuja käyttänyt. Viimein laittoi vaimokin ehjemmän koltun päälle. Sitten vaan odotellaan naapurin isäntää tulevaksi.

Odottaminen teetti tuskaa isännälle. Siksi hän menikin ulos keinuun istumaan. Ajatukset kipeässä päässä alkoivat liikkumaan vaikka kuitenkin hitaammin kuin eilen. Mutta liikkuivat kuitenkin vaikeroiden. Emäntäkin tuli ulos istumaan keinuun isännän viereen. Isäntä tarrasi vaimoaan oikein kädestä kiinni ja loi hymyilevän katseen vaimon suuntaan. Tämä käsijuttu sai emännän vielä miettimään, onkohan tässä perää kuitenkaan.
Mutta siinä samassa hevonen kääntyi heidän pihaansa jossa kärryillä seisoi naapurin isäntä. “Jaaha, täällä sitä ollaan jo valmiina odottelemassa. Eiköhän sitä sitten lähdetä liikkeelle”.

Naapurin isäntä koitti pitää puhetta yllä mutta kaikki toiset olivat aika hiljaisia. Tietenkin lapset pitivät omaa puhettaan. Mutta tulevista asioista ei haluttu oikein puhua. Puhutaan vasta sitten kun asiat ovat silmiemme edessä.

Hetki oli ajettu kun naapurin isäntä ohjasi hevosensa erään talon pihaan. “Tässä se olisi nyt Teidän uusi asunto. Minä aukaisen vain oven niin saatte rauhassa katsella taloa sisältä”.
Uusi isäntäväki kiipesi rappuset ylös uuteen asuntoon. Talo tuntui olevan paljon suurempi kuin entinen, huoneitakin oli enemmän. Naapuritalon isäntä käveli hiljaa perässä ja näytteli paikkoja. Jopa se käsipumppu joka oli komerossa. Siitä sitten vedetään kahvasta niin vesi menee vinttiin ja sieltä se tulee omalla paineella sitten tähän raanaan. Ja tuohon altaaseen saa kaataa likavedet.. Nyt alkoi jo vaimokin puhumaan. Hänen silmänsä loistivat onnesta, mutta mitä tämä talo nyt oikein maksaa.
“Niin kuin minä Eevertille jo eilen kerroinkin, niin vanhan talon maineen ostan minä hyvään hintaan. Tämä talo on Teille yhden markan hintainen. Ja sitten vielä miehesi pääsee sahalle tai minulle töihin kumpaan sitten haluaa. Kaikki tämä vain siksi kun hän suurella ripeydellään hoiti kivet pois pellolta. Se on se vaikka nyt palkinto siitä työstä”. Ja kun vielä jauhoja tarvitsette niin rohkeasti vain meiltä hakemaan, eikä maksa mitään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kauppakirjat tehtiin ja vaatteita käytiin ostamassa koko perheelle. Kaikki tuntui juhlalta, jopa isännän käden liikuttelut edellisenä yönäkin.

Aikaa oli kulunut ja uudessa kodissa asuttiin. Vauvakin oli syntynyt ja tyttö tuli tälläkin kertaa. Eipä ollut kukaan vieras edellistä Anni-tyttöäkään alulle laittanut. Viinalla vaan on taivaallinen voima ollut.

 

 

Keijo vääntää

(piki)

Aikaa ajatella typerää

Pistääkö eläkeikä ihmisen ajattelemaan toisten ihmisten tekemisiä. Minä ainakin alan leikkimään toisten tekemisillä. Haluan saada siitä tekemisestä jotain iloa irti ainoastaan itselleni.

Tänään lauantaina kävelin vaimoni kanssa kauppaan. Ihan vaan pientä piti hakea mutta tulihan sitä kuitenkin kassi täyteen. Tullessa kauppaan katselin ohikulkeissani erään talon pihaan. Mies otti autostaan kaksi isoa tyhjää kassia. Tietenkin mulla taas päässäni pyörähti ajatus.

Olisiko vaimo pyytänyt isännän hakemaan loput tavaransa pois. Onko siellä tullut ero. Toivottavasti ei, sitä en minä ainakaan toivo. Mutta onko kuitenkin mun ajatuksissani jotain perää. Tätä miestä en tietenkään tuntenut, en ainakaan niin hyvin, että olisin kasvot muistanut. Eli täysin vieras mies mutta päässäni vain pyörähti tälläinen ajatus.

Kaupan pihaan kun päästiin, huomasin lähellä ovea kaksi alkoholisoitunutta miestä. Ne olivat tämän paikkakunnan miehiä. Rahaa tässä jaettiin mies, miehelle. Olikohan tullut veikkauksesta jokin voitto. Mistään suuremmasta voitosta ei tietenkään ollut kysymys kun rahat olivat näitä kolikkojen pienempiä. Ehkä ei kuitenkaan kysymyksessä ollut veikkausvoitto. Olisiko kuitenkin ollut meneillään asia jossa katsotaan kuka kaljat hakee kaupasta. Selvempi mies piti löytää. Ei se kuitenkaa jolle toinen antoi rahaa ollut selvin. Jos hän vain luuli, että osaa puhumisellaan hoitaa kassan paremmin. Vaikka ohi kävellessäni kuulin tämän miehen puhuvan. Se ei tosiaankaan ollut enään kovinkaan selkeää.

Me olimme jo kaupassa ja villiinnyimme ostamaan kaksi keräkaalia. Vaimon siinä näitä pampuloita käytti puntarissa ja minä katselin sitä miestä jolle toinen mies uskoi rahansa. Tämä musta hiuksinen mies koitti sölkötellä kassalle, että mitä hän haluaa. Kaljaa hän ei kuitenkaan ollut hakenut. Kassaneiti pää kallellaan koitti saada selvää mitä oikein asiakas haluaa. Tämän miehen takana alkoi jono kasvaa ja kasvaa. Lopulta joutui tämä kassa soittamaan apua. Ja niinpä toiselle kassalla saapui poikakassa. Nuori nopea mies joka hoita kassajonot nopeaan pois kun tämä mies vielä soperteli kassaneidille. Lopulta kaiketi päästiin yhteisymmärrykseen kun tupakkiaski kelpasi tämän miehen tarpeisiin. Lypsämällä saatiin taas kauppa syntymään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä on joku kumman systeemi, että pitää ihmisille antaa jokin nimi jos emme tämän ihmisen oikeaa nimeä tiedä. Näin käy monesti kun muutat uuteen kotiin ja taloon. Silloihan ei voi kaikkia ihmisiä tietenkään tuntea. Aikaisemmassa talossa annoin eräälle miehelle nimeksi ”Vaahtoturpa”. Olin tässä talossa vasta päivän vanha kun lähdin koiraa pissittämään läheiseen metsään. Koira oli niin pieni, ettei se olisi antanut mulle minkään näköistä suojaa. Tämä vain sen tähden kun tästä kaupunginosasta olimme kuulleet aika väkivaltaisiakin juttuja. No mutta kun pääsin rapusta pihalle niin miksi mulle sattui juuri sellainen mies tulla vastaa jota olisin viimeksi odottanut. Mies villapuserossaa puheli aivan yksikseen. Mutta kun hän huomasi minut, suunnisti hän kulkunsa minua kohden. Puheesta en paljonkaan selvää saannut mutta jotain kuitenkin. Hän halusi mulle tarjota kulauksen pullostaan. Mielessäni pyörähti yrjö. Mies vain puhui ja puhui. Hänen molemmissa suupielissään kuplivat sylkipallot. Hänen pullostako pitäisi ryyppy ottaa, yrjön tunne pyörähti taas kurkussani. Ja tuollaista tippaako sä meinaat mulle antaa juotavaksi. Miksi mun pitäisi itseäni kiusaa tuollaisen lirun takia. Jos minua haluat pyytää juomaan, niin hommaa lisää viinaa. Vaahtoturvaksi hänet ristisin tuon tapauksen johdosta. Koira pelkäsi tuon miehen kenkien rapinaa kun talvisia hiekkoja oli vielä piha-asfaltilla. Eivät nousseet hänen kenkänsä tarpeeksi ylös jolloi kuului kovan hiekoitussepelin rahina asfaltilla. Koira pelkäsi Vaahtoturvan horjuen liikkumista, että päästeli pieniä pissan tippoja jo kadulle. Jatin miehen lopulta siihen pihalle horjumaan ja lähdin kohti uusia haasteita metsään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyiseen asuntoon kun muutimme oli melkein kaikki ihmiset vieraita. Muutaman päivän kun olimme asuneet saimme jo erään nuoren miehen nimeksi ”vihainenmies”. Ei hän tiettävästi vihainen ollut mutta vaimo oli nimen antanut kun totinen ilme oli hänen kasvoillaa.

Kahta miestä tuli aina seurattua. Toinen oli pitkä ja toinen oli lyhyt. Joka päivä he lähtivät autolla ajelemaan ja vaimot olivat mukana. Lopulta saimme tietoon, että he ovat erään uskonlahkon miehiä. Saarnareissuilla he tietenkin kävivät yhdessä. Heidän nimekseen tuli ”Isopappi ja pikkupappi”, koska emme vieläkään heitä nimeltä tunne. Mutta meille tämä tyyli on varsin luontevaa. Tietenkään emme heitä tahdo mitenkään loukata. Nyt olen heidän kanssaa jo monesti puhunut ulkona. Uskontoa he eivät ole mulle tyrkyttäneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikähän veto mulla on kännisiin ihmisiin. Edellisessä asunnossa olin lämpöisellä ilmalla paljon istumassa ulkona grillikatoksessa. Kovin kauaa ei siinä tarvinnut istua kun asunnoista hinasivat känniset ukot mun kanssani ulos istumaan. Ei siinä tietenkään mitään, ehkä vaan osaan heidän kanssaa jutella, vaikka olen itse selvinpäin. Eräästä poikamiehestä on vielä jäännyt kertomatta eräs asia. Kännissä hänen äänensä muuttui niin möreäksi, että puheesta ei tahtonut saada selvää. Mutta kaikkein huvittavinta oli hänen kävelynsä. Selvänä ollessa hän käveli aivan luonnollisesti. Mutta kännissä sitten kävelyyn syntyikin aivan omia vivahduksia. Pienemmässä kännissä jalat hiukan levisi mutta kädet pysyivät vielä roikkumassa suoraan sivulla. Mutta kun känni vahveni, alkoivat jalat levimään vielä entistä enemmän A- asentoon. Ja kädet alkoivat nousemaan ylöspäin vaakatasoon. Oliko käsien nosto vaakatasoon merkki siitä, että nyt kädet toimivat tasapainon pitäjinä paremmin. Siitä tiesi tarkkaan missä kännin eri asteissa tämä kaveri kulloinkin oli.

Ehkä minä olen vaan niin kännisen näköinen, että känniset kokoontuvat minun luo istumaan. Enpä ole tuotakaan asiaa niin harkinnut. Tämä grillikatoksessa istuminen ei tietenkään ole ollut ainut kerta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin sitä tulee eri ihmisten asioita lokeroitua. Ehkä se jotenkin auttaa pitämään mielen virkeänä paremmin. Tietenkin näitä asioita ei saa kylillä levitellä, voi tulla hankaluuksia muuten asua rauhallisesti.

Katso vielä pikivaantaa.suntuubi.com

piki

Voihan kukkanen

 

Kukkanen. Tuota nimitystä käytetään niin monessa asiassa. Pieni tyttö upeassa leningissä saa vanhemmat huokaisemaan, ”Olet kuin kukkanen”. Ja auto perheessä on isännällä oikein kukkanen. Ja tietenkin oikea kukkanen. Niitähän ei pääse kuin ilolla seuraamaan sanalla, ”Kukkanen”. Ehkä näistä kukkasista haluankin kertoa. Vaikka nyt onkin hieman tuskainen tuntu elimistössä. Jo edellisenä päivänä oli niskassa taas sellainen tuntu, että nyt sitä taidetaan lähteä muille maille. Ehkä se lääkärin katsomista vaatisi. Vaikka viime sairaalakäynnillä ei lääkäri siihen halunnutkaan puuttua. Mutta kun nyt on vaan sellainen tuntu, että on pakko jotain kirjoittaa. Lukijat jo ajattelevat, että sormetko on tuo kirjoittelija katkaissut kun ei mitään siltä enään kuulu. Pääni on aika sekainen ja tukkoinen mutta jotain kuitenkin pystyn vielä ajattelemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Metsälenkillä ollessani huomasin jo Pajujen saavan kunnon lehdet. Kaikissa muissa lehtipuissa oli vielä silmut aukeamatta vaikka silmut olivatkin jo paksut ja hiukan vihreää näkyi silmun sisältä. Käytin aikaani tutkia eri puita. En ole mikään himohölkkääjä kuitenkaan. Ja ensimmäiset lenkin kuitenkin pitää ottaa varovasti, ettei kone leikkaa kiinni.002

Edellisellä kerralla olivat vielä valko- ja sinivuokot aika pieniä ja eivät olleet kunnolla vielä auenneet. Mutta nyt olivat kukat jo päässeet kunnon kukintaan vaikka tämä metsä olikin kovin tiuha ja sankkakasvuinen. Kaikki nämä kuvat ovat samasta metsästä. Täällä jo hiukan kokeilin, että oliskos mulla vielä kuntoa juosta. Joskus juoksin paljonkin ja uhrasin tuota tekemisen meininkiä vielä kilpailemiseenkin. Mutta siitä on tosiaankin jo kauan aikaa. Ehkä ei se jalka enään nouse. Se oli sitä aikaa kun eivät vielä karvat vielä kasvaneet korvissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJotenkin se on kummaa, että se kunto ei sitten millään pysy kehossa kun sen sinne joskus saa. Luulisen sen pysyvän kun kerran sen on kehoonsa saannut. Pysyyhän ne tiedotkin jotka on koulussa oppinut. Tietenkin nekin unohtuvat jos ei niitä koskaan käytä. Mutta nyt liikkuminen kuitenkin. Liikutaanhan sitä joka päivä kuitenkin mutta kunto se vaan karkaa johonkin. Sen minä ymmärrän jos ei sitä prosenttilaskua tarvi koskaan koulun jälkeen, niin unohtuuhan se tietenkin. Mutta kun vielä kuntokin karkaa, olen aivan ymmälläni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERASalaa me kaivellaan nenääkin. Koulussakin sitä kaiveltiin ja hyvin on muistissa pysynyt. Kolussa mua ei tiettävästi kiusattu. En ainakaan jaksa muistaa. Ehkä muistaisin jos olisi kiusattu, sillä sellainen tietenkin pysyisi varmaan mielessä aina. Tyttöjä kyllä kiusattiin. Mutta ei se ollut mitään ”raakaa” kiusaamista. Nyt taas tytöistä pidän kuin hullu puurosta, puurostakin pidän. Ehkä tyttö oli meille hiukan vieras elementti. Meillä oli poikia viisi ja tyttöjä ei aivan lähellä ollut. Eräs tyttö kyllä meidän naapurissa asui mutta hän ei saannut tulla leikkimään poikien kanssa. Heillä oli myöskin kaksi poikaakin. Tytön äiti syötti tytölle rusinoita ja luumuja, että tytön iho pysyisi hyvänä. Pojat eivät luumuja tai rusinoita koskaan saanneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun jo tässä iässä olen saanut seurata lasten leikkejä, ovat ne muuttuneet. Ainakin niin haluan uskoa. Nythän tytöt ja pojat leikkivät yhdessä. Minusta se on erittäin hieno asia. Jopa meidän pojanpoika leikki pihallamme tyttöjen kanssa. Maahanmuutto lapset eivät tälläistä oikein sulattaneet vaan ilkkuivat koulussa tästä leikkimisestä tyttöjen kanssa. Hetken päässä olivat kaikki oppilaat ilkkumassa, mikä ei tietenkään ollut hyvä asia. Nyt leikkimiset tietenkin hoidetaan salaa tyttöjen kanssa. Niinkuin vanhemmatkin… niinkuin minäkin vielä haluaisin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta oikeista kukkasista mun piti puhua. Ennen olen paljonkin leikkinyt kukkasien kanssa. Jopa kerrostalon pihalla kasvatin kesäkukat itse siemenistä. Joka päivä kastelin ja leikkasin vanhat kukat pois. Kukat kasvoivatkin pitkälle syksyyn ja viimein yöpakkaset tainnuttivat kukat. Ja voi sentään kun vanhemmat ihmiset niitä kehuivat. Toisten talojen pihoista tultiin meidän pihan kautta kauppaan, että saivat nähdä näitä kukkia kun ei omalla pihalla kukkia ollut. Itseäni järjettömästi näyn kehuvan, eli jätetään asia siihen. Kuitenkin se on mulle aika vieras aihe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun tuo edellinen ja ainut sairaala käynti sai mut ajattelemaan. Ajattelin, että kuinkahan kauan sitä meikäläinen saisi olla omassa kodissaan. Tulisiko lapset muo auttamaan jos ei enään tyhjä kattilakaan pysyisi kädessä. Jaksavatko he auttaa kun eivät ole koskaan joutuneet. Ja mitä minä sitten joutuisin syömään. Makaronia varmaan syötäisiin joka päivä. Päivällä ja illalla. Paistinpannulla sitä lämmitettäisiin ja laitettaisiin sikajauhelihaa antamaan lisää liukkautta, ettei kerkiä nielauksen jälkeen yhtään kuvota ja oksennella. Ai tätä elämää kun sitä aina vain odotan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No ei kannata vielä toivoa menettää. Eihän sitä tiedä kuinka hieno mummo löytyy vaikka naapurista silloin. Jos sellainen mummo löytyisikin ja hän syöttäisi mut taas hienoon kuntoon, että rypyt oikenisivat. Olisin kuin nuori poika, ei rypyn ryppyä. Askeleet ei vain kantaisi tälläistä lihamuuria. Taas pitäisi laihdyttaa ja syödä nauriita aamusta iltaan jolloin rypyt palaisivat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAVaikeaa on ihmisen elämä. Teet mitä milloinkin, niin se on kuitenkin väärin. Ja kuitenkin ei sitä vanhuuden päivillä taida olla mitään muuta ilonaihetta kuin ruoka. Luulen, että naiset eivät enään suostu aikuisten leikkeihin. Heistähän on tullut aikuisia, niin nyt sitten ollaankin totisia ja hymy jätetään pois kun se ei kuulu vanhuuteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATälläisiä tapauksia ja asioita kulkee sekaisessa päässä. Ehkä pitäisi odotella ensin, että pää paranee.

 

Pieniä juttuja löytyy os,

pikivaantaa.suntuubi.com

 

piki

 

Se on kevät

”Se on kevät,” huusi Mäkitalon piika Maija. Maija oli pirteä tyttö jonka olivat monet kylän pojat jo huomanneetkin. Maijalla hiukan hihna luisti, ja sitä vapaat poikamiehet tietenkin käyttivät hyväkseen. Ei se hihna paljon luistanut mutta sen verran kuitenkin, että kaikki hänessä oli vapaasti käytettävissä jos vai älysi kysyä.

Ja nyt oli kevät, sen oli Maija taas huomannut. Karja oli lypsetty ja nyt oli Maijalla vapaata. Hän poimi kukan ja haisteli kukkaa astuessaan pienelle metsäpolulle. Näin oli hän jo monena vuonna tehnyt. Ja sen olivat jo vapaat poikamiehetkin huomanneet. Joka kerta oli Maija miehet metsästä löytänyt, oli sitten metsässä lunta tai ei. Pienet pälvetkin riittivät moiseen hullutteluun.

Maija käveli metsään ja aukaisi ylimmäisen nappinsa. Tai se olikin irronnut, että piti aukaista se seuraava nappi. Ei sillä tietenkään mitään väliä ollut sillä hän oli erittäin vapaa pukemisessaan. Oliko yksi nappi auki tai kaikki napit auki. Hän olisi kuulemma metsään mennyt aivan alastikkin mutta pojat tykkäsivät riisumisesta. Täysi alastomuus sai sellaisen tunnut että tällä naisella luistaa liiankin paljon, ja voi olla siksi vaarallinenkin. Koskaan ei Maija tiennyt, että oliko metsässä ketään mutta aina hän kuitenkin oli löytänyt sieltä suuren onnensa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin oli polku taas tänäkin vuonna saannut iloisen naisen kävelemään metsään. Naisella oli suuret odotukset ja se loi hänen kasvoilleen viettelyksen hymyn. Tyttö käveli ja kävellessään hän otti pieniä tanssiaskeleitakin. Se sai koko kehon keinahtelemaan. Se huomasivat linnutkin, jotka Maijan metsään tulo sai nuo pienet lentävät rakkauden lähettiläätkin huomaamaan kevään. Siritys oli aivan valtava. Korvat oikein huumaantui tuosta konsertista.

Mäkitalo oli suuri tila. Siellä oli renkejäkin yli kymmenen ja piikoja saman verran. Maijaa piti aina jonkun pyytää jotain tekemään, itse hän ei oikein siihen vielä ollut valmis. Ehkä se johtui hänen hihnan luistamisesta. Mutta Maija käveli ja käveli, eikä ketään vielä näkynyt.

002

Mutta tuntui, että joku oli kuitenkin Maijan lausahduksen kuullut tilan pihalla, kun hän kovempaa oli huutanut, SE ON KEVÄT. Joku metsässä kuitenkin hiippaili kun kuusen oksat selkeästi heilahtivat. Maijakin oli nähnyt jo ohkaisessa hangessa saappaan jäljet. Hän lisäsi keinahteluita, että koko vartalo leijui kuin tyhjä vene aallokolla. Nyt tuli jokin hahmo kuusikon seasta jo lähelle Maijaa. Maija ojensi kätensä tätä miehistä miestä kohden ja keinui lähemmäksi tuota sulhoaan. Tämä mies oli löytänyt hyvän paikan jossa kevään ensimmäinen kohtaus on hyvä tehdä. Tähän oltiin heti valmiita. Siihen ei kenenkään tarvinnut sanoa mitään. Molemmat olivat tietoisia mitä tulossa on. Maija oli pihalla antanut tiedoitteen muille jotka halusivat hänen kanssaan ottaa tämän tapahtuman vastaan. Ja siihen oli korvansa höröön laittanut yksi renki. Hyvä kuiva paikka oli valmiiksi katsottuna ja sen vierellä he nyt seisoivat. Pienet halaukset ja imaisut nenän alta tietenkin piti tehdä ja sitten alkoi se kuuma vääntö. Siksi renki oli hakenutkin tämän pälven tarpeeksi pitkältä tilan päätalosta. Maija kun osasi suustaan päästää niitä vaikertajan ääniä jotka eivät saa kantautua kartanon herran korviin. Hän ei pitänyt siitä, että palvelusväki liikuttelee lanteitaan turhan päiten. Kaikki tarmo oli annettavan tilan pelloille, eikä käytettävä turhiin hekumoihin.

005

Tämä renki tuntui tietävän Maijan korkeista äänistä kun hän heti huomasi laittaa oman kätensä Maijan huulille ja sai näin äänen hiljaisemmaksi. Eivätkä linnutkaan noista korkeista äänistä liiemmin tykänneet vaan lensivät pesästään hiukan kauemmalle. Mutta palasivat kuitenkin takaisin pesälle munia lämmittelemään,kun äänit kävivät matalammiksi. Nyt alkoivat äänet saada paljon nopeutta, ne nopeutuivat entisestään kun sitten Maijan suu jäi auki ja ääntä ei tullut enään lainkaan. Renki oli lähtemässä pois mutta Maija puristi käsillään selästä renkiä itseään vasten ja halusi olla vielä siinä asennossa mihinkä viimeksi jäätiin. Mutta viimein nousi renki istumaan ja hän vetäisi Maijan kolttua hiukan alemmaksi. Renki nousi jo seisomaan ja lähti astelemaan tyytyväisenä kohti tilaa. Maija vielä halusi huohottaa selällään ennenkuin nousi haparoiden pystyyn. Hänen jaloistaan oli voimat menneet. Vielä ei pystynyt kävelemään vaan oli istuttava kannon nokkaan huilaamaan. Viimein jalat taas kantoivat Maijan painon vaikka pieni tärinä vielä kutittelikin ihoa.

Maija taitteli koivusta oksia, että saatiin maljakkoon laitettua tulevia pieni lehtiä varvuista. Jokin syy piti naisella olla kun tähän aikaan metsässä kävi, ettei kukaan olisi ajatellut mitään muuta.

006

Renki oli jo kerennyt väen tupaan. Ei hän mitään puhunut mutta oli kuitenkin hiukan iloisempi kuin aikaisemmin. Tämä renki oli yleensä aika jörrikkä naamaltaan ja nyt kun vähän iloisuuttakin kasvoilta löytyi, niin johan toisetkin rengit sen arvasivat mistä se johtui. Maijasta ei oikein mistään löytynyt mitään erilausuutta. Hän oli aina yhtä iloinen ja katseli hiukan altakulmien, mikä tekikin tämän katseen kovin luokseen vetäväksi.

Emäntä oli huomannut, että Maijalta oli jäännyt maitotonkat pesemättä. ”Mihinkäs tuollainen kiire on taas ollut, että tonkat on pesemättä jätetty”. Ehkä emäntä oli jo liian vanha enään ymmärtämään. Kyllä sitä pitää silloin lähteä kun siltä tuntuu. Ja kun talvella ei ole sellaista paikkaa missä voisi tätä harrastusta suorittaa, niin keväällä kun sen tarve tulee niin silloin on heti lähdettävä. Ja muutenkin kesällä pitää tämän asian ympärillä paljon olla, tehtävä vähän kuin varastoon mieluisia asioita. Se on kuin viljaa laittaisi laariin. Tai kuin lanttuja säilöisi kellariin. Mukavahan sitä on talvella edes ajatuksissa siellä varastossa käydä.

007

Huomenna on taas uusi päivä ja kukahan renki kuulee seuraavaksi Maijan huudon ”Se on kevät”. Näin päivät etenevät ja hauskuutta laitetaan varaston hyllylle. Sieltä sitä voi käydä aina pitkinä talven päivinä muistelemassa.

 

piki

 

 

 

 

 

Roskaruoka oli hyvää, toinen osa

Nyt ei oikein mikään ollut hyvin. Kaisaa kiukutti Auliksen aikaisin nukkumaan meno. Hän taas halusi valvoa iltaisin pidempää ja nähdä kavereitakin. Aulis koitti lepytellä tyttöään mutta nyt ei oikein tahtonut mikään auttaa. Kaisalla tuntui olevan tänään paha päivä. Aulis koitti lepytellä pienellä sirkuksessa käynnilläkin mutta ei sekään tuntunut auttavan. Siispä Aulis ehdottikin, että jos me lähdettäisiin kotiin ja pidettäisiin hiukan taukoa. Ollaan sitten taas yhteydessä kun siltä tuntuu.

Kotimatka oli hiljainen. Kumpikaan ei puhunut mitään koko matkan aikana. Kaisa kääntyi kotiinsa ja Aulis jatkoi vielä vähän matkaa eteenpäin. Kotiin tullessaan oli Auliskin kiukkuinen. Hän otti täytekakun kaapista ja lohkaisi siitä suuren palasen lautaselleen. Kakku hävisi silmissä pojan suuhun ja se loppuikin. Hän otti loppulautasen eteensä ja söi senkin lautasen tyhjäksi. Äitikin koitti pojaltaan saada jotain juttua ulos mutta poika oli hänellekkin kovin hiljainen. Aulis vetäytyikin omaan huoneeseesa ja meni siellä sitten nukkumaan.

Aamu olikin aika vaikea. Äiti joutui antamaan pojalleen taas apua. Mutta kuitenkin aika herkästi Aulis kuitenkin heräsi. Pieni tönäisy olkapäähän auttoi, niin poika nousi jo istumaan. Puki päälleen ja tuli alakertaan. Mikään aamupala ei tälläkään kertaan maistunut. Ja siitä lähti taas poika leipomoon töihin.

Leipomossa letitettiin taas pullaa. Käytiin aamukahvilla ja syötiin yksi pulla pois josta poika sai taas kolme palaa. Työpäivän jälkeen kotona oli Aulis edelleenkin hiljainen. Hän laitteli polkupyöräänsä kuntoon mutta äidilleen ei hän tahtonut mitään puhua. Kuitenkin lopulta hän tuli katselemaan äidin ruoka- tai kahvileipä kirjoista reseptejä. Nyt hän oli päättänyt tehdä jotain kahvin kanssa sopivaa kakkua. Hän löysikin yhden kuivakakun jota ajatteli kokeilla. Ja kun tarvikkeitakin oli kaapissa alkoi taikinan teko.

Aulis oli saannut kakun jo uuniin ja odotteli katsellen kelloa, koska sen voisi ottaa pois uunista. Äiti kyseli pojaltaan, että söisitkö vaikka paistinperunoita kun keitettyjä perunoita ja kastiketta oli jäännyt edelliseltä päivältä. Mutta ei äidin tarvinnut mitään tehdä vaan poika halusi kokeilla myöskin ruuan tekoa. Kakku oli valmis ja vuoka otettiin pöydälle. Sitten kuorittiin perunat ja lämmitettiin paistinpannua. Kakkuvuoka oli vielä kuuma kun Aulis käänsi kakun toisinpäin ja kakku putosi herkästi pois alustalle. Ei kerennyt kakku olemaan yhtään rauhassa, vaan poika otti jo hyvän kokoisen viipaleen. Kahdella suupalalla oli kakun viipale löytänyt Auliksen suun. Ruoka oli tiettävästi valmista ja poika huusi äitinsäkin syömään. Äiti kehui pojan taitoa tehdä myös ruokaa. Oikein hyvältä tuntui toisen tekemä ruoka. Kyllä joku saa sinusta hyvän miehen. Aulista lämmitti äidin sanoma. Kun äidille ei kelvannut vielä kakun maistaminen niin poika otti toisen isohkon palasen vielä kakkua. Aulis tuntui nyt pitävän makeasta syömisestä.

Vatsa kylläisenä hän pysähtyi katselemaan sanomalehteä. Siellä hänen silmänsä löysivät MaDonaldsin ilmoituksen, että tänään keskustassa avataan sellainen liike jossa olisi kerroshampurilaisia myynnissä. Se tuntui oudolta, että kerroshampurilaisia myytäisiin pelkästään baarissa. Ehkä niitä pitäisi lähteä maistelemaan. Yksi kuva valmiista hampurilaisesta oli laitettu lehteen. Sitä poika katseli pitkään ja arvuutteli mitä kaikkea siellä välissä oikein on. Samalla soitti Kaisa. Hän oli hiljainen mutta pyyteli kuitenkin anteeksi. Hänellä kun on niin vaikea kuukauden päivät. Oikein vatsaa vääntelee ja silmissä säkenöi. Ei poika tainnut oikein käsittää tytön puheita, vaan alkoi heti hänelle ehdottamaan hampurilaisten syöntiä. Lähdetäänkö tänään maistelemaan baariin miltä oikein maistuvat. Kaisa lupaili lähteä vaikka ei olo vieläkään  paras mahdollinen. Tämä pelasti Auliksen päivän, että hänellä oli taas yhteys tyttöönsä.

Illalla heillä oli treffit Kaisan portin pielessä. Siitä sitten lähdettiin ajelemaan kohti kerroshampurilaisia. Vajaan puolen tunnin kuluttua oltiin tämän baarin edessä jossa niitä kokeilu ruokia olisi ollut tarjolla. Pariskunta nousi pyöriensä selästä pois ja menivät ovesta tuohon baariin. Hyvä tuoksu tulvi heidän sieraimiinsa kun he kävelivät kohti tiskiä. Baari oli vielä melkein tyhjä. Yksi nuori pariskunta jo maisteli tätä outoa ruokaa, jota ei vielä täällä päin oltu kuultu mitään.

Kaisa ja Aulis tekivät tilausta. Hetkisen päästä tuli paperiin käärityt hampurilaiset tarjottimelle. Vielä puuttui ranskalaiset ja limut, mutta nekin tulivat joutuisasti hampurilaisten viereen. Sitten lähdettiin valitsemaan pöytää, joita olikin kyllä riittävästi tarjolla. Sillä baari oli vielä melkein tyhjä.

Nuoripari istuitui pöytään ja katselivat annoksiaan. ”Eivät ne paljon maksaneet mutta ei sitä nyt paljoakaan siinä ole”, totesi Aulis. Sitten otettiin hampurilainen käteen ja siitä puraistiin palanen suuhun. Välillä ranskalaisia sekaan. Hetkessä oli Aulis kaiken syönnyt. Hän kävi hakemassa vielä uuden annoksen itselleen. Hän kerki senkin syömään ennenkuin Kaisa sai omansa syötyä. Aulis ihmetteli tämän olevan hyvää, vieläkö yksi annos menisi. Kaisa katseli ihmeissään Auliksen syömistä. Mutta oli hiljaa kuitenkin, sillä vaikka se olikin vaikeaa tuon känkkäränkkä tapauksen johdosta.

Sitten olikin aika lähteä kotiin. Kotimatkalla Aulis pysähtyi vielä kioskin kohdalla ja haki kaksi suklaalevyä. Siitä hän tarjosi Kaisalle. Kaisa otti vain pienen palan kun taas Aulis vetäisi kokonaisen siivun. Pitää olla välillä jotain naposteltavaa. Kaisa oli huomannut, että Auliksella oli ruokamaitti kasvanut vähän liikaa. Mutta ei ottanut kuitenkaan asiakseen mitään puhua. Pian oltiin kotiportilla ja tehtiin uudet tärskyt taas huomiseksi.

Taas oli työpäivä takana. Kaisa tuli katsomaan Aulista kun kerran niin puhelimessa sovittiin. Aulis oli harjoitellut erilaisten viinereiden tekoa. Hän oli ostanut viinereitä kokonaisen muovikassillisen. Ja nyt niitä oli tarkoitus syödä kahvin kanssa. Auliksen äitikin ihmetteli pojan makean syömistä. ”Varo vain, että mahdutko kohta enään housuihisi”, niin varoitteli äiti. Ei sitä voi olla syömäti kun aina on vaan nälkä, vakuutteli poika. Kaisa lähti kotiinsa ja illalla vielä lähdettiin pyörällä ajelemaan.

Aulis kurvasi illalla pyöränsä Kaisan portin pieleen. Kaisa tuli myöskin portin pieleen ja siinä suunniteltiin mihinkä sitä pyöräillään. Aulis olisi halunut lähteä taas syömään hampurilaisia baariin. Nyt puuttui jo Kaisakin jo Auliksen syömisiin. ”Tarkoittaako tämä nyt sitä, että sinä syöt itsesi aivan pyöreäksi”. Pojan mielestä ei hän paljonkaa syö, ja pakkohan sitä on syödä kun aina vaan tekee ruokaa mieli. No lähdettiin nyt kuitenkin syömään hampurilaisia baariin. Auliksen suu oli oikein hymyssä kun hän sai pitää päänsä tässä asiassa.

Baarissa ei Kaisa syönnyt mitään. Mutta Aulis kuitenkin söi. Kaksi kerroshampurilaista hän söi ja ajatteli syönnin nyt jäävän tähän. Kyllähän vielä olisi ainakin yksi annos mennyt mutta kun Kaisa näytti jo hermostuksen merkkejä niin Auliksenkin oli lopetettava syöminen. Sitten lähdettiin taas ajelemaan kotiin päin. Matkaa jatkettiin vielä heidän yhteiselle kedonkukka-paikalle. Siellä istuttiin vähän aikaa toistensa vieressä. Ja Aulis lupasi katsella toisia töitä. Vaikka ei Aulis oikein halunnutkaan työpaikkaa enään vaihtaa. Hän halusi oppia kaikki hyvät niksit jotka koskivat peipomista.

Näin kului aika koko vuoden. Auliksessa näkyi jo selvät lihomisen oireet. Paino oli noussut tällä laihalla pitkällä pojalla seitsemänkynnenestä kilosta yhdeksäänkymmeneen kuuteen kiloon. Ja ruokamaitti oli vielä tallella. Baarissa piti päivittäin käydä syömässä vähinkään kolme kerroshampurilaista. Makeaa syötiin töissä ja sitä valmistettiin myös kotona. Joka päivä oli joku kakku valmistumassa. Kaupasta haettiin karkkia isojakin määriä sekä juotavaksi limskaa useampi pullo. Kaisalla ei mennyt myöskään hyvin. Hän oli huomannut ettei Aulis haluakkaan enään vaihtaa työpaikkaa. Kaisa oli masentunut. Kuitenkin hän piti Auliksesta suuresti. Ja vielä nyt enemmänkin koska Auliksesta oli tullut hauskan puhuja. Hänen seurassaan viihtyi mutta hän kaipasi kuitenkin sitä laihaa poikaa. Kaisa turvautui olueeseen. Aina kun Aulis oli lähtenyt illalla nukkumaan oli Kaisa alkanut juomaan siellä kesäkukka paikassa, jossa he useasti istuivat. Momesti oli Kaisa aika väsynneen näköinen töihin mennessään. Ja lopulta sieltä tulikin lopputili. Kaisa vetäytyi enemmän vain viinanlonkeron syövereihin. Ja kun ilmat kylmenivät siirtyi Kaisa juomaan pubeihin. Kaisa joi pubeissa ja Aulis söi baarissa hampurilaisia. Toisesta tuli juoppo ja toisesta ylipainoinen syöppö.

Aikaa kului taas. Molempien välit hiipuivat, eikä heitä koskaan enään näkynytkään. Kaisa oli kiinteesti valoisimmissa saleissa juomassa itseään täyteen. Aulis ei pystynyt enään olemaan töissä kun eivät jalat kantaneet häntä. Hänen äitinsä joutui käymään ja kantamaan hyvää syötävää pojalleen.

Ehkä kaiken syynä oli Auliksen syy alkaa syömään makeita leivonnaisia ja hyviä ruokia. Siitä koukusta hän ei sitten enään päässytkään irti. Ja ei päässyt Kaisakaan irti Auliksesta. Aulis oli ainut joka oli Kaisaa seurakseen pyytänyt, eikä kukaan muu. Kaisa oli kiinni ainoassa pojassa. Ja kun hän lopulta teki eron, oli hän yksin. Ei kukaan enään ollut kiinnostunut runsaasti viinaa käyttävästä naisesta. Ja Aulis vaan söi ja söi. Paino oli noussut jo 150 kilon kohdille ja ei minkäänlaista vähentymistä syömisessä tapahtunut. Kaksi rakastavaista löysi lopulta molemmat oman itsensä tuhoamisen haaran, josta ei tuntunut enään olevan paluuta.

Surullinen oli heidän yhteinen lyhyt aika. Ehkä joku joskus tuli heitä auttamaan tai sitten ei. Kontrollia ei löytynyt heidän missään toiminnassa. Itseään molemmat vain ajattelivat, eivät toisiaan.

 

piki

https:// pikivaantaa.suntuubi.com  kurkista sinnekkin ja jätä jotain kommentteja ja kirjoita vieraskirjaan.

 

Roskaruoka oli hyvää. Ensimmäinen osa

Kaisa ja Aulis olivat nuoripari. Heillä ei ollut ikää kuin vaivaiset kahdeksantoista vuotta. Mutta rakkaus oli kuitenkin heillä se yhdessä pitävä voima. Kaikissa oltiin yhdessä mukana ja hauskaa tietenkin oli. Sehän tietenkin oli selvä asia, eihän se rakkaus muuten onnistukkaan.

Koulu oli saatu molemmilla päätökseen ja oli etsittävä töitä. Kaisa pääsikin erääseen pieneen yksityiseen yritykseen töihin. Tämä yritys valmisti rosteriraudasta ulko-ovia ja ikkunoita. Konttorissa oli eräs vanha rouva joka hoiteli kaikki yrityksen paperityöt. Mutta ehkä jo hänen työnsä oli hidastunut ja oli muutenkin tullut lisää asiakkaita, että paperityöt olivat myöskin lisääntyneet. Kaisa pääsi siis konttoriin töihin tämän vanhemman rouvan Hilkan kaveriksi.

Aulikselle ei oikein sellaisia poikien töitä tahtonut löytyä. Töitä haettiin jo hiukan pidemmältäkin mutta ei vain löytynyt. Mutta sitten aivan yllättäen hän sai kuulla, että leipomosta haettiin uutta työntekijää. Siellä oli Tuure jäännyt eläkkeelle ja uutta työntekijää haettiin kiireellä. Auliskin sai kuulla tästä paikasta, mutta leipomaan pullaa, ei tosiaan ollut hänen vahvinta aluetta. Ehkä autoja hän mielellään korjaisi. Mutta kuitenkin nuoret ajattelivat niin, että Aulis menisi leipomoon ja katselisi jos jostain löytyisi sellainen työ mitä hän haluaisi tehdä.

Näin sitten Aulis asteli leipomoon ja kertoi haluavansa tulla töihin sinne. Tietenkin siellä kyseltiin, että oletkos leiponut ennen ja onko kiinnostusta leipomoalalle. Aulis nyökytteli päätään ja omistaja pyysi häntä heti huomenna tulemaan töihin. Käviskös sulla tulla aamuyöstä kolmelta tai neljältä. Auliksen silmät suurenivat, että niinkö aikaisin. Tultavahan se on tietenkin. Omistaja kertoi, että näistä tunneista maksetaan hiukan isonpaa korvausta ja puolilta päivinhän sinä pääset jo kotiin. Nimi vedettiin sopimuspaperiin ja asia oli siltä osin kunnossa.

Illalla nuoret kertoivat uusista töistä. Kaisa oli jo muutaman päivän ollut Hilkan kanssa läträilemässä papereita. Aivan rauhassa he ovat saanneet töissä olla. Ei ole pomoa siellä paljonkaan käynyt. Ja jos käy niin Hilkan kanssa he yleensä juttelevat. Hilkka oli opettanut Kaisaa myöskin palkkojen laskemisessa. Hän oli jo vanha nainen ja kohtahan hän olisi eläkeiässä. Pääsee vetelä nahka jo lepäämään, kertoi Hilkka leikkisästi.

Aulis kertoi taas Kaisalle, että hänen pitää mennä töihin kolmeksi aamuyöstä. Ei taideta jaksaa olla kovinkaan kauaa illalla enään kaksistaan. Pitää päästä nukkumaan ajoissa. Se ei tietenkään ollut ihan kiva asia. Tietenkin nuorten piti saada olla ulkona ja yhdessä mahdollisimman kauan. Mutta nyt piti päästä jo yhdeksän aikaa nukkumaan.

Koitti seuraava päivä ja Auliksella oli kello soimassa. Kello oli soimassa puoli kolme. Mutta ei nuori leipuri siihen herännyt, vaikka kello pärisi vetonsa loppuun. Singne äiti tuli herättämään poikaansa. Siinä sai käyttää vielä kunnolla voimaa, että poika viimein heräsi. Aivan pökkörässä oli poika. Istui vain sängyn reunalla pitäen silmiä kiinni. Äiti tuskastui poikaansa ja sanoi hakevansa vesilasillisen jonka hän sitten heittää pojan naamaan. Äiti kun oli lasia hakemassa alakerrasta oli poikaan jo tullut elonmerkkejä. Äiti kun saapui takaisin yläkertaa, veteli poika jo sukkia jalkaansa. Ja viimein hän sai muutkin vaatteet päälle ja oli valmis lähtemään töihin. Aamulla ei Aulis syönnyt mitään, äiti huusi vielä kiukkuisena perään, ”Syö sitten taikinaa”.

Niin olivat nuoret sitten töissä ja Singne meni vielä vähäksi aikaan sänkyyn loikoilemaan. Tilaa oli Singnen olla sängyssä koska hänen miehensä oli kuollut kaksi vuotta sitten syöpään.

Aulis saapui leipomon pihaan ja asteli sisään. Omistaja antoi hänelle valkoiset housut ja takin sekä vielä kengät. Pieniä ohjeitakin tuli, että kynnen aluset piti olla puhtaat, ja nenää ei saa kaivella. Ja käsiä pitää käydä useasti pesemässä. Omistaja pyöri Auliksen vieressä opettaen poikaa tekemään pullataikinaa. Aulis alkoi pääsemään hiukan jyvälle tästä leipomisesta. Ensimmäiset lettipullat olivat jo pellillä ja lisää pullia letitettiin kovalla vauhdilla. Viimein oli koko taikina letitetty ja pullat laitettiin uuniin. Hyväntuoksuinen haju levisi koko leipomotilaan. Aulis ei tälläistä tuoksua ollut koskaan haistanut. Hänen äitinsä ei koskaan pullaa leiponut, vaan haki pullat ja leivät aina tästä leipomosta.

Kello pirisi ja omista tuli kertomaan Aulikselle, että otas pellit pois uunista ja valuta pullat tuohon pöydälle jäähtymään. Tuossa on kangas joka pitää levittää pitkojen päälle. Toinen mies teki hapanleipiä ja hän kun sai omat leipänsä uuniin, mentiin kahville. Omistaja otti yhden pullapitkon mukaansa, tälläinen oli aina ollut käytäntö. Kahvi oli valmista ja omistaja leikkasi sellaiset viiden sentin siivut koko pullasta. ”Hyvät pullat sinä tekaisit ensimmäiseksi työkses, että onneksi olkoon”. Aulis oli ylpeä työstään ja piti pullasta joka vielä oli lämmintä. Otti hän vielä toisenkin palasen ja vielä takaisin leipomoon mennessä viimeisenkin pullanpalasen pöydältä.

Aulis oli päässyt leipomisesta jyvälle. Nyt leivottiin sämpylää ja hiivaleipää. Kaikissa oli omat niksinsä mutta ne kuitenkin uusi leipuri oppi nopeasti. Työpäivä läheni loppua. Ja Aulis päätti ostaa jokaista leivottua leipää myöskin kotiinsa mukaan. Niitä kuulemma saa työntekijät hiukan halvemmalla. Ehkä äitikin on mielissään lämpyisten leipien tuomisesta. Kotiin päästessä pyysi Aulis äitiään keittämään kahvit ja sitten syödään hiukan leipää.

Pojasta oli tullut oikein leivän ystävä. Ehkä se lämpöisen leivän tuoksu oli sen saannut aikaan. Aulis rakasti leipää, aina hänellä oli melkein leipä kädessä. Mutta kun se oli niin hyvää, vakuutteli poika. Kaisallekkin piti leipää jättää kun hän tulee töiden jälkeen heille. Poika piti uudesta työstä silmin nähden enemmän kuin autojen korjaamisesta.

Seuraava päivä koitti ja Auliksen oli taas määrä nousta ylös. Mutta ei siitä mitään tullut. Äidin piti nousta taas rappuset ylös yläkertaan. Vesilasin hän oli ottanut jo varmuudeksi mukaan. Vesilasista oli puhuttu jo silloin kun poika illalla meni nukkumaan. ”Jos et herää niin heitän lasillisen vettä sun naamallesi”. Kello oli taas pirissyt vetonsa loppuun ja nyt alkoi äidin töniminen poikaa hereille. Vaikealta se tuntui mutta kun äiti sanoi heittävänsä kylmää vettä kohta silmille, aukaisi poika silmät heti. Sitten olikin kiire taas pukea vaatteita päälle. Mitään syötävää hän ei taaskaan ottanut, vaan muisti, että kohtahan saadaan taas lämmintä pullaa kahvin kanssa.

Pullat oli leivottu ja paistettu, ja oli taas aamukahvien aika. Samalla tavalla taas syötiin yksi letitetty pitko, josta poika sai kolme palaa. Ja taas palattiin leipomon puolelle. Omistajalla oli kyllä pojalle pieni ehdotus. ”Voisitko jäädä hiukan pidempään töihin tai käyt vaikka kotona ja tulet uudelleen iltapäiväksi. Ajattelin vain, että jos haluat oppia tekemään leivoksia ja viinereitä”. ”Tietenkin haluan”, sanoi poika. Kumma kun tuo omistaja haluaa opettaa mulle kaikkien eri tuotteiden leipomisen.

Poika soitti kotiin, että jää ylitöihin. Ja sitten se alkoi. Voita sulaamaan kulhoon ja omistaja näytti mitä ensimmäiseksi tehdään. ”Kaikkihan tämä on harjoitusta sinulle”. Poika vatkasi ja lisäili eri aineita vuoronperään kulhoon. Paljon ei viinereitä ja kakkuja tehdä mutta aina niitä joku kyselee. Poika tekee omaa kakkua ja nyt ollaan päästy jo siihen vaiheeseen, että koristelut ovat meneillään. Mansikat ovat levitetty jo kakun päälle ja nyt on vuorossa puristella kermavaahtoa kakun reunoille. Tämä onkin aika luovaa tehtävää. Ei kaikki onnistu näköjään aivan ensimmäisellä kerralla. Mutta kun kakun viimeisiä vaahtoja poika veteli niin nyt alkoi kaikki olevan jo sellaista jälkeä kuin ammattilainen olisi sen tehnyt. Vaahtoa kun jäi, niin omistaja pyysi Auliksen kirjoittamaan kakun päälle tekstin, ”EKA KAKKU”. Aulis hiukan ihmetteli, eihän tälläistä voi laittaa myymälään myyntiin. Kuka nyt tälläistä ostaisi. ”Miltäs tuntui tälläisten hienompien asioiden tekeminen”, kyseli omistaja. Poika vähän hymyili mutta sanoi kuitenkin, ”Kyllä alku oli aika outoa mutta loppua kohden taisi jo aika hyvin onnistua”. ”Näinhän siinä kävi mutta kyllä susta hyvä leipuri tulee. Kakun saat kotiin viedä äidille näytiksi. Laitetaan se vain ensin laatikkoon”.

Niin oli poika päässyt tutustumaan leipomon saloihin. Kotona hän pyysi äitiä keittämään kahvit sillä hänellä on hiukan tuomisia. Sitten poika nosti kakun kassista ja otti kannen pois päältä. ”Herranen aika mistä sinä nyt tuollaisen toit”. ”Tein se itse mitäs sanot siitä”. ”Hienoltahan tuo näyttää, otetaan nyt sitten oikein pikkulautasetkin, vai onko tarkoitus sitä kakkua maistella”. ”Tietenkin se syödään pois kun Kaisakin tulee tänne”. Ja niin Kaisa koputtelikin ovelle ja hänet johdateltiin kahvipöytään. ”Mitäs täällä oikein juhlitaa”, kyseli Kaisa ihmeissään. ”Ei me mitään juhlita, tai juhlitaan nyt vaikka sitä, että olen töissä tehnyt itse ensimmäisen kakun ja nyt se syödään pois”. Äiti ja Kaisa ottivat ohuet siivut mutta Aulis raapaisi oikein ison palan ettei se tahtonut sopia pienelle lautaselle. Kahdentoista munan kakkusta oli huvennut yli puolet kun poika nappasi vielä toisen ison palan.

Nuoret lähtivät pyörillään ajelemaan. He pysähtyivät erään metsän reunaan jossa niittykukat kasvoivat. Se oli ollut heidän oma paikka jossa uskallettiin antaa jo hiukan suukkojakin. Kaisaa kuitenkin hiukan harmitti Auliksen aikaisin nukkumaan meno. Hän halusi olla kauemmin ulkona kun kerran nuori vielä oli. Aulis ajatteli, että jos pieni suukko voisi tämän tytön huonon olon tasoittaa. Niin hän asettuikin hiukan lähemmälle tyttöään ja yritti suudella kaunista tyttöään. Mutta ei Kaisa siitä eleestä tykännyt vaan tönäisi Aulista pidemmälle. ”Eihän mulla ole toista työpaikkaa mihinkä voisin mennä”. ”Ei olekkaan mutta kun tuntuu, että et taida haluta edes pois sieltä lähteäkkään”. Nyt tuntui, että sukset olivat menneet ristiin.

Kurkistele vielä osoitetta, pikivaantaa.suntuubi.com. Laita kommentteja ja kirjoita jotain vieraskirjaan. Mun olisi niitä kiva lukea sitten kun sormet jäykistyvät ja kirjoittamiset joutuu lopettamaan.



piki

Olenko rasvapallon ympärillä pyörivä Tintti, toinen osa

Niin oli saatu ilta päätökseen ja kömpisimme molemmat nukkumaan omiin sänkyihimme. Sopivan asennon löytäminen oli tietenkin ensimmäinen asia johonka törmäsin. Sairaalan sänky jossa on parinmillin vahvuinen tyyny. Tietenkin sängyn päätä sai nostettua ylös mutta nukkuminen istuma asennossa ei ollut se kaikkein hauskin asento.

Yöllä heräsin monesti kun hoitajat kävivät antamassa naapurille lääkettä. Samoin hän puhui useasti. Nukkuessaan hän puhui, kun kerran oikein katsoin hänen sänkyään. Kuinhan paljon minä sitten pidin mekkalaa nukkuessani.

Sitten kuului naisen ääni, ”Huomenta pojat, kuinkas täällä voidaan”. Raottelimme silmiämme ja hoitaja työnsi mittarin mun korvaani. Se kun oli luettu pyysi hän etusormea pystyyn. Siihen hän nipisti reijän, puristeli ja otti veripisaran talteen. Tulokset olivat hyviä. Hoitaja pyysi vielä meidän hiukan huilailla sillä kohta tulee pillerit ja aamupala. Noin se lähti ensimmäinen päivä liikkeelle oli sunnuntai aamu.

Viisipilleriä tuotiin pienessä pikarissa eteeni, ja ne oli otettava parempaan talteen. Seuraavaksi kammattiin hiukset ja jäimme odottamaan aamupalaa. Tutustuttiin petikaveriin paremmin. Näin sunnuntaina ei ollut mitään erikoista toimintaa jos ei oteta iltapillereiden ottoa. Syötiin ja katsottiin televisiota.

Maanantai aamu koitti ja kuului taas, ”Huomenta pojat”. Nostin unenpöppörässä etusormeni pystyyn mutta se olikin väärä järjestys. Nyt piti oikein nousta istumaan ja mittari kainalon alle mittaus sormen päästä ja lopuksi piikki sormeen ja sitten hoitaja hymyili. Hymyilikö hän sen tähden, että oli saannut meidät ylös. Vai hymyilikö hän vain kiusaa tehdäkseen. Luulen kuitenkin, että hymy tuli vain sillä luonnollisella tavalla kun nainen hymyilee. Tuli pillereitä ja aamupalaa. Tuli tieto, että multa tullaan hakemaan kärryllinen verta.

Lääkäri Outi tuli kierrokselle. Sitten kun tuli minun vuoro huomasin hänen olevan varsin lempeän näköinen nainen. Ennustus osuikin oikeaan. Pieni hymy oli hänen kasvoillaan kun hän ilman mitään paperia kertoi minun tapauksesta. ”Huomenta Keijo”, ja hän jatkoi, miksi minä täällä olen. Ensinnäkin kaikki verikokeet olivat sinun tullessasi varsin hienossa kunnossa. Yksi huono asia oli, että kolestroli oli viisi sen on noussut hiukan. Mutta huono asia on se pahakolestroli joka oli 3,4. Kolme vielä menisi mutta kaikkein paras arvo olisi kaksi. Nyt huono kolestroli rösöönnyttää suonet sisäpuolelta johonka jokin joko sydämmen lyönnin epätasaisuus tai useampi muukin asia voi suonten sisäpintaa likaa. Ja nyt kun suonen sisäpinta on rösoinen, siihen helposti tarttuu ns. lika kiinni. Jos tämä huonokotestroli olisi kaksi, niin silloin elimistö puhdistaisi sisäpinnat aina puhtaaksi. Mutta nyt se asia hoidetaan lääkkein. Sinulta otetaan vielä verikokeita ja iltapäivällä tutkitaan sinun kaulavaltimot ja otetaan niistä kuvat arkistoon. Samoin sinun sydän tutkitaan tänään tarkemmin tietokoneella ja asennetaan sinulle piirturi jota pidät huomiseen puoleen päivään saakka. Tällä toiminnalla saamme selväksi kuinka sinun sydämmesi lyö useamman tunnin aikana. Onko sydämmessä lyhyitä pysähdyksiä ja onko rytmihäiriöitä.

Uh huh, ompas tänään toimintaa. Aamupalan jälkeen tuli tyttönen kärryjen kanssa joka pumppasi minut tyhjiin verestä. Sitten odoteltiin käyntiä sairaalan toiseen päähän.

Puolenpäivän aikaan tulikin nuori poika hakemaan minua. Hän kuljetti minua pitkin sairaalan käytäviä. Matkalla kysyinkin, että mitä hän oikein työkseen tekee. Ajattelin vain kun hän oli niin nuoren näköinen. Siinä selvisikin, että hän on kuin sisätaksi. Hän hakee eri osastoilta potilaita ja kuljettaa milloin mihinkin sairaalan sisällä. Varsin hieno tehtävä, sillä en minä ainakaan olisi perille löytänyt. Ehkä kävelisin vieläkin sairaalan käytävillä hakien piirturia vatsan päälle.

Viimein olimme perillä. Minut ohjattiin erääseen vuoteeseen jossa oli lähellä tyynyä iso pala pois. Nainen töräytti jotain geeliä mun tissin päälle ja alkoi hakemaan sydäntä sellaisella puikolla kuin odottavien naisten vauvaakin haetaan. Tietokoneeseen tuli kuvia ja välillä sydänkin omalla äänellään antoi merkkejä viivalle. Sängyn kolokin selvisi kun nainen sängyn alapuolelta pyöritteli sauvaa mun kainalon alapuolelta. Sydänasia tuli hoidettua. Nyt käännyttiin selälleen ja tyyny laitettiin niskan alle. Taas töräytettiin geeliä kurkkuun ja nainen jatkoi kaulan tutkintaa. Viimein hän pyyhki rasvat pois kurkusta ja ohjasi minut seuraavaan huoneeseen.

Siellä nuori tyttö istutti minut tuoliin ja alkoi tekemään minusta tyttöä. Partakoneella ilman mitään tunnetta hän riipi minun rinnasta karvat pois. Sitten isoja kumilätkiä tuli kahdeksan rintaan. Sitten niihin työnnettiin johdot ja teippiä vielä paljon päälle niin eivät sitten yöllä irtoa. Pieni tupakkiaskin kokoinen piirturi tuli kaulaan remmillä roikkumaan. Nyt olin valmis pommimies, ei muuta kuin peloittelemaan ihmisiä.

Sama nuori poika lähti näyttämään tietä jälleen takaisin meidän osastolle. Nyt olen sitten kaikissa kokeissa käynyt. Huomenna tiistaina saan tämän härvelin pois kaulasta ja joskus kahdenviikon päästä sitten tiedetään mitenkä se mun sydän oikein hakkaa.

Jatkuvaa syömistä tuntui olevan. Pidin sairaalan sapuskoita ihan hyvinä ja sitä tuli riittävästi. Ehkä oli hyväkin tuo jatkuva ruokkiminen sillä aina vain halusin saada jotain. Ehkä se oli se, kun en lauantaista alkaen ole käynnyt tupakalla. Sitä vain tahtoi aina saada jotain, kai tupakan sijaan.

Tiistaiaamu valkeni ja taas hoitajat tulivat hakemaan sormenpäästä veritipan. Itse odottelin kello 11.00, jolloin saan itse repiä pommin pois minun rinnasta ja hoitajat vievät sen sitten takaisin ja tiedosto avataan.

Lääkäri tuli viimein ja sanoi mun pääsevän tänään kotiin. Mukanaan hänellä oli papereita joita hän oli kopioinnut minulle kotiin vietäväksi. Kuitenkin hän halusi selvittää kaikki paperit minulle. Siinä oli mun pääni ja tukossa oleva suoni. Puolitoista liuskaa verikokeita joissa yksi ainut, se Kolestroli oli liian korkeana. Ja tuon pommin-tiedot tulevat noin kahden viikon päästä. Kai hän jotenkin ottaa siitä yhteyttä. Pitkän selvityksen hän teki kaikista kokeista ja mikä niiden vaikutus oli. Ehkä kuitenkin olen syönnyt jokseenkin terveellistä ruokaa. Ehkä se kuitenkin on ollut liian rasvaista kun se Kolestroli on selvästi noussut.

Kiittelin tohtoria. Olin saannut tohtoreista sellaisen kuvan, että he totisuudellaan näyttävät, että ketä he oikein ovat. Paavolassakin vaihtui tohtorin vähintään kerran viikossa. Ei naurua ole heiltä keltään tullut vaikka leikkisenä ukkelina olen hiukan koittanut iloakin kylvää. Mutta nyt Tohtori Outi on saannut käsitykseni muuttumaan. Ja tietenkin toinen Tohtori Harri, jonka käsittelyssä en ole vielä ollut. Ainoastaan harrastustoiminnassa. Mutta uskon kuitenkin, että hänkin osaa hymyn päästää työssään.

Meidän huoneeseen tuotiin uusi potilas. Vanhempi mies joka siinä vuoteellaan lepäsi letkujen seassa. Hänelle toivottelin pikaista paranemista. Petikaveri oli jo lähtenyt kotii hiukan aikaisemmin. Hoitajien oven aukaisin ja kiittelin hyvästä hoidosta, kiitosta he varmasti harvoin saavat. Ja kiitosta ei kukaan liian montaa kertaa saa.

Siinä oli mun kertomukseni tästä Infarktista. Se peläytti mutta vielä tänäänkin torstaina olen pysynyt tupakista erossa.

Laitoin nettikoneen käyntiin ja lähdin katsomaan, mikä pudottaisi Kolestrolia. Ja löytyihän sieltä otsikolla ”Näillä superruoilla voit alentaa kolesteroliasi – 11 vinkkiä”.

1. Kaura ja ohra.  2. Pavut ja muut palkokasvit.  3. Vihreä tee  4. Öljyt  5. Pähkinät  6. Kasvisteroleilla tai -stanoleilla vahvistetut ruoat  7. Soija  8. Psyllium  9. Punaviini ja viinirypälemehu  10. Kaakao  11. Tomaatti

Kuvia ja selvityksiä en viitsinyt tähän kaivaa. Kuitenkin jos kiinnostusta on alentaa huonoa kolestrolia niin netti on niitä asioita pullollaan. Minulla kuitenkin alkoi asiaan vihkiytyminen tosissaan. Ehkä se kuitenkin on niin, että eiköhän elimistö oikeaoppisesti elimistöä putsaile jos sille antaa edellytykset. Pillerit taitavat olla laiskan miehen konsti. Tietenkin nyt pitää saada suonet auki ja sisältä liukkaaksi pillereiden kanssa.

Tämänhetkinen olo on hiukan heiluva, sellainen hutera. Ihan kun olisin ottanut jo muutaman lasin Kossua. En tietenkään pidä sitä hyvänä jos selvänä heiluu vaikka vaan vähäsenkin. Sillä Kossusta on kyllä aikaa. Ja tietenkin se, että kävelyretket pitää olla äärettömän hitaita, väsyn helposti. Mutta kuntopolut odottavat kun päästään nyt ainakin kaksiviikkoa eteenpäin.

Ja vielä toinen juttu. Vaikka suo kohtaisi kuinka pieni infarkti hyvänsä, niin lääkäri ilmoittaa sinulle, että kolme kuukautta on pysyttävä ratin takaa pois. Ei sairaala sun nimeäsi poliisille ilmoita. Mutta jos sattuu kolari ja itse olet ajamassa tämän sairaala käynnin jälkeen, voi olla, että joudut kaiken maksamaan. Vakuutusyhtiö ei sitä maksa. Jos siis huono säkä käy ja joku ilmoittaan sun saanneen inrarktin hetki sitten.

Eläkää terveesti ja nauttikaa elämästä antaen kiitos-sanan tulla joskus suusta ulos.



piki

 

Olenko rasvapallon ympärillä pyörivä Tintti

Minun on pakko kertoa eräs tarina itsestäni. Se on tarina joka sai minut pysähtymään ja ajattelemaan itseäni. Toivon, että jokainen löytää/ottaa jotain itseensä tästä jutusta.

 

Kaikki alkoi viime lauantaista (11.4 2015) kun olin Hyvinkään torilla hyörimässä polittisten telttojen edustalla. Tietenkin heiluin enimmikseen Demarien teltan edustalla koska hyvää ehdokasta, Irma Pahlmania 268 koitamme olla auttamassa eduskuntaan. Aamusta yhdeksältä tulin paikalle ja lähdin pois klo 12. Näin jälkeenpäin ajattelin siellä oloa, ettei se ollut kaikkein pirtein päivä jonka olin saannut elää. Joskus tuli hiukan vaikeitakin hetkiä seisoskella torilla. Mutta enhän sitä tietenkään ensimmäiseksi ajatellut, että olisin kipeä jostain, ehkä vain väsynyt. Ja onhan ihmisen elämässä sellaisiakin hetkiä kun ei vaan tahdo kiinnostua mistään. Piiloon pitäisi mennä ja huutaa, ”En minä täällä ole”.

Kun sitten kahdeltatoista päätin nopeasti lähteä kotiin kun uskoin, että minusta ei taida olla paljonkaan apua teltan purkaamisessa. Tunsin käsivoimieni olevan aika heikko. Soitin pojalleni ja hän tulikin minut hakemaan autolla. Enkä vieläkään tajunnut mitään kun nostin jalkaani autoon. Jalkani tuntui äärettömän painavalta. No nousihan se pitkä jalka viimein autoon, että pystyin istahtamaan penkille. Toisen jalan sain salaa kädellä vetäen myöskin auton sisään. En ole sellainen tyyppi joka kaikista pienistä jutuista heti kertoisi ne viipymättä lapsille tai vaimolle. Matka meni minusta ihan normaalisti. Mutta pojan mielestä olin puhunut jatkuvalla syötöllä unohtaen pilkut ja pisteet.

Viimein olimme kotipihalla ja lähdin hissillä köröttelemään toiseen kerrokseen. Takin sain naulaan ja istahdin sohvalle kertoakseni vaimolleni kenet torilla oikein näin. Sain sanottua kaksi sanaa,”Mä näin”, sitten en saannut mitään sanaa suustani. Yritin toisen kerran ja sama juttu, ainoastaa suustani tuli sellaisia sanoja jotka eivät tähän juttuun mitenkään liittyneet. Eivätkä ne olleet kirosanoja. Tunsin suuren häpeän virtaavani ylitseni, olin avuton. Tässä se isi koittaa taas jotain selitellä eikä perhe ymmärrä mitään. Tosiaan häpesin tätä olotilaa kun en saannut sanaakaan suustani.

Ruoka oli valmis ja söin vähäsen. Ruokailun aikana sain pieniä juttuja sanottua vaikka tunsin, että kieli ei niitä tahdo saada aivan oikeaan muotoon. Sitten ruokailun jälkeen vetäydyimme olkkariin ja jotainhan piti mun taaskin sanoa. Olin aivan hukassa. Tuli sellainen tunne, että olin täysin kännissä enkä saa mitään sanomaa enään puheestani ulos ja mitä tulee ulos, ei siitäkään saa selvää. Heittäydyin sohvalle lepäämään ja peitin silmäni käsivarrella. Olin häpeästä aivan nolona. Kuulin vaimon äänen kun hän kehoitti mua lähtemään sairaalaan. Menin täysin ymmälle, sairaalaan, opetetaankos siellä puhumista. Koitin olla fiksumpi ja soitin hyvälle ystävälleni Harrille joka on lääkäri ja taitaa olla oikein ylilääkäri. Ihme kyllä silloin jotenkin asia tuli suustani ulos kun Harrille soitin. Hän kehoitti minua menemään viipymättä sairaalaan ja pitää ilmoittaa minun sekaisesta puhumisesta myös. Taas sairaalaan, kai sinne sitten pitää mennä. En oikein lämpene tälläisille ajatuksille. Ehkä siinä on se, että miehisenä miehenä ei kaikista vioista viitsi nyt lääkäriä vaivata. Ja kun vielä kaksi viimeistä kertaa on venynyt kahdeksan tunnin mittaiseksi. Keuhkokuume oli molemmissa aiheena ja toisella kerralla menetin tajunnakin ja putosin tuolilta lattialle neljänkymmenen asteen kuumeen takia. Lapsena sain kramppeja kun kuume nousi kolmeenkymmeneenkahdeksaan. Sen korkeammalle se ei ole sen jälkeen noussutkaan kuin tuolla sairaalassa. Ehkä näihin kokemuksiin nojaten, en ole niin innokas sairaalaan menemään.

Mutta nyt sitten lähdin kun kerran lääkäri sanoi. Tottahan minä viisaampaa uskon. Poika tuli hakemaan ja sairaalaan päästyäni ilmoittauduin heti ulko-oven vieressä hoitajalle. Hoitaja katsoi minua tapittavin silmin. ”Etkö ymmärtänyt tulla vähän aikaisemmin kellohan oli jo16. Sitten hyökättiin seuraavalle luukulle jossa tuli nimilappu ranteeseen, että tietävät vainajan palauttaa oikeaan osoitteeseen. Sen jälkeen muo kiidätettiin kävellen käytävää eteenpäin tilaan jossa oli muutama sänky. Sänkyyn mut määrättiin menemään ja ottamaan yläruumis paljaaksi ja vetämään sairaalanpaita päälle. Ja sitten…

Ensin laitettiin verenpaine mittaus päälle. Ja kun se oli tehty, sydänfilmi anturat kiinnitettiin rintaan. Tämäkin vaihe oli lyhyt ja nyt kiireellä tulikin jo tyttönen putkilokärryjen kanssa. Toistakymmentä putkiloa verta hän imasi käsivarrestani. Nyt tuotiin jo mulle iltapalaa. Uskoinkin, että olen täällä kauemmin kuin kahdeksan tuntia. Tämä syöminen selvisikin vasta syötyäni, että se on sairaalan iltapala.

Seuraavaksi tuli tyttö nykimään mun sängynpäästäni. Sängyssä oli jotain vikaa ja hän pyysi, että voisimmeko mennä pyörätuolilla. ”Mulle sopii vaikka mentäisiin kävellen”. Se ei kuitenkaan sopinut, vaan hentoinen tyttö työnteli tälläistä 85 kilon lihakasaa jossa tuo 5 kiloa on aivan liikaa retkottamalla vyön päällä. Nyt otettiin pääkuva ja samalla keuhkokuva ja taas palattiin sinne huoneeseen jossa jo aikaisemmin rötköttelin. Verenpainemittaus laitettiin päälle joka aivan itsekseen lähti mittamaan mun ylä- ja alapainetta. Sydämmenlyönitkin tulivat siinä kylkiäisenä mukaan.

Lääkäri kävi kyselemässä, onkohan kaikki kokeet jo otettu. ”Ilmeisesti jos olen oikein ymmärtänyt”. Lääkäri katosi tutkimaan mun reseptejä, mistä minut on oikein tehty nykyään.

Lääkäri palasi uudelleen ja kertoi, että kaikki muu näyttää olevan melko hyvin mutta vasemmalla puolella ohimossa on suonessa jotain möhnää joka sai puheeni epäselväksi.

Näin, minussa on sitten vikaa. Jonkin näköinen huolto minua sitten odottaa. Minua on kohdannut infarkti. Kuitenkin tämä pieni läntti suonessa oli ilmeisesti tullut jo kaksi viikkoa sitten kun minulla tapahtui samanlainen tapaus, että puhe alkoi sammaltamaan.

Tyttö tuli jälleen antamaan minulle komentoja. Hän lempeällä äänellä pyysi minua nousemaan pyörätuoliin. Mutta ensin voisit vetäistä nämä sairaalan housutkin jalkaan koska paita sinulla jo on. Sitten istumaan pyörätuoliin ja muovisäkki syliin jossa oli mun sivilivaatteet. Sitten alkoi matka jonnekkin. Minua kuljetettiin pitkin käytäviä ja huoneita. Kuljimme läpi odotustilan jossa kansa odotteli pääsyä lääkärin luokse. Katseet kääntyivät minuun joka tukka pystyssä kiiti pyörätuolilla kohti Neurologian osastoa. Hävetti ihmisten tuijottaminen. Tunsin itseni sellaiseksi ihmiseksi jota viedään kiireellä pihanperälle, ettei kukaan vain enään tälläistä ihmistä näkisi koskaan. Olin kuin hyljättyjen rattailla, häpeällisenä, joka oli ruokaillut väärin. Ja nyt siitä tulee tuomio.

Viimein saavuimme Neurologian osastolle. Työntäjäni, tämä iloinen hauska tyttö käänsi ohjuksemme hissistä käytävälle. Nyt meidän olisi löydettävä joku henkilökuntaan kuuluva hoitaja. Sellainen hoitaja löytyikin, joka iloisesti nauravana kyseli minun nimeäni. Sen kerroin ja hoitaja pyysi ajamaan ovesta kuusi sisään. Hän tuli myöskin itse perässä, ja minua työntävä tyttö lähti omalle osastolleen. Häntä kiittelin tasaisesta kyydistä. Sänkyni vieressä esitteli uusi hoitaja minulle muutaman kysymyksen ja sen jälkeen olin tavallaan vapaa. Hoitaja poistui huoneesta ja samalla huoneeseen saapui mies jolla oli myöskin sairaalan pyjama päällä. Siinä me esittäydyimme ja selvisi miksi tämä minun petikaveri on tänne tullut. Meillä tuntui olevan samanlaiset taustat. Hän oli kaverin vaaliesitteitä jakanut ja tuupertunut tiedottomana tielle. Ambulanssi oli hänet tuonnut aamupäivällä tähän huoneeseen. Hänellä oli Alzheimerin tauti. Minusta tuntui pahalta ajatella hänen kohtaloaan. Mutta hän oli pirteä koska kesäkuun alusta hän pääseen Helsinkiin leikkaukseen jossa hänen päähän asennetaan jokin sähköinen vehje, vieläpä Suomalainen keksintö. Heille joille tämä laite on asennettu, tuntuu se pelaavan erittäin hyvin. Se laite pitää kantajansa hereillä ja antaa niinkuin pientä potkua hänelle koko ajan. Samalla se kaahailee niitä pahoja juttuja hänestä pois.

Omat juttuni tästä Infarktin jättämästä jäljestä tuntuivat äärettömän pieneltä. En oikein tahtonut viitsiä sitä kertoakkaan, mutta kerroin kuitenkin kun petikaveri sen halusi kuulla.

Lopetan tämän ensimmäisen osan tähän. Kirjoitan loppuosa heti ehkä huomenna jatkoksi perään.

 

Lue vielä os. pikivaantaa.suntuubi.com  Koitan sinnekkin saada jotain pientä kerrottavaa.



piki

 

Syvällä korvessa

Vilmanleveä oli pieni kylä Pohjois-Karjalassa. Kylä oli niin pieni, että sinne eivät osanneet linnutkaan lentää. Tai oli siellä yksi Talitintti joka nuoruusvuosinaan oli sinne eksynyt. Lintu oli ilmeisesti ensimmäisen kerran poikasenaan kokeillut siipiään ja lentänyt tänne Vilmanleveän-kylään eikä sieltä osannut enään pois lentää. Mikään täällä kylällä ei muuttunut. Jopa kellotkin siirtelivät viisareitaan aina vain samaan suuntaan. Mutta eli täällä kuitenkin jokunen ihminen. Yksi oli Jäykkäkepin Anselmi, joka sodassa oli pelännyt niin pirusti, että kaivautui vanhaan kellariin kun vihollinen hyökkäsi. Kellarissa hän sitten vietti aikaa kauan. Lopulta hän kuitenkin alkoi kaivamaan kellarin oven edestä maata pois jota kovassa tykityksessä oli maata pöllyttänyt oven edustan täyteen. Ulos päästyään oli hiljaista, ei kuulunut pyssyjen pauketta, ei linnun laulua, Anselmi ei tiennyt mihinkä olisi pitänyt lähteä. Oli ilmeisesti tullut rauha. Eihän Alselmi täällä asunut mutta jo hetken siltä alkoi tuntumaan.

Anselmi jäi sitten siihen paikkaan pitämään omaa talouttaan. Olihan hänellä jo kellari ja hyvä kellari olikin kun hänet kerran oli jättänyt eloon. Kovaa aikaa Anselmi eli kun sai kellarissa viettää elämäänsä. Vanha pyssynkorvike oli ainut esine joka hänellä oli. Sillä sentään sai ammuttua nälkäänsä joskus jäniksen. Joku jänis oli sodan pauhua juossut tähän kylään piiloon. Mutta kun Anselmi niitä jäniksiä ampuili syötäväkseen, niin ne alkoivat loppumaan. Oli lähdettävä kävelemään johonkin suuntaa, jos vaikka jokin tölli jostain löytyisi asuinpaikakseen.

Eräänä aamuna kun oli jäniksen syönnyt, lähti hän kävelemään metsään. Siellä hän käveli päivän tai kaksi kun eteen avautui vanha talo. Sitä kohti hän käveli pyssy selässään. Varovasti hän hiipi taloa kohden. Koska hänellä ei ollut tietoa asuuko siellä joku ja onko siellä vihollisia. Hänellä kun ei ollut mitään käsitystä onko sota jo loppunut.

Anselmi Jäykkäkeppi jäi ensin metsän reunaan seuraamaan, onko talossa liikettä. Ja kun päivän kyttäilyn jälkeen hän totesi itselleen, että hiljaista on, talo on tyhjä. Kuitenkin varoen hän hiipi metsästä talon seinustalle. Kurkisti ikkunasta sisään ja totesi siellä olevan kovinkin asutun näköistä. Kuitenkin pelokkaana hän nousi rappusia ylös ja vetäisi oven auki. Verannalta hän siirtyi pieneen eteiseen ja siitä vielä yksi ovi auki. Nyt hän oli keittiössä. Anselmi tutkaili silmillään keittiön varustusta. Löytyi pöytä ja tuolit. Pieni hella ja jotain astioitakin oli kaapissa. Anselmi siirsi pyssynsä nurkkaan ja otti karvahatun päästään, joka olikin jo aika kuuma näin kesän alussa.

Nyt tuntui siltä, että hänellä oli talo maakellarin sijaan. Paikkaa tutkittiin vielä tarkemmin. Makuutilat löytyivät toisesta huoneesta ja kellari oli talon alla. Siellä oli vielä perunoita kasallinen nurkassa. Puuliiteri oli ulkona ja kaivo pihalla. Kaikki tuntui hyvältä mutta mitä niiden perunoiden kanssa oikein syödään. Paikka tuntui olevan niin suojaisessa paikassa etteivät edes viholliset olleet sitä polttaneet. Mutta nyt Anselmia väsytti. Pitkään metsässä käveltyään hän päätti oikaista sänkyyn ja huilailla väsymyksensä pois.

Nukkuminen oli kuitenkin rauhatonta. Sota-ajan ampumiset saivat Anselmille nousemaan hien otsalle. Välillä hän heräsi hikisenä mutta vaipui jälleen uneen. Niin jatkui ukon nukkuminen. Ääniä kuului hänen suusta kun hän vaikeroiden pelkäsi sodan tiimellyksessä. Lopulta hän kuitenkin heräsi hikisenä ja siirtyi keittiöön. Hän kuuli pientä nyyhkytystä jossa. Mutta hän vain nosti olkapäitään, luullen sen äänen tulevan itsestä. Mutta pientä tuhinaa vain kuului edelleenkin. Niinpä hän alkoi katsellaan seuraamaan keittiön nurkkia. Pöydän takaa löytyikin lattialta nuori nainen. Nainen oli käpertynyt pieneen tilaan keittiön nurkkaan. Isäntä katsoi naista pitkään mutta oli hiljaa. Hän ei ollut puhunut viikkoihin mitään ja ensimmäisen sanan saaminen kurkusta olikin vaikeaa. Mutta jotain oli kyllä sanottava tuolle naiselle. Kovaa pinnistäen hän sanoi päivää, mitäs asiaa sinulla on. Nainen ei paljon hätkähtänyt vaikka nostikin hiukan päätään. Anselmi ajatteli jo olevansa toisen maan puolella. Mutta ajatteli kuitenkin kysyä tytöltä uudelleen, ”Mitäs sinä siellä lattialla istut”. Nyt nousi tyttö jo hiljaa ylös, hän olikin nuori, ei ehkä vielä ollut aikuinen. Hän käveli Anselmin luo ja varovasti antoi kättään tervehtimisen merkiksi. Anselmi myöskin tarjosi kättään ja niin oli tervehditty.

Molemmat istahtivat pöydän viereen ja Anselmi halusi kuulla tytön kertomuksen miksi hän oli tänne mökkiin tullut. Tyttö pelokkaana alkoikin kertomaan omaa taivallustaan. ”Oli tullut käsky lähteä evakkoon. Kiireellä pakattiin hevosen rattaille muutamia tärkeämpiä tavaroita ja kiirehdettiin tielle. Siellä oli jo jono hevosen vetämiä kärryjä ja meidän hevonen oli jonon viimeisenä. Naapurin tykistötuli oli jo lähellä ja hevosiin laitettiin vauhtia. Jossain vaiheessa ehkä kärrynpyörä osui kiveen ja putosin kärryltä maahan ja löin pääni. Heräsin kun neljä vihollis- sotilasta koleloi minua yhden jo vetäessä minulta housuja pois. Rimpuilin ja pääsinkin karkuun. Vauhkon lailla juoksin pitkin metsiä ja eksyinkin lopulta. Kärrykulkue oli jo hävinnyt maisemasta kun heräsin. He eivät voineet tulla enään minua etsimään kun vihollinen oli niin lähellä. Metsässä hortoilin kun viimein löysin tämän paikan”. Itku oli tytöllä vieläkin herkässä. Vanhemmat ja nuorempi veli olivat kadonneet ja hän oli yksin.

Anselmi kertoi oman juttunsa, siksi hänellä on nämä armeijan vaatteet päällä. Hänellä oli tullut suuri pelko ja kauhu ja hän aivan vahingossa löysi sen pienen kellarin johonka pääsi suojaan. Mutta nyt olisi aika päästä täältä ihmisten ilmoille. Mutta miten me täältä ihmisiä löydämme. Olisiko kuitenkin niin, että keittäisimme perunaa, mitään muuta ei kaapista löydy. Tyttö, joka Ainoksi esittäytyi, kysyi ”saisinko katsoa kaappeja jos löytyisi vaikka jauhoja. Niin Aino penkoi kaappeja ja jauhojakin löytyi. sitten vain vettä kattilaan ja alkoi kastikkeen teko. Mausteita pudoteltiin joukkuun ja soosi alkoi jo tuntumaan aika hyvältä. Perunat porisivat toisessa kattilassa.

Ruoka oli syöty joka tuntui pitkästä aikaa aika hyvältä. Lämmintä ruokaa eivät kumpikaan olleet syönneet ainakaan kahteen päivään. Aino meni ensin pihalle ja muisteli, että hän ei mennyt kertaakaan minkään tien yli. Siksi ajateltiin, että tuonnepäin heidän olisi lähdettävä.

Aino Silmänlumous ja Anselmi Jäykkäkeppi lähtivät astelemaan metsään ja koittivat pitää matkallaan suoraa linjaa. Ehkä sieltä jossain vaiheessa tulee vaikka jokin tie vastaan. Käveltiin tunti mutta aina vaan oltiin metsässä. Huilattiin jonkin aikaa ja taas lähdettiin kävelemään. Jälleen pysähdyttiin ja ei vain tietä tullut vastaan ei edes polkua ylitetty. Kovin tuntui tuskaiselta matkanteko. Vielä lähdettiin astelemaan ja tuntui, että metsä muuttui vain synkemmäksi. Jäykkäkeppi kysyi jo Silmänlumoukselta, että ”Oliko siinä kylässä montaakaan asuntoa missä asuit”. ”Oli siellä kaksi taloa ja metsää vain jokapuolella. jos piti jotain ruokaa hankkia niin matkaan lähdettiin aamulla ja illaksi juuri kerittiin kotiin”. Tuo kertomus ei kovinkaan iloiseksi saannut kummankaan mieltä. Miten suuri onni se olisi jos juuri tultaisiin junkun asunnon pihaan.

Matkaa jatkettiin ja ilta vaan tuntui tulevan juoksien vastaan. Nyt oli kohta katseltava jokin luola missä voisimme yön viettää. Mutta sellaista paikkaa ei vielä ainakaan tullut kohdalle. Siispä vain jatkettiin sen etsimistä kävellessä eteenpäin.

Anselmi Jäykkäkepillä tuli mieleen ajatus, että kyllä mun pitää joku ihminen löytää, että voisin ilmoittautua eläväksi olijaksi. Muutenhan vaimo lasten kanssa joutuvat laittamaan tummat vaatteet päälle ja menemään haudalle. Ilta alkoi jo hämärtymään kun alkoi kuulumaan jotain kaukaista ammuntaa. Tuleeko sieltä vihollinen vai mitä siellä ammutaan. Anselmi otti jo kiväärinsä esille ja nyt matkaa tehtiin varovasti. Joka puolelle katsottiin, ettei jouduta vain vangiksi.

Nyt saavuttiin erään jyrkänteen reunalle. Alhaalla oli sotilaita, Suomalaisia sotilaita. Hiivittiin lähemmäksi katsomaan jos selviäisi, miksi he täällä ovat. Laskeudittiin alemmaksi rinnettä pienten näreiden suojatessa näkyvyyttä. Anselmista tuntui, että Suomalaiset sotilaat ovat saanneet kiinni vihollis sotilaita.

Ehkä me voimme mennä nyt tuonne. Niin lähestyttiin sotilasjoukkoa. Suomalaisia sotilaita siellä oli. Heidän näkemisensä tuntui kun olisi tullut jokin suuri voitto. Asiakin selvisi miksi täällä ammuttiin. Pieni Suomalaispartio oli saannut kiinni muutaman vihollis- sotilaan. Ilmeisesti olivat eksyneet näihin korpiin. Alkoivat ammuskelemaan yhdellä kiväärillä, että saimme heidät nopeasti köysiin. Ilmeisesti ovat eksyneet omistaan.

Sotilaat olivat katsomassa löytyykö vielä meikäläisiä elossa olevia. Ja pitäähän ruumiitkin viedä pois. Odottelemme tässä kuljetuapua. Helpotuksen tunne laukesi kun Aino ja Anselmi tiesi pääsevän pois täältä jossain vaiheessa. Vielä tietenkin aikaa menee mutta onhan se kivempaa odotella kun on enemmän kavereita odottelemassa.

Viimein oli tullut autoja heitä ja vainajia hakemaan. Yön yli siellä odoteltiin, mutta onneksi saivat jotain pientä syötävää sotilaiden repuista.

Viimein päästiin kokoontumispaikalle. Vainajat siirrettiin autoista jonnekkin ja Aino kävi kyselemässä, mistä hän voisi kysellä vanhemmistaan. Kaikki siltä seudulta tulleet siviilit on siirretty tuohon kouluun. Aino lähti juoksemaan kouluun ja Anselmikin halusi vielä heidät nähdä. Yhdessä he astuivat koulun ovesta sisään ja katselivat ihmisiä ympärillään. Ei vain tuntunut Ainon perhettä löytyvän mistään. Mutta lopulta nurkasta löytyi hänen punasilmäinen äiti ja isä sekä veli. Onnen riemaisut pääsivät vanhemmilta kun iloinen Aino käveli heidän eteen. Siinä sitten halattiin oikein kovaan ja lopulta Aino halusi esitellä Anselmin. Ainon isä katseli tuimaan Anselmia ja kuiskasi Ainolle, että, ”Et kai ole hänen kanssaan ollut sillain”. ”En tosiaankaan, Anselmi pelasti mut sieltä erämaasta”.

Näin päättyi sota ja eksyneet Aino kuin Anselmikin pääsivät elävien kirjoihin.



piki

Katso vielä os. pikivaantaa.suntuubi.com

 

Pihi

Käsittelen tässä kertomuksessa nuukuutta jota kutsutaan myöskin piheydeksi.

Eräässä suuressa tehtaassa oli töissä neiti-ihminen. Hän oli tuohon tehtaaseen mennyt jo heti koulun päätyttyä. Eli ei mitään ammattikoulutuksia ollut siihen aikaan. Jos nyt jotain kiinnosti vaikka muuraaminen, niin hän meni jonkun muurarin apupojaksi ja sitä kautta hän oppi tuon jalon taidon. Mutta siivoksi ei tarvinnut opiskella. Siihen tehtävään annettiin vain ämpäri ja joku riepu ja siivoojan paikka oli täytetty.

Tämä neiti, jonka nimi oli Alma, meni kysymään töitä tuosta suuresta tehtaasta. Ja kuinka ollakkaan eräs paikka oli auki. Siivoojan paikka joka käsitteli siivoamista remonttikohteissa. Tällä tehtaalla oli asuntoja kylällä useita, että remonttipaikkojakin löytyi. Ja lisäksi suuri tehdas jossa oli monia osastoja. Sen tähden tehtaalla oli oikein remontti-osasto joka näitä remontteja suoritti.

Alma oli nätti tyttö ja siksi pojan vintiöt häntä koittivat saada seuralaisekseen. Mutta ei Alma pojista ollut kiinnostunut. Kyselijöitä riitti mutta aina tuli sama vastaus, ei, en lähde mihinkään. Niin pysyi Alma neitinä nuoruusajat. Ja aikaa kului, ja pyynnöt alkoivat vähentymään. Almaa se ei haittannut. Päivät hän siivoili tehtaassa ja illat hän touhuili kaikkea ihmeellista kotonaan. Hän omisti suuren talon. Se oli tullut hänelle perinnöksi jo nuorena. Hän oli vanhin lapsi ja vanhemmat olivat kuolleet jo nuorina. Se oli maapaikka, jonka pellot oli laitettu vuokralle. Metsääkin oli yli kymmenen hehtaaria mutta sen metsän hän piti itsellään.

Almalla oli myöskin sisko. Yhtä kaunis tyttö oli tämäkin tyttö kuin Almakin. Kolme vuotta nuorempi mutta hänelle kelpasivat kyllä pojat. Kanssakäymiset vain jäivät poikien kanssa aika lyhyiksi. Syy oli se, että Terttu olisi halunnut viettää häitä mahdollisimman nopeasti. Pojathan eivät halunneet vielä sitoutua niin nuorina ja taas tuli ero. Mutta ei se mitään haitannut kun jo hetken päästä käveli Terttu uuden pojan kanssa kylillä.

003

Alma eli pihisti. Metsästä tuli sankka ryteikkö ja puut kuolivat pystyyn.

004Kuivat puista pudonneet oksat hän kuitenkin keräili metsästä pois. Olihan puilla lämpiävä hella ja uuni ja ulkosaunakin oli joissa puita kului. Mutta kun tehtaasta sai ilmaiseksi remonteissa käytettyjä lautoja, otti Alma aina niitä autokuormallisen kotiinsa. Näin oli melkeinpä kaikki hänellä ilmaiseksi saatua. Ruoka oli yksi viheliäinen menoerä. Yhden ruan hän söi tehtaalla mutta kotona piti jotain syötävää olla. Lopulta kotona syötävä ruoka oli pelkkää puuroa ja hernesoppaa. Leipää hän otti tehtaan kulhosta aina jonkin verran kotiin . Taskuun hän työnsi servetin sisään leivät niin pysyivät puhtaina.

Koti ei oikein näyttänyt kodilta. Sellaiselta, että siellä olisi matot lattiassa ja pieniä koriste esineitä piirongin päällä. Almalla oli keskellä suurta tupaa sahapukki keskellä lattiaa. Yhdellä seinustalla oli ilmaiseksi saatuja lautoja pitkänään. Kirves ja hakkuupölkky sieltä myökin löytyivät.

DSC_0003_506Alma vanheni vanhemistaan. Ei hän jaksanut enään lämmittää muita huoneita kuin suurta tupaa. Hän veti sängyn sinne myös. Nyt oli ruokailu, työ ja lepo kaikki samassa tilassa.

Alma vanheni aina vain lisää. Ja säästäväisyys iski kyntensä aina vain vahvemmin Alman elämään. Hän ei tahtonut enään viitsiä lämmittää sitä suurta tupaansakaan. Nukkumaan mennessä oli tuvassa jo aika koleaa. Mutta hänellähän oli puulämmitys. Siksi hän sitoikin klapeja kohtuullisen suuren nipun kiinni narulla ja heitti klapi kasan selkäänsä. Sitten hän viipotti kävellä melkoista vauhtia tupaa ympäri, ja kun tuli lämmin, hän sukelsi nopeasti peiton alle. Näin toimi Alman puulämmitys.

Näin vietti Alma aikaansa kotona. Hän oli suurin pihi mitä koko mailmassa oli. Mutta hän halusi elää näin. Monesti ei hänen tarvinnut kaikkia tilipussejaan edes aukaista. Kuukauden tilillä hän eli monta kuukautta.

Almalla läheni eläkeikä. Tässä tehtaassa käytiin aina jokaisen luona pienellä porukalla. Oli työnjohtaja, pääluottamusmies, konttoripäällikkö ja ja joku merkittävä henkilö vielä konttorista. Remonttiosastolta oltiin yhteydessä konttoripäällikköön, ”Sopisiko meidän käydä siivoamassa ensin Alman luona ja sinne pitäisi viedä pari pöytää ja tuolit lainaksi kahvihetkeä varten”. Konttoripäälliköltä tuli lupa ja remonttiosastolta lähti kaksi miestä ja naista siivoamaan Alman luokse. Miehet kantoivat lautakasan ja muutkin puunpinkkomis- työkalut ulos. Siivoojat lakasivat ensin purut pois ja sitten laitettiin siivousrievut liikkeelle. Puhdasta alkoi tulemaan mutta oli kyllä vauhtikin kova.

Iltapäivällä oli tupa kunnossa. Tehtaan pakettiauto toi kaksi pöytää ja tuolit. Samalla tuli kaksi isoa kukkakimppua ja maljakot niihin. Nyt oli tupa siivottu ja kunnianosoitus käynti voi alkaa.

Herralauma saapuikin iltapäivällä kahden aikaan paikalle. Konttoripäällikkö piti puheen jossa hän kiitti Almaa pitkästä neljänkymmenen vuoden palveluksesta. kahvit juotiin ja kertoiltiin siitä ajasta kun Alma tuli tehtaaseen töihin. Onnittelun tuojat eivät kovinkaan kauaa juhlissa viihtyneet. Ehkä se karunomainen tupa ei ketään viihdyttänyt ja tietenkin kylmyys. Illalla tuli vielä muutama työkaveri kylään. Alma oli jo kerennyt tuomaan sahapukin tupaan. Mutta arkiset touhut keskeytyivät vieraiden tullessa.

Keinutuolin olivat työkaverit ostaneet. Kukkia tietysti jotka laitettiin ämpäriin kun maljakoita ei Alma omistanut. Alma istutettiin keinutuoliin, jossa hän sai kiikkua kun työkaverinaiset laittoivat kahvia tulemaan. Alma näytti tehtaan edustajien tuomaa kultakelloa. ”Mitähän minä tällä oikein teen. Ei mulla ole koskaan kelloa ollut ja hyvin olen pärjännyt”, totesi Alma naureskellen. Vieraat lähtivät pois ja juhlat olivat päättyneet. Nyt alkoi taas se arkinen aherrus puiden kanssa. Puita sahattiin, että saatiin uuniin tulet. Kylmyys oli jo hiipinyt Alman kotiin. Uunin lämmetessä Alma katseli kultaista rannekelloa. Siinä oli se palkkio työstä jonka siihen tehtaaseen annoin. Samoin keinutuolia ja kauniita kukkasia. Pieni hellyyttävä pisara työntyi väkisin silmäkulmiin.

Alma oli väsynyt eikä jaksanut odotella tulen loppumista uunissa, että saisi pellin kiinni. Hän kokosi taas naruun kasan puita, ja heitti nipun selkään. Sitten käveltiin muutama kierros isoa tupaa ympäri ja kun lämmin tuli kömpi Alma sänkyyn peittojen väliin. Puulämmitys oli taas ajanut tehtävänsä.

Alman sisko Terttu kuoli noin kuukausi Alman juhlista. Tertun mies oli ainut sukulainen koska ei heillekkään ollut Luoja suonut lapsia.

Viisi vuotta kului vielä kun Alma sai keuhkokuumeen. Tertun mies oli sattumoisin käynyt Alman luona ja hän soitti taksin. Alma joutui sairaalaan mutta ei jaksanut enään taistella sairauttaan vastaan vaan kuoli pois sairaalassa.

Tertun mies oli ainut perillinen. Hän kävi hautajaisten jälkeen katsomassa Alman taloa paremmin. Eihän siellä ollut mitään säilytettävää. Ainut arvokkain oli kello. Tertun mies meinasi, että kaikki nämä tavarat pitää vai polttaa pois.

Talo oli syrjässä muista asunnoissa, että kaikki tarpeeton oli helppo polttaa. Niinpä Tertun mies alkoi kantamaan kaikkea vanhaa tavaraa ulos vintistä ja asuintiloista. Nuotio loimutessaan poltti viimeisetkin muistot taivaan tuuliin. Sisällä odotti vielä sänky. Mies tarrasi ensin otteensä patjaan. Patjaa kantaessaan ulos, ihmetteli mies patjan sisältöä. Kummalliselta tuntuvat pahnat patjan sisällä. Hän toi patjan takaisin sisälle ja otti puukon vyöltään. Patjassa ei ollut mitään reikää kuin vain eräs kohta jota oli usein langalla paikattu kiinni. Siihen mies upotti puukun ja veisti aukkoa suuremmaksi, että kädet mahtuivat sisään. Mies työnsi kätensä patjan sisälle ja veti ulos ison määrän kirjeitä. Kirjeet olivat palkkakuoria, niitä oli suuri määrä. Puukolla piti vetää kaikki kyljet auki, että tulee varmistettua koko patjan sisältö. Nyt oli tuvan lattialla vanhoja tilipusseja melkoinen määrä. Eikä kaikkia oltu edes vielä aukaistukkaan. Nyt oli löydettävä jokin pussi mihinkä kaikki nämä kirjekuoret mahtuvat. Ja sänky vielä nuotioon niin siltä osin olisi talo tyhjä.

Tertun mies istui pöydän viereen ja alkoi laskemaan rahoja. Elettiin vielä silloin markkaaikaa tietenkin. Kirjekuoret tyhjennettiin pöydälle ja saman suuruiset rahat laitettiin omiin pinoihin. Mies oli totinen kun ajatteli Alman köyhyyttä ja puutteessa elämistä. Kyllä olisi nainen saannut hiukan paremmankin elämän.

Koko ilta meni rahojen laskemiseen. numeroita tuli paperille niin paljon, että sekaisinhan mies meni koko rahamäärästä. Ehkä ne pitäisi viedä pankkiin, niin saavat laskea kuinka paljon sitä rahaa oikein on. Itse mies oli laskenut saavansa yli miljoonan verran rahaa.

Näin päättyi tämän suvun elämä. Terttu ja Alma kuolivat. Tertun mies löysi patjan sisältä suuren määrän rahaa. Hän vei rahat pankkiin ja kuoli viikon päästä kun sydän ei enään jaksanut nytkähdellä.

Ehkä on hyvä säästää kun ei laske pihiyttä kotiin. Perillisiä ei ollut niin valtio vei kaiken. No senhän rahaja se alunperinkin oli kun tehdas oli valtion ylläpitämä.



piki

Katso myös osoitetta www.pikivaantaa.suntuubi.con.  Sinne tulee pienempiä juttuja.

 

Ville rakastui vanhoilla päivillään.

Ennen kuin alan kirjoittamaan seuraavaa juttua niin haluan ilmoittaa Teille uudesta kirjoituspaikasta. Avasin kotisivut osoitteessa www.pikivaantaa.suntuubi.com. Tämän sivun tarkoituksena on, että voisin sinne kirjoitella lyhyempiä juttuja. Käykääpä katsomassa sinnekkin.

 

”Mitähän tästä nyt enään puuttuu”, sanoi Ville peilin edessä. Siinä hän haroi vanhaa naamaa käsillään. Ei hän ollut ennen peilin edessä keimaillut mutta nyt jotenkin hän halusi tutkia naamaansa tarkemmin. ”Mikähän tarkoitus tällä elämällä oikein on. Vanhaksi kun tulee, alkaa nenästä työntymään hiukset ulos. Ja korvistakin tukka kasvaa valoon. Mikä helvetti ihmistä oikein vaivaa. Kynsiä saa olla useasti leikkaamassa ja varpaankynnet pitää leikkaa sivuleikkurilla, ei kestä leikkurit enään siinä touhussa. Pitäisikö ottaa joku nainen nyppimään noi karvat pois. Pitemmäksi aikaa pitäis sellainen ottaa tänne, kasvaavathan ne karvat kaiketi päivin ja öin”.

Poikamies oli Ville ollut ikänsä. Olihan hän naisten kanssa nuorempana ollut mutta kun silloin hänelle tapahtui pieni virhe kirjaamisessa. Hänellä oli jokaisella viikonpäivänä eri nainen. Tarkkaan hän laittoi almanakkaan joka päivälle aina ylös sen naisen nimen jonka kanssa nyt vaikka tiistaina oli. Hyvinhän kaikki sujuikin siihen asti. Kotiinsa ei Ville niitä naisia tuonnut vaan meni itse naisten kotiin, ja milloin minnekkin. Mutta kerran sattui käymään niin, että juuri tiistaipäivän nainen perui Villen kanssa olemiset. Villellä tuli kiire hankkia tämän naisen paikalle uusi nainen. Ja kyllä siihen uusi nainen tulikin aika äkkiä. Sitten ville tapasi entisen koulukaverin jolla oli juuri tullut ero entisestä poikakaverista. Ville ehdotti sitä samaa tiistaita ja samaa paikkaa kuin sille aikaisemmalle naisellekkin. Edellisen naisen nimeä hän ei muistanut laittaa allakkaan lainkaan ylös. Ville oli pidetty poika tyttöjen keskuudessa. Hän ei ryypännyt eikä tupakkia vedellyt. Ja juttuakin tuli alkuillat ja loppuilta hoidettiin ne iloisemmat asiat.

Sitten tuli se tiistai. Ville oli jo torinreunassa odottelemassa koulukaverinsa saapumista. Ja tulihan se koulukaveri jota Ville heti halaili iloisesti. Mutta tuli myöskin se toinen tyttö joka silmät suurina katsoi halaavaa Villeä. Tyttö tuli lähemmäksi ynseän näköisenä ja piikitteli tätä koulukaveria sanoillaan. Villellä oli kylmärinki takapuolessa kun hän muisti tämän toisenkin naisen. Lopulta naiset huomasivat, että eihän syy olekkaan meissä vaan Villessä. Sitten alkoivatkin kassit läiskähdellä pitkin Villen poskia. Eihän tästä niin kauheaa juttua olisi tullutkaan mutta kun paikalla oli työkavereita ja muitakin tuttuja vilkkaana toripäivänä. Piikittelyjä tämän tapauksen johdosta sai Ville kuunnella päivittäin. Se alkoi korpeamaan niin vietävästi, että hän lopetti naisten kanssa pelehtimiset siihen paikkaan.

Asia kismitti Villeä paljon, että hän muutti toiselle paikkakunnalle asumaan. Ja myöskin työpaikkaa vaihdettiin. Ennen se oli helppoa kun pystyi suoraan kävelemään uuteen työpaikkaan  niin johtaja kysyi heti, että pystytkö aloittamaan työt heti. Helppoa se oli ennen. Mutta niin katkeraksi Ville itsensä tunsi, että hän antoi naisten olla omassa rauhassa. Syyhän tietenkin oli Villen kun ei muistanut sen toisen nimeä sinne kalenteriin laittaa. Monet naiset koittivat lähestyä tätä hurmuria esimerkiksi ravintoloissa tai suvun juhlissa. Mutta ei Villelle tullut minkäänlaista haluakaan puuttua enään seurusteluihin.

Mutta toisaalta hän oli vapaa kulkemaan ja rahaakin tuntui oikein jäävän kun ei ollut naista ruokittavana. Nyt kuitenkin kun hän on eläkkeellä niin olisihan se kiva jos olisi joku nainen tuossa keinuun vauhtia antamassa. Ja nämä karvat, kuinkas minä saan ne korvasta nypittyä ja nenästäkin. Kyllä tähän asiaan pitäisi nyt saada muutos.

Viikonloppu oli tulossa ja Ville suunnitteli lähtevänsä hiukan parempaan ravintolaan käymään. Hän oli jo tottunut jonkin verran alkoholiakin nauttimaan. Sitä kun yksin asuu niin kivemmin sitä pystyy itsensä kanssa juttelemaan kun on vähän höpinässä. Lähtöpäivän aamuna hän koitti nyppiä kynsillä pidempiä karvoja nenästään. Mutta ei ne vaan kaikki lähteneet kuitenkaan. Pakko oli turvautua saksiin. Ei ollut kuin suuret sakset. Hirvittävältä tuntui työntää sakset nenäänsä ja varovasti painaa ettei vain iho jää väliin. Olipas se homma kuitenkin. Mutta jos se vaikka olisi viimeinen kerta itse tehtynä.

Ville puki vaatteet oikein viimeisen päälle päälleen. Ja sitten taksi portin pieleen. Nyt se on sitten menoa, olenkohan nyt sitten tarkkkaan harkinnut tämän tarkoituksen. Ettei vain tarvitse jälkeen päin katua. Ville nousi autosta ja suuntasi itsensä ravintolaan. Hänen oli tarkoitus oikein syödä jotain pientä mutta ensin otetaan jokin paukku pöytään. Paukkua juodessa hän seuraili naisia jotka nyt vaikka yksin istuisivat pöydässä. Eräs nainen sieltä löytyikin yksin istuen. Orkesteri kun oli juuri parahiksi alkanut soittelemaan, lähti Ville kävelemään tätä pöytää kohden jossa yksinäinen nainen istui.

Hän pokkasi naiselle ja pyyteli tanssimaan. Nainen lupautuikin hymyillen lähteä pyörähtelemään. Tanssin lomassa ei oikein paljonkaan pystynyt puhumaan eikä ainakaan karvojen nyppimisestä. Ehkä on pyydettävä ensin tätä naista istumaan hänen pöytäänsä. Ja kun soitto loppui niin Ville talutti naisensa omaan pöytään. Siitä se huvittelu sitten lähti liikkeelle. Syötiin pientä purtavaa ja sitten tilattiin juotavaa. Lystiä tuntui seurueella olevan. Molemmat kyselivät toistensa elämästä ja että kuinka he nyt täällä yksin ovat. Villen asiathan me tiedämmekin mutta olisi kiinnostavaa kuunnella tämän Kaijan selustatietoja hiukan. Kaijaksi hän oli itsensä esitellyt.

Kaijalla oli tullut ero, mies lähti nuoremman naisen perään. Lapsetkin olivat vihaisia isälleen koska mitään kummempaa riitaakaan ei heillä koskaan ollut. Sellainen sävel oli Kaijan soittopelissä. Ja mies on muuttanut pitemmälle, ettei heti kyllä täällä vastaan kävele.

Kaija tuntui Villestä oikein mukavalta naiselta. Hänen seurassaan tuntui viinaksiakin menevän hiukan liiankin kovaa tahtia vatsan uumeniin. Nyt oli pidäteltävä vähän vauhtia, ettei vain heti ensimmäisellä kerralla tule ero. Ei taida nämä vanhemmat naiset enään viinaa siedä, jos äijä on ottanut liikaa. Siksi hän ehdottelikin, että jos hypätään taksiin ja huristellaan meille. Laitetaan vaikka sauna lämpimään ja pulahdetaan altaaseen.

Ja niin tehtiinkin. Taksi ovelle ja matka Villen kotiin alkoi. Taksissa piti jo hiukan pusutella ja tuntui se Kaijakin olevan jo pienessä hönössä. Näin ainakin Ville ajatteli kun joku ylimääräinen käsi pyöriskeli pusuttelun lomassa Villen haarustassa. Ehkä muutamat vuodet ovat tuonneet jo kaipauksen tähän leikinpitoon.

Taksi pysähtyi Villen omakotitalon pihaan. Molemmat siirtyivät rappusiä ylös huoneeseen, Villen laittaessa edeltä valoja päälle. Kaija ihastui suureen keittiöön ja muutenkin täällä oli hirmuisen avaraa ja väljää. ”Kiitosta vaan, voisimme siirtyä vaikka tuonne alas istumaan. Siellä on saunat, baari, altaat ja telkat. Ruoka sieltä puuttuu. Sitä pitää käydä täällä syömässä”.

Nyt alkoikin sitten uusi elämä näiden kahden ihmisen elämässä. Sauna laitettiin lämpimään ja Kaija halusi päästä altaaseen. ”Meillä ei ole kyllä minkäänlaista naisten uimapukua kun mulla ei ole koskaan naista ollut täällä”. ”Ei kai tämän ikäiset nyt pukuja uidessa tarvitse, en ainakaan minä”. Ja niin tämä nainen oli heittänyt vaatteet pois päältään ja laskeutui rappusia myöten altaaseen. Ei Villekään voinut tietenkään vaatteet päällä katsella toisen uimista vaan poisti myöskin vaatteet pois ja sukelsi pinnan alla Kaijan perään ottaen varpaista kiinni. Kirkaisu kävi ja naurua päälle. Kaija ihasteli altaan päällä olevaa kattoa jossa aivankuin pienet tähdet olisivat loistaneet. Ville kertoilikin, että ”kaveri pyysi mut rakennusfirmaansa töihin. Taloija rakennettiin ja kaikennäköisiä remppoja. Mutta tuntui rahaa jäävän ja sitten otinkin lainaa ja ostin tämän vanhan talon. Välillä kun oli hiljaista niin sitten rakensimme tätä taloa kuntoon. Kaveri oli vielä sellainen, että hän osasi tehdä kaiken niin, että tästä muutkin nauttisi. Ei vain ollut muita jotka tästä olisivat nauttineet. Yksin on vähän kolkkoa täällä asua kun on tämä alakerran systeemi. Keittiö ja olkkari keskellä ja kolme makkaria yläkerrassa. Välillä oikein peloittaa olla täällä yksin. Vasta vanhempana tuli käytyä viinakaupassa, että sai otettua vähän ainetta, että pystyi itsensä kanssa juttelemaan”.

Sauna oli lämmennyt ja sitten siirryttiin sen lämpöisiin löylyihin. Suihkussa hangattiin toisten selät ja vähän käsi lipui muihinkin paikkoihin. Ja sitten taas uitiin ja taas saunottiin. Kello oli jo siirtänyt viisarinsa yli puolen yön ja noustiin saunasta keittiöön jossa tehtiin pienet lämpöiset leivät. Ja vielä olisi se nukkuminen. Ville hiukan jo pelkäsi kun ei tiennyt kuinka paljon hän saattaa kuorsata. Kun ei ollut ketään aikaisemmin joka siitä olisi huomauttanut. Pakko se riski vain on otettava, toivottavasti ei tämä seurustelu nyt siihen kaadu.

Sängyssä rohkaisi Ville kysymään, että onnistuisiko sulta nyppiä korvista karvat pois. Minä en kykene kun en osaa peilin kanssa toimia. Tottakai mä otat, mulla on pinsetitkin mukana. Hoidetaan homma aamulla. Tutkitaan samalla kaikki muutsin karvoitukset.

Niin vaivuttiin ihanaan uneen. No olihan siinä tietenkin ne määrätyt leikit, sehän on selvä. Mutta kuka nyt niistä viitsii kertoa. Ehkä se kuitenkin oli liiankin hätäistä mutta vielähän kerkiää harjoitella.

Nyt kun jo kaksi vuotta on kulunut, asuu Kaija vieläkin Villen luona. Heillä tuntuu menevän kaikki oikein hienosti. Kaijan lapset ovat käyneet jo Villen luona. Ja tietenkin myöskin lastenlapset. Ville on ollut oikein mielissään kun on saannut tähän taloon liikettä. Altaaseen on ostettu pieni kumivene jossa lapset voivat soudella.

Mukavaltahan tämä kaikki tuntuu, olisi vain pitänyt aikaisemmin katsoa naaman karvoitusta. Niin mielessään Ville ajatteli.



piki

”Hiljainen on kylätie” toinen osa

Kauppias Kämäläisen ja vieraana olleen Helmin saunomiset oli saatu päätökseen. Tai jos ei oteta sitä aikaa mikä meni pukuhuoneessa. Pukuhuoneen peräseinällä oli vanha sänky, mitä kauppias ei ollut tohtinut heittää pois. Toisaalta se olikin hyvä  juttu. Nyt pääsi sänky antamaan sitä toista mahdollisuutta nukkumisen lisäksi, miksi koko sänky oli rakennettu. Puinen sänky jos olisi osannut puhua olisi huutanut tuskissaa, ”jalat irtoaa, lopettakaa”.

Sänky kuitenkin kesti tämän suuren hyökkäyksen, ja päätteeksi piti käydä vielä ottamassa pienet pesut päälle. Mutta nyt oli kaikki valmista ja pariskunta lähti saunasta pihalle. Vaan eipä olisi pitänyt tulla yhdessä pelkät pyyhkeet ympärillä ulos. Pihaa kierteli eräs Kuisin-kylän asukas. Ei ehkä ollut ihan soveliasta, että he tulevat tämän miehen eteen pelkät pyyhkeet ympärillä. Ei nämä kylän ihmiset olleet tottuneet sellaiseen elämään, että ilman avioliittoa nyt yhdessä saunassa käytäisiin. Lopulta Korhosen Aarnen silmät tapasivat nämä saunasta palaavan pariskunnan. Aarnen silmät seisahtuivat katsomaan pariskuntaa hetkeksi. Mutta ei hän kerennyt siihen paljonkaan aikaa antamaan. Hänellä oli tärkeämpääkin sanottavaa. ”Onkos sulla sitä juomaa vielä jota kaupassa oli niissä koreissa”. ”Onhan sitä vielä, otatkos monta pulloa”. ”Anna nyt vaikka viisi pulloa vielä”. Kämäläinen laittoi pullot kassiin ja Aarne lähti kävelemään kotiinsa. Niin oli mies saannut pullonsa. Kauppias hymyili, ei tainnut Aarnekaan tietää mitä oli juonnut.

Saunakahvit keitettiin ja puettiin hiukan vaatteita päälle. Kahvia juodessa kertoiltiin maailman menosta, mutta puhuttiin hiukan myöskin heidän suhteesta. Kämäläinen kertoi, että ”Jos sinulla olisi aikaa joskus tulla minua auttamaan tänne kaupalle”. ”Harmittaa kun en ole aikaisemmin saannut suutani auki. Olisihan se ollut kivempaa nuorempana seurustella. Ja kun ei ole tuota perillistäkä joka kauppaa jatkais”. Ensiksi, sanoi Helmi. ”en minä ole mikään vanha. Vasta täytin neljäkymmentävuotta, vaikka ei sitä monikaan usko. Kun ei viitsi istua missään kauneussalongeissa josta helposti saisi naaman puolta nuoremmaksi. Toiseksi, eiköhän se perillinen saannut alkunsa juuri saunassa. Ja kolmanneksi, kyllähän minä sinua tulen auttamaan vaikka joka päivä. Kämäläisen silmät pullistuivat suuriksi, miten suuriksi ne nyt voivat tulla yli viisikymmentävuotiaan ja satakolmekymmen kiloisen silmät voivat tulla. ”Perillinen, hienoa, vieläköhän me keritään se opettamaan tänne tiskin taakse”. Varmasti keritään, ja jos ei keritä, niin sahataan tiskiä hiukan alemmaksi, huomautti Helmi leikillään.

Nyt tuli sellainen hetki, että kauppiaan ihmejuomaa piti maistella. Olihan tämä molempien ihmisten elämässä suuri hetki. Molemmat, niin Helmi ja Kämäläisen Urho olivat löytäneet toisensa vihdoin. Ja mikä parasta oli varmaankin pienikauppias saannut viimein alkunsa.

Jälleen näkyi pihalla liikkuvan vieras pää. Helmi oli vieraan ihmisen taas kävelevän kauppiaan takapihalla. Urhokin tuli ikkunasta katsomaan kuka siellä nyt sitten hiippailee. Sehän on Juurikkalan isäntä, pitää mennä katsomaan mitä hänellä on asiaa. Hetken päästä Urho palasi taas Helmin luo. Aikuisten limskaa siellä haettiin, ovat isot miehet huomanneet sen päähän menevän. Pitää joskus myydä takaoven kautta kun ei oikein tämä kaupanteko aina kannata. Mutta eiköhän se nyt helpota kun ei aukaista enään ovea.

Pariskunta siirtyi sohvalle istumaan. Otettiin mukava asento ja hiukan nojailtiin toisia. Kädet hiljaa silittelivät Helmin käsivarsia. Joku rakkaudenkin sana tai ainakin sinnepäin lennähti hämärää olohuoneeseen. Mutta pariskunnalla oli kuitenkin vakaa tarkoitus hakea niitä sanoja. Mutta kun kaikki tuntui niin oudolta. Ei tässä kylässä mistään rakkauudesta kukaan koskaan puhunut. Jos joku halusi naisen kumppanikseen, kysyttiin vain, että onnistuuko sulta sapuskan teko. Ja niin nuoret saivat toisensa. Urho kuitenkin yritti keksiä helliä sanoja. Kyllä hän jonkusen sanan tiesikin mutta niitä oli vaikea päästää suusta ulos.

Aikuisten limskat oli juotu ja haettiin toiset molemmille. Helmi lupasi vielä yhden juoda mutta sitten ei enää. Pitää kuulemma limskat jättää pois ettei pienikauppias opi aikuisten juomiin. Urholla alkoi taas tuntumaan erikoiselta. Hän ajatteli, että jos mä olin kannissä saunassa, sitten tuli krapula niin nyt taitaa tulla uusi känni. Ei näistä känneistä tiedä kun en koskaan ole juonut sellaisia aineita. Nyt tuntuivat posketkin kuivilta, ehkä pitää ottaa vain pienempiä hörppyjä, tuumaili Urho.

Nyt tuntui tulevan Urhon suusta ulos niitä rakkauuden sanoja. Rakas sanoja hän lykkäsi jokaiseen lauseeseen. Mutta ei Helmi ollut koskaan tälläistä kohtelua saannut sanojen muodossa. Hän pyysikin Urhon lopettamaan nuo erikoiset puheet. Ennemmin puhutaan siitä, että sinun pitää laihua. Ei kai se ole tarkoitus, että kaikki vanhenevat sapuskat pitää sinun syödä tiskistä. Nyt tehdään niin, että annetaan kyläläisille niitä halvemmalla hinnalla. Tulee enemmän myytävää kun saadaan vanhemmastakin tavarasta vielä jotain hintaa. Urhosta tämä kuulosti paremmalta asialta. Välillä hän oli iltaisin niin täyteen että oli oikein paha olla. Hän ajattelikin niin, että Helmi ottaisi kaupan omalle vastuulleen.

Nyt tuntui hyvältä kehitellä kauppaa eteenpäin. Kaupassa olisi tilaa laittaa se vaikka sellaiseksi liikkeeksi josta asiakkaat saisivat itse ottaa mitä tarvitsevat ja kaikki pois lähtiessään joutuisivat tulemaan kassan kautta. Eihän tällä kylällä asiakkaita ole paljonkaan mutta kannattaahan sitä yrittää. Nyt pitäisi vaan tehdä pieniä muutostöitä myymälässä. Tilaa jäisi varmasti vielä uusille tuotteillekkin. Ja kun kyläläiset innostuu aikuisten limskasta niin ostetaan sitä limskaa vähän enemmänkin.

Urhon silmissä alkoi palamaan valo. Helmi oli heittänyt nyt sellaisia asioita ilmoille, että nyt oli päästävä liikkeeseen nopeasti katsomaan kuinka kaikki asiat sinne järjestellään. Niinpä siirryttiinkin liikkeen puolelle ja lähdimme liikkeelle ovesta josta myymälään tullaan. Yhdessä suunniteltiin kaikille tuotteille omat paikat. Kaikki tuntui nyt niin selvältä. Ovi piti ensin saada kuntoon. Toisesta tullaan sisälle ja toisesta mennään ulos. Urholla oli jo vasara kädessä, että otetaan ovi pois seinältä. Älähän nyt vielä Urho. Pitäähän sulla olla toinen ovi vai pidetäänkö liike ovettomana. Ensin pitää ovi tilata ja kannattaako sun sitä tehdä itse. Urho pyyteli anteeksi kun oli jo niin onnessaan uudesta liikkeestä.

Kylän kolme poikaa suunnittelivat ja suunnittelivat, mistä oikein saisi rahaa. He halusivat päästä tältä kylältä pois kun täällä ei ole mitään tekemistä. Ei täällä ole edes tyttöjä. Kirkonkylästä saisi varmaan töitä mutta kun ei ole rahaa millä sinne päästäis. Autokin olis mutta kun ei ole bensaan rahaa. Pienellä kanisterilla sitä haetaan aina kaupalta. Joku pankki tai kauppa pitäisi ryöstää. Pankkiin ei näillä ruuvimeisseleillä taida päästä, mutta jonkun kaupan ovi varmasti kyllä aukeais. Kämäläisen kauppa tuli heille mieleen. Olisiko siellä kassassa mitään rahaa. Tupakkaa tietenkin joku aski hyllyllä olis, jotka voisi myydä.

Rahan tarve oli niin suuri, että päätettiin mennä katsomaan kauppaa tänäiltana hiukan tarkemmin. Pojat kurvasivat kaupan eteen mutta rappusilla istui tuo vanha keppiä käyttävä nainen. Piippu oli hänellä suussa ja hän tonki kassiaan. Pojat olivat jo varmoja, että tuo nainen on kaupan ryöstänyt. Mutta tähän he eivät voi jäädä kun tuo nainen siinä istuu. Niinpä lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin. Päätettiin, että yritetään huomenna uudelleen.

Seuraavana iltana mentiin taas katsomaan kaupan pihaan. Nainen istui taas rappusilla imien piippuaan. Pojat käänsivät autonsa ympäri ja ajoivat kotiin. Muori oli kuitenkin pannut merkille poikien kiinnostuksen kauppaan. Hän ei viitsinyt nyt enään illalla mennä koputtelemaan kauppiaan oveen. Ehkä se asian voi hoitaa huomennakin. Poikia sapetti koko muori. Jos ei se olisi ollut siinä niin kauppa olisi jo ryöstetty. Millä helkutillä me saamme muorin taklattua johonkin ojaan. Poikia sapetti kun varma ryöstöpaikka oli kiinni tuosta muorista. Eräälle pojalle annettiin jo tehtäväksi mennä seuraamaan, että mistä se muori oikein tulee kaupan rappusille istumaan.

Poika ajeli pyörällään pitkin teitä ja polkuja mutta muoria ei näkynyt missään. Kuitenkin hän päätti käydä vielä kaupallakin rappusia katsomassa. Ja siellähän se muori taas istui. Poika kurvasi pyöränsä kohti kotia kertomaan toisille muorista. Pojat olivat jo kuumana muorin päälle. Muori oli kuitenkin jo kauppiaalle käynyt päivällä ilmoittamassa poikien kiinnostuksen kauppaa kohtaan. Kämäläinen oli Helmin kanssa suunnitellut asiaa, miten me poikien ryöstöretken oikein estämme. Kaupassahan ei ollut ikkunoita vaan pelkkä ovi jossa oli pieni paksu ikkuna. Oven sisäpuolelle oli laitettu peltiämpäreitä ja peltisiä vauvan ammeita pinoon ja osa niistä oli laitettu niin, että pienellä tönäisyllä ne putoavat lattilla. Kämäläinen oli nostanut keinutuolin liikkeen puolelle ja hänen oli tarkoitus nukkua siinä. Siitä olisi kiva seurata, tuleeko kukaan tänne kauppaan. Muoria oli pyydetty, ettei hän tulisi enään rappusille istumaan. Tästä ilmoituksesta hän oli saannut hyllystä hiukan vanhan pullapitkon palkkioksi. Maksua ei kauppias tästä ottanut.

Sitten odotettiin seuraavaa iltaa. Hämärän tullessa Kämäläinen hinasi itsensä keinutuoliin. Vielä hän kääriytyi peiton sisälle ettei kylmä tule unta häiritsemään. Sitten vain odotellaan poikia

Kämäläinen kerkisi jo viimein nukahtamaan kun poikien auto parkkeerasi kaupan eteen. Pojat hiipivät hiljaa ovelle ja kaivoivat isompia ruuvimeisseleitä työntäen niitä oven huullokseen. Ovi antoikin helposti hiukan periksi ja ovi avautui. Pojat törmäsivät peltiämpäri kasaan joka rymisten kaatui lattialle. Kämäläinen nousi keinutuolista levittäen peittoaan ja asteli poikien luo jotka mahalleen makasivat kaupan lattialle. Pojat alkoivat huutamaan raivon vallassa kun kävelevä hahmo käveli puhuen  heitä kohti. Sekasortoisesti yrittivät pojat päästä ovesta pihalle mutta kaatuneet ja jaloissa pyörineet ämpärit estivät pakenemisen. Itkien pojat tuupertuivat tuulikaappiin ja odottivat suuresti peläten, kuka meidät oikein vie. Helmikin oli kuullut hirveän rytinän ja tuli vintti-asunnostaan alas ja laittaen valot kauppaan. Nyt koko totuus valkeni. Kaupan lattia oli täyteen kumollaan olevia peltisiä vauvan kylpyammeita ja peltiämpäreitä. Kauppias seisoi käärittynä peittoonsa oven luona. Kolme itkevää poikaa oli kääriytyneinä yhteen kaupan tuulikaapissa itkien pelokkaina.

”Mitäs täällä ollaan tekemässä”, sanoi Helmi isolla äänellä. Kyllähän hän tietenkin tiesi, etta kauppias on kyttäilemässä keinutuolissa. Ja senkin, että ansoja oli laitettu oven eteen. Ehkä sillä jämptillä sanomisella vain oli tarkoitus pelästyttää poikia vielä lisää. Mutta nyt piti saada pojat istumaan saman pöydän viereen ja kyselemään syitä kaupan ryöstämiseen. Kauppias ohjaili itkevät pojat kaupan takahuoneeseen. Ja sitten alkoi kyselyt, että mistäs moinen ryöstöretki sai alkunsa. Auton omistava poika koitti sanoa jotain mutta ääni tuli piipittäen ulos kuin pieneltä linnulta. Koitetaans nyt rauhoittua ja kertokaa mikä oli oikein tämän ryöstöretken syy. Toinen pojista sai kerrottua jo selvemmin, että heidän piti ryöstää kauppa, että saataisiin rahaa. Ei täältä kylältä muuten pois pääse. ”Vai että rahaa pitäisi saada”, puhautti kauppias. Eikös sitä työnteolla sitten rahaa saisi. Ei täällä ole töitä vakuuttivat pojat. Kauppias mietti hetken ja antoi sitten oman ehdotuksensa. ”Jos tulette minulle töihin kun kauppaa laitetaan uuteen uskoo. Olette auttamassa rakennustöissä. Jos tulette auttamaan tänne kaupalle, niin en tee poliisille tästä mitään ilmoitusta. Sopiiko tälläinen asia”. Pojat katsoivat toisiaan ja nyökyttivät kauppiaalle. Huomenna tulette sitten yhdeksältä.

Kaupan rakentelut lähtivät käyntiin ja pojat olivat innokkaina auttamassa kauppiasta. Muutama kylän isäntä löysi aikuisten limskat. Ja lääkäri totesi Helmin olevan pieniinpäin. Urho alkoi laihtumaan kun asiakkaat huomasivat vanhemmissa tuotteissa olevan hinnan alennuksen. Mutta oli näillä kaikilla tapauksilla jotain positiivistakin asiaa. Vanha käppyräselkäinen nainen aivan vain yllättäen huomasi poikien ryöstöaikeet kun kerran oli vain pysähtynyt huilaamaan kaupan rappusille. Hän halusi käydä muinakin iltoina istumassa rappusille ja samalla esti poikien ryöstöaikeet. Aikuistenlimskat saivat niissä kahdessa, perheen suut auki. Miehet koittivat saada asioita luistamaan perheiden kanssa sen aikuistenlimskan takia. Se oli tietenkin hyvä asia, kun ei kuitenkaan niissä perheissä tapeltu. Näissä perheissä huomattiin jo pientä iloisuutta. Ja kaupassa tapahtuvat muutokset kaikkineen, saivat ihmiset ostamaan enemmän kun saivat itse tavarat koreihin laittaa. Ja puheen pälinä täytti kaupan. Sen sai aikaan iloinen Helmi, mikä nyt syy olikin. Ja pojat, he eivät muuttaneet pois. He kävivät auttamassa perheitä ja saivat aina siitä vähän rahaa. Hyvän avun antoi siihenkin kauppias joka uskoi poikien auttavan.

Kiitos kun jaksoitte lukea



Pieniä juttuja löytyy osoitteesta www.pikivaantaa.suntuubi.com

piki

4

”Hiljainen on kylätie”

Hiljainen pieni Kuisin-kylä Pohjois-Karjalassa tavanmukaisesti nukkui jälleen työpäivän päätettyä. Eihän siellä päivälläkään mitään tapahtunut kun kyläläisiä oli vaivaiset 500 asukasta. Mutta kyllä päivisin tietenkin joku ihminen käveli hiekkatietä pitkin kauppaan. Tuo kauppa oli vielä itsepalvelukauppa, sinne eivät olleet isot valintaliikkeet vielä tietä löytäneet. Eikä tietenkään mikään ihme ollutkaan sillä ison valintaliikkeen rakentaminen maksoi kuitenkin miljoonia. Siinä olisi jo kauppa kerinnyt rapaantua ja kaatua pois maisemasta ennenkun edes puolet lainasta olisi maksettu. Nyt oli vain tyydyttävä pieneen itsepalvelukauppaan. Mikäs siinä, sillä kyllähän sieltä tietenkin kaikki tarpeellinen löytyi mitä nyt päivisissä askareissa tarvitsi.

Mitään muuta täällä ei sitten ollutkaan. Koulu oli naapurikylässä, niin kuin myös yksi pankki. Viinakauppa ja rautakauppa oli kirkonkyllässä jossa oli myös lähin poliisi ja pieni sairaala. Mutta eihän täällä Kuisin-kylällä mitään koskaan sattunut. Kuka nyt sattui kotonaan töitä tekemään niin sitä tehtiin rauhallisesti ja vain sellaisia töitä mitä kukakin osasi. Eihän sellaisissa töissä nyt kukaan loukkaannu kun rauhallisesti sitä tekee. Eihän täällä oikein muuta työtä tehty kuin maata vain viljeltiin. Ainoot olivat lehmät, jotka lääkäriä joskus tarvitsivat. Pieniä olivat tilat ja kivisiä. Aina kun lapset oppivat kävelemään, heidät ohjattiin pellolle kiviä kantamaan. Se oli ainut työ ja harrastus mitä lapsille löytyi. Olihan täällä kerran asumassa eräs putkimies. Hän innokkaana rakensi lähelle kauppaa tasaiselle maalle pienen rekkitangon. Yksin hän sen laittoi pystyyn, apua täältä oli turha odottaa. Hän kaivoi montut maahan joihin laitettiin patikat pystyyn. Yläpäähän hän porasi molempiin tolppiin reijät ja joutilas putkenpätkä työnnettiin reijistä läpi. Siinä se oli rekkitanko. Ei kukaan ollut siinä koskaan leukoja vetämässä. Mutta kaupassakävijät kyllä hetkeksi pysähtyivät tielle katsomaan tätä erikoista rakennelmaa. Mutta ei siitä kukaan sen paremmin koskaan puhunut. Siinä sen annettiin seistä kun ei tiedetty oikein kelle se on omistettu. Useampi vuosi oli kulunut kun eräs tyttö sattui käymään kaupassa hiivaa hakemassa äidilleen. Kaupasta tullessa meni tyttö rekin viereen ja halusi koskea toista tolppaa. Tolppa oli niin mätä, että se kaatui tytön kosketuksesta. Tyttö tietenkin pelästyi ja juoksi kovaa kotiinsa. Hän oli peloissaan eikä uskaltanut puhua asiasta mitään. Eikä puhunneet nekään ihmiset jotka kauppa-reissuillaan olivat asian todenneet. He pysähtyivät tielle ja katsoivat entistä rekkitankoa joka nyt oli kaatunut. Mutta ei se heitä kiinnostanut vaan kävelivät kauppaan tuolille istumaan ja odottamaan vuoroaan.

Kuisin-kylän ihmiset olivat hiljaisia. Ei heitä kiinnostanut ainakaan mitkään pienet asiat. Näin he olivat aina eläneet. Mutta oli kyllä kylällä eräs vanha nainen joka osasi puhua pälpättää toistenkin erestä. Nainen oli vanha, ettei sitä edes kukaan tiennyt. Eikä sitäkään, että mistä tämä nainen on tänne kylälle tullut. Naisella oli keppi ja hän käveli kuin suorakulma. Liina päässään hän oli aina liikkeellä. Käyrä piippu välillä pöllähti hänen suupielessään. Kaikkien ihmisten kanssa hän halusi puhua mutta eivät kyläläiset jäänneet hänen juttujaan kuuntelemaan. Vaan pidensivät askeleitaan ja kiiruhtivat matkaan joko kaupalle tai kotiinsa. Kukaan ei tiennyt mitä tämä käppyränainen keräsi. Monesti hän pysähtyi tiellä ja otti jonkun käteensä ja sujautti sen kassiinsa. Metsässä hän oli useasti ja peläytti olemuksellaan lapset koteihinsa. Jo se olemus kun hän käveli aivan kuin olisi selkä katkennut. Liina päässään josta pitkä valkoinen tukka roikkui liinan alta. Eikä tietenkään hänen kasvonsakaan olleet enään kovinkaan kauniit. Vanhuus oli tietenkin rypyillään somistanut vanhuksen kasvot. Mutta kolme pitkää syylää teki tämän naisen kasvoista pelokkaat, sitä lapset pelkäsivät.

Niin eli tämä hiljainen kylä. Kenenkään asioihin ei puututtu. Lapset muuttivat heti pois kun jostain vain saivat sen verran rahaa, että linja-auto heidät mukaansa otti. Mutta oli yhdelle pojalle rahaa jostain tullut, sillä hän oli kirkonkylän romuttamosta ostanut auton. Mikään ruusu se ei enään ollut mutta kulki kuitenkin. Oli kuulemma ainut auto joka edes kävi. Ovia oli maalattu pensselillä kahdella eri värillä, että sen auton kyllä tunsi pitemmänkin matkan päästä. Tällä pojalla oli kaksi saman ikäistä kaveria jotka aina olivat kolmistaan. He alkoivat olemaan kohta siinä iässä, että heidänkin oli aika jättää tämän kylän pölyt taakseen. Mutta heitä harmitti ainainen rahan puute. Siitä asiasta he päivät ja illat puhuivat ja hakivat rahan puutteeseen jotain selvitystä.

Keskiolut tuli tänä kuumana kesäpäivänä ensimmäistä kertaa markkinoille. Kauppias Kämäläinenkin oli varannut kauppaan oikein viisi korillista tätä ihmejuomaa. Ei hän uskonut, että kukaan sitä ostaisi mutta olihan sitten hänellä jotain juotavaa. Kuitenkin kauppias asetti korit yhteen pinoon kaupan lattialle. Ottaa siitä sitten pullon jos joku ottaa.

Kaupassakin oli verkkainen tahti. Yhtä asiakasta palveltiin aina kerralla. Ei ollut Kämäläiselle tullut ketään naista asumaan. Ei hän ollut kyllä keneltäkään kysynytkään, ajatteli, että jos joku on hänestä kiinnostunut niin kai hän osaa sitä sitten kysyä. Mutta nyt oli Kämäläinen jo toivonsa menettänyt sillä ikää oli jo tullut liian paljon. Kukas sitä nyt enään vanhaa miestä haluaa. Ei ollut perillisiäkään joka olisi jatkanut isänsä kauppiasperinteitä.

Yhtä asiakasta palveltiin aina kerralla tiskin takaa ja kun kaikki tarvittavat oli asiakas ottanut niin sitten mentiin vanhan kassakoneen viereen ja näpyteltiin ostokset koneeseen. Kone viisaudessaan sylkäisi lapun uumenistaan ulos ja siinä luki sitten rahamäärä jonka asiakan joutui ostoksistaan maksamaan. Jos sattui niin, että asiakkaalla ei ollut rahaa niin summa laitettiin vihkoon lepäämään. Ja kun tämä asiakas taas kävi kirkonkylän pankissa hakemassa rahaa niin kauppiaskin sai siitä sitten osan ja summan päälle vedettiin viiva vihkoon.

Kaupassa oli välillä oikein jonoakin. Seinustalle oli istutettu muutama tuoli johon odottavat asiakkaat istuivat vuoroaan odotellen. Hiljaista oli kaupassa vaikka vierekkäin tuolilla istuttiin kuin kirkossa. Ehkä asiakkaat pitivät kauppaa pyhänä, etteivät viitsineet pulinaa liiemmin pitää. Vuoroa vain odoteltiin vain hiljaa ettei oma vuoro livahda vain ohi. Mutta tänä aamuna miehiä ihmetytti limonaadi korit. Otti siitä joku isäntä pullon tai parikin ja sujauttin putelit kassiinsa. Tietenkin Kämäläinen ynnäsi pullot paperilapulleen.

Asiakkaat olivat loppuneet kun kello näytti jo viittä iltapäivällä. Ja kun oli perjantai laittoi kauppias oven lukkoon ja meni sytyttämään saunaan tulet. Kuuma päivä oli syönyt kauppiaasta kaikki mehut. Hänkin otti kaupan lattialla kököttävästä koripinosta pari pulloa takapihalle. Hän istahti kuistille ja nykäisi ensimmäisestä pullosta korkin pois. Suuressa janossaan hän upotti puolet pullosta lotkotellen suuhunsa. Päästi taivaallisen röyhtäisyn ja silmistä juoksi kyyneleet poskille. Nopeasti hän pyyhkäisi posket kuiviksi ettei kukaan vain satu näkemään. Mutta suureen janoon oli tämä juoma kyllä hyvää. Siksi hän kulautti loputkin pullostaan suuren miehen suureen suuhun. Ja taas tuli suuri röyhtäisy ja pisarat silmistä putoivat poskille. Kämmen kuivasi nopeasti kosteat posket. Kämäläinen huomasi olemuksessaan jotain erikoista. Hänellä alkoivat ajatukset pulpahtelemaan pintaan. Ensimmäiseksi tuli eräs Helmi mieleen. Helmi oli yksin asuva, aika pimpsakan näköinen nainen. Kämäläinen aukaisi toisen pullon ja otti taas pitkän kulauksen. Hiilihapot saivat röyhtäisyn aikaan ja oikea käsi kuivasi posket. Sitten käytiin lisäämässä saunaan puita. Saunasta tullessa päätti Kämäläinen soittaa Helmille. Siksi hän siirtyikin kaupan puolelle jossa oli musta puhelin kytkettynä seinään. Jotenkin häneltä oli arkuus nyt johonkin hävinyt. Oli hän muulloinkin yrittänyt soittaa mutta ei ollut vaan kyennyt. Helmi vastasi ja Kämäläinen ei osannut aukaista suutaan. Lopulta kun Helmi korotti ääntään ja huusi ”kukä siellä on”. Uskalsi Kämäläinen jo pienestä pakosta aukaista suunsa, ”Kauppias Kämäläinen täältä soittelee, ihan vain kävin soittelemaan ja kyselemään vointia”. Aikansa kun siinä muista asioista juteltiin niin päätti Kämäläinen jo lopuksi pyytää Helmiä maistelemaan uutta juomaa jota tänään oli tullut kaupalle, ja olisi täällä saunakin kohta lämmin. Ja lupasi se Helmi tullakin käymään kun ensin siistii tukkansa kuntoon. Voi jessus kun Kämäläinen oli onnessaan. Tätä hän on mielessään jo vuosia odotellut ja nyt se tapahtuu. Hän aukaisi vielä kolmannen putelin ja kiskaisi polvet jännityksestä täristen pullosta taas puolet suuhunsa röyhtäisyn pudottaen silmistä kyynelvanat poskille jotka kämmen hetkessä kuivasi. Näitä puteleita pitäisi viedä kylmään voisivat olla vielä parempia juoda. Ja jos Helmikin pitäisi kylmemmästä juomasta.

Kämäläinen lämmitteli saunaa ja välillä vetäisi tätä uutta juomaa suuhunsa että silmän valkuaiset pyörähtelivät. Kosteat posket taas kuivattiin suurella kämmenellä. Jotenkin alkoi kauppiaan kävelyt saamaan suuremmat tilat. Pieni polku ei tahtonut riittää saunalle mennessä, vaan oli otettava nurmikosta lisää tilaa. Kämäläisen heittäessä puita saunan pesään, hän ajatteli huonoa kuntoaan. Onko kuuma päivä tehnyt hänelle tepposensa. Ei kai auringonpistos ole häneen vain iskenyt. Ei kai nyt sentään kun olen sisällä ollut. Jälleen Kämäläinen siirtyi teranssille Helmiään odottelemaan. Nurmikon puolelta haettiin lisää tilaa kun polusta on näemmä tehty liian kapea.

Kauppiaan istuessa teranssin tuolilla alkoi pää keinahdella olkapäältä toiselle. Ja aina kun pää putosi olkapään päälle hätkähti kauppias. Häntä on alkanut nukuttamaan. Nyt pitää ottaa iloisempi ilme ettei Helmi karkaa heti kotiinsa. Nyt jätetään uusi juoma rauhaan ja juodaan vaan vettä. Kämäläisen ollessa sisällä juomassa raikasta vettä pitkästä lasista, alkoi pihalta kuulumaan naisen ääni. Siellä Helmi huuteli Kämäläistä. Kämäläinen hoiperteli ulos törmäillen huonekaluihin matkalla. ”Hei Helmi, kiva kun tulit”. Kauppias istua rytkähti tuolille, Helmin häntä pitkään katsoen.”Siellä olisi se sauna lämpimänä, menetkös sinä ensin”. Helmin katsoessa Kämälaistä, totesi hän, että ”enköhän me mennä yhdessä saunaan, ehkä tarviit saunomisessa apua”.

Niin siirryttiin yhdessä saunaan pyyhkeet olkapäillä. Saunan lauteilla oli Helmi ilmoittanut kauppiaalle, ”olet kännissä kauppias”. ”Minäkö kännissä, limonaadia minä olen vain juonnut. Niin sanoi kuskikin, että tämä on aikuisten limpsaa”. Helmi viskoi löylyä kiukaalle ja hakkasi vihdalla aikuisen limpsaa pois kauppiaan kehosta. Mutta sai kauppias sanottua muutaman tärkeän asian ennenkuin limsat oli kokonaan kehosta lähteneet. ”Voi kauppias sinua. Olenhan minä pitkään tätä jo odottanut. Tottahan minä sinusta pidän, oikein kovasti pidän”. Helmi levitti kätensä Kämäläisen ympärille ja halasi kovaa puristaen miestä. Kämäläisellä oli hyvä olla kun hän harjalla veteli saippuaa Helmin selkään. Kun Helmin selkä oli saannut puhtoisen pinnan tarttui hän harjan varteen ja alkoin miehen selkää harjaamaan ensin hennosti. Mutta kun mies vaati harjaan kovenpaa kosketusta alkoi Helmi painamaan harjaa miehen ihoa vasten oikein reippaalla otteella. Niin peseytyivät onnellinen mies ja nainen saunan lämpöisessä katveessa, ilman että kukaan muu ei olisi sitä nähnyt.



Voit lukea näitä kirjoituksia myös Blogilistalta. Klikkaan yläpyolella olevaa lätkää. Blogilistalla kirjoita hakukenttään  ”jatkokirjoituksia”.

JATKUU

 

piki

Äiti, auton kyljissä on huippunopeus.

Nyt kun ensimmäisiä eduskuntavaaliehdokkaiden kuvia alkaa näkymään jo katukuvassa. Kävelin itsekkin kaupungin vilinää seuraamaan. Ei minulla ollut mitään syytä kävelyyni, ei edes kaupassa tarvinnut käydä. Hain varmaankin vain mielen virkeyttä lisää itseeni ja jos vaikka löytyisi jonkinlaista jutuntynkää josta voisin kirjoitella

Jutuntynkää löysinkin kun menin suuren kauppakeskuksen sisälle pieneen kahvilaan. Olin saannut jo kahvikupin eteeni kun viereiseen pöytään asteli nuorehko äiti pienen pojan kanssa. Pojan ikä oli arviolta noin neljä vuotta. Äiti meni ostamaan tiskiltä itselleen kahvia ja lapselle tuli pieni jäätelö. Kiire oli lapsen saada jäätelötötterö käteensä että pääsi sitä kielellään hiukan lipaisemaan. Jäätelö oli kylmää joka sai pojan kehossa väristyksiä aikaan. Äiti pyysi, että pidä jäätelöä hiukan aikaa kädessäsi niin se lämpiää.

 

Poika istui jäätelö kädessään tuolilla ja katsoi äitiään. Sitten hän aukaisi suunsa ja keroi äidilleen ihastuttavalla käheällä äänellä. Aivan kuin hänellä olisi äänenmurros. Äiti, autoissa lukee jo huippunopeus. Vai niin, vastasi äiti. Siinä autossa oli huippunopeus maalattu sen auton kylkeen. Äiti katsoi poikaansa ja vastasi, että ei autojen kylkiin laiteta mitään huippunopeuksia. Laitetaanpas, isikin kertoi, että kaikissa autoissa on huippunopeus. On tietysti mutta ei niitä huippunopeuksia auton kylkiin laiteta. Miksei laiteta, kyllä isi nyt tietää. Nuolaiseppa nyt jäätelöä välillä ettei se ala valumaan.

 

 

Sitten äidillä välähti. He olivat kulkeneet erään auton ohi  jossa oli numero 268. Äiti halusi pojalleen kertoa mitä se numero tarkoitti. Kuules Ari, se numero 268 oli erään Irma Pahlmanin numero kun hän on eduskuntaehdokkaana. Ai, mitä se oikein tarkoittaa kysyi poika kivan käheällä äänellä. Äiti koitti vastata tuohon kysymykseen nopeasti koska ei politiikka ollut hänen vahvempia aiheita. Tämä täti Irma haluaa päästä eduskuntaan siksi jokaisella ehdokkaalla on oma numero ja Irmalla oli tuo 268. Mitä ne siellä eduskunnassa tekevät. No ne nyt vain päättävät meidän asioista. Poika nuolaisi jäätelöään. Ettekös te päätäkkään meidän asioista. Jos mä haluan karkkia niin keltä mä pyydän siihen rahaa, siltä tätiltäkö. No ei nyt sentään, kyllä sinä minulta tai isiltä sitä pyydät. Poika meni hiljaiseksi ja nuolaisi jäätelöään.

 

 

Äiti kehoitti pojan nuolemaan jäätelöään joka puolelta ettei se vain tiputa pasaroita vaatteille. Sitten tulikin pöytää kohden toinen nainen. Hei Lissu ja sinäkin olet kauppareissulla. Joo mä olen shoppailemassa ja kuluttamassa aikaani. No mitäs Hannu on oikein ostanut. En mä vielä ole ostanut mitään, pitää kuulemma kysyä lupa äidiltä. Äiti kertoi Lissulle, että kun me näimme pikkuauton jossa oli Irma Pahlmanin kuva ja numero niin Hannu luuli että se numero oli huippunopeus. Ai olette te nähneet Irman vaaliauton. Mä olen itse aivan haltioissani tuosta Irmasta. Häntä mä ainakin tulen äänestämään. Ai sulla on sitten jo ehdokas tiedossa. Mä en tiedä kuka olisi hyvä ehdokas, ja tulenko sitä äänestämäänkään ketään. Tottakai sinä äänestät, Hyvinkäältä pitäisi saada ainakin yksi edustaja eduskuntaan ja Irma on hyvä. Olen käynnyt kuuntelemassakin hänen puheitaan jotka paremminkin koskivat sairas-asioita. Hänelllä tuntui olevat asiat hallussa. Hannun nuollessa jäätelöä alkoi äitikin jo kiinnostumaan äänestämisestä. Niin onhan se tietenkin hyvä asia, että täältäkin olisi joku viemässä meidän asioita eteenpäin.

 

 

Kahvit oli juotu ja äiti Hannun kanssa sekä Lissu lähtivät kauppakeskuksesta ulos. Heti ovella he näkivät linja-auton huristelevan ohi. Kyljessä oli iso juliste jossa luki Jussi Kukkola ja takalasissa vielä Ari Mäkelän kuva. Äiti näytti Hannulle näitä kuvia. Omistaako nuo miehet ton linja-auton. Eivät he sitä omista, he ovat vaan saanneet luvan laittaa oman mainoksensa siihen autoon. Jaa, sanoi Hannu. Lissu jatkoi vielä äiti Leilalle kertomista. Mene nyt katsomaan Irman kotisivuja, sieltä löytyy asiaa ja hän pureutuu kyllä kaikkiin asioihin tarkasti ja ammattiosaamisella. Täytyypä sitten käydä lukemassa. Lissu kertoi vielä olleensa kaksi kertaa torilla jossa nämä Irman iloiset kannattajat tarjosivat pieniä muistoja. Jotenkin tuntui, että he tekevät tätä vaalityötä täysin sydämmin. Niin oli kiva pysähtyä hiukan pitemmäksi aikaa katselemaan ja kuuntelemaan heidän sanomaansa. No saitpas munkin nyt sitten käännytettyä, kertoi Hannun äiti.

 

Niin jatkoi Lissu matkaansa töihin ja Leila sekä Hannu jatkoivat kotiinsa. Niin oli mukavaa kuunnella korvat hiukan hörössä viereisen pöydän keskustelua. Kotiin tullessa kävin itsekkin katsomassa Irma Pahlmanin sivuja.

Niin on vaalityöt lähteneet käyntiin ehdokkaiden osalta varsin kovalla vauhdilla. Televisiossa puheenjohtajat taistelevat melko kiivaasti. Tuntuu välillä jo siltä, että he ovat keskenään suorastaan vihoissaan. Onhan syy tietenkin toimittajienkin, sille heidän kysymyksensä eivät välillä kovinkaan maireita ole. Ehkä heidän pitää saada puheenjohtajat kriittisiksi.

 

 

Nyt sitten jää nähtäväksi ketkä sinne eduskuntaan valitaan. Ja leikataanko vielä edelleenkin. Huhtikuussa sitten tiedämme enemmän kun vaalihuoneistojen ovet avataan.



piki

 

Puut pinoon

Aurinko lämmitti ja antoi viimeisille lumille siivet haihtua pois. Kevät teki vauhdilla tuloaan ja jo Aleksinkin oli hyvä aika päättää metsätyöt. Ja kun hän ei oikein ollut muutenkaan kiinnostunut olemaan metsässä kesällä. Niin paljon hän oli joutunut kärsimään metsän tuomista eläimistä. Metsässä hän kyllä viihtyi talvella kun sai vanhan hevosensa kanssa tehdä metsätöitä niin omassa metsässään kuin vielä vieraidenkin metsissä.001

Jos palataan ajassa taaksepäin aikaan jolloin eläimet ottivat Aleksiin oikein kunnolla otteen. Eräänä vuonna keväällä kun Aleksi oli jälleen lopettelemassa hakkuutöitä. Päätti hän vielä kaataa erään puun niin sitten ei tarvitse enään tänne kulmille enään tulla. Paikka oli aivan hänen metsän rajalla jonne oli lyöty oikein iso tolppa merkiksi. Siihen tolppaan yhtyi myöskin kolmen muun metsäomistajan metsän rajat. Paikka oli aika synkkä ja pimeäkin vaikka jo aurinko lämmitteli lumen pintaa. Siellä kasvoi suuria kuusia naapuritalojen metsissä. Se kohta metsistä oli jäännyt naapurienkin hoitoa vaille.

Aleksi otti sahan ja meni sen viimeisen kuusen luokse kaataaksen sen vielä nurin ja sitten saisi olla taas metsätyöt siinä. Hän käynnisti sahan ja antoi sille kierroksia työntäen sahansa puun tyveen. Ääni oli niin kova, ettei hän kuullut mitä ympärillä oikein tapahtui. Lopulta kuusi ryminällä kaatui nurin. Mutta Aleksi sammutti kuitenkin vielä sahansa, ajaten pistävänsä tupakiksi ennenkuin karsii rungon. Hän kun sammutti koneensa alkoi kuulumaan erikoista mörinää hänen takaa. Hän kääntyi ja huomasi karhun olevan aivan viiden metrin päässä. Hevonen oli jo karhua pelästynyt ja rimpuillut itsensä leppien väliin jääden reestään kiinni. Aleksi jähmettyi paikalleen kun karhu nousi takajaloilleen ja päästi suustaan kovan huudon. Nyt tiesi metsämies loppunsa tulleen. Karhu ei kuitenkaan heti hyökännyt uhriaan kohden. Ehkä katseli tulevaa ruokaansa, mistä ensimmäisen palasen ottaisi näin ensimmäiseksi suupalakseen talviunensä jälkeen.

Aleksin mailma oli pysähtynyt. Hän oli kauhusta kankeana paikallaan. Tuntui kun ei verikään enään hänen ropassaan virtaisi. Sitten teki karhu seuraavan siirtonsa. Se käänsi takapuolensa Aleksia kohden ja lähti kävelemään pois. Nyt uskalsi jo kylmä hikikin tulla Aleksin otsalle. Hän luuli, että nyt kaikki taisi kääntyä paremmaksi ja karhu jättää meidät rauhaan. Aleksi meni hevosen luo joka rimpuili lepikossa. Mutta karhupa kääntyikin takaisin. Nyt oli karhulla jo vauhtia. Kovaa juosten se juoksi hevosta kohden jonka takana oli Aleksi. Mylvien se pysähtyi ennen hevosta ja pysähtyi. Aleksi sai jostain voimia juosta moottorisahan luo. Hän tempaisi se käteensä, alkaen vetää sitä käyntiin. Toisella vedolla lähtikin saha käyntiin. Karhu alkoi perääntymään ja Aleksi lähti saha ojossa karhua kohden. Karhu ei tykännyt moottosahan äänestä vaan kääntyi ympäri ja lähti jolkotellen juoksemaan pois. Aleksi sammutti sahan ja jalat täristen hän istui hetkeksi huilaamaan.

Seuraavaksi hän irroitti hevosen lepikosta ja keräsi tavarat rekeen. Hän lähti pois ja jätti viimeisen tukin pätkimättä. Ajatteli tulla vaikka seuraavana päivänä sitten tekemään sen homman loppuun.

Mutta ei tehnyt isännällä mieli enään metsään mennä. Kyllä karhutapaus oli iskenyt Aleksin tajuntaan niin vahvasti. Hänen mielestään saa vaikka se viimeinen tukki mädäntyä metsässä. Aikaa kului taas seuraavaan talveen, niin Aleksi oli taas metsässään puita kaatamassa. Oli hänellä kyllä haulikko mukana, aivan vain varmuutta antamassa.

Se karhusta mutta sattui Aleksille muitakin tapauksia metsässä kesäiseen aikaan. Kerran kävi näet niin, että Aleksi oli mustikoita keräilemässä omassa metsässään. Hän olikin löytänyt hyvän mustikkapaikan ja veteli kömpölöin käsin mustikoita ämpäriinsä. Kyllähän se karhu oli tietenkin aina mielessä, että tuli aina välillä katseltua taakseen, ettei karhu vain pääse häntä enään yllättämään. Ja juuri kun hän oli katsonut taakseen ja kumartui taas poimimaan marjoja, lähti kyykäärme aivan hänen edestään luikertelemaan pois. Isäntä tietenkin hätkähti moista käärmettä. Nyt piti olla niidenkin takia tarkkana. Kesäinen aurinko lämmitti mäenrinnettä. Aleksin poimiessa hän näki jo kolme käärmettä aivan hänen lähellään edessä. Käärmeet nostivat sihiseviä päitään Aleksia kohden. Vanha mies hätkähti ja tuli araksi työntämään käsiään enään varpujen lähelle. Mutta kun mustikoita oli tällä alueella paljon niin ei oikein viitsinyt niitä sinne metsäänkään jättää. Hän koitti kepillä niitä häätää kauemmaksi mutta käärmeet olivat siitä asiasta toista mieltä. Ne alkoivat hyökkäilemään Aleksi kohden. ”Mikä perkele noihin eläimiin on oikein tullut”, hän sadatteli ihmeissään. ”Kohta perkele haen kotoolta paperit niin tiedätte kenen metsä tämä on”.

Vaan eivät käärmeet jättäneen isäntää rauhaan. Ne tulivat luikerlen aina Aleksin jalkojen lähelle ja sihisivät inhoittavasti. Lopulta oli marjastajan vain lähdettävä pois metsästä. Kyyt olivat vallaanneet hänen metsän. Aleksia harmitti kun marjoja jäi niin paljon metsään. Hän kuitenkin piti marjoista ja kokkasi itse piirakoita pitkin vuotta. Itse oli niitä vain tehtävä kun vaimo oli lähtenyt jo vuosia sitten toisen miehen matkaan. Yksinäinen oli mies, ei ollut tulleet mieleen enään kysellä ketään naista kumppaniksi. ”Mitä sitä nyt harmia enään itselleen ottaa”. Näin hän vastasi kyselijöille joita kuitenkin kiinnosti Aleksin elämä. Olishan siellä ollut tilaa naisenkin pyörähdellä. Mutta Aleksi oli päättänyt, ettei naisia enään hänen asuntoonsa tule.

Iltaisin hän kuitenkin ajatteli sitä entistä Aune vaimoaan. Jotenkin hän osasi rakastaa kyllä mukavasti. Ja hän oli lempeä ja rakastavainen. Aleksi viihtyi kyllä hänen kanssaan, ei tahtonut välillä lähteä edes ulkohommiin kun Aune niin kivasti hymyili isännälle. Mutta sitten tuli se meijerin mies ja vei Aunen mennessään. Katkeria oli Aleksille ne seuraavat päivät. Jopa hän muisteli niitä hirvikärpäsiäkin metsässä. Eivät tehneet niiden mönkimiset hiuksissa niin hyvää kuin Aunen kädet hänen hiuksissaan kun rakkauden pedillä oltiin. Hirvikärpäset ovat ajaneet Aleksin pois metsästä monesti. Ei ole kivaa kun kärpäset mönkivät päänahassa. Toista oli Aunen kädet hiuksissa. Sormet kuitenkin lähtivät hiuksista pois mutta kärpäriä piti kammalla haeskella.

Tuntui kun kaikki metsän eläimet vihasivat Aleksia hyttysiä myöden. Aune piti kyllä Aleksista mutta kun miehen jutut olivat sellaisia mistä eivät naiset oikein pitäneet. Aleksi alkoi kertomaan seksijuttujaan vaikka kylässä olisi ollut hiukan vieraampiakin ihmisiä. Vieraat naiset katsoivat Aleksia suurin silmin, kuitenkin hiukan kummissaankin, tarttuen miehiään salaa kädestä kiinni. Ehkä he pelkäsivät Aleksia noiden juttujen takia. Pelkäsivät jos vaikka Aleksi ottaisi vieraan naisen kädestä kiinni je veisi sänkykammariin, kauhuissaa siksi naiset olivat. Vaikka ei Aleksin jutut kovin härskejä olleet mutta ne olivat kuitenkin eräällä tavalla omaperäisiä. Ei sellaisista asioista täällä maalla puhuttu.

Eräskin juttu pulpahti Aleksi huulille kun vietettiin isännän 60 vuotisjuhlia hänen kodissaan. Juhlavieraita oli puvuissaan ja koreissa leningeissään tuolilla istuen päivänsankarin olohuoneessa. Aleksi avasi hiukan jännittynyttä ilmapiiriä omalla jutullaan. Ei hän viitsinyt alkaa säästä kertoilemaan kun kuitenkin kaikki ihmiset säätilanteen näkivät vaikka nyt ikkunasta jos siitä halusivat kertoa. Aleksi alkoi kertomaan juttua seuraavasti. ”Onkos kukaan ajatellut, että tuleeko miehen siemenneste paremmaksi kun sitä päästelee tiuhempaan vaikka nyt useamman kerran päivässä. Mitenkän tämän asian näkee ruustinna”. Ruustinna säpsähti ja laittoi suunsa ryöreäksi niinkuin kuminukella, puristaen miehensä kädestä kovaa kiinni. Muutama isäntä salaa hymyili peittäen kädellään suunsa ja päästäen yskäisyn samalla. Aleksi jatkoi, että ”tottakai se neste parempaa on kun sitä tiuhempaa laskee pois. Jos vaikka tullaan jostain reissusta kotiin ja janottaa kovasti, niin ei sitä viitsi ensimmäisestä lasista heti vettä juoda. Kyllä minä ainakin lasken hiukan ensin vettä altaaseen ja otan sitten vasta lasiin raikasta vettä. Sama asia se pätee siinä nesteasiassakin”. Hivenen aikaa kului ennenkuin ihmiset alkoivat vapaammin juttelemaan.

Mutta kun kahvia piti hakea pöydästä, ei kukaan uskaltanut yksin lähteä tarjottavia hakemaan jos vaikka Aleksi oli keittiössä. Pelkäsivät, että isäntä jotenkin naisia kopelois samalla kun heillä olisi kahvikuppi kädessä. Mitenkäs siitä nyt sitten estelis ettei vain kahvit kaatuisi. Ehkä tästä syystä se Aunekin hyppäsi meijerimiehen matkaan. Tietenkin häntä hävetti miehensä puheet. Kaksistaan ollessa ei hän noihin Aleksin puheisiin viitsinyt antaa mitään kommenttia. Hän oli niihin juttuihin jo kyllästynyt.

Mutta Aleksi vain toisti juttujaan. Vahvenpana kuin koskaan ennen. Ei hän kuitenkaan olisi halunut vaimoaan toiselle miehelle antaa. Mutta kun metsätöissä oli päivät niin ei oikein vahtiakkaan voinut. Ja minkäs sille mahtaa jos vaimo haluaa miestä vaihtaa. Aleksi oikein useamman viikon odottelikin Auneaan takaisin, mutta ei kuulunut Aunea toisen miehen kainalosta ovea koputtelemaan. Ja uskottavahan se oli kun tuli postista eropaperit valmiiksi täytettynä. Ei tarvinnut kun Aleksin laittaa nimi alle ja pistää postiin. Valmis kirjekuorikin oli mukana oikein merkin kanssa. Nyt hän oli yksin, täysin yksin.

Aleksin elämä kuitenkin muuttui hänen vanhetessaan. Eräs suuri muutos tapahtui kun hänen vanha kumppaninsa Riku-hevonen kuoli. Se oli suuri suru Aleksin sydämmessä. Vanha kaveri oli lähtenyt pilttuusta ansaitullu levolle. Ei ollut enään kaveria metsätöihin ja uutta hevostakaan ei hän enään halunnut. Oma kuntokin heikkeni vanhuuden myötä. Ei ollut enään sitä nuoren miehen riskuutta jolla tukkeja nostelisi rekeen. Niinpä hän päätti myydä metsän pois. Pellot olivat olleet naapurin isännällä vuokralla mutta nekin myytiin nyt samalla myöskin pois.

Kaupat kun oli tehty, oli Aleksilla nyt aikaa. Mihin tämän ajan nyt sitten tärväisi. Jotenkin tuntui loogiselta, että hänellä olisi joku nainen iltojen seurana. Mutta mistä sellaisen naisen sitten hankkisi. Ei niitä täällä maalla nyt ole tienvarsien koivuja nojailemassa, että ota minut. Kenenkään varattuja naisia ei tietenkään sovi mennä pyydystelemään, joku vapaa nainen sen olla piti. Kauppareissullaan kyläkaupassa hän omistajilta oikein kyselikin, että onko tällä kylällä yhtään vapaata naista. Eivät tienneet kaupan pitäjät sellaisia olevan. Kuulemma tuossa kaljakuppilassa niitä ehkä on. Vaikealta tuntui nyt yksinäisen miehen toiveet, hänen kävellessä kotiinsa kappakassinsa kanssa.

Kotiin tullessa pirahti puhelin. Puhelin taisikin olla kunnossa kun niin kauan on hiljaa ollut. Eräs kyläläinen sieltä soitteli ja arkaillen kyseli ”naistako olet vailla”. ”Naista nyt haluaisin istumaan tänne mun kanssa”. Soittajalla olikin nainen tiedossa. Mutta tämä näinen löytyy varmemmin kylän kuppilasta, siellä hän illat ainakin viettää. Aleksi kiitteli tiedosta ja lupasi mennä katsomaan sinne kuppilaan jos vaikka sen tummatukkaisen naisen löytäisi.

Jo illalla vedettiin hiukan paremman vaatteet päälle ja asteltiin siihen kaljakuppilaan. Koskaan ei isäntä ollut siellä käynyt eikä muutenkaan mitään vahvempaa juonnut. Mutta nyt ehkä pitää sitä kaljaa maistaa kun kaikki siitä pitävät. Aleksi vetäisi kuppilan olen auki ja asteli sisään hämärään luolaan. Parissa pöydässä istui ihmisiä ja toisessa pöydässä oli tummatukkainen nainen, Hän meni tiskille ja otti kaljatuopin. Sitten hän istahti pöytään niin, että näki tähän pöytään missä nainen istui. Kumman hyvältä se kalja tuntuikin, että piti hakea sitä lisää. Ja taas seurattiin sitä pöytää missä nainen istui. Mutta sitten Aleksille tuli äkkiä hirmuinen hätä. Hän nousi pöydästä ja lähti kävelemään veskiä kohden. Samaan aikaan se nainenkin lähti ja peräkkäin mentiin helpotuspaikkaa kohden. Tietenkin naisilla oli oma koppi, eivätkän he nyt voineet tulla samaan koppiin miesten kanssa. Muutaman sanan kerkisi Aleksi naiselle jo heittää tällä yhteisellä kävelymatkalla. Nainen tuntui kovin iloiselta ja ystävälliseltä ja lupasi tulla Aleksin kanssa istumaan samaan pöytään.

Ja niin tapahtuikin. Iloiseksi muuttui hetkessä näiden kahden kaljaa juovan olo. Ei uskonut Aleksi, että kun kaljaa juo häviää kaikki murheet. Naisetkin tulevat samaan pöytään istumaan ilman että heitä sinne oikein pyytääkään. Hiukan murheissaan oli isäntä. Olisi ollut tälläinen elämä paljon mukavempaa kuin karhun kanssa painiminen tai käärmeiden kanssa taisteliminen.

Illan päätteeksi Aleksi otti tämän uuden tyttöystävänsä käsikynkkään ja lähtivät kävelemään Aleksin kotiin. Siellä jatkui naisen käsien pyörittely Aleksin hiuksissa ja niin ihanalta taas kaikki tuntui. Sänky sai taas kaipaamaansa rytinää aikaan. Putkijalat taipuilivat uuden parin ryskyessä sängyllä. Sitä se nyt oli, uusi rakkaus oli puhjennut tähän hiljaiseen taloon. Hauskalta tuntui vanhan miehen viimeiset askeleet elon saralla.



piki

Jokin aika sitten kyselin, että voisi joku mullekkin lähettää viestejä. Vaikka jostain muustakin asiasta kun näistä kirjoituksista. Ei vaan yhtään viestiä tullut. Ehkä sitten itsekkin tyydyn vain kirjoittelemaan ja lukemaan toisten juttuja ilman, että ottaisin mitään yhteyttä toisten kirjoituksiin. Kiitos

Narinaa

Mikä meihin ihmisiin on oikein tullut. Onko meillä itsellä asiat niin hyvin, että huomaamme kanssaeläjissä kaikki virheet ja haluamme vielä niistä kirjoitella lehtien palstoissa nimimerkillä. Ei löydy kanttia kertoa omaa nimeä kun ollaan niin hyviä.

Itse kun asustelen Hyvinkään Paavolassa niin satuin paikallislehdessä huomaamaan erään kirjoituksen joka koski juuri Paavolalaisia linja-auto matkustajia. Laitan sen kirjoituksen alle luettavaksi. Mutta sitä ennen haluan kertoa vielä lisää näistä lehtien palstoilla olevista kirjoituksista.

 

linja-auto 1

Aamupostissa on eräs palsta johonka voivat lukijat kirjoittaan kännykällä tekstiviestejä. Etupäässä sieltä löytyy kaiken näköistä rutinaa. Mutta löytyy niistä kiitospyyntöjäkin. Monet ihmiset kiittävät kanssakävelijöitä jotka ovat auttaneen ihmisiä esim. liukkaalla tiellä kaatumisesta ja toimittaneet kaatuneen ihmisen jopa sairaalaan asti. Nämä autetut ihmiset tietenkin kiittävät näitä auttajia yleisesti koska ei tälläisissä tapauksissa kerkiä kyselemään kenenkään nimiä ja osoitteita. Mutta näitä kiitos- ilmoituksia tulee kuitenkin aika vähän. Ollaanko me ihmiset niin sisäänpäin lempeneviä, ettemme halua ketään ihmistä kiittää. Kuitenkin jokainen ihminen tarvitsee joskus apua. Olishan se hienoa kun joku mummo ei löydä suuresta kauppahallista vaikka nyt sinappia. Tietenkin hän kainosti käy kyselemässä hyllyä täyttävältä ihmiseltä, ”anteeksi, mistähän minä löytäisin sinappia”. Hyllyä täyttävä ihminen lähteen tätä mummua auttamaan ja lopulta sinappituubi sitten löytyykin. Tietenkin mummo kiittää tätä työnsä keskeyttänyttä ihmistä. Mutta miten hienolta se tuntuisi kun tämä mummo laittaisi vielä ilmaisen viestin lehden palstalle. ”Haluan lämpimät kiitokseni antaa sille nuorelle tytölle joka jätti omat työnsä kesken ja tuli minua auttamaan sinappituubin etsimisessä”. Jos olisin itse kaupassa töissä ja saisin seuraavana päivänä itse lukea lehdestä tälläisen kiitoksen, kyllä se vaan lämmittäisi sydäntä. Jopa leikkaisin tämän pienen ilmoituksen lehdestä pois ja laittaisin sen kehyksiin seinälle roikkumaan.

 

 

linja-auto 2

Mutta sitten tähän ilmoitukseen jonka sain lehdestä lukea. Hyvinkään rautatieasemalta lähtee paikkuribussit kuudesta eri laiturista. Itsekkin joskus kuljen paikkurilla keskustaan ja sieltä pois. Paavolaan lähtevältä pysäkiltä on yleensä kaikkein eniten lehteviä ihmisiä. Toiset laiturit ovat pitkiä ja kapeita kun taas Paavolan 6 laituri on lyhyt ja leveä katujen takia. En ole koskaan ajatellut kuinka monta oli pysäkillä kun itse sinne saavuin ja kuinka monta meni minun edellä bussiin ensin. Ei ole tullut mieleenikään kritisoida kanssamatkustajia siitä. Hyvä kun vain autoon mahdun.

008

 

Tälläisestä asiasta oli tällä kertaa tämän ihmisen huoli. Välillä tosiaan tällä pysäkillä odottaa linja-autoa parikymmentäkin ihmistä. Jonoon jos he kaikki menisivät niin silloin sulkeutuisi katu. Siksi tästä pysäkistä onkin tehty leveämpi kuin toisista pysäkeistä. Ja kun tämä ihminen oli tullut toisena matkustajana tälle pysäkille ja linja-auton tullessa hän pääsi vasta neljäntenä autoon, niin onhan se varsin kammottava juttu.

010

 

Tässä sitten kaksi vastausta tuolle ”Pääkirjoitukselle” samassa lehdessä.

Onhan se hyvä, että asioista otetaan kantaa. Mutta minusta kuitenkin pitäisi pysyä asialinjalla ja näyttää oman kantansa asiallisella tavalla. Ehkä kuitenkin itse haluaisin, että ihmiset muistaisivat antaa myös kiitosta. Pieni kiitos nyt vaikka lehden tekstari-palstalle, antaa varmasti kiitoksen saanneelle hyvän mielen. Nykyisessä kiireellisessä elämässä niitä kiitos-sanoja ei varmasti tule koskaan tarpeeksi. Ja kuinka lämpöisen olon ne antavat kohteen sydämmeen. Ja tunteen siitä, että on tehnyt jotain oikein ja saannut myös autettavalle hyvän olon



piki

Miehestä tulee alkoholisti.

ENSIN ALKUUN PIENI TIEDOITUS

Pyytelin edellisen kirjoituksen päätteeksi, että joku kirjoittaisi minullekkin vaikka näistä kirjoitetuista teksteistä tai ihan vaan muistakin asioista. Itse luen kaikkien tekstit jotka minulle kirjoittavat ja vastailenkin heidän teksteihin. Ehkä kaikki eivät tiedä kuinka mulle pääsee kirjoittamaan niin kerron kuinka se onnistuu. Kun kirjoitat osoitteen, keijovaantaa.omablogi.fi. Ja kun sivu aukeaa niin vasemmassa reunassa on punainen sydän, niin sitä klikkaamalla pääsee mulle kirjoittamaan.

Vai olisiko helpompaa kirjoittaa mun sähköpostiin, niin silloin ei ainakaan niitä pääse kukaan muu lukemaan. Sähköpostin osoite on, keijo.valske@gmail.com.

Sivuillani käy keskimäärin kaksisataa kävijää päivässä. Parhaimpina päivinä yli kahdeksansataa kävijää. Niistä on tietenkin ulkolaisia melkoinen määrä. Se että monet pitävät muo varmaan jo vanhana raakkina koska olen eläkkeellä. Vanha tietenkin olen mutta kyllä multa löytyy juttuja aivan nuorista vanhempaankin ihmiseen. Nuorien kanssa on myöskin kiva jutella, he ovat niin tärkeitä monissa asioissa ja ennen kaikkea he sanovat asiat kuinka he sen tajuavat. Yhteydenottoja kaipaava ?

Ja sitten seuraavaan juttuun.

Miten me miehet. Onko meissä jotain vialla vai mikä meissä oikein on.

Jos ensin paneudutaan naisiin. Ensiksi tietenkin täytyy todeta, että naisten mieli kulkeen paljon iloisimmissa merkeissä kun miesten. Miehillä on keinot ja konstin aika vähissä. Mutta jos aloitetaan, niin ei tarvitse lukijoiden miettiä ja arvailla, että onkohan tuon papparaisen ajatuksenluku pysähtynyt.

Jos lähdetään ensin vaikka lapsista liikkeelle. Sieltä se ero jo löytyy tyttöjen ja poikien suhteen. Tytöthän ovat paljon iloisempia kuin pojat. Tietenkin erojakin löytyy. Tytöt vanhetessaan hoitavat omia vauvojaa, siis nukkeja. Sieltä lähteen jo äidillisyys liikkeelle, tai hoivavietti, ihan kuinka vaan. Muutenkin tyttöjen leikit ovat monesti sellaista pienten asioiden tarkkaa tekemistä.

Pojilla vuorostaan riehuminen ja kaikkien muidenkin asioiden tekeminen tahtoo jäädä kesken kun hypätään jo seuraavaan aiheeseen tai leikkiin. Heillä monella on tarkeää kilpailla eri lajeissa ja näyttää toisille missä hän on hyvä. Toiset taas astuvat pelien mailmaan sähköisillä koneilla.

Siinä kun sitten vartutaan ja tullaan siihen ikään kun päästään koulusta pois. Tytöt jo alkavat keräämään pikkuhiljaa vauvan vaatteita kapioarkkuun kun pojat taas ostelevat mopoja ja autoja. Vieläkin kuljetaan aika tavanomaisissa asioissa. Mutta näin se suunnilleen menee.

Sitten kun astutaan siihen mailmaan, että mennään avioliittoon. Jokainen tähän liittoon pyrkivä on ehkä omista vanhemmistaan tai tutuista perheistä saannut jo tietää eroista ja erinäisistä tappeluista. Mutta eihän nämä nuoret tietenkään sellaisista asioista välitä. Ehkä he luulevat ettei heille niin voi tapahtua kun me rakastetaan toisiamme niin suunnattomasti. Syitä on monia mistä riidat syntyvät. Ja kun riitoja ei saada kokonaan selvitettyä voi uusi riita leimahtaa välillä jo aika pienestäkin asiasta.

Kun mennään sitten jo muutaman vuoden kestäneeseen avioliittoon. Sieltä niitä eroja naisten ja miesten erilaisuudesta syntyykin jo sitten pelkästä elämisestä. Tietenkin se eläminen on suuri asia mutta jos nyt kuitenkin paneudutaan vaan siihen kuinka perheessä menee.

Otetaan tässä nyt muutamia vertauksia. Vaikka nyt pukeutumisesta. Naiset kulkevat kirppareilla ja hakevat sieltä ”uusia” vaatteita. Kätevimmät naiset tekevät muutoksi juuri kirpparilta ostamiin vaatteisiin ja ne näyttävätkin kuin uudelta. Värejä voi löytyä puvusta useita.

Miehet kulkevat vanhoissa verkkareissaan tai virastoissa istuvat puvuissaan. Sama musta väri leimaa heidän verkkareitaan kuin pukujakin. Ei muuta väriä voi laittaa päälle. Ehkä suurin muutos väreissä tapahtuu kun mies vetää yöpuvun päälleen. Mutta sen nyt kuitenkin kestää kun yöllä on pimeää ja pidetäänhän peittoa kuitenkin päällä.

Pukeutumisestä vielä senverran, että naisethan ennen kulkivat hameissaan. Sitten alettiin vetämään jo pitkiä housuja jalkaa. Ja nyt kuljetaan jo ns. miesten puku päällä. Eipäs miehet kuitenkaan laita hametta päälle. Vaikka joku kiukuissaan lupaakin hankkia miehelle hamekankaan, mutta se on taas toinen juttu. Miehet vain kulkevat tummissa verkkareissaan tai tummissa puvuissaan ja ovat alakuloisia. Heillä ei ole minkäänlaista muutoksen haluakaan pukeutumisen suhteen. Ei he halua erottua muista miehistä. Naiset kuitenkin haluavat, he haluavat olla erilaisia kuin muut naiset.

Miehet elävät kovinkin yksitotista elämää. Muuttumisen mahdollisuudet ovat pieniä. Voihan tietenkin joskus vaihtaa erivärisen kravatin, mutta nyt niistäkin ollaan jo luovuttu. Vaihtamiset jäävät ainoastaan kengän, paidan tai nenäliinan väriin. Rintataskun liinaa ei tietenkään voi laittaa näkyviin, ehkä vasta jossain juhlissa senkin voisi laittaa.

Näin sitä eletään päivästä toiseen. Samoissa tai saman tapaisissa vaatteissa. Miehet alkavat nuutumaan, tulevat entistäkin hiljaisemmiksi. Heitä sisimmässään kiukuttaa naisten jatkuva pukujen vaihtaminen, heillä kun ei ole mitään kiinnostavaa elämässään enää. Ja kun vielä naiset koittavat saada miestään piristymään ja ostamaan uusi verkkari tai puku, niin ei sekään enään kiinnosta miehiä. Vaatteiden vaihtaminen uusiin jää aina vain kalsareiden ostamiseen.

Miehet koittivat päästä ahdingostaan hiukan esille kun he alkoivat juoruamaan. Juoruamistahan pidettiin ennen naisten asiana. Mutta nyt miehet alistuivat tähän, toisista ihmisistä ”selän” takana puhumiseen. Tietenkin jos vielä tämä juoruaminen koski jotain naista, jonka hän sitten kuuli jotain kautta, oli tämä juoruksi joutunut nainen suuttumuksessaan valmis ostamaan tälle juorun kertoneelle hamekankaan. Siksi ei miehet voi edes hametta päälle laittaa. Siinähän joutuisi he leimatuksi. Kaikkihan sen heti tajuaisi, että tuolle miehelle ei voi mitään salaisuuksi kertoa kun hän on juorukello, hamekkin päällä.

Mikä tulee siis miehille eteen tästä kaikesta. Sitä kun mies oikein kunnolla masentuu vaimonsa vaatteiden ostamisesta ja jos sattuu vielä mies masennuksissaan saamaan töissä nuhteita töiden tekemisestä, syvennys miehen täydelliseen lamaan on valmis. Hän huomaa jo itse, että tässä ei ole mitään ulospääsyä enää. Ei ole kuin yksi asia jossa hän luulee olevansa vielä hyvä. Mäyräpaketin juominen tai minkä hyvänsä viinapullon kumoaminen on ainut asia joka tähän sopii. Masennus aina samanlaisten vaatteiden pitämiseen on valmis. Naiset kun voivat pitää ns. naistenvaatteita ja jopa miesten pukuja. Näitä hameita tai vastaavia ei mies voi pitää. Miehestä tulee alkoholisti hänellä ei ole enään muuta ulospääsyä. Niin on saannut lähiö taas uuden alkolistin.

piki

 

 

Reppu täyteen

Ihmiset kulkevat nykypäivänä selkäreppu selässään. Eivät he tietenkään kaikki ole enään koululaisia, sillä he ovat nuoria ihmisiä. Mutta nyt puhutaankin vanhemmasta väestä. Onhan tietenkin reppu hyvä keksintö. Se vapauttaa kädet toisiin tehtäviin. Esimerkiksi nenän kaivamiseen tai puhuessaan voi käyttä helpommin käsiään kun ei tarvitse painavia käsiään nostella jos niissä roikkuu vaikka painava ruokakassi. Reppu on siis erittäin hieno keksintö.pieni reppuNaiset ja nuoret tytöt kulkevat pieni reppu selässään. Repussa on niitä pieniä asioita joita he eivät voi ilman edes hetkeäkään olla. Repussa kulkevat asiat ovat heille tärkeitä, ehkä vieläkin tärkeämpiä kuin toinen ihminen joka ei tietenkään reppuun mahtuisikaan. Monesti reppu on niin pieni, että sinne ei tahdo mahtua kuin puhelin ja ehkä side kun ei tiedä koska sitäkin tarvii. Tietenkin repusta löytyy vielä kasvoillekkin oma värit. Kaikki niin ihanasti repussa ovat sekaisin. Kun sieltä pitäisi jotain ottaa niin tietenkin se tavara löytyy repun pohjalta kun on aikansa ensin reppua myllännyt.

Ehkä naisten reppu kannattaisi pitää selässä täytenä kun taas varsan kohdalla olevaa reppua kannattaa harkiten täyttää.

Näin fiinisti tytöt ja naiset kävelevät pienten reppujensa kanssa. Ja jos sattuu mieli mennä kauppaan, pitää ottaa muovikassi ostamilleen tavaroille. Kun ei sinne reppuun mitään mahdu. Ja jos vielä enemmän kaupasta ostaa tavaraa, niin molempiin käsiin pitää saada kassi. Nyt sitten ei pystykkään enään nenää kaivelemaan kävellessään.

Sitten löytyy oikein isojakin reppuja. Rinkaksi niitä sanovat vaeltajat jotka kulkevat pitkiäkin matkoja luonnon helmassa

vaeltajaTuossa repussa onkin jo sitten tavaraa. Sieltä löytyy pieniä kattiloita ja jopa kahvipannu. Kuivia vaatteita ja ruokaa. Rinkan ulkopuolella roikkuu makuualusta ja jopa pieni telttakin. He muuttavat asuinsijaansa aina silloin kun ei kerrostaloasuminen oikein kiinnosta. Matkaa tehdään useasti pienissä ryhmissä tuttujen ihmisten kanssa. Nautitaan luonnossaolemisesta ja palaamisesta oikein vanhaan aikaan jossa puun takana pitää käydä suorittamassa ne asiat joita yleensä veskissä suoritetaan. Mutta nämä ihmiset nauttivat tälläisestä olotilasta. Ehkä he haluavat tälläistä olotilaa. Ehkä se monella tapaa on perempi vaikka nyt perheriitojenkin kannalta. Kun on montasataa kilometriä vaimon ja miehen väimatka niin ei sitä silloin oikein viitsi enään tapella. Paremminkin sitä vaimo voi haikaillen isäntäänsä odotella, että saisi tappelun taas pystyyn kotona.
Monia kymmeniä kilometrejä luonnossa kävellään. Joskus alkavat kengät hiertämään ja kävelystä voi tulla tuskaisaa. Mutta yleensä kokenut vaeltaja ei laita uusia kenkiä vaellusmatkalle jalkaansa. Kengät pitää ”ajaa ensin sisään”. Silloin kun kenkiä pidetään pienen aikaa kerralla jalassa niin ne mukautuvat paremmin niihin ”uusiin” jalkoihin, ja silloin ei hiertymiä tule. Mutta jos kuitenkin hiertymä sattuu tulemaan väsyneisiin jalkoihin, niin siihenkin löytyy kyllä apu. Yleensä rinkan pienessä taskussa on laastari tähän tarkoitukseen.

ruokaa

Ruokana syödään tietenkin Poronkäristystä kun kerran Lapissa ollaan. Ja ollaan niin Lappalaisia kuin vain voidaan olla kun ensimmäistä kertaa Lapissa ollaan.

Kamera tietenkin kuuluu myöskin rinkan tarpeisiin. Monesti vaeltajat tutkivat matkoillaan kasveja. Niistä pitää tietenkin ottaa myöskin kuva todistusaineeksi vaimolle. Ettei käy niinkuin minulle. Olimme lähtemässä katsomaan stadionille Ruotsi – Suomi yleisurheilikilpailuja työkaverin kanssa. Autoa kun siinä odottelimme, niin päätimme mennä juomaan yhden oluen kohdalla olevaan pieneen pubiin. Viihtyvää seuraa siellä tuntui olevan kun kerkisi auto jo lähtemään Helsinkiä kohden. Kävimme pyytämässä, että aukaiskaa televisio, että tiedämme kuka voittaa minkäkin matkan. On sitten helpompi vaimolle kertoa jos sattuisi kyselemään. No onneksi ei vaimo sellaisia kysellyt ja olisinko kaikkia voittajia tiennytkään kun tuli sitä kaljaa kiskottua aika tavalla.

iso reppu

Seuraavaksi on isojakin reppuja mulla mielessä. Kesäisin näitä näkee enemmän. On sellaisia ihmisiä, yleensä miehiä, jotka näitä enimmäkseen kantavat. Tämä onkin sitten hupaisempaa kerrottavaa. On näet niin, että kun siitä kaljan juonnista tulee kaikkein tärkein asia maailmassa niin silloin tahtoo mennä samalla asuntokin alta. On se sitten oma pieni sviitti tai vuokra-asunto. Vuokrat ovat aika kalliita ja sillä rahalla saisi olutpulloja jo suuren määrän juotavaksi. Niinpä näillä suuria reppuja kantavilla ei olekkaan asuntoa. Illaksi hakeudutaan sellaisten naisten tai miesten luo jolla asunto vielä on. On niin helppoa kaivaa repusta tikainen tyyny ja peitto itsensä suojaksi vaikka lattialle, missä nyt pieni tila löytyy.

Tuollainen reppu on aika arvaamaton kapistus. Sisältä vielä löytyy ainoastaan tarpeellista tavaraa. Kirves on hyvä väline jos kesällä haluaa laittaa nuotion palamaan kuivaan metsään. Mikäs siinä on joutilaan miehen istua kannon nokassa ja paistella vaikka makkaraa, ihanasti surisevien hyttysten ympäröimänä. Vaikka joku on kyllä sanonut, että ei hyttyset pistä jos olet oikein likainen ja haiset paskalle. Kirves on muutenkin hyvä kapistus päälle karkaavia hyökkääjiä vastaan. Joku olut pullokin voi repusta löytyä. Ja tietenkin tyhjiä pulloja joita on helppo reppuun kerätä. Tarpeeksi monta kun niitä on, saa jo yhden täyden pullon tilalle. Joitain vaatteitakin repusta löytyy, ei ehkä niin puhtaita mutta sen verran puhtaita että voi suihkun jälkeen laittaa ne vaikka jalkaaan. Joskus hakeudutaan naisen luo jolla on talo ja pesukone. Sinne voi likaiset housut pudottaa naisen hentoisten alusvaatteiden sekaan. Kuivuttuaan on taas hyvä ja raikas olo kun madot ovat lähteneet punteista pois.

Reppuja on eri kokoja ja kaikilla on oma tarkoitus. On sellaisiakin ihmisiä jotka eivät reppua laita selkäänsä. En tiedä ovatko he saanneet kouluajoista niin tarpeekseen. Mutta kädessä kyllä viitsitään kantaa viinakaupan kassia. Siellä yksi olematon pullo täyttää koko kassin pohjan. Kassissa on selvät merkin, mistä se on matkaan otettu. Senpä tähden paikkakunnan alkoholistit seuraavatkin tälläistä miestä hyvinkin tarkaan. Toivoen, että liukastuisi nyt tuo kassin kantaja niin napataan sulta kassi. Olispa näilläkin kantajilla reppu. Silloin jäisi kaikki perässä kävelijät pois, ainakin ne jotka tietoisesti kassin sisältöä haluavat omakseen. Perässäkävelijöitä tietenkin aina on. Yksi kun lähtee kävelemään johonkin suuntaan niin hetken päästä häntä seurataan jostain syystä. Se on tietenkin kaupungissa asuvien harmi.


piki

Olen kovasti odotellut jotan kannanottoja lukijoiltani. Vaikka se ei olisikaan näitä kirjoituksia koskevaa.

 

Koskas naiset oikein rupsahtaa

Sallisen Tyyne oli kaunis tyttö nuorena. Mutta ei hänkään voinut olla käyttämättä kaikennäköisiä rasvoja ja värejä kasvoissaan. Ja ei ne aineet jääneet pelkästään vain kasvoihin levittämiseen. Niitä käytettiin koko vartalolla aina varpaihin asti. Tyttö oli kaunis kuin enkeli mutta väriä kuitenkin piti saada, että tuo kauneus hiukan hävisikin runsaalla maalaamisella.

mopo

Tyyne oli jo 16 vuotias ja mopopojat yrittivät saada häntä nousemaan mopon tarakalle. Mutta ei kukaan siinä yrityksessä onnistunut. Tyyne katseli autoja koska siellä ei tukka menisi sekaisin ja olisi kivempi istua pehmeällä tuolilla kuin mopon rautaputkien päällä.

meikkaaminen

Tyynen vanhemmat Ritu ja Kauno miettivät myöskin tyttärensä kasvojen maalausta. Tytöllä oli enemmän purkkeja kuin isällään joka oli ammatiltaan maalari. Kun on vielä tyttö kaunis, miksi sitä pitää noita myrkkyjä oikein itseensä laittaa. Tyyne oli heidän ainut lapsi. Lasta he yrittivät saada monta vuotta ennenkuin viimein onnistui. Toista lasta he yrittivät myöskin saada aluilleen mutta ei näkynyt onnistuvan enään. Lääkärissä olivat molemmat käyneet ja lopulta oli tullut tieto jossa oli todettu, että Kaunon siemennesteessä ei löytynyt kovinkaan paljon sellaisia liikkuvia osia. Ei tuollaisella siemennesteellä lapsia saada, oli lääkärin kommentti. Mutta yksi lapsi kuitenkin tuli ja siihen se sitten tuntuikin jäävän.

Tyyne päivät ja illat odotteli paikallisen nakkikioskin rappusilla, että tulisi joku poika häntä pyytämään autonsa kyytiin. Siinä olisi sitten kiva moikkailla mopopojille. Mutta lopulta kurvasi eräs Arto Opelinsa nakkarin pihaan ja alkoi kyselemään tytöltä, että mihinkäs sinä olet menossa. En mä tiedä, kunhan vaan tässä odottelen ja istuskelen. No mitäs sinä sitten odottelet? Oikeastaan odottelen, että tulis joku poika ja ottaisi minut kyytiin. Voisin siellä autossa olla pitemmänkin aikaa ja vaikka useastikkin. Hyppää sit kyytiin niin käydään vähän ajelemassa. Arto oli kaksi vuotta vanhempi Tyyneä ja oli juuri saannut tämän auton ostettua itselleen. Tai iskä oli siihen antanut rahat kun sain käytyä autokoulun.

Tyyne oli onnensa kukkuloilla kun sai istua autossa poikakaverin vieressä. Pieni hämäryys jo laski kirkkaan päivän jälkeen ulkona. Auto ajettiin metsäiselle tielle erään korkean mäen päälle. Sieltä avautui näköala pitkälle jossa piipuista tuleva savu antoi merkit missä ihmisiä asui. Arto laittoi kätensä Tyynen kaulalle ja Tyyneä alkoi jännittämään. Se oli ensimmäinen kerta kun poika on häntä näin lähellä. Arto kertoi itsestään ja oli jo jonkin aikaa katsellut tyttöjä mutta ei ollut uskaltanut keneltäkään kysellä. Nytkin hän oli Tyynen nähnyt jo eilen istuvat nakkarin penkillä mutta ei uskaltanut tulla hänelle mitään kyselemään. Mutta vasta tänään hän uskalsi tulla, oliko syynä tämä auto, ehkä se antoi kuitenkin hänelle hiukan enemmän rohkeutta. Arto painautui jo lähelle Tyyneä ja huulet ottavaisina hän kumartui tyttöä kohden. Tyyne ei kääntänyt päätään vaan antoi Arton painaa huulensa hänen huuliaan vasten. Näin saivat molemmat ensimmäiset suutelot toisiltaan. Ja päätteeksi vielä halattiin ja puristeltiin toisiaan kunnolla.

Ilta kului ja auto seisoi vieläkin tämän mäen päällä. Ikkunat olivat menneet jo huuruun sisäpuolelta. Oli jo ehkä aika lähteä kotiin. Arto vielä kokeili toista pusua ja laittoi kätensä samalla tytön reisien päälle. Tyyne hätkähti ja löi polvensa nopeasti yhteen, samalla laittaen kätensä nopeasta haarustansa suojaksi. Suudellaan vaan mutta ei vielä tehdä mitään muuta. Kaksi kertaa olivat huulet kohdanneet toisensa. Tällä oli todistettu, että he ovat nyt pari. Auto käynnistettuun ja laitettiin hiukan lämpöä päälle, että ikkunat aukeisivat nopeammin. Ikkunoiden auettua lähdettiin ajelemaan Tyynen kotia kohden. Sinne päästyä tehtiin huomiseksi seuraavat treffit.
Nuoret tapasivat päivittäin ja heillä tuntui olevan kaksistaan hauskaa. Nyt kun kuukausi oli kulunut yritti Arto jo päästä tuttavallisempaa kanssakäymiseen. Aiemmin hän oli jo hakenut R-kioskista paketin kumisukkia aivan vain varoiksi jos sattuisi Tyyne päästämään jo oikein lähelle. Nyt oli seurustelua  kestänyt jo kuukauden päivät. Arto yritti jo iltamyöhäisellä jälleen kerran kysellä Tyyneltä lähempää tuttavuutta. Ensin suudeltiin ja hengitystä suurennettiin kun suutelu kesti jo pidempään. Samalla kättä siirrettiin hiljalleen Tyynen haarustaa kohden. Nyt ei tullut tytön käsi lainkaan eteen enään häiritsemään. Arto tiesi, että nyt oli tyttö suostuvainen ja ehdotteli heitä menemään auton takapenkille jossa olisi enemmän tilaa. Sinne siirryttiin ja jatkettiin suutelemista. Samalla revittiin vaatteita pois päältä, huulet tiukasti huulia vasten. Sitten oltiin jo melkein alasti ja Arto muisti kumisukat jotka olivat piilossa auton takakontissa. Alasti Arto juoksi niitä hakemaan ja hyttysiä oli hetkessä inisemässä hänen ihollaan. Hän huiski kädellää itseään ja palasi auton hyttiin salamavauhtia. Nyt alkoikin se oudompi vaihe kun piti kumisukkaa saada pikkukaverin päälle. Joku hyttynenkin pääsi livahtamaan sisälle ja niitä piti pyydystellä pimeässä autossa. Lopulta onnistui kumisukan pikkukaverin päälle laitto ja päästiin harrastamaan ensimmäistä kertaa yhdyntää.

Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Kauankaa ei ensimmäinen kerta kestänyt kun tuntui, että Arto oli päässyt huippuunsa. Tyyne vain tuntui jäävän hiukan vaille rakkauden hienoa tuntua. Kumisukka vedettiin päältä pois ja Arto viskasi sen kiireellä ikkunasta ulos. Siihen jäi tehtävänsä tehnyt kuminen vetelä putkilo oksalle roikkumaan kaiken kansan nähtäväksi. Vaatteen puettiin päälle ja oltiin onnellisia kumpikin. Mukavalta tämä tuntui ja sitä päätettiin jatkaa heti seuraavalla kerralla.

rakastelu autossa

Näin kuluivat päivät. Iltaisin Opelin takapenkki oli villiä rakkautta valloillaan. Asentoja vaihdettiin ja lopuksi heitettiin työnsä tehnyt kuminen vetelä kumi ikkunasta ulos koristamaan taas pientä kuusen alkua.

Ja kun aikaa oli kulunut, oli menty naimisiin. Lapsiakin oli syntynyt jo kaksi. Iltaista rakasteluakin kokeiltiin nelikymppisinä aina vain harvemmin. Joskus olisi Arto halunut pienessä viihdetilassaan mutta silloin se ei taas käynnyt Tyynelle. Joskun taas Tyyne hiukan liehitteli Arton vieressä mutta silloin ei taas hänelle käynyt. Aina vain harvemmaksi tuntuivat nämä kerrat jäävän.

Ja kun Tyyne täytti 50 vuotta samalla sairastuen astmaan. Silloin loppui seksielämä Tyynen ja Arton elämästä. Vaikka Arto ehdotteli aivan hiljaista vauhti mikä nyt melkein eläkeläiselle sopisi hyvin, ei sekään kelvannut. Heidän elämäänsä iski kylmyys. Arton oli vaikea käsittää yhteisiä hauskoja rakkaus-tapahtumia, jota he yhdessä olivat tehneet. Vaikka pelkästään olisivat olleet lähekkäin yhdessä sängyssä ja halanneet. Ei käynnyt sekään. Arto tunsi, että Tyyne on hänet hylännyt. Ei pusua, ei kättä voinnut laittaa edes vaimonsa olkapäälle eikä edes ottaa kädestä kiinni. Arto oli tuskastunut, kysyen jo vaimoltaan, pitääkö meidän erota. Vaimon silmiin tuli kyynel josta Arto ajatteli, että tämä oli ilmeisesti jo loukkaus vaimoaan kohtaan. Ero sai jäädä, oli vain oltava ilman seksiä.

vanhuus

Arto jäi eläkkeelle ja he asuivat vielä yhdessä. Monta kertaa tuli Arton mieleen seksi. Mikä olisi ollut hienompaa kun elämän vaikeina kohtina olisi voinut ottaa vaimonsa syleilyyn. Puristella vaimoaan tuntien, että heidän rakkaus olisi vielä vahvana ja voimissaan. Nyt piti lähteä kävelemään metsään, ja puristaa sinne säälin kyynel ja välillä piteämpikin itku. Vastoinkäymisiä kun sattui heidän ja lasten elämässä aika usein. Olisi ollut vain helpompi päästä niistä yli kun olisi saannut edes vaimoaan puristaen halata.

Joskus tuli mieleen, että häpeääkö vaimo omaa vartaloaan. Vanhuus tietenkin tuo ryppyjä ja nuoren tytön linjakkuus häviää. Arto vanhana miehenä ei tuollaista huomannut kun hän edelleenkin rakasti vaimoaan. Ikä tuo niin vaimoille kuin miehillekkin omat ryppynsä mutta se on vain kestettävä ja elettävä niiden kanssa. Onneksi kuitenkin tuntemukset rakkauden muodossa jatkuvat vaikka se jäikin suhteellisen varhaisessa vaiheessa häneltä kokematta.


piki

Laitan lukon

”MÄ EN ISTU TUOSSA TUOLISSA MISSÄ SINÄ OLET ISTUNUT”. Näin huusi yhdeksänvuotias Satu veljelleen. Ei voinut tyttö istua siinä tuolissa jossa kaksitoistavuotias Tapio oli juuri istunut.

tuoli

Jotenkin tästä tytöstä oli tullut aika lailla riidanhaluinen. Ja vanhemmat tälläisestä huudosta yleensä kurittivat poikaa. Eihän tyttö voinut muuten huutaa mutta hänelle oli taas Tapio jotain tehnyt. Näin kuluivat päivät, Satu huusi aina veljelleen ja yleensä se veli sai siitä jonkinlaista kurinpalautusta. Jos äiti sattui olemaan yksin kotona, tuli joko risusta tai pieni hiuksiin käynti samalla. Mutta jos isä tälläisen tytön huudon kuuli, irtosi vyö housuista kovinkin äkkiä.

risu

Jälleen oli tullut vyöstä Tapion takapuolelle. Poika itkien oli juossut kyhäämäänsä majaan itkemään. Maja sijaitsi puussa jonne piti köysitikkailla nousta. Tikkaat Tapio veti aina perässään ylös ettei vain sisko sinne tule silloin kun hän manailee itkiessään siskoaan. Nytkin hän itki oikein antaumuksella. Remmin iskut tuntuivat kipeältä hänen takapuolessaan. Tapio oli katkera, hän ei voinut sietää siskoaan. Joskus oli siskoakin toruttu jos vanhemmat vain sattuivat tilanteen näkemään. Mutta ei hän koskaa siitä saannut mitään ruumiillista kuritusta. Pienen huomautuksen vain vaikka oli kerrankin kaatanut maitolasinsa veljen vihkon päälle. Veli oli keittiön pöydän vieressä tehnyt ainekirjoitusta. Sisko tuli viereen katsomaan ja tönäisi lasinsa nurin veljen vihon päälle. Äiti ei tätä nähnyt kun laitteli juuri iltapalaa perheelleen tiskipöydän luona. Mutta ei Satu tästäkään saannut mitään kuritusta. Äiti tuli vain nopeasti kuivaamaan vihon ja jatkoi töitään uudelleen. Tapio juoksi omaan huoneeseen ja laittoi oven lukkoon. Nyt hän sai olla rauhassa ja tehdä läksyt loppuun ennenkuin koulukirjojen päälle kaadetaan mitään muuta ruokaa.

vyö

Näin kuluivat päivät ja Tapiokin vanheni. Vaikka hän oli päättänyt, ettei koskaan ala seurustelemaan tyttöjen kanssa. Hän oli saannut siskostaan liian huonoa esimerkkiä, jos sitten kaikki tytöt ovat samanlaisia. Mutta ei tainneet kaikki tytöt olla samanlaisia kiusanhenkiä kuin hänen siskonsa. Sillä eräänä päivänä Tapio käveli koulusta kotiin erään tytön kanssa. Satu tietenkin ajeli pyörällään ohi ja meni kertomaan kotiin, että veikalla on tyttöystävä. Tapion kotiin tullessa ei kukaan siitä mitään puhunut kuin vain hänen siskonsa. Satu kylvi puheissaan ivaa veljeään kohden. Ei Tapio niistä välittänyt vaan siirtyi huoneeseensa katsomaan pientä koulukuvaa tytöstään jonka tämä Terhi oli hänelle antanut. Tapio loikoili vuoteella ja hymyili onnellisesti katsellessaan valokuvaa. Tapio tunsi onnellisuuden virtaukset ihollan sekä sisällään. Ja ajatuksissaan hän mietti miten kiva ihminen voi tyttökin olla.

seurustelu

Jälleen kului aikaa eteenpäin. Koulu oli päättynyt ja Tapio suunnitteli, mihinkä hän pääsisi töihin. Terhi koitti häntä auttaa, josko isä veljelle pääsisit töihin. Veljellä on putkiliike ja tarvii hän aina joskus apua. Kun ei oikein mitään muutakaan löytynyt niin Tapio rohkaisi mielensä ja lähti kävelemään Terhin isän veljelle työtä hakemaan. Ja tulihan sieltä töitä. Tapio oli onnellinen tullessaan kotiin. Ensin hän kuitenkin päätti mennä Terhille ilmoittamaan tästä uudesta työstä.

Tapio oli onnessaan alkavasta työstä. Nyt hän voi tarjota Terhille jätskiä tai limua, se tuntui mahtavalta. Terhi oli vuoden Tapiota nuorempi, eli yksi vuosi vielä oli hänellä koulua. Tapion sisko Satu jäi nyt yksin, ei ollut ketään jota hän pääsisi kiusaamaan. Tapio oli illat Terhin kanssa ja ei Satulla oikein ollut tyttökavereitakaan koska hän käytti samanlaista systeemiä tytöille kuin veljelleenkin. Ei kukaan halunut olla sellaisen tytön kanssa kuin Satu.

Aika kulki kovaa vauhtia ja työnantaja koulutti Tapiota työn saloihin tarkasti. Hitsaamiset ja kaikki muukin työhön kuuluvat opittiin työn aikana. Kyllä työnantaja käytti Tapiota myöskin pienillä oppijaksoilla kursseilla, koska hänestä tuntui, että poika pitää tästä työstä. Eikä kovinkaan paljon vapaita töitä täällä ollut tarjolla.

hääpari 1

Kun armeija oli käyty ja palkkakin oli noussut jo aivan eri lukemille missä se oli ollut silloin kun Tapio oli harjoittelemaan mennyt. Nyt suunniteltiin jo häitä. Häät pidettäisiin paikkakunnan Työväentalossa jossa oli mahdollisuus käyttää myöskin keittiötä. Tapion äiti suunnitteli häät melko pitkälle. Hän halusi ensimmäiselle lapselleen saavan ikimuistoiset ja kauniit häät. Juhlakansaa oli kutsuttu suuret määrät paikalle todistamaan kahden nuoren onnellisuutta.

Toisaalta Tapiota ihmetytti äidin ja isän touhuaminen häiden onnistumisen parissa. Kun kuitenkin hän esikoisena lapsena ei aivan saannut kaikkea rakkautta. Ainakaan siskon syntymän jälkeen. Omasta mielestään tuntui siltä, että ei hän ollut oikein toivottu lapsi. Kaikki siskon huudot kaadettiin hänen päälleen, hän oli aina syyllinen. Tai sitten ovat vanhemmat huomanneet, että ei sisko ollutkaan aina oikeassa. Hän vain huudollaan sai asiat siltä näyttämään. Osasi vetää oikeasta narusta, oli sillä tavalla pirullinen.

Häät oli pidetty ja nuoripari oli asettunut asumaan pieneen valoisaan huoneistoon aivan Tapion työpaikan lähelle. Huoneisto oli valoisa ja siisti, yhdessä sitä oli kiva laittaa kuntoon. Ja kun Tapio sai tilin oli taas jotain pientä ostettavaa. Terhilläkin alkoi jo näkymään pientä turvotusta vatsan seudulla. Niinpä sitä illalla lähdettiin oikein katsomaan sängyn reunalle. Vatsaa silitettiin hiljaa ja kertoiltiin rakastavaisten juttuja lempeästi. Tapio kertoili hänen ja siskonsa väleistä lapsena ollessa. ”Silloin joskus koulun jälkeen kun sinut tapasin, muutin käsitykseni tytöistä. Eivät ne tytöt olekkaan kaikki sellaisia kuin mun siskoni on. Löytyy tytöistä myös lempeitä iloisia ihmisiä joilla ei ole tarkoituskaan kiusata muita ihmisiä. Mutta silloin päätin, että jos meille syntyy lapsi ja varsinkin tyttö. Häneen tulen asentamaan sellaisen hipaisunäppäimen, että pillit ja punaiset valot alkavat vilkkumaan jos joku poika häneen koskee sormellakin. Meidän tyttöä eivät ketkään laitapuolen kulkijat edes ajatuksissaan koske, etten minä siitä tiedä.
Aikaa taas kului ja lapsi syntyi. Kaunis tyttöhän sieltä tuli ensimmäisenä meidän hellittäväksi. Niin sitä yhdessä syötettiin ja vaihdettiin vaatteita. Ja kun lapsi pystyi jo itse liikkumaan lattialla antoi myös Tapio kaiken aikansa hänelle. Lattialla istuen ja loikoillen hän leikki pienen tytön kanssa. Tyttö oli iloinen ja aina naurussa suu. Kaikkia asioita tehtiin yhdessä, jopa leivottiinkin kolmistaan. Vaikkakin keittiössä oli aika paljon siivottavaa pienen tytön leipomisen jälkeen. Mutta siitä hän kaikki oppi. Hän oppi myöskin kodin merkityksen. Siinä oli turvallinen paikka johonka hän pystyi tulemaan ilman mitään pelkoa suojaan.

Tyttö kasvoi ja hänen kasvoillaan oli aina valoisa ilme. Hymyään hän ei koskaan poistanut kasvoiltaan. Se hymy tuli aivan luonnostaan ja helposti. Vanhemmat palvoivat häntä eivätkä päästäneet häntä kovinkaan helposti yksin ulos kävelemään. He kantoivat hänestä vastuuta, ehkä liiankin raskaasti. Mutta kuitenkin kaikki meni hyvin aina siihen asti kun hän tapasi pojan. Pojan piti tulla Tapion luokse kylään, että vanhemmat voivat kunnolla hyväksyä tämän pojan.

Kaikki olivatkin tyytyväisiä tähän poikaan. Hän tuntui olevan oikein kunnollinen poika joka ei halunut loukata tyttöään. Kun Terhin ja Tapion tyttö oli jo koulussa, taaksepäin ajatellen. Oli ihme tapahtunut kun Tapion sisko Satu tuli päivällä käymään kylään. Se oli ensimmäinen kerta kun Satu astui heidän kynnyksen yli. Jotenkin Satu oli vähän outo. Niinpä Tapio lähti kyselemäänkin siskon kuulumisia. Satu oikein hätääntyi ja otti Tapion kädestä kiinni, ”Annatko minulle anteeksi”. Mistähän minun pitäisi antaa oikein anteeksi kyseli Tapio siskoltaan. ”Kun minä huomasin, että pienellä huudolla vanhemmat antoivat sulle selkään vaikka et ollu tehnyt mitään. Mutta kun itse huomasin tämän asian niin aloin jokaisesta asiasta huutaa kun olit vain lähellä. Sitten tämä homma kasvoi ja kasvoi. Aloin käyttää samaa asiaa koulussakin. Mutta kun aikaa kului, huomasin, että mulla ei olekkaan yhtään kavereita koulussa eikä missään. Mun oli muutettava elämisen laatua, vaikka se olikin vaikeaa. En mä halua elää ilman kavereita ja ystäviä, siksi sinulta pyydänkin anteeksi”. Anteeksi annettiin ja kuulemma heidän vanhemmatkin tietävät tästä hänen jutustaan. Koulukavereita lähti vielä Satu tapaamaan ja pyytelemään anteeksi.

Ehkä Tapion sinnikkyys, vaikka se välillä tuntuikin vaikealta, oli ollut siskolle kantava voima.


piki

Nakkimakkara

”Miksei se enään maistu minulle tuo nakkimakkara”. Niin huusi paljon viinaa käyttävä mies. ”Perkele se kun oli niin hyvää ennen, sitä oikein odoteltiin ja odoteltiin ennen, nyt ei enään se maistu”. Sohkasen Nipa oli murtunut mies.

DSC_0002

Sohkasen Nipa oli eräänlainen väliinputooja. Oliko hän liian hyvä ihminen. Ehkä oli, tai sitten ei. Mutta kun vaimo lähti niin hän jäi aivan yksin. Ei ollut kavereita aivan lähellä. Seuraavaan asuntoon oli matkaa ainakin 20 kilometriä. Ei silloin kaverit olleet kovinkaan lähellä. Eihän kukaan olisi näin kauas halunnut muuttaa ja vielä sellaisen taipaleen päähän, että ketään ei missään näkynyt. Joku moottorikelkkailija joskus huristeli Nipan mökin läheltä jatkaen taas matkaa tunturiin.

moottorikelkka

Jos mennään taaksepäin ajassa kun vielä vaimokin siinä samassa asunnossa palveli miestään. Jostain heille tuli sellainen hirveä halu päästä pois siitä tutusta ympäristöstään missä olivat ikänsä asuneet. Kaksi lastakin olivat tehneet ja jotenkin rakkaus kuitenkin piti lämpöisessä otteessaan tätä perhettä. Mutta kun tuli se lama. Markkaa killutettiin jos minkälaisissa killuttimessa mutta se lama vaan iski liiankin kovasti tähän perheeseen. Ensin saivat lopputilit lapset. Olivat kuitenkin eri työnantajilla mutta kun olivat viimeksi tulleita saivat lähteä. ”Kyllä me Teistä huolta kannamme, tulkaa asumaan tänne”. Sitten alkoivat tunteetkin kiristymään kun asunnossa oli liian monta ihmistä asumassa. Vanhemmat kinastelivat jatkuvasti toisilleen. Nipalla teki mieli välillä käydä vaimonsa Riitan vällyjen alla tutkimusmatkalla, mutta eipä Riitta antanutkaan vällyjä nostella. Oli kuulemma lapset viereisessä huoneessa, kuulevat kaiken rytinän. Rakkaus kun on joskus rytinääkin kun oikein kivaa on.

rakkautta

Sitten tuli sellainen aika, että alkoivat hermot reistailemaan. Vaimosta tuli kylmä miestään kohtaan. Lapset söivät ja söivät ja aina piti olla rahaa antamassa heille. Työt loppuivat myöskin vanhemmilta. Nyt tuli eteen sellainen vaihe, että isäntä Nipa ehdotti muuttoa pois täältä vanhasta paikasta. Vaikka pohjoiseen, vaikka Lappiin saakka. Vaimo hiukan empien oli samoilla ajatuksilla liikkeellä. Mutta lapsethan ajatukseen tietenkin laittoivat haisevan vastalauseen. ”Mehän ei mihinkään autiotupaan muuteta poroja katselemaan”. Mutta kun vanhemmat olivat sen päätöksen kerran tehneet niin he myöskin pysyivät päätöksessään.

poro lapissa

Lapset kun täysi-ikäisiä olivat jäivät vanhempien asuntoon asumaan. Nyt saivat sitten tulla toimeen keskenään. Vanhemmat löivät pientä tarpeellista mukaansa ja nousivat junaan. Matka pohjoiseen alkoi. Ehkä he eivät olisi niin pitkälle haluneet mutta kun hermot tyystin paloivat. Toisena syynä oli molempien vanhempien kädentaidot. Sitä taitoa he eivät pystyneet edellisessä asunnossa mitenkään käyttämään. Vaimo osasi ja halusi tehdä kaikkea sitä mitä vain voi kankaista tai langoista tehdä. Nipa osasi puusta tehdä koristeesineitä vaikka pelkällä puukolla.junaRiitta ja Nipa päätyivät loppujen lopuksi Lappiin. Asuntoa ei tietenkään heti löytynyt, että piti asustaa yksi yö ensin matkustajakodissa. Sieltä he saivat tarvitsemaansa tieto, keneltä voisi asuntoa kysellä. Soitettiin sieltä matkustakodista asianomaiselle miehelle ja hän  lupasi oikein tulla heidät sieltä hakemaankin.

mökkinrähjä

Lopulta päädyttiin mökin pihaan. Ei asunto missään erikoisessa kunnossa ollut mutta sitä sai itse korjailla aivan mielensä mukaiseksi. Siihen sitä sitten pari matkalaukkua kannettiin sisään. Oli hiljaista ja mökissä oli kylmä. Joku huonekalukin löytyi. Kovinkin rempallaan oleva sänky. Keittiön pöytä, josta puuttui yksi jalka ja kaksi huojuvaa tuolia. Sähköä ei tullut tähän kämppään lainkaan. Puhelin piti käydä lataamassa kaupalla kahdenkymmenen kilometrin päässä. Nyt saivat ainakin olla Riitta ja Nipa aivan rauhassa.

Ensimmäiseksi piti viedä kaikki tavarat ulos ja siivota kämppä perin pohjin. Nipa löysi vanhan luudanvarren jolla hän antoi patjalle tuntuvia iskuja. Vahva pöpypilvi nousi patjan sisuksista jokaisella lyönnillä. Ja kun se oli tehty, päätti hän kurkistaa ulkorakennukseen, olisiko siellä puita. Ja olihan siellä muutama puu, että saatiin ainakin kämppään hiukan lämpöä.

Kovin vaikeasti tuntui kaikki lähtevän liikkeelle. Kun sähkö puuttui, olivat nämä ihmiset yksinään tässä maailmassa. Ei päässyt soittelemaan edes lapsilleen. Ensiksi pitäisi päästä sinne kaupalle, jos sieltä saisi jonkinlaista apua. Se oli selvää, että Nipa sinne joutuisi yksin lähtemään. Ei Riitta ollut sellainen ihminen, että hän noin pitkää matkaa jaksaisi kävellä. Ja niin Nipa sonnustautui matkaa varten heti aamusta. Hän otti matkakaveriksi sen vanhan luudanvarren johonka oli tutustunut edellispäivänä kun piti saada patjasta sankat pölyt pois. Ja olihan se jotenkin turvana jos sattuisi sudet hänen päälleen hyppimään matkalla.

ruokaa

Niin lähti Nipa matkaan. Mutta sitä ennen he halailivat toisiaan mökin rappusilla oikein lämpöisesti. Mielikuvat syöksähtivät Nipan mielee, jokohan sitä tänään pääsisi oikein sängyssä rakastelemaan. Mutta nyt oli Nipan lähdettävä kävelemään kohti kauppaa että kerkiää vielä tämän päivän aikana takaisin. Mielikuvat rakastelustakin hävisivät kokonaan jo tunnin kävelyn jälkeen. Pakko oli välillä istua ja huilattava. Mukana ei ollut kuin vettä jota Nipa käytti harkitusti.

Myöhään iltapäivällä Nipa pääsi kaupalle. Hän oli aivan puhki. Ei ollut tehnyt mitään koskaan kuntonsa eteen. Kaupassa oli pieni teranssi jossa Lapin vanhat äijät sätkät suussaan kittasivat kaljaa. Kyllä siinä oli äijillä katsomista kun tämä valkoinen etelänmies hoiperteli kaupan ovesta sisään. Lapin äijät kokoontuivat Nipan ympärille kyselemään miehen kuntoa ja mitä etelänmies oikein täällä tekee. Vaan ei jaksanut Nipa vastailla miehille. Ennenkuin eräs äijistä sanoi kauppiaalle, että annas sille kalja, nääntyneen näköinen on tämä mies. Nipa sai pullon käteensä ja veti siitä puolikkaan pullon kulauksen. Hetken päästä alkoivat Nipan luomet nousemaan jo ylös ja hänessä alkoi taas näkymään elämisen merkkejä.

vaeltajaNiin alkoi Nipa kertoilemaan koko asiaansa miksi hän on tänne oikein tullut. ”Eihän siinä asunnossa voi elää jos sinulla ei ole mitään kulkupeliä. Vähällähän täällä ihminen pärjää mutta tuskaiseksi elämä muuttuu jos joutuu jatkuvasti tänne kaupalle kävelemään ja kantamaan painavia kasseja kotiinsa. Nyt tuntui, että jokaisella oli pientä auttamisenhalua. Kauppias lupasi antaa mönkijän lainaksi, että Nipa saa vietyä kauppatavarat kotiinsa. Eräältä äijältä löytyi pieni akrikaatti, että saa ainakin puhelimeen virtaa ja pienen sähkölevynkin se kuumentaa. Äijiltä löytyi paljon auttamisen tahtoa. Eräällä äijällä oli pieni mönkijä jonka hän lupasi lahjoittaa Nipalle. Siinä oli vain pieni vika jonka hän ensin korjaa.

mönkijäKauppiaan mönkijään laitettiin vielä peräkärry perään. Kauppias lahjoitteli pientä astiaa mukaan, että saa ainakin pienen keiton tehtyä ja syötyä. Bensakannu täyteen polttoainetta, ruokaa ja muuta pientä tavaraa. Elämä tuntui Nipalla olevan taas aika kohdillaan kun hän lähti ajelemaan kohti kämppäänsä. Matkalla hän jo taas ajatteli yhdessä Riitan kanssa yhteistä rakkaustehtävää joka taas Nipan mieleen tunkeutui. Matkakin tuntui oikein lentävän kun mieli oli iloinen.

Viimein Nipa saapui mökin pihaan. Mutta ei näkynyt Riitta tulevan edes ovelle vastaan. Nipa meni ensin Riitalle ilmoittamaan että tulisi kantamaan näitä tavaroita sisälle. Mutta ei näkynyt Riittaa sisällä, eikä missään talon lähettyvillä. Mönkijän jäljet näkyivät pihan hiekalla. Olisiko joku tullut mökille ja Riitta oli lähtenyt jotain hakemaan. No ehkä hän sieltä kohta tulee. Nipa kanteli tavaroita sisälle ja järjesteli paikkoja kuntoon, että sänky kestäisi iltaisen rakkaustapahtuman. Mutta ilta vaan pimeni eikä vaimoa kuulunut tulevan kotiin. Nipan mieltä painoi alakuloisuus kun kaikki asiat olivat nyt jotenkin kohdillaan mutta toinen puoli sängystä on tyhjä.

revontulet

Ei tullut Riitta kotiin seuraavanakaan päivänä, eikä sitä seuraavana. Ei koko viikkoon, ei kuukauteen. Nyt oli Nipa jo menettänyt toivonsa, että Riitta sieltä vielä takaisin tulisi. Oli vain jatkettava omaa elämää ja työtä, että jostain saisi rahaa. Hän käveli luonnossa ja löysi sieltä aina pudonneita kelomännyn oksia. Niitä hän katseli tuvan lattialla eri asennoissa ja aina välillä välähti taas uusi tekele mieleen. Sitten alettiin sitä rakentelemaan kuntoon. Nipalla oli tiedossa eräs inminen joka osteli Nipan tekemät koristeet. Olivat kuulemma menneet hyvin kaupaksi kun ovat hiukan erilaisia kuin muiden koristeet. Töitä riitti Nipalla ja mökkiä hän aina paranteli sekä huonekalujakin rakenteli itse kotiinsa. Nipa oli saannut kylän piirissä vahvan ja hyvän kaverisuhteen. Hän oli maksanut akrikaatin ja pienen mönkijän, nyt nekin olivat omia. Samoin kauppiaalle astiat ja ne sapuskat joita hän antoi ensimmäisellä kerralla.

Nipa rakensi pihalle työtilaa. Lupa oli omistajalta saatu ja nyt hän voisi rakentaa vaikka huonekaluja. Niidenkin tekemistä olivat monet kyselleet mutta ennen ei oikein paikkaa ollut niitä tehdä. Vanhat eläkeäijät tulivat aina auttelemaan Nipaa kun tiesivät, että oluttakin oli aina tarjolla. Nipalta monesti kyseltiin eri asioista Nipan kantaa asiasta. Hän ulkopuolisena osasi antaa oman käsityksen asiasta, niin äijällä oli helpompi tehdä niiden pohjalta omat päätökset. Nipa oli nyt kylällä oikein pop. Nipasta puhuttiin melkeinpä aina, oltiinpa sitten kotona tai lorottelemassa pisualtaaseen paikkakunnan kaljapaikassa.

ruskaAikaa kului ja talvea odoteltiin. Työtila oli saatu kuntoon ja Nipa rakenteli huonekaluja asiakkeiden tarpeista. Työtä oli aivan tarpeeksi ja Nipa sai toteuttaa niitä ajatuksia joita hänellä oli ollut jo monet vuodet. Hänen vaimonsa Riitta ei tullut mieleen kuin joskus yön tunteina kun ei unta tahtonut tulla. Hän oli päässyt niistä ajatuksistaa jo irti. Vaimon kohtalosta ei ollut kuin arvailuja. Kaikkein vahvin teoria oli se, että naapyrikylän varsinainen naistenmies Hugo Kilppi olisi Riitan viennyt tunturiin. Monien muidenkin miesten vaimot olivat Hugon mukaan lähteneet. Mutta olivat tulleet kyllä anovasti takaisin kun Hugo oli heihin kyllästynyt. Panopuuna Hugo heitä piti ja naiset olivat niin mielissään kun Hugo osasi puhua eritavalla kuin muut Lapinmiehet. Mutta kun Hugo kyllästyi naiseen niin hän heitti naisen takaisin ja haki taas toisen naisen viihdyttämään itseään.

Nipa heräsi eräänä yönä kun oveen koputettiin. Hän meni katsomaan kuka oven toisella puolella oli. Hämmästys oli suuri kun Riitta seisoi oven takana pyydellen heti anteeksi. Nipa ei jäännyt kuuntelemaan vaimonsa itkuntuherrusta vaan painui sänkyyn nukkumaan. Aamulla uudelleen Riitta koitti ottaa mieheensä yhteyttä, ja saikin jonkunverran pientä vastakaikua. ”Eli panopuunako sinä sitten olit. Aika köykäinen ajatus sulla on avioliitosta. Jos olet huomannut niin osaan minä yksinkin laittaa kämpän kuntoon. Eikös ole hyvä tulla valmiiseen kotiin. Se on vaan työtä tehtävä jos jotain haluaa ja toivoisin sinunkin sitä tekevän”. Sen jälkeen elettiinkin sitten aivan hiljaista elämää. Ei paljon puhuttu vaan tehtiin vaan työtä. Lopulta sai Riittakin itsestään sen verran irti, että pystyi hankkimaan itselleen poppanan kudontalaitteen.

koiravaljakkoNyt kun Riittakin alkoi tekemään poppanapuillaan kauniita poppanoita alkoi jo Nipakin puhumaan vaimolleen. Mutta ei vielä rakastelusta ollut puhetta, ei se vaan kovinkaan mielekkäästi tullut ensimmäiseksi mieleen. Toinen äijä oli sitä tehtävää innokkaasti hoitanut niin eläköön nyt sen äijän lumoissa sitten aikansa vielä. Kai sitä joskus mullakin voisi kiinnostus alkaa heräämään, mutta ei ihan vielä.

Niin Riitan poppanat kuin Nipan koriste-esineet ja huonekalut menivät kuin kuumille kiville. Töitä tehtiin ja oltiin jo yhdessä onnellisia. Rahaakin tuli enemmän kuin etelän palkkatyössä. Välillä pidettiin vapaata ja laitettiin asuntoa kuntoon sisältä. Kova pakkanen paukkui ulkona mutta mökissä oli lämmintä. Nipa oli tuonnut kyliltä vähän viinaksia ajatellen iltaa kun jo pesuhuonekkin oli kunnossa. Siellä sai otettua jo kunnolliset suihkut mikä rakastelua ennen oli tietenkin hieno asia. Nipa vain hieman pelkäsi kun viinaksia juodaan niin osaisiko hän olla hiljaa vaimon rakkaudenlennosta. Kai se oli vain kokeiltava miten tässä käy. Nipa meni keittiöön ja teki oikein hyvänmakuiset paukut laseihin. Sitten ojensi toisen lasin vaimolleen ja sanoi, ”Tänään tai ei koskaan enään puhuta siitä missä sinä aikaasi vietit kun ei suo täällä näkynyt. Ole hyvä”. Riitalle tuli kyynel silmään kun ajatteli kuinka hyvä mies hänellä oikein on. Nyt Riittaa harmitti vieläkin enemmän hänen lähtö panopuuksi. Hän otti pienen kulauksen lasistaan ja siirtyi miehensä viereen sohvalle. Hän otti miestään kaulasta kiinni ja kuiskasi korvaan, ”Minä rakastan sinua”. Niin se tapahtui, kaikki asiat oli unohdettu. Mutta Nipalla oli vielä toinenkin asia. ”Soitetaanko lapsille jos he vaikka tulisivat käymään täällä tai sitten vaikka jäisivätkin tänne”. Näin tehtiin ja Nipa otti puhelimen käteensä ja soitti pojalleen. Lapset olivat oikein innoissaan kun vanhemmat pyysivät heitä Lappiin. Mutta ensin siivootte asunnon kuntoon. Sovitaan tarkemmin sitten kuinka pääsette helposti tänne.

lapinpuukko

Nyt olivat vanhemmat onnessaan vieläkin enemmän. Ehkä he huomasivat lopulta syyn miksi me tänne lähdimme. Hienoa, että perhe on taas mukana kokonaisuudessaan. Toivotaan, että huomasivat erään asian. Kaikenlainen rahan ruikutus. Ostaa pitää aina vaikka ei kuitenkaan tarvitse. Täällä tulee vähemmälläkin toimeen. Ja kun ajattelee vielä poikaa joka on kiinnostunut kaikennäköisestä rakentelusta ja tyttö on kiinnostunut eläimistä. Ehkä he vielä jäisivät tänne meidän kanssamme asumaan.

Muutama lasi illan aikana juotiin ja käytiin yhdessä pesulla. Kumpikin tunsivat suurta halua päästä jo toistensa luo sänkyyn. Ja kun se tapahtui viimein, oli kaikki sellaista rauhallista etenemistä, ehkä toisen kiusaamistakin. Mutta eikö se kuulukkin välillä asiaan. Ainahan on kokeiltava uusia asioita.

Aamulla kun pariskunta heräsi niin pientä hyväilyä jatkettiin vielä ennenkuin noustiin sängystä pois. Nipa vielä nauraen totesi, että ei olisi se vanha sänky kestänyt.

Lapsetkin saapuivat vanhempien luokse. Jotenkin vain tuntui lapsista tämä talvikin lumoavalta kun vetraa etelän räntäsateisiin. Ja minkälainen se kesä sitten täällä on. ”Jääkää tänne katsomaan, vaikeaa sitä on toisen kertoa”.

Ja niinhän siinä kävi, että lapset jäivät vanhempien seuraksi odottamaan talven päättymistä. Vanha asunto käytiin tyhjentämässä ja muuttivat lapsetkin Lappiin pysyvästi. Tyttö oli kiinnostunut ulkona liikkuvista eläimistä. Poroille hän hankki syötävää ja tutki ihmeelistä maastoa. Hän jopa kirjoitti kaikki havainnot ylös sekä minkälainen oli ilma mikäkin päivä. Poika taas auttoi isäänsä puuverstaalla ja keksi pieniä asioita joista oli puunkäsittelyssä hyötyä. Niin kului aika toiden merkeissä Lapissa. Jopa tyttökin kiinnostui lopulta äidin tekemisiin. Varsinkin kun hän pääsi käymään kaupoilla katsomassa erilaisia Lapinvaatteita.

Näin sitä joskus käy. Yleensä ihmiset hakeituvat sinne missä on töitä ja kotitalon ikkunat laudoitetaan kiinni. Nyt kävi toisinpäin.

Kiitos

piki

Hellyyttävä Joulu. 24 päivä joulukuuta

 

Muljakan kylää oli tullut joulu. Oli jouluaatto jota kaikki tietenkin olivat odottaneet suuresti. Lapset tietenkin kaikkein eniten mutta tietenkin myös naiset, sillä hehän suurimmaksi osaksi olivat kokanneet jouluateriat valmiiksi.

joulukalenteri 24

 

Mutta kaikkein suurin juhla pidettiin Himmelin Liisan ja Hokkasen Vilhon luona. Liisa, vaikka olikin jo aikuinen ihminen ollut jo monet vuodet, vietti ensimmäisiä oikeita synttäreitään. Ja vielä toinenkin juhla vietettiin samaan aikaan, nimittäin Liisan ja Vilhon kihlajaiset. Ja vielä illalla he viettivät joulua. Kolme juhlaa samana päivänä, siihen ei kukaan ainakaan tällä kylällä pystynyt.

Aamupäivä oli tullut jo siihen kohtaan, että Irene ja Taavetti olivat tulleet jo navetasta pois ja olivat jo suihkussakin käyneet. Nyt laitettiin juhlapukuja päälle kovalla kiireellä. Vaikeaa hommaahan tämä oli kun niin harvoin joutui tälläisiä vaatteita pitämään. Ja kun vaatteet olivat saatu päälle he kurvasivat vielä Sykerön kautta ja hakivat Alman ja Jaskan mukaansa. Alma ei voinut olla pois tälläisestä juhlasta. Alman poika perheineen jäivät pitämään taloa pystyssä sillä aikaa.

joulukuusi 2Tutut ihmiset saapuivat Himmelin pihaan. Autoille oli laajennettu parkkipaikkaa, että kaikki pääsisivät pihalle. Maljoja nostettiin heti sisään päästyä, ja asetuttiin istumaan mukavasti. Himmelin Liisa loisti kilvan koristellun kuusen kanssa. Hän oli nyt päivänsankari. Raine toimi tarjoilijana joka olikin hänelle aivan uusi tehtävä. Ennen olivat tarjoilijat palvelleet Rainea kun hän oli kapakoissa istuskellut. Mutta kävihän tämäkin tehtävä kun sai siinä samalla kertoilla juttuja ihmisten kanssa. Sen kyllä tiesi hyvin missä päin huonetta Raine oli. Siellä yleensä nauru raikui.

Erittäin lämminhenkinen juhla pidettiin Himmelin Liisa luona. Mutta ei ollut kovinkaan kauaa kun Rainen piti mennä pukeutumaan joulupukiksi. Ja tietenkin sitä ennen oli ainakin niiden vieraiden lähdettävä joilla oli lapsia. Muuthan saivat tietenkin jäädä pidemmmäksikin aikaan juhlimaan. Näin varmasti kävikin kun juhliin oli varattu prosenttijuomiakin. Eihän yleensä jouluna kukaan viinaa juonnut mutta kun tämä juhla oli synttärijuhla sekä vielä kihlajaisjuhlakin niin varmasti lasiin kaadettavaa ainettakin löytyi. Hiukan vain noloa kun Raine, joka tästä lasijuomasta olisi tietenkin välittänyt oli pukkina. Ja Vilhokin joka toimi pukin autonkuljettajana. Heille olisi kyllä lasista juominen ollut erittäin mieluisaa. Mutta pukkihommat ensin pois ja sitten alkaisi heillekkin vapaailta.

 

lumiukko on valmisAlma piti näistä juhlista. Hän ei ollut päässyt oikein kylän naisten kanssa rupattelemaan ennen, mutta nyt oli oiva tilaisuus tutustua kaikkiin naisiin ja tietenkin heidän miehiinkin. Alma piti iloisista juhlista ja iloa täältä löytyikin vaikka Raine oli jo lähtenyt joulupukin töihin. Mutta eiköhän se lasijuoma saannut äkkiä naisten puhesuonet avautumaan. Iloisuutta ainakin löytyi jo naisten keskuudesta. Naiset kokoontuivat omaan nurkkaansa ja miehetkin halusivat nyt paremminkin jutella miesten kanssa. Oli syntynyt kaksi ryhmää. Naiset kikattivat huoneen toisessa päässä ja miehet vielä totisina huoneen toisessa päässä. Mutta kun Liisa kantoi boolimaljan pöytää alkoivat miehetkin harrastamaan lasistajuontia. Ja muuttuihan se miestenkin puheen aika pikaisesti iloisimmiksi. Nyt oli juhlat täydessä toiminnassa.

joulumaisemaRaine juoksenteli viemään lapsille iloa. Vilho ei ajanut autolla aivan pihaan, vaan jätti auton tielle, etteivät lapset huomaa millä kyydillä pukki on tullut. Siksi pukki joutuu juoksemaan autosta pihatietä pitkin talolle. Puolet taloista oli vielä käymättä. Mutta Raine oli iloinen tästä tehtävästä. Ei ollut koskaan käsittänyt kuinka lapset voivat olla jännittyneitä kun näkivät pukin astuvan huoneeseen. Mutta ei siinä kauaakaan mennyt kun lapset jo tahtoivat itse penkoa pussista lahjojaan.

Viimein koitti viimeinen paikka jossa sielläkin joutui pukki laulamaan. Jokaisessa paikassa oli hän kysellyt laulua mutta kun sitä ei heti kuulunut, alkoi hän itse laulamaan ja kaikki yhtyivät samaan lauluun. Mutta nyt pääsi Raine viimeisestä paikasta pois. Sitten ajeltiinkin taas Liisan luokse. Puku pois ja kauhalla kaatamaan juomaa omiin lasiin. Nyt oli aika juhlia heidänkin.

Irene ja Taavetti olivat lähdössä kotiinsa. Samaan kyytiin astuivat Alma ja Jaskakin sillä heitä odottivat pienet lapset heidän kotonaan. Oma koti oli heille nyt rakkain paikka maailmassa.

LOPPU

Päätän kertomukseni tähän. Halusin vain tuoda aiheeksi tämän hellyyttävän joulun. Ehkä meillä kaikilla olisi enemmänkin annettavaa toisille ihmisille varsinkin tässä ajassa jossa ei oikein edes naapuriaan kukaan tunne.

Viimevuotinen joulusarja löytyy osoitteesta elakepiki.blogspot.fi.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni.

T. piki

Hellyyttävä Joulu. 23 päivä Joulukuuta

Nyt oltiin jo niin lähellä joulua, että vain yksi yö oli nukuttava. Lapset odottiva tietenkin innolla joulua. Kysymyksiä tuli vanhemmille, että onkohan tontut vieneet ne meidän lahjatoivomus kirjeet jo pukille. Milloin oikein se pukki tulee ja millä se oikein tulee. Vanhemmat olivat välillä oikein helisemässä lasten kanssa.

Himmelin Liisallekkin oli tämä joulu monella tapaa erikoinen. Ensinnäkin hän sai nyt viettää ensimmäisiä oikeita synttäreitään. Aina ennen ne on hoidettu samalla kun on ollut joulu. Toiseksi hän menee aattona kihloihin toista kertaa. ja kolmanneksi, hänelle tulee vieraita omille synttäreille ja kihlajaisiin. Kun ei lapsia hän koskaan saannut entisen miesvainajansa kanssa niin joulutkin ovat olleet aika tyhjiä. Mieheni kanssa vaihdettiin aattona lahjoja ja istuttiin hiljaa kuunnellen joululauluja. Kuitenkin he olisivat toivoneet lasta mutta niitä ei heille suotu. Monesti Liisa on ajatellut asioita niin, että jos heillä olisi ollut lapsia, olisi jouluissakin ollut jotain erikoista ja ihmeellistä. Ja kun ne lapset olisivat kasvaneet aikuisiksi olisi heillä ollut pieniä lastenlapsia seuranaan. Haikeaa miettimistä mutta kun ne asiat vaan tulevat välillä mieleeni.

kynttilä 2

Auto saapui Sykerön pihaan aamupäivällä. Alma säntäsi oitis pihalle ottamaan poikansa perhettä vastaan. ”Missäs lapset ovat, et kai jättänyt heitä kotiin”. ”Kyllä lapset ovat vaimoni kanssa takapenkillä. Taisivat vaan nukahtaa matkan väsymyksestä”. ”Antakaa mulle toinen lapsi niin vien hänet sänkyyn jatkamaan unia”. Poika ojensi perheen pienemmän äitinsä syliin ja Alma lähti kantamaan pientä lasta hiljaa sisälle Jaskan tukien vaimoaan. Alma supatteli hiljaa lapselle jotain hennolla äänellä. Kukaan ei saannut mitään selvää tästä hiljaisesta supinasta. Lapsen Alma laski hiljaa sängyn päälle ja raotti puvun vetoketjua auki. Kädet hän otti hioista pois, samoin lapsen käsiä suojaavat tumput. ”Voi miten pienet kädet sinulla lapsi oikein on”. Enään ei hän voinut pidätellä onnenkyyneleitään sisällään vaan antoi niiden valua pitkin poskia rinnalleen. Nyt oli Alma taas onnellinen ”Nyt minä sain heidät nähdä, miten minun on niin hyvä olla”. Alma meni pyyhkimään silmiään pesuhuoneeseen. Siellä peilin edessä hän risti kädet ja kiitti Jumalaa tästä onnen päivästä.

hyvää joulua Irene ja Taavetti päättivät lähteä tänään viemään kukkia kaikille tutuille perheille jotka ovat näissä auttamisissa olleet mukana. Huomenna heidän piti vasta nämä asiat järjestää mutta kun silloin on Liisan ja Vilhon synttärit. Kaikkiaan näissä talkoissa oli mukana 27 auttajaa. Kukkasiakin oli koko auton takapenkki täyteen. Ehkä se on pieni lahja mutta pääasia että kaikkia muistetaan rakkaudella. Ja kuinka tämä auttaminen on yhdistänyt tämän kylän asukkaita. Heistä on tullut vahvoja ja toiset aina otetaan huomioon. On hienoa asua tässä kylässä jos vaikka itselle sattuisi jotain tapahtumaan. Ei varmaan tarvitsisi soittaa ketään apuun vaan joku kuitenkin kyselisi meidänkin vointia.

Irene ja Taavetti nousivat autoon ja lähtivät jakamaan kukkia. Hetken ajettuaan he huomasivat suuren ihmismäärän kävelevän vastaan. Lähemmäksi saavuttua ihmisiä huomasivat he heidän olevan varsin tuttua väkeä. Kävelijät heiluttivat autoa pysähtymään. Niinpä Taavetti pysähtyikin ja kyseli, ”Mihinkäs Te oikein olette menossa”. ”Teillehän me olemme tulossa tuomaan joulukukkia”. ”Ja me olemme tulossa Teille tuomaan kukkia”. Mitäs me nyt sitten oikein tehdään ajattelivat kaikki ihmiset tiellä seisoskellen. ”No mennäänkö meille sitten. Käännetään auto ja mennään edeltä keittämään kahvia valmiiksi”. Niin Taavetti ajoi ensimmäiseen tienhaaraan ja käänsi auton, lähtien sitten ajamaan kotiaan kohden. Kävelijät jatkoivat matkaa kävellen perässä.

 

tortutIrene oli saannut ensimmäisen pannullisen jo kahvia valmiiksi ja toinen pannullinen oli valuamassa. Vieraat saapuivat juuri pihalle ja Taavetti meni aukaisemaan ovea heille. ”Tervetuloa vaan, kaikki sisälle, ehkä me mahdutaan kaikki tänne”. Keittiö ja olkkari täyttyivät vieraista ja kaikille riitti juuri ja juuri istuin kun Taavetti oli vielä yläkerrasta hakenut kaikki mahdolliset tuolit ja jakkarat. Pullaa otettiin pakkasesta ja laitettiin microon lämpiämään. Mutta ennen kahvia halusivat kaikki ojentaa Irenelle ja Taavetille kukkasen. Samalla Irene ojensi myöskin kukkasen takaisin. Pieniä kiitospuheitakin pidettiin. Päällimmäiseksi jäi Irenen puheesta pieni pätkä. ”Olemme Teistä kaikista ylpeitä. Meillä on hienoja naisia ja miehiä, auttajia silloin kun joku tarvitsee apua. Teidän kanssa oli erittäin hauskaa tehdä työtä. Ja miten tämä kaikki on vaikuttanut tähän kylään. Nyt jokainen haluaa pitää toisistaan huolta vieläkin papemmin kuin ennen. Olemme kiitollisia siitä, että olemme voineet työskennellä Teidän kanssa”.

Vieraista jäi yksi pidemmän puheen pitäjästä mieleen eräs kohta puheesta. ”Olemme onnekkaita, että meillä oli tälläiset tien näyttäjät. Ehkä kainous esti meitä menemästä ennen auttamaan esimerkiksi vanhusten ruohonleikkuuta. Mutta nyt on niin helppoa kävelle portista sisään ja kysyä tarvitteko apua, minä haluan auttaa Teitä. Oli meillä hienot pomot, kyllä haluan vastaisuudessakin tulla Teille töihin”.

pukki huilaaSitten juotiin kahvia ja Linqvistin Rainekin aukaisi suunsa. Eihän sitten kenenkään tarvinnutkaan enään puhua. Raine hoiti puhumisen ja vieraiden naurattamisen.

Alma oli Jaskan kassa kotona. Hän ei voinut lähteä Irenelle kylään kun oli itsellä rakas poika käymässä perheensä kanssa. Kyllä Alma kerkisi kahvit keittää ja juodakkin mutta kyllä suurin aika meni lasten kanssa olemiseen. Ja lapsillakin oli hauskaa kun he huomasivat Alman ja Jaskan heidän kanssaan touhuavan.

Kyllä tuntui tällä Muljakan kylällä olevan nyt kaikki hyvin. Ihmiset puhalsivat iloisesti samaan hiileen. Kaikki tuntui olevan nyt hyvin. On mukava katsoa, huomioiko pukki lahjoja tuodessaan tämän kylän kiltit ihmiset.

Jatkuu huomenna sarjan viimeiseen osaan.

piki

Hellyyttävä Joulu. 22 päivä Joulukuuta

Maanantaiaamu valkeni ja taivaalta putoili hiljaa lunta. Koko yön sitä oli varmaan satanut kun maa oli valkoinen. Mutta puhuttiin vielä pienestä määrästä lunta. Sen verran oli, että jäi kengän kuvion jälki maahan.

Ihmisiä oli jo liikkeellä kuka minnekin meni. Ei ollut sentään koko kylä kuollut jos vertaa edelliseen päivään. Kuka sitten mitä tekikin. Tietenkin kaupassa käytiin hakemassa vielä niitä puuttuvia tavaroita säkkiin ja ruokaahan tietenkin piti vielä hakea.

Irenen työryhmäkin kokoontui vielä aamupäivällä ennen joulua. Kyläläiset olivat katsoneet tilannetta kuka tarvitsisi vielä jonkinlaista auttamista rakentamisen suhteen. Tietenkin muunkinlaista auttamista tarjottiin. Ryhmä kokoontui Irman luokse tekemään päätöstä näistä asioista. Ensin kuitenkin todettiin Sykerön rakentamiset ja kaikki ostot sinne sekä Vilho Hokkasen lämmityspuut.

Mutta uusi kohteita tietenkin löytyi. Eräässä paikassa oli myöskin pesutilan korjausta. Mies oli jäännyt työttömäksi ja veskin pöntön korjaus heillä olisi aika tähdellinen. Perheessä on kaksi pientä lasta ja lattiassa on yksi laatta rikki, että vettä ei uskalla laskea lattialle. Tämä vika päätettiin korjata heti, joulun jälkeen aloitetaan tässä kohteessa. Muut viat olivatkin pieniä joihin ei tarvitse sen suuremmin panostaa. Niitä oli välioven saranan irtoaminen, tiskikaapin saranan irtoaminen, ja muovimaton irtoaminen kulkureitiltä. Maton reunat nousivat pystyyn ja siihen tahtoi ihmiset kaatua. Kovin pieneltä kaikki remontit tuntuivat. Irene oli huomannut kerran kävelylenkillään erään talon jossa oli erittäin huono maali. Vanha maali suorastaan roikkui sellaisina nauhoina. Hän ei tiennyt kuka siinä talossa asui, vai asuiko siinä kukaan. Joku tiesi, että siitä on asukkaat tai omistajat muuttaneet pois muuta ei asiasta tiedetty. Päätettiin käydä kunnantalolta kyselemässä omistussuhdetta tarkemmin.

lensi eteen

Sitten Irene vielä kyseli seuraavanlaista asiaa. Kun hänellä oli tullut mieleen eräs asia kun Raine muutti Hokkasen Vilhon mökkiin. Olisiko täällä muita ihmisiä jotka käyttävät viinaksia hiukan enemmän, ettei työt enään maita.  Kun mulla vain tuli sellainen asia mieleeni, että voisimmeko heille kunnostaa jonkun vanhan asunnon. Kuitenkin uskon, että nämäkin ihmiset kuitenkin tekisivät jotain jos olisi jotain tehtävää. Rainekin otti suurilla puhelahjoillaan meidän juhliin osaa. Hän esittää siellä omia juttuvaan. Ja vielä sellainenkin asia, että Raine lähtee pukiksi seuraamaan Häkkisen Topin jalanjälkiä. Kuitenkaa hän ei saa näistä auttamisista mitään rahallista korvausta. Mutta kun jotain näpertämistä näille ihmisille vaan löytyy niin se saa heidät pysymään siitä kaljasta erossa. Meidänkin tilalla olisi aina joskus jotain pientä hommaa, että voisin pyytää Rainea välillä sinne auttamaan. Tietenkin me maksamme siitä jotain pientä korvaustakin. Myöskin voisi olla jotain pientä metsän siivoamista ja sitä voisivat tehdä vaikka jotain pientä rankapuidenkin kaatamistakin välillä.

Ajatus toimikunnassa oli aika mielenkiintoinen. Ja voisivathan nämä henkilöt auttaa vaikka yksinäisiä naisia puiden pilkkomisissa ja ruohon leikkaamisessa. Asia jätettiin vielä hautumaan ja jos löytyisi jokin sopiva asunto jossa nämä henkilöt voisivat asua.

eksyksissäLiisa oli käynyt hakemassa Joulupukin asun naapurista. Rainen päälle sitä laitettiin ja hyvin tuntui sopivan. Olivathan nämä pukit saman kokoisia miehiä. Puku ei ollutkaan mikään halpa versio pahvisen naamarin kanssa. Vaan oikein viiksillä ja valkoisilla hiuksilla varustettu päähine. Kepinkin oli edesmennyt Topi rakennellut oikein koristeelliseksi. Hänhän oli taitava mies ennen tekemään puusta kaikennäköisiä koristeitakin. Nyt seisoi uusi pukki juhla-asussaan Liisan kammarin lattialla. Vilho haki vielä laulukirjan ja miehet alkoivat laulamaan niita neljää laulua jotka Rainen piti oppia ulkoa. Eipä Raine paljonkaan enään kirjaan katsonut vaan lauloi jo melkein ilman kirjan apua. Nyt oli pukkiasia kunnossa ja valmiina lähtemään perheisiin joissa oli lapsia.

Nyt oli joulu jo aika lähellä. Niinpä kaikki ihmiset jo keskittyivät jouluisiin askareihin. Liisa teki vielä joulusta suuremman kun hän aattona aamupäivällä vietti omia synttäreitään ja joulun vielä perään.

Sykerön Alma odotteli poikaansa ja hänen perhettään kylään. Kohta huomenna saan pidellä kahta pienokaista sylissäni. Hyräillä heille ja nukuttaa heidät. ”Voi kun kaikki näyttää taas hyvältä. Mutta ei se näin hyvää olisi ollut jos ei Irenen joukot olisi meille pesuhuonetta tehneet”. Ja niin kovaa hän puristi Jaskaa rintaansa vasten ja kyyneleitä samalla pyyhkien silmistään. ”Nyt on niin hyvä olla ja huomenna vieläkin parempi”.

Kaivinkoneen kuljettaja Haapasen Ville soitti vielä Irenelle. ”Kaikki asiat ovat kunnossa lupia myöden”. Irene vielä kertoi Rainen juttutuokiosta juhlissa jonka Ville kirjasi ylös. Kansanedustaja ehdokas Irmeli Pahtonen toimii kuuluttajana. Sirkuskoulusta tulee kaksi pientä esitysta. Yhteislauluna laulamme yhden joululaulun. Ja ennen tanssien ja kahvinjuontia esiintyy kaksi kitaraa soittavaa poikaa jotka myöskin laulavat. Kaikki esiintyjät jotka esiintyvät, eivät ota palkkiota. Samoin juhlapaikka on ilmainen. Kahvista ja pullasta tietenkin maksu ja juhliin sisäänpääsymaksu.

pukki lähteeNyt oli Irenenkin hyvä olla. Vielä juhlista on tulossa rahaa ja tällä hetkellä on rahaa tilillä jo vähän yli 10 tuhatta €uroa. Irenekin halusi pitää juhlissa pienen puheen koskien ihmisten auttamista. Nyt oli Irenellä rauhaisa mieli. Kaikki mitä oltiin tehty Joulukuussa oli onnistunut hyvin. Ja vielä kun ihmisetkin olivat itse havainneet kuinka hyvä mieli auttamisesta tulee, olivat he itsekkin kaikkea pientä tehneet toisten eteen.

Jatkuu Huomenna

piki

 

Hellyyttävä Joulu. 21 päivä Joulukuuta

Kuuset nojailivat talojen seinustoilla. Monet ihmiset nojailivat vielä sängyissään. Varsinkin Vilho ja Raine kun olivat eilen juhlineet. Olokin oli hiukan huono kun jäi illalla syömättä ruokaa. Nyt ei jaksanut nousta sängystä ylös eikä Raine sohvalta. Liisalta pyydettiin vettä, oikein kylmää vettä. Ja ihme kyllä Liisa jopa toikin sitä kylmää vettä molemmille. Ehkä sitten kun Raine lähtee voi Liisa ottaa puheeksi tuon eilisen ryyppäämisen. Ei nainen voi jättää miestään haukkumatta se ei vain kuulu naisen logiikkaan mitenkään. Ehkä sen jaksaa sitten paremmin kuunnella kun tässä ensin herää kuolleista.

Kylä oli muutenkin hiljainen. Ihmisiä ei näkynyt missään. Onko sitten niin, että kun monessa paikassa on tehty sääntö, että aattona ei juoda viinaa. Aivan vain sen tähden jos perheessä on lapsia. Silloin pitää olla perheen kanssa selvinpäin ja leikkiä lasten kanssa niillä leluilla joita pukki tuo. Ehkä sitten eilen oli muissakin taloissa juotu. Toisaalta se tuntuikin hyvältä, ettei ainoastaan Vilho ja Raine sortuneet tuohon kännittelyyn. Näin sen tietenkin täytyi olla. Monethan hakivat eilen illalla kuusen ja on aivan luonnollista, että kuusimetsään otetaan pullo mukaan. Ja kun miehet jotain tekevät, pitää silloin saada ”palkkioksi” viinaa.

 

kynttilät

Nyt kun oli viikonloppu ja sunnuntai, niin hiukan rauhoituttiin muutenkin. Vanhemmat miettivät, että onko kaikille lapsille yhtä paljon lahjoja. Ja sitten mietittiin onko kinkku kaapissa jo sulanut ja onko sen paistamiseen kaikki tarvittavat. Ja tehdäänkö laatikot itse vai ostetaanko ne kaupasta. Siinä sitä on miettimistä kun kaupat vielä menevät kiinni päiväksi pariksi. Kyllä elämä on sitten joskus vaikeaa. Riittääkö maidot ja muut juotavat sekä ruoka.

Iltapäivällä Himmelin Liisan miehet nousivat vaikeroiden ylös. Liisa kokkaili lanttulaatikkoa ja muitakin laatikoita valmiiksi. Miehet kävelivät keittiöön katsomaan josko kahvia löytyisi pannusta. ”Empäs ole kerennyt nyt sellaista ajattelemaan kuin kahvia. Osaiskos meidän miehet laittaa kahvit aivan itse valuamaan”. Ei nyt Liisa passannut miehiä vaan rakenteli laatikoita kuntoon. Vilho lopulta nousi ja laittoi kahvin tulemaan. Ehkä siitä se päivä sitten aukeaa miehille. Vai jatkuukohan se rutina vielä.

Kaikkialla oli hiljaista. Vaimot kai laittoivat jouluruokia valmiiksi, siksi ei ketään näkynyt ulkona. Kun vanhemmat tuskailivat ruokiensa kanssa alkoivat perheiden pienemmät kyselemään koska se pukki tulee. Pukki, mistäs me nyt pukki tehdään. Vielä viime vuonna oli kylällä yhteinen pukki, mutta nyt tämä pukki on kuollut, Häkkisen Topi oli jokaisella käynnyt aina leikkimässä pukkia. Hän oli iso mies kuin pukki yleensäkin on ja hän osasi jutella lasten kanssa. Mutta nyt ei ole enään Topia. Vanhemmista tuntui kaamealta koko tilanne. Topi oli aina varma että hän tulee, ei tarvinnut kun soittaa. Ja rahaa hän ei ottanut koskaan, eihän pukki tietenkää rahaa ottanutkaa ei varsinkaan Topi. Nyt meni asiat mietinnän piikkiin. Liisa ei tälläistä ajatellutkaan kun ei omia lapsia ollut. Mutta hänkin heräsi tähän asiaan kun eräs naapuri soitteli pukki asiasta. Liisa oli näet tuttu Topin ja hänen vaimonsa kanssa. Naapuri kyseli sitä pukin pukua jos vaikka hän olisi omille lapsilleen pukki.

pukki lukee

Liisa sulki puhelimen ja oli vain ilmoittanut, että jos hän kyselee pukua niin voisi löytyä vielä pukkikin joka kävisi kaikissa niissä paikoissa jossa on lapsia. Liisa otti puhelimensa käteensä ja soitti Topin leskelle. Muita asioita siinä tietenkin ensin puhuttiin kun muutkin naiset. Mutta sitten asioiden päätteeksi hän kyseli pukua, olisiko Teillä vielä pukua jos minä löytäisin pukin sen puvun sisään. Puku oli vielä leskellä ja sen saa hakea täysin ilmaiseksi täältä pois, ei kuulemma tarvinnut sitä enään. Liisa kysyi Raine pukiksi. Tällä kylällä on hänen laskujen mukaan seitsemän lapsiperhettä jossa pitäisi käydä. Rahaa ei saa ottaa jos eivät suoranaisesti anna. Vilho saa olla kyytimiehenä, ja soittaa kaikkiin paikkoihin. Mutta meille tulevat vieraat pitää tulla sitten ajoissa että kerkiää pukki käydä kaikissa paikoissa. Raine lupasi alkaa pukiksi ja Vilho kyyditsee pukkia.

Liisa alkoi soittelemaan näihin kaikkiin lapsiperheisiin ja sovittiin kellonajat heidän kanssa. Vilho sitten neuvoi Rainea miten pitää pukin menetellä näissä paikoissa. Ja lopuksi ei saa pyytää rahaa, sitten voi ottaa jos joku vanhempi väkisin maksaa. Se on ollut sellainen käytäntö tällä kylällä. Topivainaa itse osti puvun ja kierteli perheissä viihdyttäen lapsia. Polvelle voit ottaa lapsia mutta ei väkisin ja sitten sun pitäisi laulattaa heitä myös. Laulukirja haettiin esille ja tuotiin Rainen eteen. Opettele sanat tästä, tästä ja tästä laulusta, osaatko sävelen. Sävelet eivät olleet tuttuja Rainelle. Vilho alkoi hyräilemään laulua ja Raine koitti laulaa. Jotenkin se ei vaan lähtenyt sillä tapaa oikein liikkeelle. Mutta kun Vilhokin alkoi laulamaan Rainen kanssa alkoivat sävelet tulla paremmin tutuksi. Kohta Liisan talossa kaikuivatkin joululaulut. Liisa kuunteli keittiössä kun soitteli lapsiperheille. Välillä hän purskahti nauramaankin kun kurkki oviaukosta totisina laulavia miehiä. Jouluntuntu astui Liisa kotiin vaikka ulkona satoi vettä. Kaikki tekemiset, soittelut ja hellan vahtiminen sujui nyt kepein tuntein. Joulun sanoma tunkeutui miesten kuin myöskin Liisan sydämmeen. Joulun sanoma tuli laulujen myötä selvemmin mieliin, ja nyt tuntui hyvältä. Liisa antoi miesten vain laulaa. Koskaan tässä talossa ei ollut laulanut kuin radio. Sitä oltiin kuunneltu tietenkin ja siellä soitettuja joululauluja. Mutta kun miehet niitä lauloi oikein livenä, niin vielä paremmin huomasi lauluista sanoman kun niitä kuunteli eri tavalla.

tonttu lukee

Joulupukin aikataulu oli saatu valmiiksi, ja miehet lauloivat olkkarissa joululauluja. Liisa meni jo pyytämään miehiä syömään ja siinä samalla katsottiin mitä lauluja voisi pukki laulaa lasten kanssa. Päätettiinkin, että neljä laulua pukki opettelisi ettei tarvitse perheissä mykkänä seistä. Sykeröllekkin oli varattu yksi aika kun Alman poika tulee perheensä kanssa sinne kylään. Pukki juttu on nyt sitten järjestyksessä. Ruokailun jälkeen vetäytyivät miehet vielä olkkariin laulamaan niitä lauluja jotka Rainen piti sitten osata. Ja niin laulut raikuivat jälleen Liisan kodissa.

Jatkuu huomenna

piki

Hellyyttävä Joulu. 20 päivä Joulukuuta

Lauantai aamu valkeni taas tummana ja vettä satoi. Hätäsemmät jo luulivat, että nyt saamme valkean Joulun. Mutta ei, vettä satoi ja kaikki illalla satanut ohut lumikerros oli sulanut pois.

Nyt lauantai oli monella merkattu ja varattu kuusenhakuun. Niinpä isännät haeskelivat kirveitä ja sahojaan lähteäkseen metsään. Ei se kovinkaan paljon tietenkään innoittanut tuo vesisade. Mutta haettavahan se kuusi kuitenkin oli vaikka sataisi pieniä ämmiä taivaalta. Kuuseton Joulu on aika kolkko ja tyhjä. Isännät lähtivät siis päivällä omiin metsiinsä. Toiset taas hämärän tullessa toisten metsiin. Monet ottivat lapset mukaansa. Isäntien lapset saivat puhua kovallakin äänellä. Mutta ne jotka hämärän tullessa lähtivät toisten metsiin, piti kuiskia. Joku taika siinäkin oli, että näin piti toimia. Joku kertoi, että hämärissä ei saa pitää metsässä kovaa ääntä. Mutta ei hänkään tiennyt miksi näin piti menetellä.

Irene ja Taavetti lähtivät päivällä omaan metsäänsä. He halusivat tuoda myöskin Sykerölle kuusen. Olihan heille kuusi saatava ja ei Jaksa taida vielä uskaltaa itse metsään lähteä. Sitä voisi vaikka liukastua ja jalka voisi taas katketa.

pieni enkeli

Liisa ja Vilho lähtivät vasta hämärissä metsään. He eivät olleet ainuita jotka näin tekivät. Metsät vilisivät hiljaa puhuvia ihmisiä. Välillä kuului kuiskintaa aivan läheltä ja silloin oli mentävä puiden suojaan piiloon. Ei kukaan halunut kenenkään nähdä toisia kuusen kakijoita, parempi oli siis piiloutua. Monesti kuusenhakureissut kestivätkin pitkään jos metsässä oli paljon etsijöitä. Monet eivät uskaltaneet lähteä kuusta hakemaan ennenkuin olivat ottaneet pullosta muutaman rohkaisua tuovan kulauksen. Silloin pystyi metsään lähtemään paljon rohkeammin. Ja ei niin väliä ollut vaikka kuusen hakuun meni kauemminkin aikaa, kunhan vain kuusi löytyi. Metsissä liikkui nyt tänään paljon ihmisiä varsinkin illalla. Mutta jostain kumman syystä jokainen sieltä vaan kuusen löysi. Aamulla sitä tarkasteltiin, että minkähän näköinen se haettu kuusi oikein oli. Ihme kyllä ne monesti kelpasivat. Joskus tietenkin puuttui jostain kohtaan oksia mutta niitä pystyi helposti paikkaamaan. Poralla tehtiin kuuseen reikä ja laitettiin siihen reikään oksa. Tai sitten oksaton puoli laitettiin nurkkaa kohden, näin kuusen sai lähemmäksi seinää ja tilaa lattialle tuli enemmän.

piparkakkutalo

Rouvat painelivat kaupoissa hakemassa vielä puuttuvia lahjoja ja joulupöytään jotain jouluista syötävää. Isännät veistelivät kirveenvartta, että ainakin yksi varma lahja on jos ei muuta satu tulemaan. Ja onhan varsi ainakin olemassa jos se sattuisi kirveestä katkeamaan.  Elettiin taas kummaa aikaa. Ruokaa kannettiin kaupasta tai sitten ne tehtiin itse. Mutta sitä ruokaa oli jokaisen kotona nyt suuria määriä. Vaikka muuten sitten pihisteltäisiinkin ruasta niin jouluna ei saa pihistellä. Jos jouluruokaa oli aattona syönnyt liian vähän niin yöllä sai syödä lisää, se oli aivan sallittua. Niinpä vanhemmat nousivat sängystä ruokapöydän viereen kun lapset olivat nukahtaneet. Laittoivat limpun päälle paksuja viipaleita kinkun lihaan ja maiskuttelivat hymyssä suin sinappia suupielessä.

Mutta nyt vielä on aikaa jouluun muutama päivä. Vilho oli lähtenyt yksin iltalenkille. Tietenkin Vilho tiesi mihinkä menisi. Siispä hänellä olikin povitaskussaan suuri puteli rusehtavaa ainetta. Jalkaterien suunta oli Rainen mökkiä kohden. Siellä hänet otettiin avosylin vastaan ja laitettiin oikein lasit vielä pöydälle. Miehet tiesivät aina mitä tekivät jos sattuisi olemaan vapaata aikaa. Mutta ei siinä tarvinnut olla kuin yksi nainen joukossa joka heti ilmoitti, ”Vilho, ei sitten paljoo, kai yksi lasi riittää”. Nyt ei tarvinnut sitä sanomista pelkää sillä pojat päättivät juoda koko pullon pois.

pukki pelaaPojat eivät välittäneet nyt naisista ja niiden sanomisista. He olivat kaksistaan ja nauttivat siitä mielin määrin. Pullo pöydällä näytti aina ilon määrän, paljonko sitä on vielä jäljellä. Ja eihän ilo tietenkään siihen päättynyt, se oli vain jonkinlainen mittari. Mutta kun pinta hävisi pullosta niin siitä ei sitten enään tarvinnut ottaa. Näin kävi tietenkin nytkin. Mitähän sitten tehdään, istutaanko vain ilman pullon tuomaa iloa. Ei tietenkään, me lähdetään katsomaan Sykerölle. Tietenkin Sykerölle, katsomaan vanhuksia vai. Puettiin takit ja kengät jalkaan ja sitten lähdettiin. Tielle päästyä alettiin tapailla joululauluja. Tip, tap tuli ensin mutta ei jatkoa tahtonut löytyä. Mutta kun jonkun matkaa oli kävelty löytyihän se kertosäe viimein. Mutta siitä ei tahtonut löytyä enempää. Tip, tap säettä vaan laulettiin ja kovaa. Ihmiset kokoontuivat ikkunoiden taakse katselemaan kuka tiellä oikein mekastaa. Viimein Liisakin kuuli Tippi, tappi laulun ja tuli oikein rappusille katsomaan. Kaksi miestä kädet kaulalla ohittivat Liisan talon. Yritti se Liisa huutaa jotain sekaan mutta antoi kuitenkin puheet olla, eivät ne olisi mitään kuulleet. Miehet vain jatkoivat matkaa Sykerön taloa kohti.

Viimein oli mölyävät miehet Sykerön pihalla. Alma raotti ovea ja kurkisteli oven raosta pihalle. ”Iltaa pojat, olin hiukan hämmentynyt kun en osannut aavistaa ketä sieltä Joulun tervehdystä tuopi. Tulkaa vain sisään sieltä”. Niin astuivat miehet sisään ja jonkin aikaa he vielä jaksoivat omia höpinöitään kertoilla. Mutta pitkähkö kävelymatka  alkoi poikia väsyttämään. Ei heistä tahtonut olla enään pystyssä olemaan. Niinpä Alma soitti Liisalle, että täällä olisi kaksi väsynyttä miestä jos hän vaikka tulisi miehet hakemaan kotiin.

Ja niin tuli Liisa pihalle. Miehet hän talutti vuoron perään autoon ja lähti kyyditsemään miehiä kotiinsa. Taas oli yksi piinaava päivä Joulun odotuksesta saatu päätökseen. Niin ne miehetkin Joulua odottivat.

Jatkuu huomenna

piki

Hellyyttävä Joulu. 19 päivä Joulukuuta

Raine heräsi yökylän sohvalta. Heti alkoi hiljainen puhe täyttämään Liisa kodin ilman. Siihen tietenkin heräsivät Liisa ja Vilhokin. Kahvit tulelle ja Raine alkoi pitämään sitä omaa hiljaista puhettaan sohvan reunalla. Liisa hihitteli samalla kun laittoi kahvia tulemaan. Niin lähti puheenmölinä taas liikkeelle Rainen suusta. Ja Liisa nauroi välillä oikein katketekseen. ”Hiljaa Raine minulta tulee pissit kohta housuun.

Jotenkin Liisasta tuntui siltä, että tätä Rainea pitäisi viedä eri paikkoihin kuultavaksi. Ihan vaan se puheenhölinän takia. Siinä voisin samalla katsoa nauravatko muut ihmiset vai saako hän vain minut nauramaan.

pukki kantaaKun kahvit oli juotu lähdettiin katsomaan Sykerölle valmistunutta pesuhuonetta. Raine istutettiin auton takapenkille ja hänen piti olla automatkan sitten hiljaa. Sehän oli tietenkin selvää, eihän sitä pysty autoa ajamaan jos koko ajan nauraa ja silmistä kun vielä valuu kyyneleet. Mutta nyt saavuttiin Sykerön pihamaalle ja sitten katsotaan kuinka Sykerön vanhukset reakoivat Rainen pulinan. Astuttiin sisään ja Alma sieltä iloisesti pyysi vieraita peremmälle. ”Istukaa toki niin laitetaan kahvia tulemaan”. Liisa esitteli uuden vieraan, ”Ei pidä sitten pelästyä jos tälläinen mies kavelee tietä vastaan”. Eihän Raine mikään hirveän näköinen mies ollut. Suuri hän oli mutta lauhkea kuin lammas. Kärpänen on suurin elukka jonka hän uskaltaa tappaa mutta hiirtä se jo juoksee karkuun.

Kun siirryttiin kahvipöytään alkoi jo Raine puhumaan. Puhetta tuli aivan jatkuvalla syötöllä. Ja alkoipas ne Sykerönkin vanhukset lopulta nauramaan. Iloa riitti tässäkin kahvipöydässä.” Miten mies voi puhua noin paljon. Naisethan yleensä ovat aina äänessä, mutta mies, en kyllä ymmärrä, onkohan sitä rokotettu gramafoonin neulalla”. Kahvia hörpittiin aina välillä kun ei naurattanut ja pullaa tietenkin myös. Kun kahvit oli juotu halusi Vilho kurkkasta uuteen pesuhuoneeseen. ”Katso aivan rauhassa vaan. Kyllä meillä on ollut niin kiva käydä tuolla lämpöisessä tarpeilla. Ei tarvitse palella enään ulko hyyskässä. ”Hienosti oli Suikkasen Niilo kaikki tehnyt. Olin hänen kanssaan joskus samoilla rakennuksilla töissä ennenkuin hän perusti oman firman”, kertoi Vilho. ”Olisinpa minäkin hyvin kerkinyt tänne auttamaan vaan ei tullut kutsua mistään. Ehkä eivät kaikki tienneet missä minä oikein silloin asustelin. Mutta jos vaan vielä apua joku tarvii niin minulla on kyllä aikaa, jos ei tarvitse juuri Liisaa auttaa missään”. ”Ei mun työt nyt ole mitään kiireellisiä, silloin menet jos joku tulee suo hakemaan. Auttaa pitää aina jos vain pystyy” sanoi Liisa napakasti. Kahvista kiitettiin ja luvattiin vielä mennä katsomaan Ireneä ja Taavettia

 

kuusen hakuIlma oli muuttunut hiukan kylmemmäksi ja lunta satoi verkalleen. Oli lähentymässä viimeinen viikonvaihde ennen keskiviikon Joulua. Liisa ajeli Irene ja Taavetti Jokisen pihaan. Maatalon piha oli hiljainen, ketään ei näkynyt pihalla. Kuitenkin noustiin autosta pois ja mentiin koputtelemaan ulko-ovea. Tulihan sieltä Taavetti aukaisemaan oven. ”Tulkaa ihmeessä sisälle, älkää siellä ulkona olko”, sanoi Taavetti. Liisa sanoi ”kun täällä oli niin hiljaista, että luultiin Teidän olevan nukkumassa”. Lehtiä olivat lukeneet olivat pitäneet sellaisen pienen hiljaisuuden hetken. ”No mitäis teille nyt oikein kuuluu”. ”Tultiin näyttämään tälläistä uutta miestä, ette ole varmaankaan häntä vielä nähneetkään. Ajattelin vain, et jos sattuu tulemaan vastaan niin ei tarvitse pelästyä. On se ison kokoinen mut lauhkea kuin lammas”. Ja vielä kerrottiin, että Raine asuu nyt Vilhon kämpässä. Raine oli sellainen väliinputoja. Kun vaimo oli eräänä päivänä lähtenyt niin hän alkoi juomaan. Siinä sitä tuli juotua oma mökkikin samalla. Ja nyt kävi vielä niin, että paikka jossa Raine asui, oli päävuokralainen saannut häädon. Vilho otti sitten Rainen asumaan entiseen asuntoonsa. Hiukan vähän säälittääkin kun joutuu siellä yksin asumaan pimeessä metsän siimeksessä. Mutta puhetta sieltä kyllä tulee. Ja niin aukaisikin Raine suunsa ja siitä se nauraminen taas heti lähti. Kaikki nauroivat ja naiset välillä huusivat, ole Raine välillä hiljaa. Ei tätä jaksa aina nauraa.

poro ja seppele

Irmalla siinä heräsi pieni ajatus. Ja hän kysyikin, että ”Tulisitko meidän juhliin kertoilemaan juttuja. Ensin siinä alussa on ohjelmaa ja sitten tanssitaan lopuksi”. ”Saatan minä tullakin juttelemaan, en ole kyllä koskaan esiintynyt, kai se samanlaista on kun tämä puhuminenkin”. ”Laitetaakos siihen näyttämölle pirtinpöytä ja penkki, niin voit istua ja kertoilla juttuja”. Ja niin luvattiin tehdä. Taas tuli yksi ohjelmanumero lisää.

Kun vieraat olivat lähteneet pois, alkoi Irma miettimään uutta asiaa. Voisiko jostain saada jonkun vanhan mökin jota voisi laittaa kuntoon vaikka kahdelle laitapuolen kulkijalle. Ehkä tämäkään Raine ei ottaisi kaljaa jos hänellä olisi jotain tekemista. Täytyypä suunnitella asiaa vielä eteenpäin.

Perjantai oli kääntymässä iltaan. Lunta edelleen satoi hiljalleen ja maahan alkoi tulla sen verran lunta, että ulkona valoisuus lisääntyi. Liisa ja Viljo veivät Rainen kotiin, joka kiireesti laittoi tulet uuniin. Liisalla oli kyljet kipeänä liiallisesta nauramisesta, pakko oli Raine saada kotiinsa välillä. ”Kyllä toi kömppä hetkessä lämpiää kun se on niin pieni”, sanoi Vilho joka kaipasi jo pientä lasillista itsekkin.

Jatkuu huomenna

piki

 

Hellyyttävä Joulu. 18 päivä Joulukuuta

Aamupäivällä soitti kunnanjohtaja Irenelle. Hän olisi tulossa pienen porukan kanssa katsomaan Sykerön pesutilaremonttia. ”Olisitteko Tekin silloin paikalla koska Teille on myöskin asiaa”. Nyt menikin jännäksi mitä siellä Sykeröllä tapahtuu. Tietenkin Taavettikin lähtee mukaan. Irene soitti vielä Almalle, että tälläinen kunnan eliitti tulee Teitä katsomaan.

Huh huh miten jännittävä olo tuli, mitä siellä nyt tutkitaan. Irene oli hermostunut ja jännittynyt. Hän ei saannut oikein tehtyä mitään, käveli vain huoneista toiseen ja kyseli itseltään, mitä ne nyt oikein haluavat.

Raine Linqvist oli ottettuna kun tuli Vilholta kutsu aatoksi kihlajaisiin ja viettämään joulua heidän kanssaan. Hän mietiskeli pienessä kaljassaan, että voisinkohan lähteä katsomaan sitä Vilhon nykyista asuinsijaa. Lopulta hän teki päätöksensä ja lähti kävelemään liukasta tietä Vilhon luokse. Montaakaan metriä ei Raine pysynyt pystyssä vaan kellahti kyljelleen. Housut kastuivat kyljestä kun ei sitä kaljapäissään pääse niin nopeasti ylös. Mutta kun ylös lopulta pääsi jatkoi hän taas matkaa. Jonkin aikaa hän pysyikin pystyssä mutta kun niitä pieniä sivuaskeleita tuli niin taas nurin. Vaikeaa oli edetä uuteen kyläpaikkaan. Ei Raine kaatumisistaan vihainen itselleen ollut, vaan nauroi vain pyllähdyksilleen ja jatkoi taas eteenpäin. Mutta kun toistakymmentä kertaa hän oli kaatunut hän alkoi jo näkemään Vilhon uuden asunnon valot. Portin pielessä vielä kerran nurin mutta portintolppaa vasten hän pääsikin aika helposti ylös. Sitten vaan rappusia ylös ja koputtamaan ovelle.

pallot

Vilho tuli aukaisemaan ovea ja Raine meinasi pudota rappusilta kun hän oli seisomassa aivan oven edessä ja pylly vasten ovea. Onneksi kuitenkin Vilho sai hänen kädestään kiinni, niin ei tarvinnut miestä hakea nurmikolta.

Siinä sitä sitten ihmeteltiin kun Raine käsillään läpsytteli housunpunttejaan. ”Miksi sun housut ovat märät”, kyseli Vilho ihmeissään. ”Kyllä ne kastuu tuolla tiellä jos kaatuilee yhtä taajaan kuin minä tein”.” Mutta sulle kävi nyt hyvin kun meillä on sauna lämpiämässä. Liisa halusi nyt päivällä mennä oikein saunaan kun on koko päivän leiponut ja kuuman uunin edessä on tullut oikein hiki”.

Vilho menikin Rainen kanssa saunaan ensimmäisenä koska Rainen oli saatava kuivat vetimet päälleen. Vilho kaivoi hänelle kalsarit ja housut ja tietenkin joku paitakin pitää saada mukaan. Pitkästä aikaa kun kaverukset näkivät toisensa oli juttua tullut taas oikein kunnolla. Tunti oli mennyt eikä miehiä näkynyt tulevan saunasta pois. Liisa kävi jo koputtelemassa ovelle, että jokos te kerkiätte sieltä pois, että hänkin pääsee sinne. Johan miehet havahtuivat ja lähtivät kuivattelemaan itseään. ”Pitää olla Liisan mieliksi kun ollaan kuitenkin hänen talossa”, ilmoitteli Vilho kaverilleen.

Tontut

Irene ja Taavetti ajoivat Sykerön pihalle. He nousivat autosta ja siirtyivät sisälle. Irene oli vielä aika hermona jonka Almakin huomasi. ”Mitäs sinä tyttö oikein hermoilet. Eihän me mitään pahaa olla tehty. Odotellaan nyt vain mitä herroilla on asiaa”. Ja niin sitä odoteltiin herroja, jotka ilmeisesti nyt olivatkin tulossa kun vieras auto lähestyi Sykerön pihaa.

Kolme miestä ja Irmeli Pahtonen nousivat autosta pois. Suuri kukka-asetelma oli eräällä miehellä kädessään ja valkoinen kirje. ”Ehkä ei taida mitään pahaa ainakaan tulla. Harvoin sitä kukkasia tuodaan jos on jotain pahaa sanottavaa”, lausui Alma ja meni aukaisemaan ovea vieraille. Vieraat astuivat sisään ja tervehtivät kaikki paikalla olleita. Sitten alkoi kunnanjohtaja pitämään puhetta. ”Halusimme tulla oikein itse katsomaan täällä pidettyä suurta auttamis-asiaa. Tästä tapauksesta kun ensiksi kuulimme laitoimme toimiston jokaiselle osastolle keräyslistat. Me oikein vielä eräässä tilaisuudessa puhuimmekin tästä suuresta auttamisesta jossa kyläläiset ovat antaneet suurta apua Sykerön vanhuksille. Se kun on aivan ennenkuulumatonta, että otetaan toiset ihmiset huomioon ja autetaan heitä jos tilanne on sellainen kuin tässä tapauksessa juuri oli. Olen jo muidenkin kuntien johtajille puhunut tästä tapauksesta, ja ihmetystä on tullut kaikilta. Siksi pidämme tätä tapausta erittäin hienona ja kun vielä nämä vanhukset ovat pirteitä ja haluavat osallistua lastenkin viihdyttämisen tarhassa. Heidän paikkansa ei ole vielä vanhainkodissa ja heidän paikkansa on asua omassa kodissaan jossa lämpöiset pesutilat ovat kaikkein tärkein asia. Siksi haluammekin antaa talon rouvalle nämä kukkaset jotka ainakin jonkin aikaa tuovat silmäniloa Teille. Ja idean täyttäjälle jätämme tämän kirjekuoren. Toivottavasti otatte tämän omaan käyttöönne.

 

poroAlma ja Jaska kiittelivät samoin Irene ja Taavetti. Ja sitten istuttiinkin kahvipöytään. Tunnelma oli erittäin vilpitön. Kunnanjohtaja toivoi, että tälläisiä tapauksia voisitte tehdä lisää. Kyllä me tulemme myös auttamaan rahallisesti. Nämä tapaukset tuovat varmasti tällekin kylälle kiinteän toisista välittämisen hengen. Ketään ei saa jättää jos asuintilat ovat hiukan huonommassa kunnossa, vaan auttakaa heitä jos vaan jaksatte. Samoin Irmeli Pahtonenkin halusi lausua, että onhan tämä aivan kerrassaan suuri työ. Ja kuinka kaikki kyläläiset halusivat olla mukana. Ja kun Alma vielä keitti niin maikoisaa kahvia ja miten hyvää oli itse tehty pulla ja jopa mieheni rakastama rahkapiirakka. Henkilökohtaisesti toivonkin, että Irmeli miehensä kanssa jaksaa tehdä tälläistä auttamistyötä.

Niin oli tilaisuus päättynyt ja vieraat lähtivät vielä halaten kunnantalolle. Alma iloitsi kukista miten kauniita ne olivat. Jaska ei ole enään mulle kukkia kantanut. Ennen hän kotiin tullessaan poikkesi ojan reunalta aina hakemaan luonnonkukkia mutta nyt taitaa miehellä olla selkä kipeänä.

Vilho ja Raine olivat jo saunasta tulleet ja Liisakin sieltä kohta tulee. Vilho oli naureskellut silmänsä aivan punaisiksi Rainen kertomista jutuista. Ja kun Liisa tuli saunasta sai Raine Liisankin nauramaan aivan hysteerisesti. Liisan oli välillä huudettava Rainelle, että lopeta jo ja ole vähän aikaa hiljaa. Niin oli leppoisaa Liisan ja Vilhon luona luona. Liisa ei päästänyt Rainea enään ulos kävelemään vaan sijasi sohvalle hänelle pedin.

Niin oli tämäkin päivä tuonnut iloa ainakin kahteen taloon.

Jatkuu huomenna.

piki

 

Hellyyttävä Joulu. 17 päivä Joulukuuta

joulukalenteri 17Aamupäivästä lähti Irene viemään Almaa ja Jaskaa lasten tarhaan. Siellä jo vieraita odoteltiin tarhan rappusilla. Hoitajat olivat laittaneet lapset rappusille odottamaan Alman ja Jaskan tuloa. Ja kun auto ajoi tarhan pihalle nostivat lapset pienet kepit ylös ja heiluttivat niitä, että keppien päissä olevat punaiset nauhat vain kiemurtelivat lasten yllä. ”Ompas tänne kiva tulla kuin näin odotellaan”. Vieraat nousivat autosta ja Alma huusi lapsille ”Kiitos kaikille hauskasta tervetuloatoivotuksesta”.

Sitten siirryttiin sisälle ja pöydälle oli jo laitettu piparkakku välineet valmiiksi odottamaan. Ensin puolet lapsista tekee pipareita ja toinen puoli odottaa Jaskan kanssa, joka kertoo lapsille jonkun tarinan. Ja niin lähti askareet taas käyntiin. Onnellisia olivat vanhukset kun saivat lasten kanssa puuhastella ja kertoilla kertomuksia.

Himmelin Liisalla oli myöskin leipomiset meneillään. Pipareita tehtiin niin jouluisia kuin muitakin pipareita. Vilho koitti auttaa leipomisessa niin paljon kun kerkisi ja osasi. Vilholta oli jäänneet kaikennnäköiset ruuan tekemiset työelämän aikoina tekemätä. Hän kun oli kirvesmis niin aina piti olla töissä. Varsinaisesta leipätyöstä kun pääsi pois niin heti piti mennä naapureiden rakennustöitä auttamaan. Vaimo hänelle kaikki syömiset teki ja Vilho keskittyi vain syömiseen. Mutta nyt hän oikein tosissaan halusi opetella. Vaikka ei nämä pikkuleivät nyt oikein olleet ne ensimmäiset syötävät, ehkä oikea ruoka olisi ollut tarkeämpää opetella. Mutta kun Liisa sai viimeiset piparit pellille niin Vilho ajatteli käydä katsomassa Raine Linqvistiä. Silloin kun Liisa ja Vilho kävivät kutsukortteja hakemassa, ja Liisan mentyä kirjakauppaan, kävi Vilho katsomassa pubissa, mikä siellä on meininki. Tämä Raine Linqvist tuli heti Vilhon luo. Hänellä tuntui olevan kovakin hätä. Se mies jonka kanssa hän asui oli saannut häädön ja nyt oli Raine ilman asuntoa. Omaa mökkiä ei Rainella ollut kun hän oli juonut sen kurkusta alas. Vaimo kun oli myöskin lähtenyt niin Raine jäi surujaan hukuttamaan.

 

piilossa

Vilho käveli vanhaa mökkiään kohden pienessä tihkusateessa. Lumet olivat lähteneet viimeistä murua myöden. Tien pinta oli vaan liukas. Hän muisteli entisiä aikojaan Rainen kanssa kun hiippaili liukasta tietä pitkin. Heidän kemiat olivat saamaa maata. Aina he olivat melkein kaksistaan missä sitten olivatkin. Rainen kanssa ei tullut aika pitkäksi. Miten ihminen voi muistaa kaikki vitsit mitä hän suustaan päästeli. Koskaan hän ei ollut kuullut niitä vitsejä joita hän kertoi. Myös hänellä oli pieni kertomuksiakin. En oikein tiedä olivatko ne tosielämästä raapaistuja tai aivan vain keksittyjä. Mutta hauskaan muotoon hän ne osasi kertoa. Kyllä sen miehen kanssa sai aina nauraa.

Vilho oli päässyt vanhan mökkinsä pihaan. Hän nousi rappuset ylös ja koputti ovelle. Raine tuli ovea aukomaan silmät aika lailla pieninä viiruina. ”Ottanut olen eilen, yksi otin oikein välillä pelotti. Koko ajan kertoilin juttuja mutta olihan hiljaista, ei kukaan nauranut, siksi peloitti”. ”Mulla olisi ollut vain asiaakin”, kertoi Vilho. ”Jouluaattona meillä on sellaiset pienet pirskeet ja Liisan kanssa puhuttiin, niin voithan sinäkin tulla sinne”. ”Tottakai mä tulen, mutta tuleekos sinne muitakin. Meinaan vaan kun nämä on mun ainoot vaatteet. Eivät ole ihan puhtaat kun edellisessä paikassa piti vesi kantaa keskustasta sinne pienillä pulloilla. Ei riittänyt koskaan vesi pyykinpesuun”. ”Tuleppa vaikka kahdeksalta niin käyt suihkussa ja multa saat saat vaatteet”. Näin sovittiin ja Vilho lähti luistelemaan Liisan luo.

joululaulu

 

”Hyvä kun tulit, niin lähdetään kaupolla käymään. Teen sitten vasta sapuskaa”. Sitten köröteltiin kaupoille. Kaikkea kummaa piti ostella. Ruokaa, viinakaupassakin piti poiketa, kirjakaupassa ja meikkejä. Vilhosta tuntui, että Liisa syöttää ja meikkaa koko kylän. Mutta tulihan lopulta kaikissa paikoissa käytyä ja sitten kotiin ruokaa tekemään.

Vilho kääri oikein hiat paidastaan kun tuli taas Liisa viereen hellan eteen. Nyt hän pääsi oikein näyttämään mitä oli tähän asti oppinut Liisan opissa.

Irmeli Pahtonen oli saannut kunnan rahat siirtymään Irmelin avustustilille. Alman ja Jaska Sykerön remontti oli näinollen maksettu, siitä kunnalle kaunis kiitos. Irmeli Pahtonen oli ilmoittautunut ehdolle kansanedustajaksi. Muljakan kylän asukkaat olivat tästä tiedosta sangen onnellisia. Moneen vuoteen eivät ole ehdokkaat päässeet kansanedustajiksi asti. Mutta miten on nyt kun Irmeli on julistanut itsensä kaikkien asukkaiden edustajaksi. Tiimityötä on tehty jo kovalla vauhdilla. Aikamoinen joukko kokoontui melkeinpä viikottain kirkonkylän seurantalolle tekemään vaalityötä. Irma itse kierteli toreilla ja turuilla. Kävi kauppojen edustalla vastaamassa asukkaiden kysymyksiin. Oli käynnyt luennoimassa seminaareissa erilaisista aiheista mitä nyt hän oikeustieteen tohtorina ja varatuomarina osasi sanoa. Jotenkin tuntui, että Irmeli oli päässyt jo kunnolla vauhtiin. Numeroa ei vielä saannut julkisesti pitää näytyllä. Mutta kaikenkansan ehdokas on saannut joukkoonsa jo sitoutumattomia, Perus Suomalaiset ovat luvanneet antaa hänelle kaikki äänensä. Ja onhan Kokoomuksenkin puolelta kuulunut tietoja, että sieltäkin ovat, ainakin muutamat ilmoittautuneet mukaan. Näin tuntui tämäkin asia olevan hyvässä kunnossa.

Nyt kuitenkin pidetaan Jouluna vapaata, ja isketään taas kunnolla vuoden alusta. Irmelin tiimi on aika iso ja innostus on heillä korkealla. Kamppanja on pitkä kun se on pikkuhiljaa lähtenyt jo lokakuussa liikkeelle ja jatkuu sitten vielä ensivuonna Maaliskuun lopulle äänestyspäivään. Paikkakuntalaisiakin on jo muutama mukana Irmelin tiimissä. Innostusta riittää porukalla, senhän näkee jo heidän iloisista silmistäänkin.

Jatkuu huomenna.

piki

 

Hellyyttävä Joulu. 16 päivä Joulukuuta

Aamulla kun ihmiset menivät vesisateessa postiluukkuja katsomaan, huomasivat he valkoisen kirjeen laatikkojen pohjalla. Ulkona ei viitsinyt jäädä sitä kirjettä lukemaan kun vettä satoi. Sinne oli sulanneet lumet puista. Ja maastakin oli lumi jo melkein hävinyt. Sinne karisi toiveet valkoisesta Joulusta. Ja kiitos siitä mitä auttajat olivat aikaan saanneet. Ihmiset jo luulivat kun lunta satoi, että tämä oli kuin kiitos kaikesta auttamisesta. Mutta sinne romuttautuivat kaikki toiveet siitä, että yläkerrassa olisi tämä huomattu, romuttui. Voihan tietenkin vielä lunta Jouluksi tulla, eihän se mikään mahdottomuus ole.

Kirje luettiin myöskin Irenen toimesta. Hymy levisi hänen kasvoilleen. Hän tunsi myötätuntoa koska Vilhokin oli auttamislistalla. Puita kerittiin hänelle viedä ja sitten tulikin rakkaus peliin, hienoa. Taavetti tuli myöskin sisälle ja Irene antoi kirjeen hänelle. ”Tietenkin me tänne mennään. Mitä sitten ostetaan heille”. ”Vaikea homma kun Liisalla ainakin on varmaan kaikki mitä tarvitsee. Vilhosta en sitten tiedäkkään. Olisko parempi viedä rahaa tai shekki”. Vaikea sanoa ketä sinne on käsketty. Ehkä sinne tulijoita ilmaantuu kun menemme Sykerölle käymään.

 

ukko ja pukki 2Jokisen pariskunta tuli Sykerön pihalle. Pihalla oli muitakin autoja, mitähän täällä oikein tapahtuu. Mentiin katsomaan sisälle onko täällä jotkut juhlan menellään.

Sisälle astuttiin ja Alma huuteli hienoa kun Te tulitte, odoteltu on jo. ”Täällä on pienet kahvitukset niille jotka ovat olleet täällä töissä. Teille oltiin juuri soittamassa mutta kerkisittekin tulemaan. Nyt olisi kaikki varmaan täällä”. Alma pyysi vielä puheenvuoroa. ”Nyt kun pesuhuone on melkein valmis niin halusimme vielä muistaa Teitä kaikki tästä suunnattoman mukavasta asiasta joka on meitä kohdannut. Jotenkin olen mielissäni kun meidän isäntä katkaisi jalan. Olisimmeko me muuten saanneet tälläistä pesuhuonetta ja näitä muita koneita. Kyllähän minä miehestäni pidän ja vielä enemmänkin kun saan jalkani kuntoon. Sitten voin jo kysellä kun minua silitetään selästä, että mitähän sinulla on mielessä, niin minä isännälle vastaisin. Kiitos vielä kaikille naisille ja miehille tästä suunnattoman hienosta Joululahjasta Ja nyt sitten juodaan kahvia ja lettipullaa, olkaa hyvä”.

Irma katsoi aiheelliseksi vastata tähän kiitokseen. ”Kiitos Alma ja Jaska. Niinhän se tietenkin on, että satuin muistamaan, että Jaska on sairaalassa, siksi tänne tultiin. Täällä on ollut kiva olla kun ensimmäisen päivän kova jännitys silloin ensimmäisenä päivänä laukesi. Mukava on ollut tehdä täällä töitä. Kaikesta pienemmästäkin on tullut niin lämpöiset kiitos-halaukset, että itseänikin on monesti itkettänyt. Kumpa kaikki työpaikat olisivat samanlaisia. Omastani ja varmasti kaikkien muidenkin puolesta haluan kiittää Teitä tästä kivasta hengestä, joka täällä on vallinnut”.

 

pukki kiitääHilpeässä ja iloisissa tunnelmissa nautittiin Alman keittämästä kahvista. Ja olihan taas hyvää lettipullaa sekä Karri Tohmosen pitämästä rahkapiirakasta, jota hän nytkin nautti. Ja kun kahvit oli juotu käytiin katsomassa uutta pesuhuonetta. Hienolta kaikki näytti ja kaikki laitteet olivat jo kunnossa. Ainoastaan keittiön sekoittajaan vielä kytken putket kiinni sitten on kaikki kunnossa. ”Me päästään Jaskan kanssa tänään oikein suihkuun, eikö tunnukkin taivaalliselta”.

Irmalla oli vielä Almalle eräs juttu. ”Se tarhan johtaja soitteli, että tulisiko Alma ja Jaska  huomenna tänne vaikka koko päiväksi puuhastelemaan lasten kanssa”. ”Tietenkin me tullaan, lasten kanssa on niin kiva tehdä töitä ja Jaskakin saa taas keksiä jonkun kertomuksen, niistä lapset pitävät”. Jaska on kuulemma hyvä tarinan kertoja. Hän ei alkuunsa tiedä mistä hän kertoisi mutta kun hän pääsee vauhtiin niin ei tahdo loppua tulla.

tanssiLiisa ja Vilho eivät vielä olleetkaan täällä. ”Juu eivät kerenneet vielä näin aamusta mutta tulevat joskus puolenpäivän aikaan”, kertoili Alma. Irene alkoi kertomaan, että ”Heillä on kuulemma synttärikahvit aattona. Kun en oikein tiedä mitä heille ostaisi. Toisaalta voisi antaa shekin kun tulisi samaan lahjaan kaikki kutsutut”. Sitten alkoikin kuulumaan kaikilta jotka kahvipöydässä oli, me tullaan, mekin tullaan, eli kaikki jotka juuri Alman kahvia joivat. ”Sopisko, että joku kerää rahat ja ostaa sitten vielä näyttävän kukkakimpun mukaan”. Irenen hommaksihan se sitten jäi.

Niin oli yksi suurimmista talkoista tullut päätökseen. Nyt oli vain otettava Pahtosen Irmeliin yhteyttä, että hän kyselisi kunnan johtajalta,  maksaako kunta tämän remontin.

Jatkuu huomenna

piki

Hellyyttävä Joulu. 15 päivä Joulukuuta

Aamulla kun Muljakan kylän asukkaat heräsivät oli lunta tullut runsaat kymmenen senttiä. Olihan lunta tänä syksynä tullet kaiketi kolmekertaa mutta ei näin paljon kerralla. Mutta entiset lumet olivat aina lähteneet vesisateen takia pois. Olisiko nyt talvi viimein alkamassa. Nyt ainakin tuntui maisema valoisalta ja kaikki puut olivat saanneet valkoisen vaipan. Kestäisikö tämä hieno talvimaisema edes Jouluun saakka. Jos niin kävisi, olisi tämä suuri siunaus kaikelle auttamistyölle.

Lunta satoi edelleenkin ja ehkä sen pitäisi loppua iltapäivällä. Taavetti kävi navetan jälkeen aukaisemassa Sykerölle menevän tien ja samalla pihan. On ainakin työihin tulevilla sitten helppo tulla töihin. Omaakin pihaa hän kerkisi hiukan aurailla että maitoauto pääsee hakemaan maidot.

Suikkasen Niilo tuli Sykerölle tarkoituksenaan saumata pesuhuoneen laatat. Samoin sähkömies, joka laittoi valasimet paikoilleen. Pesuhuone oli enään pyttyä, allasta, ja suihkua vailla. Kaappi tietenkin asennettiin vielä peilin päälle. Eli tänään on kaikki melkein jo valmista. Ainoastaan vesiputket liitetään tänään tai viimeistään huomenna.

koristeita

Urakka oli kohta valmis. Sitä olivat tehneet kyläläiset innolla ja suurella mielenkiinnolla. Muutamat kyläläiset olivat ottaneet Ireneen yhteyttä, että voisimme tehdä sellaisen pienen tutkimisen, onko jollain asumisen kanssa vaikeutta. Ja onko heillä jotain missä kyläläiset voisivat auttaa. Se oli mielenkiintoinen asia kaiken kaikkiaan. Ensiksi se todisti sen, että kaikilta löytyi auttamisen halua toisia kohtaan. Sellaista tutkimusta tietenkin jokainen voi tehdä kun käyvät esimerkiksi kylässä tutuillaan. Ja siellä voi ottaa asian vaikka suoraan puheeksi. Kaikista näistä asioista pitää tietenkin ottaa Ireneen yhteyttä.

Alma ja Jaska jo kovasti odottelivat pääsyä päästä laskemaan lämpöiseen pyttyyn niin isoa kun pientäkin tarvetta. Ja tietenkin pesupaikkaa odotettiin, sillä nyt voi hanaa aukaisemalla saada puhtaat kädet tai sitten aivan koko vartalon. Kumpa vielä päivän tai pari jaksaisi. Nyt kun pitää lähteä ulos kylmään istumaan niin sitä lämpöisen huoneen tarvetta odottaa vielä kovemminkin kun tietää, että se on kohta valmis.

Hokkasen Vilho oli onnellinen mies. Ei tarvinnut aamuisin laittaa puita uuniin, että huoneeseen tulisi lämmintä. Himmelin Liisalla oli oikein keskuslämmitys niin mikäs siinä oli Vilhon vaikka paljain varpain kävellä. Ja lämmittihän Liisakin yhteistä oloa. Kun se rakkaus vaan on sellaista lämmön tuojaa kuitenkin.

lahja

Mutta heillä oli myöskin juhlat tulossa. Liisa oli syntynyt Jouluaattona ja siinä samalla he olivat päättäneet mennä kihloihin. Heillä oli niin kova tarve kutsua ystäviään käymään mutta kuinka se nyt oikein jouluna onnistuu. Kaikkihan viettävät joulua kotonaan. Kuka sitä nyt silloin lähtisi kyläilemään. Mutta Vilholla välähti, että jos aloitettaisiin juhlat heti aamulla. Tulee sitten kukakin vaikka mihinkä aikaan hyvänsä. Tämä tuntui aika hienolta ajatukselta. Liisa hyppäsi Vilhon kanssa autoon ja he lähtivät hakemaan kutsukortteja kirjakaupasta. Kortit kuitenkin kerkiämme jakamaan vielä tänään suoraan postilaatikkoihin. Tarjoilut kerkiämme päättämään sitten koko viikon aikana. Ja eihän Joulu vielä sentään tällä viikolla ole.

Ajaessaan kirjakauppaan Liisa kertoi Vilholle, että lapsena ei mun synttäreitä koskaan vietetty. Kun on joulu niin ne menevät siinä samalla. Nuorena tyttönä juhlat pidettiin joskus edellisenä viikonloppuna ennen Joulua ja joskus ensimmäisenä viikonloppuna Joulun jälkeen. Mutta nyt saan ensimmäisen kerran viettää synttäreitä niiden oikealla paikalla.

talo

Kutsukortit saatiin ja niihin kirjekuoret. Liisa kauniilla käsialalla kirjoitti synttäreistään ja lopuksi vielä pienen maininnan. ”Juhlien yhteydessä järjestetään myös pieni perheasia”. Sitten takaisin autoon ja jakamaan kirjeet postilaatikoihin. Nyt se on tehty niin päästään suunnittelemaan listaa tarjoilusta.

Puolitoista viikkoa vielä Jouluun.

Jatkuu huomenna

piki

 

Hellyyttävä Joulu. 14 päivä Joulukuuta

Aamulla kun Muljakan väki heräsi, oli äänettömän monella kaunis hymy kasvoillaan. Muljakan kylän oli pyyhkäissyt rakkauuden henkäys. Rakkauuden henkeyteen ja ihan vain siihen, että Muljakan kylän yhteisten asioiden ja auttamisen siivellä oli herännyt uudelleen tuo sanomaton tunne jota jopa vanhemmatkin vielä harrastavat. Vauhti ei ole enään sellaista kun nuoremmilla mutta aikaa vanhemmat käyttävät tähän ilon tunteeseen paljon kauemmin kuin nuoret. Nuorilla kun on aina kiire niin tähänkin tekemiseen se kiire sekoitetaan. Ensin sitä yhteistä yhdessäoloa odotetaan ja odotetaan, monet sitä vonkaamiseksi lausuvat. Ja sitten kun paikka luvalle tulee ja avautuu se pieni paikka ihmisessä jolla tämä ihanuus hoidetaan, hupsis se onkin sitten jo ohi.

Mutta kun Irene ja Taavetti heräsivät, tuli molemmilta hymyä kuin Kelloggs- mainoksessa. Vaikka ei silloin aikaisin aamulla kerittykkään paljon sängyssä loikoilemaan ja pienia suukkoja antamaan kun suurisuiset rouvat jo navetassa odottelivat utareiden tyhjentäjiä. Mutta muistivat nämä ihmiset kuitenkin mitä edellisenä iltana olivat saunan jälkeen tehneet. Irene varsinkin odotti kiinnostuneena merkkejä jos vaikka olisi onnellinen perhetapahtuma tulossa. Mutta sitä tietenkin piti vielä jonkin aikaa odotella ennen kuin se selviää. Kuitenkin he olivat olleet jo kymmenen vuotta naimisissa ja yrittäneet saada lasta. Kokeissa oli käyty ja anomukset adoptio lapsen saamiseksi oli sisällä. Lasta ei vaan tuntunut löytyvän.

soittava enkeli

Tänään oli vapaapäivä rakentamisessa. Tämä aika vankistettiin omaa perheelämää. Tehtiin yhdessä niitä kaikkia asioita jotka ennen olivat jäänneet vain toisen tehtäväksi. Molemmat olivat tekemässä yhteisesti ruokaa. Ja taas välillä käytiin siivoamassa kellaria ja kaikkia muitakin yhteisiä asioita laitettiin kuntoon. Yhdessä mentiin siihen tyhjään huoneeseen johon oli tarkoitus syntyä uusi pieni lapsi kun he olivat avioon menneet, Irene halusi niin kovasti tyttöä, että huoneen väritkin tapailivat vaaleanpunaista. Tänne huoneeseen oli aina yhtä vaikeaa tulla. Jotenkin se vain aina riipaisi rinnasta kun ovenkahvaan tarttui. Tähän apua ei hän itse mistään kyläläisten auttamishalustakaan saannut. Sitä oli vain käsiteltävä itse miehensä kanssa.

Himmelin Liisan luota heräsi Hokkasen Vilho. Heillä tuo rakkauuden kyyhkynen oli istunut sängyn reunalla pitkään. Heillä ei ollut kiirettä, heillä oli aikaa rakastella kauan ja hartaasti. Illallakin vielä kaiken hyvän jälkeen oli supatettu hiljaa rakastavaisten juttuja. Ja aamulla kun raukeasta unesta he heräsivät oli jumalattoman hieno olo. Sängyssä haluttiin vielä loikoilla ja viettää ensimmäistä yhteistä  aikaa. Mutta nyt sentään sieltä oli pois päästy ja istutiin kahvipöydän vieressä nauttien kahvista ja hiivaleivästä. Heillä tuntui tämä yhteinen taival alkaa hyvinkin mieluisasti.

Kaikilla Muljakan kylällä oli vapaapäivä. Tai ei aivan kaikilla kuitenkaan. Tohmosen Karri oli hälyytetty sairaalaan kun leikkaus oli alkamassa. Illalla nuorison kaahailut autolla ja koivunrunkoon törmäilyt olivat saanneet apumiehen paikalla istuneen ja ulos lentäneen pojan elämän menemään kriittiseen tilaan. Leikkaus piti suorittaa välittömästi ja Karrin piti tämä loukkaantunut poika nukuttaa. Kuljettajalle ei käynnyt oikein kuinkaan kun hän käytti turvavyötä. Mutta tällä toisella pojalla ei vyö ollut kiinni ja niinpä hän lensikin tuulilasista ulos. Pahtosen Irmeli tietenkin jäi kotiin suunnittelemaan seuraavaa tapaamista äänestäjien kanssa. Eri yhteisöt halusivat eduskuntaehdokkaalta kysellä tarkemmin asioista ja hänen mielipiteistä. Ensi viikko onkin aika kiireinen kun eri kauppujen pihoilla pitää käydä äänestäjiä tapaamassa.

lunta sataa

Alma ja Jaska olivat myöskin heränneet. Heillä ei rakkauden kyyhkysen siipi edes hipaissut kuin tietenkin Jaskaa. Mutta niin huonosti tämä kyyhkynen oli lentänyt, että sen siipi ei ollut koskettanut Almaan lainkaan. Näin sai Jaska pyytää ja olla ilman. Mutta ylös sängystä kuitenkin noustiin ja sitä kahvia juotiin täälläkin. Ei aivan yhtä iloisia kasvoja täällä tietenkään ollut kuin noissa edellisissa paikoissa mutta ei Jaskakaan mitään kaunaa kantanut vaikka ei saannutkaa rakkauden tunteissa pyöriä.

Almalla kun ovat ne jalat kipeänä. Säryt tekevät liikkumisen välillä kovinkin vaikeaksi. Hän oli jo käynyt lääkärissä linja-autolla ja oli kokeitakin tehty. Nyt hän odotti vain tietoa sairaalasta koska hän pääsisi leikkaukseen. Hän oikein toivoi, ettei sinne tarvitse lähteä ennen Joulua kun pojan perhe tulee useammaksi päiväksi kylään. Olisi sääli makailla sairaalassa kun pienetkin lapset ovat heillä.

Sankka lymipyry saapui Muljakan kylän päälle illalla. Lunta säätiedoitus oli luvannut kaksikymmentä senttiä. Alma oli mielissään, että miehet saivat jätekaivon kuntoon ja kannen päälle. Nyt ei tarvitse enään mennä tekemään pihatöitä. Lunta satoi koko ilta ja vasta seuraavan päivän iltapäivällä piti sateen loppua.

Monessa perheessä jo paistettiin jouluisia pikkuleipiä. Hyvät tuoksut levisivät huoneistoissa aina viimeisintä nurkkaa myöden. Äidit lastensa kanssa leipoivat ja tekivät joulun odotuksesta jännittävän. Nyt alkoi joulun odotus oikein kunnolla. Lapset kirjoittivat joulupukille kirjeitä lahjatoivomuksista. Kirjeet suljettiin ja laitettiin näkyvälle paikalle josta tontut sitten ne hakivat. Yleensä aina seuraavana aamuna oli lasten kirjeet kadonneet. Se oli sellainen mystinen tapahtuma johonka ei kukaan osannut oikein kunnollista vastausta antaa. Tontut kun vaan ovat sellaisia, että voivat päästä sisälle ja noutaa ne lasten kirjeet. Vai tulevatko tontut sisälle jo edellisenä päivänä kun ovet ovat vielä auki. Ja sitten ne ovat huoneissa piilossa odottaen lasten kirjeitä. Ja kun kirjeet on kirjoitettu nappaavat tontut kirjeet mukaansa ja poistuvat ovesta ulos.

Joulu siis lähenee joka päivä. Sitä odottavat tietenkin lapset jo kovinkin malttamattomina. Mutta löytyy niitä joulunodottajia aikuisistakin. Jouluhan on kuitenkin kaikkein suurin juhlapyhä. Ja aikuisista löytyy niitäkin jotka odottavat vain joulupukin tuloa, mutta se onkin taas ihan toinen juttu.

Jatkuu huomenna.

piki

 

Hellyyttävä Joulu. 13 päivä Joulukuuta

Niin tuntui kaikki hyvältä, että Irenikin nauroi miehelleen aamulypsyllä navetassa. Iloisuus oikein pursui hänen kasvoiltaan ulos. Olihan se niin tietenkin kun Sykerön remontti oli melkeinpä maalisuoralla. Ja rahoituskin tuntui olevan melkein selvä. Lahjoituksiakin on tullut tasaiseen tahtiin ja muutamassa paikassa on jo lipas tuotu tyhjennettäväksi. Ja niistä on löytynyt isojakin rahoja. Ja kun vielä toinen autettavakin on löytänyt rakkaan itselleen niin hänkin pääsee varmasti kohta kiinteästi asumaan naisystävänsä luokse. Vaikka hyvähän se oli, että Hokkasen Vilholla onkin nyt puita liiterissä ja ilmeisesti tänään aukaistaan taas sähköt hänelle.

Tässä se auttamisen taika onkin. Vaikka lahjoitusta saadessa saakin lämpöiset halaukset ja kauniit sanat niin sitten kun se lahjoitus on käytössä niin voi hartaudella muistella kuinka hyvä voi toisilla olla. Näin kävi Irenellekkin joka eli täysin tunteiden vallassa. Ensimmäinen remonttipäivä sai hänet purkautumaan kun hänellä ei ollut kokemusta vielä näin suurista auttamiskohteista. Mutta kun remontti alkoi ja pyörtymisestä selvisi niin sen jälkeen onkin jo kaikki mennyt hyvin. Vaikkakin töitä on saannut tehdä niin nyt tuntuu kaikki jo helpommalta kun useampi on alkanut hoitelemaan asioita.

 

kynttilä 4Himmelin Liisa oli soittanut Hokkasen Vilhon aamukahville. Lystiä oli heilläkin aamukahvia juodessa. He tuntuivat ystävystyen oikein viimeisen päälle. Jo Liisa lupasi, että voithan sinä tännekkin yöksi jäädä. Kun en tahtonut viimeyönä saada unta kun ajattelin sinua. Siellä pienessä mökissä minun rakaani on. Mutta kun kahvit oli juotu halusi Vilho lähteä Sykerölle katsomaan, jos vaikka tarvitsevat apua. Niin lähtivät kummatkin katsomaan onko pesuhuone jo missäkin vaiheessa ja jos vaikka olisi jotain töitäkin siellä. Liisahan voisi vaikka siivota ja auttaa Almaa.

 

Kovin oli suureksi paisunut jo auttajien määrä. Traktorimies Haapasen Ville kaivoi viemärikaivoa ja hänelläkin tuntui olevan jotain hyvää kerrottavaa. Mutta hän jätti kertomisen sitten aamupäivän kahville.

Irene ja Taavetti tulivat pihaan samaan aikaan kuin uudet rakastavaiset Liisa ja Vilhokin. Irene ja Taavetti huomasi heti toisen pariskunnan onnellisuuden loistavan kilvan heidän kasvoiltaan. Sisään mentiin ja päästiin heti kahvipöytään. Konekuski Villekin saapui heti heidän peräänsä. Kahvipöydässä olikin hilpeä tunnelma. Jokainen tiesi tekevänsä hyvää työtä ja Alma sekä Jaskakin antoivat vielä vauhti kehumalla kaikkia auttajia. Kukaan ei jäännyt varsinkaan Alman kiitoksia vailla. Alma kertoi, että ”Tuo Suikkasen Niilo jo lupaili, että viikon päästä päästään varmaan tuntemaan suihkun ropinan iholla. Kyllä kaikki niin ihmeelliseltä tuntuu. Ja kun saadaan vielä oma poika tänne perheineen tulemaan. Sitten saan minäkin tuntea pienokaisten lämmön ihollani kun saan heitä sylissäni pitää ja hyräillä näille pienille lapsille. Minulla on niin hyvä olla, ihan kun joulupukkia odottaisin käymään”.

 

”Traktorimies Ville ilmoitti muutaman päivän kun voisimme ohjelmalliset tanssit pitää. Orkesteri lupasi tulla aivan ilmaiseksi soittamaan. Ja kuulemma kirkonkylällä on joku sirkuskoulu mistä ehkä saisimme esiintyjiä. Tämä mun orkesterikaveri lupasi heitä kysellä. Samoin koulussa on myöskin aktiivinen musiikinopettaja. Hän on koonnut oppilaista pienen kuoron, että sieltäkin voisi saada kuoron laulamaan. Päivä vaan pitäisi lyödä lukkoon tässä ja nyt”. Yksi almanakka löytyi Almalta. ”Olisiko 19 päivä sellainen mikä kävisi, eli jo viikon päästä. Vai olisiko se pareempi pitää joulun jälkeen ennen Uuttavuotta tai aattona 31 päivä”. ”Molemmat päivät ovat ainakin orkesterilla vapaat”. Asiasta keskusteltiin kovasti ja lopulta päädyttiin Uudenvuodenaattoon. Jouluun on niin vähän aikaa ettei taida kukaan kerkiä tanssimaan. Ja jos Ville ilmoittaa päivän esiintyjille ja kun saat esiintyjät selville niin tehdää muutama mainos tänne kylälle ja kirkonkylän ilmoitustauluille. ”Missä nämä juhlat sitten pidetään”, kyseli Irene”.

kynttilä 1

”Käsittääkseni orkesteria oli pyydetty aatoksi Seurantalolle mutta se oli jostain syystä peruuntunut. Kysyn jos orkesterikaveri kyseleen sen paikankin valmiiksi”. Niin oli taas yksi tehtävä saannut siunauksen. Pienillä pääsymaksuilla saamme taas rahaa avustusrahastoon ja jos vielä pystyisimme siellä jotain kahvia ja pullaa myymään niin niistäkin tulee tärkeitä rahoja yhteiseen rahastoon.

 

Suikkasen Ville jatkoi laattojen laittamista seiniin. Sähkömieskin tuli päivällä käymään ja asensi ensin pumppuun sähkön. Tiskipöydälle hän veti johdot valmiiksi sekä pesuhuoneeseen. Nekin oli nyt sitten valmiina. Kun laatat on vedetty ja ne päivän pari kuivaneet niin voidaan vetää saumalaasti laattojen rakoihin. Sitten kun vielä saadaan valaisimet paikoileen sekä pistorasiat niin suihku ja veski olisi valmis. Kaivo tulee varmaankin tänään tai viimeistään huomenna valmiiksi. Sitten vaan suihkuttelemaan.

Liisa tiskaili kupit ja Vilho oli halukas tulemaan kuivaamaan astiat. Olihan kuivauskaappikin mutta kun ei Vilho tohtinut olla Liisasta kovin pitkälläkään. ”Ompa herttaisen näköistä tuo uusi rakkaus”, totesi Alma joka hymyilevänä katseli keinutuolissa tätä kahta tiskaajaa.

 

Irene muisti, että huomennahan on viikonvaihde. Tuleekos tänne kukaan vai pidetäänkö vähän vapaata. Suikkasen Ville ainakin lupasi tulla, että saa laatoituksen tehtyä. On parempi kun saavat laatat sitten kuivaa kauemmin. Konemieskin tulee, että jos ei kaivoa saada tänään valmiiksi. Ja pari lapiomistäkin lupasi tulla. ”Kyllähän minäkin tulen”, sanoi Liisa. ”Ja minä myöskin, voinhan laittaa vaikka saunan lämpiämään Almalle ja Jaskalle”. ”Tuohan on hieno juttu, jos vain jaksat tulla niin oikein hyvä”. Alma oli mielissään lämpöisestä saunasta. Pesut ovatkin jäänneet aivan unohduksiin kun on ollut sellaista menoa ja meininkiä koko ajan.

 

poro

Kaikki hommat olivat järjestyksessä. Irmeli ja Taavetti lähtivät kotiin koska sielläkin tuntui olevan paljon hommia jotka ovat jäänneet tekemättä tämän kiireen takia. On siivoamista ja omien laskujen maksamista sun muuta. Ja jos vaikka navetan jälkeen pääsisi yhdessä saunaankin.

Ja kun kaikki askareet oli tehty oli aika vetäytyä saunan leppoisiin löylyihin. Irman hyvä olo tuntui vieläkin. Niinpä hän vetäytyikin aivan Taavetin viereen, hän halusi olla nyt lähellä, halusi, että Taavettikin tunteen hänen hyvän olontunteen. Olihan Taavetti jo aamusta vaimonsa iloisuuden huomannut ja kivaltahan se tuntui kun vaimo aivan viereen tuli.

 

Iltakahvien aikaankin Irene loisti hyväntuulisuutta oikein kunnolla. ”Oliskos isännällä mitään ehdotuksia mitä illemmalla tehtäisiin”. ”Enpän ole vielä sellaisi kerennyt miettimään, vai onkos sulla jotain erityistä tiedossa”. ”Eiköhän jotain erityistä tänään tapahdu”. Mutta vielä kuivateltiin hiuksia ja katseltiin televisiota. Irene oli vetäytynyt loikoilemaan sohvalle ja päänsä hän oli laittanut miehensä syliin. Kuivaihan ne hiukset lopulta ja Irene pyyteli miestään jo nukkumaan. Ja niin he sitten sukelsivat pehmoisten peittojen alle. Irene tahtoi vielä tuoda omaa iloisuuttaan ja hyvänolon tunnetta vieläkin miehensä peitonalla. Loppu illasta olikin sitten sitä toista asiaa jota monesti tehdää jos ei nukuta.

Liisan ikkunoista loisti vielä valo. Sitten tuli valo makuuhuoneeseen ja keittiön valo sammui. Täälläkin oli sama tehtävien laatu kuin Irenellä ja Taavetillakin. Täällä haettiin ensimmäistä kosketusta pimessä että löydätkö sinä minun käden, entäs sitten varpaat, no löytyvätkö huulet helposti, no vielä jalat. Siinä sitä sitten oltiin, rakkautta täälläkin harrastetaan.

Alman sänkykammarissa oli myöskin Jaskalla ajatuksia. Mutta Alma ilmoitti heti kun Jaska oli kätensä nostanut Alman vyötärölle, ”Eikös nyt vaan nukuta, Joulu on vielä edessäpäin.

Jatkuu huomenna

piki

 

 

Hellyyttävä Joulu. 12 päivä joulukuuta

Yö oli nukuttu ja lehmät pusertaneet utareistaan viimeisenkin valkoisen maitopisaran pois. Oli taas lähtö Sykerölle katsomaan tilannetta. Ja tänään olisi lähtö lastentarhaan Alman ja Jaskan kanssa. Vilho Hokkanen istui takapenkillä, ainakin sellaisen nimen hän antoi Taavetille eilen saunassa. Lopulta päästiin Sykerön pihaan ja mentiin sisään. Vilho käveli viimeisenä ja kainona miehenä jolle tälläisen avun saaminen ei tietenkään tuntunut mukavalta. Keittiöstä löytyi myöskin uusi kahvinkeittäjä Liisa Himmeli. Hän oli jo eläkeiässä mutta pirteyttä tuntui löytyvän häneltä. Alma vielä näytteli hänelle kuinka kähvinkeittäminen sujuu tälläisellä isolla hellalla jossa lämmönantajana olisi puu.

kynttilä 5

Alma joka oli laittanut itsensä oikein hienoksi samoin kuin Jaskakin, olivat nyt lähdössä lastentarhaan. Irene heidät sinne kyyditsi ja lupasi tulla sieltä takaisin kun asiat saadaan siellä sujumaan. Vilho jäi istumaan keittiöön kun Liisa kahvinkeiton välissä aina jotain Vilholta kyseli. Siinä kyseltiin missä sinä oikein asut, ja oletko eläkkeellä, mitä sinä harrastat sun muuta. Toisaalta Vilho pitikin siitä kyselemistä ja kun sen vielä teki noin pirteä nainen. Liisaa oikein säälitti Vilhon tilanne. ”Oletko sinä saamassa apua tilanteeseen, että sinun olisi taas lämmin asua”. ”Eiköhän Taavetti jostain hanki puita minulle, katsotaan nyt miten tässä käy. Heillä kun tuntuu olevan aika kiirettä muutenkin kun on oma maapaikka ja sitten vielä tämä remontti”. ”Voi kun minä voisin sinua auttaa jotenkin. Itse olen ollut ilman miestä jo viisi vuotta kun mieheni kuoli. Ja kyllä siellä meilläkin pitäisi aina välillä joku naula seinään lyödä. Mitä se aina hakkailen vasaralla peukalooni”. ”Enhän minä nyt voi heti luoksesi muuttaa, ehkä pitäisi ensin seurailla tilannetta, käymmekö me toisillemme”. ”Niinhän se tietenkin on”. Ja naurua laitettiin päälle. Kyllä vanhemmat ihmiset sitten nopeasti tutustuvat toisiinsa ja hoitavat suhteensakin siinä samalla kuntoon.

Niilo oli saannut vesisulun vedettyä pesutilaan ja seuraavaksi olisi vuorossa keittiön kaapistojen laitto. Alma oli jo jonkin verran kerennyt kaappeja tyhjentämäänkin mutta vielä oli tyhdennettävää. Liisa ei ylettynyt ylähyllyltä enään ottamaan vaan pyysi Vilhoa nousemaan tuolille ja antamaan astioita hänelle. Työ tuntui heiltä käyvän oikein iloisesti ja mallikkaasti. Lopulta oli kaapit saatu tyhjennettyä ja Niilo pääsi purkaamaan vanhat kaapit seinustalta pois. Vilho tietenkin auttoi minkä pystyi vanhuudesta huolimatta. Myös Vilho auttoi Niiloa kantamaan vanhoja kaappeja ulos, että päästiin sitten asentamaan uusia paikoilleen.

Traktori kaivoi ojaa viemäriputkistolle ulkoja. Siellä oli kolme miestä asantamassa putkia samanaikaisesti maahan. Onni oli, että maa oli hiekkapohjainen niin jäi kuravellissä kävelyt pois ja työ joutui nopeaan tahtiin.

Tuli kahvinaika ja porukka myöskin ulkoolta tuli kahville. Kahvipöydässä alkoi keskustelu ihmisten auttamisesta. Jopa traktori mieskin lupasi nämä työt tehdä talkoilla vaikka ei oikein töitä ole tänätalvena ollutkaan. Muutkin paikalla olevat halusivat tulla oikein kunnolla mukaan Irenen auttamis-projektiin. Ja asiaa luvattiin viedä yhteisesti eteenpäin. Tarktorimies heitti ilmoille, että saisimmekohan jonkun illanvieton järjestettyä josta saataisiin rahaa tähän auttamiseen. Hän ainakin tuntee kirkonkylästä erään kaverin jolla on tanssiorkesteri. Varmasti saisimme hänet ilmaiseksi soittamaan. Paikka pitäisi vielä katsoa missä voisimme tanssia. Kerrassaan hieno esitys tuli traktorimieheltä Ville Haapaselta ja asiaa päätettiin esittää Irmalle kun hän sieltä lastentarhalta tänne tulee.

kynttilä 3

Lastentarhalla oli myöskin asiat edenneet siihen pisteeseen, että Alma oli tehnyt piparkakkutaikinan ja nyt alkoivat lapset kaulimaan taikinaa ohueksi. Lapsista oli hauskaa leipoa kun monessa paikassa ei äiti anna leipoa. Paikat kuulemma likaantuvat liiaksi. Jaska kertoili osalle lapsista kaikesta vanhasta ajasta kun kaikki eivät kerralla mahtuneet leipomaankaan. Jaska kertoili hevosista kuinka hän oli puita tuonnut metsästä isomman tien varteen. Jaskasta löytyi hieno kertomisen lahja. Hän sai kaikki lapset tarkasti seuraamaan kertomusta. Hän sai kertomuksesta jännittävän jota lapset hyvinkin tarkkaan seurasivat.

Samoin Almakin kertoili pieniä juttuja joita lapset aina kilvan kyselivät leipomisen yhteydessä. Alman kasvoilta näkyi, että hän piti tästä tilaisuudesta. Ja kun puolilta päivin kävivät lapset nukkumaan, meni Alma heidän sänkyjensä viereen ja hiljaa hyräili laulua joita eivät edes tarhan täditkään tunteneet. Ei kestänyt montaakaan minuuttia kun kaikki läpset olivat unten mailla.

Irene oli jo aikaisemmin lähtenyt tarhalta kohti Sykerön paikkaa. Häntä vaivasi Vilhon tilanne, mitä me hänelle oikein tehdään. Kun hän pääsi takaisin taas remontti paikkaan ja sisään tullessa hän huomasi Vilhon olevan täydessä työntouhussa Niilon kanssa. Kaappeja asennettiin paikoilleen ja Vilholta tuli aina joskus hyviäkin neuvoja. Asia selvisikin kun hän kertoi olevansa timpuri silloin joskus. Liisa vinkkasi Inenen sivummalle ja kyseli, minkälainen tuo mies on oikein sivilissä. Mutta ei Irenekään häntä tuntenut aikaisemmin. ”Minä kun jo kerkisin häneen ihastumaan oikein kunnolla. Pyysinkin häntä asumaan meille mutta mies oli sitä mieltä, että katsellaan nyt jonkin aikaa onko meistä pariksi”. ”Tämähän olisi hieno asia. Kehitelkää nyt vielä asiaa ja ota itse asiat puheeksi. Minusta tuntuu, että Vilho on hiukan kaino puhumaan tälläisistä asioista”.

Työt sujuivat hienoa tahtia ja keittiön kaapit saatiin kiinni seinään. Nyt sitten asentamaan astiat kaappiin kun kaapit on ensin pyyhitty. Irene lähti hakemaan Almaa ja Jaskaa tarhalta pois kun soitto tuli. Tarhalta kerrottiin, että Alman ja Jaskan täällä käynti osottautui erittäin onnistuneeksi tapahtumaksi. Lapset kyselivät koko ajan, että koska tulette taas tänne tarhalle käymään.

myrskylyhty

Kellon tullessa kuusitoista oli Alma ja Jaska taas kotona. Traktori peitteli viemäriojaa, josta vielä kaivo puuttuu. Se on huomisen päivän asia. Alma, Jaska ja Irene astuivat sisään. Alman iloisuus tarhalla käynnin jälkeen muuttui oikein suoranaiseksi onnellisuudeksi kun hän käsi suun edessä päästi kiljaisun. ”Herttanen sentään kun Te luotte meille aina suuria onnellisuuden tunteita. Tänään jo meillä oli niin hauska matka kun saimme touhuta lasten kanssa. Ja kun tänne tulimme olimme saanneet uudet keittiön kaapit. Mitä me oikein ollaan tehty, että meitä näin palkitaan”.

Vielä kokoonnuttiin kahvipöydän ympärille. Tuotiin esille Liisan ja Vilhon auttamisesta ja vähän muustakin pelistä. Sekä illanvieton pitämisestä. Rahat menisivät Irenen avustustilille. Ville voisi kysellä orkesterin pojilta missä olisi hyvä paikka tanssia vaikka sukkasiltaan. Ja saisimmeko sinne jotain muutakin ohjelmaa. Kaikkein hienointa olisi jos vielä ennen joulua saisimme juhlan pidettyä, se toisi määrätynlaista tunnetta lisää.

Niin lähtivät taas kaikki koteihinsa. Taavetti oli soittanut Klapi-Pojille, että puut olisivat jo varmaan pihalla. Sähköstäkin soitin ja maksoin laskun. Sitä en tiedä ovatko vielä sähkön yhdistäneet. Taavetti vei Himmelin Liisan ja Hokkasen Vilhon ensin villen kotiin. Molemmat jäivät sinne kantamaan puita liiteriin. Liisa lupasi kävellä kotiin kun tästä kuitenkin on niin lyhyt matka. Jos ei sitten toisin käy.

Illan mittaan saatiin puut liiteriin vaikka ei sähköt olleet vielä tulleetkaan, oli kuitenkin kynttilä valoa antamassa ja puut paloivat uunissa lämpöä tuoden. Ei kuitenkään Liisa jäännyt yöksi tänne kun oli niin kapea sänky. Eikä Vilhokaan lähtenyt Liisan kotiin vielä. Saattamaan kuitenkin Vilho lähti ja käänöpaikalla jossa Liisa oli käveltävä kotiin ja Vilho kääntyi kotiin annettiin halaukset ja pusunkin tarjosi vielä Liisa huulille.

 

Jatkuu huomenna

piki

 

Hellyyttävä Joulu. 11päivä Joulukuuta

Aamu valkeni ja koko navettareissun aikana tuli viisi puhelu uusista remonttikohteista. Kaikki Irene kirjasi ylös mutta ei kenellekkään hän ei luvannut mitään. Kaikille tuli ilmoitettua, että tätä työtä tehdään vain täysin harrastepohjalta. Mihinkään kohteeseen ei ole rahaa vaan sitä koitetaan aina hankkia mistä milloinkin.

Puhelin vain pirisi ja siihen vastattiin samalla tavalla kuin muihinkin puheluihin. Vaikka kohteista ei tiedetty, tuntui auttamisen tarve aika suurelta. Siksi onkin paras kutsua toimikunta kokoon, että tulisi asiat heillekkin tiedoksi. Tänään on kuitenkin lähdettävä pankkiin Irmelin kanssa. Rahoituskuviot pitää saada kuntoon.

ukko ja pukki

Irmeli tulikin kymmeneltä hakemaan Ireneä. Matkalla keskusteltiin tietenkin pankkiin menosta ja uusista kohteista joita on tullut jo neljätoista. Kenellekkään ei ole luvattu mitään. Välillä tuntuu, että lehtikirjoitus oli syynä tähän soitteluun. Mutta onhan se tuonutkin rahaa. Olisiko joku avustusjärjestö mihinkä voisimme mennä mukaan vai onko keksittä aivan uusi juttu. Kuitenkaan en halua perustaa mitään firmaa tai järjestöä. Pitää kysyä, että voimmeko auttaa edelleenkin ihmisiä vaikka pienemmän mittapuun mukaan. Tilinumerohan tietenkin olisi hyvä että pysyisivät oman ja vieraat rahat erillään.

Pankin johtaja otti heidät heti aamusta vastaan. Hän oli jo kuullutkin Irenen tempauksista jolla lehden mukaan olisi suuri sydän. Johtajalle kerrottiin niistä ajoista kun tämä auttaminen lähti liikkeelle. Nyt vain tämä auttaminen nousi aika suureksi kun sattumoisin näimme Sykerön vanhusten elinolot. Kylmässä ulkosaunassa piti käydä pesulla. Ulkoveski ja ei mitään puhelinta tai televisiota. Ainoastaan sodanaikainen radio joka pätkittäin antoi ohjelmaa. Puhelimet ja television ostimme jo omalla rahalla että saavat vaikka soittaa sairasauton jos on tarvetta. Kuitenkin nämä vanhukset ovat suurisydämmisiä ihmisiä, mistään asioista he eivät valita. Heidän kanssaan on kiva tehdä yhteistyötä. Ja vielä tämän lehtikirjoituksen jälkeen soitti erä liikkeenharjoittaja ja lupasi lähettää huomattavan summan rahaa tilille. Firmaa tai mitään yhdistystä emme halua perustaa. Ehkä tämä remontti jää viimeiseksi tässä mittakaavassa. Jos teemmekin vielä tätä auttamistyötä niin keskitytään pienempiin hankkeisiin. Ja vielä eräs asia, kunnanjohta ilmeisesti maksaa tämän remontin se on vielä epävarmaa.

lumilyhty 2

Ehdottaisin tälläistä asiaa joka tietenkin pitää kysyä verottajalta tarkemmin. Avataan tili jonne tälläiset avustusrahat siirretään. Ja Te käytte kysymässä mitä mieltä verottaja on, pyytäkää oikein paperi päätöksestä. Jos toimitte ilman rahaa ja mitään palkkioita ei makseta, uskon että tälläinen menettely onnistuu. Ehkä kuitenkin joudutte pitämään kirjanpitoa avustuskohteista.

Asiat pankissa tulivat kuntoon ja samalla päätettiin käydä myöskin verotoimistossa. Sielläkin päästiin asioimaan heti asian tuntevan ihmisen luokse. Pankinjohtajan kertomus pankissa oli ollut aivan oikein. Joka vuosi joutuu tekemään verottajalle ilmoituksen. Nyt oltiinkin sitten paljon viisaampia ja lähdettiin katsomaan mitä remonttikohteelle kuului.

Sykeröllä oli täysi työ meneillään. Suikkasen Niilo kertoili, että ojan saa täyttää ja samalla kaivaa jätesäiliö maahan ja sinnekkin viemäriputkea varten oja. Säiliö pitää tietenkin hankkia vai menisikö tämä pelkällä kaivolla. Se pitäisi kysyä kunnalta tarkemmin, minkä ne vaativat. Irene sulkeutui makkariin soittamaan  puheluita.

Puhelut oli soitettu ja pelkälä kaivolla voi hoitaa jäteasian. Irene halusi ilmoittaa, että huomiseksi tarvitaan kahvinkeittäjää. Me lähdemme käymään tarhassa Alman ja Jaskan kanssa. Tai siellä voi mennä koko päiväkin.

Pesuhuone oli valmistumass kovaa vauhtia. Tänään saamme seinät ja katon tehtyä. Ja päivän päätteeksi vedämme vielä kosteussulun kuivumaan. Aamulla laitetaan toinen kosteussulku ja tuon matkassani kaapistot, niin saamme keittiön kaapit kuntoon. Putkimiestä ei tarvitse kysellä, voin tehdä nekin hommat. Ja vielä olisi sitten pesuhuoneen pinta. Laitetaanko laatat lattiaan ja seinille siitä pitäisi tehdä päätös. Ja hankkia sitten tarvikkeet tänne. Tässä pesuhuoneessa ei oikein enään tarvitse apua. Ainut apu olisi viemäriputkisto ja kaivon rakentaminen.

kynttilä 6

Irenen puhelin pirahti jälleen. Eräs mies kyseli apua kun hänen pienessä mökissä ei tahdo tarkentua. Kova kylmyys on joka päivä ja ei ole oikein puitakaan millä lämmittäisi. Ireneä kävi sääliksi ja hän lupasi tulla käymään miehensä kanssa siellä vielä tänään. Mennään nyt katsomaan mikä on tilanne. Onko hän laitapuolen kulkija vai mikä on saannut miehen tähän tilaan.

Jokiset ajoivat pienen mökin pihaan. Ikkunoista ei tullut valoa mutta he kuitenkin koputtivat ovelle. Ovea tuli aukaisemaan vanha mies. Hän käveli kovin vaikeasti kun johdatti vieraita asuntoonsa. Taavetti kyseli, että miksi on tultu tälläiseen tilaan. ”Tämä niin hullulta tuntuukin kertoa, että oikein hävettää. Olin aikaisemin aviossa mutta me sitten erottiin. Se ero kismitti kovinkin paljon ja kävin istumassa kaljakuppilassa useasti. Sieltä sitten otin erään naisen kerran mukaan. Hän asustikin tässä koko kesän ja vielä pitkälle syksyäkin. Sitten se vaan lähti, eikä kuulunut takaisin. Lähdin käymään kaupassa ja silloin huomasin rahojeni lähteneen. Ilmeisesti tämä nainen oli ne vienyt. Pidin aina rahat kotona mulla kun ei ole tiliä lainkaan. Niillä rahoilla piti ostaa polttopuita liiteriin. Luulin, että pärjäisin seuraavaan eläkkeeseen kun laitan vaatetta vain paljon päälle. Mutta kylmä vaan tuli kun ei voinut ostaa ruokaakaan.

Irma ja Taavetti katsoivat toisiaan.” Mitenkäs olisi jos Te lähtisitte meille ainakin yhdeksi yöksi. Söisitte siellä ja kävisitte pesulla. Katsotaan huomenna mitä voisimme asialle tehdä. Onko tämä asunto kylmä”. ”Kylmähän tämä tevytalo on. Ostin tämän silloin kun erosimme. Eipä paljon maksanutkaan. Vai että Teille minä tulisin häiriöksi. Ei tarvitse pelätä, en minä mikään juoppo ole enkä rosvo. Siksi olenkin sille naiselle vihainen. Hän kun siinä asui niin oppi huomaamaan missä minä rahojani säilytän.

Noustiin autoon ja lähdettiin ajamaan Jokisen taloa kohden. Miksei näistä ihmisistä kukaan puhu. Ehkä tämä talo on niin sivussa ettei siihen kukaan kiinnitä mitään huomiota.

Auto parkkeerattiin Jokisen pihaan ja astuttiin sisälle. Taavetti laittoi saunan lämpiämään ja Irene kahvin valumaan. Nyt vasta nähtiin kunnaolla tämä mies. ”Teillä oli niin pimeää, että emme oikein kasvoja nähneet”. ”Katkaisivat sähkön kun ei pystynyt sitä maksamaan”.

Irene ja Taavetti olivat käyneet navetassa ja tulivat sisälle. Vieras oli nukahtanut keittiön tuoliin ja oli melkein siitä putoamassa. Taavetti nosti miestä istumaan vähän paremmin kun hän kuitenkin heräsi. ”Tässäkö minä nukuin, ei sitä tarvitse olla kovinkaan suuri sänky kun uni tulee”. Mutta sauna oli lämmin ja miehet menivät kylpemään. Miehet rupattelivat pääasiassa vieraan asioista. Ja miten tälläiseen tilanteeseen oli oikein jouduttu. Vieras oli onnellinen kun tulitte häntä hakemaan, oli lehdestä huomannut se uutisen.

Miehet lähtivät pois saunasta syömään pientä iltapalaa. Ja Irene kävi kylpemässä miesten jälkeen. Kova nälkä oli vieraalla, syödessäänkin hän meinasi nukahtaa. ”Ehkä olisi parempi mennä nukkumaan ja jatkaa syömistä taas aamulla”. Näin oli tämäkin päivä saatu päätönseen ja oli aika sammuttaa valot.

Jatkuu huomenna

piki

 

 

Hellyyttävä Joulu. 10 päivä Joulukuuta

Työmiehet kokoontuivat jälleen Sykerön pihaan. Irenelle oli tullut illalla eräs ajatus mieleen jonka hän päätti selvittää heti aamupäivällä lastentarhan kanssa. Mutta ensin keskusteltiin aamulla laatikoihin tulleesta lehdestä. Varsin mittava juttu oli saatu aikaiseksi. Koko aukeama on vain Sykerön Alman ja Jaskan remontista. Kuinka kaikki lähti oikein käyntiin ja miksi tähän ollaan tultu. Välittäminen ja toisten auttaminen on niin lähellä Irenen ja Taavetin sydäntä, että he saavat aikaan kaikkea kaunista ja hyvää. Alma luki lehteä kun työväki asteli sisään. Hän ei voinut pitää kyyneleitään sisällä vaan purskahti oikein kunnon itkuun. Ja kun ketään tutumpaa ei ollut aivan vierellä hän otti Anestesialääkärin halausotteeseen. Tilanne oli niin herkkä, että lääkäri Karri Tohmosenkin piti muutamat kyyneleet vuodattaa. Kukaan ei pystynyt heti alkamaan töihin vaan kaikki seisoivat paikallaan salaa silmiään pyyhkien.

Lopulta Alma päästi Karri Tohmosen irti otteestaan että pääsi kuivaaman silmänsä. Anteeksi pyytäen hän meni Irenen luo ja halasi häntäkin oikein kovaa. Se oli kunnolla pitämisestä jonka Irene sai tuntea ropassaan. Mutta toinen asia vaisasi Ireneä ja hän lähti käymään lastenterhassa kylän keskustassa. Tarhan johtajan löytyikin nopeasti ja pyysi päästä kertomaan eräästä asiasta joka hänen mieltään alkoi vaivaamaan. Hän kertoi tuosta suuresta remontista jota ollaan tekemässä Sykerön vanhuksille. Ja kuinka häntä on ihmetyttänyt Alman ja Jaskan niin suuri hyvyys jota he päästävät kaikille työmiehillekkin. Kaikki miehet ovat kuin heidan rakkaita lapsiaan. Kysyisin vain, että voisiko Alma tulla tänne tarhalle kertomaan vaikka entisestä elämästään Ja voihan Jaskakin tietenkin tulla. Myös heistä tarha saisi Joulupukin ja Muorin sangen pienellä vaivalla. Johtaja tuli varsin kiinnostuneeksi tästä tapaamisesta. Me olemme koittaneet saada lasten vanhemmita, että jos heidän vanhemmista tulisi joku käymään tarhalle. Me voisimme leipoa vaikka pipareita tai sitten kertoilla vanhasta ajasta kun nämä vanhukset olivat nuoria. Ja joulupukki, Muori juttu olisi vallan hieno asia. Meillä ei ole ollut pukkia vielä koskaan. Pussit on vaan jaettu jokaiselle kun ohjelmat on suoritettu. Tarhan johtaja oli erittäin kiinnostunut näistä tapaamisista. Eikä leipomis- asiaa tarvitse yhtenä päivänä tehdä. Mummo voi tulla tänne useampana päivänä, aivan vaan kuinka hän jaksaa ja viitsii.

tonttu 2

Irene lähti viemään tietoa Sykerölle. Itsekseen hän mietti, että tämä voisi olla Almalle ainakin erittäin mieluinen asia. Hänessä on vielä puhtia vaikka kuinka paljon vielä ja juttuakin tulee ihan riittämiin.

Irma meni hiukan sivummalle kertomaan Almalle tätä uutta juttua. Alma oli niin otettu tästä tehtävästä, että ei tahtonut jaksaa pystyssä olla. Hän istahti sängylleen ja kädet ojossa hän pyysi Ireneä hänen kättensä väliin. Taas halattiin ja Alma koitti samalla vaikeroiden kertoa, kun ei omia lastenlapsiakakaan ole vielä nähnyt, niitä minä niin kaipaan. Haluaisin niin heitä pitää sylissäni ja kertoilla niille omia juttujani. Minä lähden vaikka joka päivä tarhalle, ja Jaska saa myöskin sinne lähteä. ”Voi miten minä voisin Teitä oikein kiittää kaikesta näistä asioista jotka on Teidän kautta meitä koskeneet. Minulla on niin hyvä olla. Olen jo ajatellut, että eikö minulla ole enään mitään muuta tehtävää kun katsella tuota omaa miestäni. Onhan hänkin hyvä ja kaipasin kun hän sairaalassa oli mutta jotain kuitenkin on minunkin elämästäni jäännyt puuttumaan. Mutta nyt olen saannut kaiken takaisin ja vähän enemmänkin. Kyllä Te olette sitten hyviä ihmisiä. Teillä on valtavan suuri sydän. Minä kerron kun joskus lähden taivaaseen, että Teidän pitää tulla sitten samalle puolelle missä minäkin olen silloin kun se hetki tapahtuu.

Punasilmäiset naiset tulivat makuukammarista takaisin keittiöön. Suikkasen niilo tuli tapaamaan Ireneä. ”Kuuleppas kun minulla on varastossa sellainen noin vuoden verran käytössä ollut keittiön alakaapit ja yläkaapit. Sain ne kerran työpalkkana mutta mulla ei ole niille oikein käyttöä. Saisitte ne 100 €urolla jos sopii. Ja jos tähän keittiöön tulee vielä kylmä ja lämmin vesi niin niissä olisi kaksi allastakin. Ei tarvitse enään pesuvadeissa tiskata astioita”. Irene nyppäsi myöskin Taavetin kuuntelemaan ja he olivat samalla ostamassa kaapiston kun siihen kohtaan päästään

Nyt on lattia valettu ja putki on vedetty sisälle sekä viemäriputki ulos. Huomenna taas jatketaan kun valu kerkiää kuivaamaan.

Työmiehet lähtivät kotiin ja Irene jäi vielä Taavetin kanssa hetkeksi istumaan. Irenen puhelin alkoi soimaan. Hän vastasi siihen. Eräs mies sieltä kyseli remontin teosta. Irma otti kaikki ylös mutta ei oikein osannut vielä vastata tähän pyyntöön, vaikka hän kertoikin, että näitä hommia tehdään täysin avustusten voimalla. Puhelimen kun hän sai kiinni soitti kirkonkylältä erän LVI firma. He halusivat lahjoittaa tähän projektiin rahaa 1000 €uroa. Hän kyseli tilinumeroa johon voisi summan lähettää. Irenellä ei ollut pankkitilin numeroa mukana ja hän lupasi soittaa heti kun pääsee kotiin.

joulun odotusta

Irma ei tietenkään voinut tätä asiaa kertoa ja otti vaan Taavettia kädestä kiinni. Mutta lehmät varmaan alkoivat taas odottelemaan iltalypsyä. Ja niin Jokiset lähtivätkin taas kotiin. Matkalla he puhuivat lahjoituksesta. Mihinkä me voimme sen rahan laittaa, omalle tilille vai pitääkö olla jokin toinen tili. Meillähän ei ole mitään yritystä, kuinkahan  tässä oikein menetellään. Onko tässä lähdettävä pankkiin suunnittelemaan asioita vai tietäisikö meidän edunkuntaehdokas Irmeli Pahtonen tästä jotain. Mutta ensin hoidamme lehmät.

Illalla Irene soitti Irmelille, mitä tässä tiliasiassa pitäisi tehdä. Hänkään ei suoralta kädeltä osanut auttaa mutta lupasi lähteä Irenen kanssa pankkiin kyselemään.

Päivä oli ollut taas tapahtumarikas. Irene kertoili lastentarha asiat Taavetille ja miten Alma oli niihin reakoinnut. Kyllä he ovat niin sydämmellisiä ihmisiä, sellaisia kun kaikki olisi niin ei varmaan sotiakaan olisi. Mutta nyt jo väsytti, oli mentävä sänkyyn.

Jatkuu huomenna

piki

 

Hellyyttävä Joulu. 9 päivä Joulukuuta

Erikoiselta tuntui Sykeröllä. Televisio oli ollut päällä iltamyöhään ja ei kai sitä oltais sittenkään sammutettu mutta kun Alma vihaisena tuli painamaan sammutusnappulaa. ”Ei ne ohjelma sieltä mihinkään häviä, jatka katsomista huomenna”. Niin sammui televisio eikä puhelintakaan saannut Jaska ottaa mukaansa sänkyyn. Ymmärtäähän sen tietenkin, kun vanhukset ovat olleet vain ikivanhan radion kanssa yhteyksissä ulkomaailmaa, niin nyt sieltä tulisi jatkuvasti sellaista ohjelmaa josta ei koskaan ollut kuullut mitään.

taakka 10

Mutta uusi päivä oli valjennut, oli 9 päivä Joulukuuta. Lehmät olivat saanneet utareet tyhjäksi ja nyt taas suunniteltiin Sykerölle lähtöä. Irenekin oli jo aivan normaali, liika jännitys oli poistunut kehosta. ”Tänään pitäisi sen lehtimiehen tulla. Ja yksi juttu on jäännyt sanomatta”, kertoili Irene miehelleen. ”En saisi siitä puhua mutta tietenkin mä sulle sen kerron. Irmeli Pahtonen kun soitti eilen, niin hän oli kunnanjohtajalle kertonut tästä meidän auttamisesta. Kunnanjohtaja oli oikein otettuna moisesta auttamisesta ja hän oli sitä mieltä, että kunta voisi maksaa sen remontin. Siitä ei saannut vielä puhua kun hän kyselee vielä toisten mielipidettä asiaan”. ”Sehän olisi hieno juttu, eli meidän maksettavaksi ei jäisi kun puhelimet ja televisio jos ei nyt sitten keräyksistä tulisi niin paljon rahaa”.

 

Sitten lähdettiin katsomaan työpaikalle mitä sinne kuuluu. Aamulla oli vielä hämärää kun auttajat saapuivat Sykerön pihaan. Ketään ei ollut vielä tullut mutta kun valo paloi sisällä, astuivat Irene ja Taavetti koputtaen sisään. Iloinen tervehdys otti vieraat vastaan ja heidät pyydettiin istumaan pöydän viereen. ”Juodaan ensin kahvit ennenkuin toiset tulevat niin saadaan haastella kaikessa rauhassa”. Niin tehtiin, juotiin kahvia ja juteltiin taas hauskoja juttuja. Jaska ei vaan tahtonut lähteä television vierestä mihinkään. Alma kun kerran huusi napakalla äänellä niin tulihan Jaska sieltä takaperin keittiöön. Koitti vielä kurkistella keittiön kynnyksellä televisiota, mutta tulihan hän sentään istumaan keittiön pöydän viereen. Alma kävi veistelemään Jaskan television katselusta. ”Mies on niin noiden ohjelmien vallassa ettei tekis enään mitään. Ensin kun tuli puhelimet niin piti kaiken maailman ihmisille soitella. Mutta nyt on tullut televisio kaikkein tärkeimmäksi asiaksi. Kanavia käännellään toisesta toiseen. Ja mitään ei Jaska enään tee. Itse saan kanniskella puut sisälle ja laskiämpärin ulos näillä kippeillä jaloillani. Ajattelin että lopetan ruuan tekemisen sille. Tehköön ite ruokansa, tai syököön sieltä ruokamainoksista silmillään”:

 

Tohmosen Karri keskeytti juttutuokion kun hän astui sisään. ”Olihan mulla hyvä tuuri kun satuin juuri kahvipöytään. Kerroin muuten sairaalassa työkavereille, että täällä on niin hyvän makuista kahvi, pullaa ja rahkapiirakkaa, että taidan jäädä tänne hommiin. Sieltä olis kuulemma muitakin tulossa tänne töihin jos vain kelpaa”. ”Otappas nyt mies sitä piirakkaa, sinähän sitä viimeksikin kehusit. Etkos sinä ollut se nukutuslääkäri”. Karri nyökytti päätään. ”Saisit ennen poislähtöä nukuttaa ton mun mieheni illalla, niin eihän pelehdi sitten enään television kanssa”.

 

taakka 15

Nyt alkoikin tulla lisää autoja pihaan. Ihmisiä käveli jonossa sisälle ja tulihan sieltä Karrin vaimokin, Irmeli Pahtonen. Hän taas toi mukanaan lehtimiehet. Alma pisti uudet kahvit tulemaan ja osa porukasta lähti katsomaan, mitä työtä voisi tehdä. Lehtimiehet ja muutkin silmäätekevät jäivät istumaan pöydän viereen.

 

Sitten alkoi haastattelu. Ensin Ireneltä kyseltiin miksi tälläinen voimanponnistus piti tehdä. Ja Irene kertoi kuinka jo seurusteluaikana mieheni kanssa siitä sovittiin. Halusin auttaa paikkakuntalaisia ihmisiä missä vain pystyn. Näin isoja projekteja ei sentää ole vielä ollut kuin tämä. Mutta nämä ihmiset ovat olleet niin paljon sivussa kaikista asioista joita jokainen pitää aivan normaalisti jokaiselle kuuluvana. Ja kun sain tietää, että talon isäntä Jaska on sairaalassa kun jalka oli katkennut, päätimme tulla suoraan kysymään missä me voisimme auttaa. Muutenkin nämä ihmiset arvostavat jokaisen työtä. Ostimme ensin puhelimet molemmille ja kun vielä huomasimme, että heillä ei ollut kuin ikivanha radio niin ostimme television iltoja viihdyttämään. Ja kun he kuitenkin ovat jo vanhoja ihmisiä niin pitäähän heillä olla pesutilat sisällä eikä ulkosaunassa. Veski, suihku ja sen sellaiset tavarat tulevat tuohon tilaan. Vielä olisi tarkoitus vetää putket keittiöönkin, ettei tarvitse enään vesiä kanssellä kaivosta sisälle.

 

tonttu

Lehtimiehet ihmettelivät tapausta, että yksi perhe alkaa toista auttamaan näinkin suuressa mittakaavassa. Niin siitä meillä ei vielä ole tietoa millä tämän jutun maksamme. Onhan meillä keräyslistoja monessa paikassa mutta emme tiedä kuinka ne kantavat hedelmää.

 

Työntekijöitä oli suuri joukko nyt paikalla. Taavetti laski pelkät talkooihmiset ilman heitä, niin kaikkiaan oli paikalla yhdeksäntoista ihmistä. Suikkasen Niilokin huusi ettei edes valutalkoihin ihmiset saa näin suurta joukkoa töihin. Sitten kuului Karrin ääni, ettei näin hyvää kahvia saa mistään kun täällä on. Ja pullan sekä rahkapiirakan maku on aivan käsittämättömän hyvää. Ja miten hienoja ihmisiä nämä ovat, kertakaikkiaan upea perhe, kyllä tälläiseen paikkaan on aina tulijoita.

 

Vesijohdon keittiöön veto tuli aivan vahingossa Irenen suusta. Tälläistä ei oltu edes sovittu koskaan. Mutta olisihan se ollut typerä teko jos se olisi jätetty tekemäti.

Lehtimiehet viihtyivät kauan Sykeröllä. Melkeinpä jokaista haastateltiin ja kuvia otettiin kameralla. Irmeli Pahtonenkin oli aivan otettu. Kyllä hän oli mielissään tästä työstä jota Irene ja Taavetti olivat saanneet aikaan. Näin nämä vanhukset saavat asua omassa kodissaan vielä pitkään.

 

Lehtimiehet lopulta lähtivät ja työt pääsivät taas oikein kunnolla vauhtiin. Osa porukasta meni pätkimään purettuja lautoja saunapuiksi. Osa kävi hakkaamassa sokkeliin reikää kellarissa ja näin saatiin putki sisälle ja viemäriputki ulos.

Irmeli Pahtonen kyseli, että ”Onko tällä kylällä muita kohteita jotka tarvitsevat apua. Kun vain uskon, että kun lehti ilmestyy alkaa soittoja tulemaan ja rahaa tarjotaan vähän suurempiakin määriä”. ”Ei meillä kyllä ole mitään muita kohteita tiedossa. Mutta varmaan niitä ilmestyy kun lehti jaetaan laatikoihin”.

tonttu 1Pesuhuone saatiin sellaiseen vaiheeseen että huomenna valetaan lattia. Suikkasen Ville tuo myllyn ja muutaman säkin hiekkaa yhdessä sementtisäkkien kanssa tullessaan huomenna. Huomenna ei tarviikkaan näin montaa miestä paikalle. Meidän pitää ämpärillä nostaa kurat sisälle, mulla on ämpäreitä kyllä.

Niin oli toinen päivä hiljentynyt Sykeröllä.

Jatkuu huomenna.

piki

 

 

 

Hellyyttävä Joulu. 8 päivä Joulukuuta

Jaskan puhelin toimi ja hänestä oli tullutkin innokas puhelimen käyttäjä. Vaikka puhelimessa ei ollutkaan mitään nettiyhteyksiä, löysi Jaska aina uusiakin ihmisiä joille soitteli. Alma taas piti puhelintaan kaapin päällä ja soitti silloin kun jollekkin oli asiaa. Alma ei tietenkään pitänyt Jaskan soittelemisesta. Isäntä käveli pitkin tuvan lattiaa ja puhui puhelimessa kuin suurikin johtaja. Alma ei tykännyt Jaskan tyylistä kun hän kaiken aikansa käytti puhelimessa olemiseen. Pienet askareet jäivät Jaskalta tekemättä ja nyt ne joutui tekemään Alma. Alma huonoilla jaloillaan joutui hakemaan puut liiteristä ja viemään laskiämpärin tunkiolle. Jaska vaan jutteli jonnin joutavaa ehkä vähän tuntemattomillekkin ihmisille.

taakka 5

Ireneä jännitti kotonaan huominen remontin alku. Häntä otti välillä niin kovaa, että Taavetti joutui oikein häntä lohduttamaan ja viemään Irenen ajatuksia muulle. ”Kyllä se hyvin lähtee liikkeelle, kaikkihan ovat ammatti ihmisiä. Ja Suikkasen Niilolla on jo vankka kokemus asioista”. Kertoi mies vaimolleen. ”Kyllä mä sen tiedän mutta aina alku on niin iso asia, ja tämä on vielä kaikkein suurin asia mitä me olemme tehneet. Taavetti laittoi saunan lämpimään ja hänellä välähti vielä, että jos Irene hakisi Alman ja Jaskan myöskin saunaan. Se tuntui Irenestäkin hyvältä asialta ja hän lähtikin hakemaan autettavaa pariskuntaa saunan löylyihin.

Saunassa oli käyty ja kokoonnuttiin saunakahville olohuoneen pöydän ympärille. Ilta olikin ratkiriemukas kun kaksi pariskuntaa saivat kunnolla tutustua toisiinsa. Hienoja kauniita asioita muisteltiin illan kuluessa. Huonot asiat jätettiin unholaan koska ei sellaisista viitsi tälläisessä tilaisuudessa puhua. Iloiset asiat ovat niitä tärkeämpiä asioita vaikka huonotkin asiat ovat niitä jotka opettavat. Ilta kului rattoisasti ja oli jo aika siirtyä omaan kotiin. Irene halusi vieraat viedä kotiin jos Taavetti korjaisi astiat pois keittiöön sillä aikaan.

 

Koitti maanantai päivä. Jokisen Irene tuntui taas olevan kuin tulisilla hiilillä. ”Onko meillä nyt kaikki työkalut mukana”. Sitten taas Irene kävi penkomaan auton takakonttia. Hermostunut Irma soitti jo Almallekkin, että onko sinne ketään jo tullut. Ei ollut vielä ketään tullut vaikka hän tiesikin, että klo 12.00 oli määrä kaikkien tulla paikalle. Sitten Irene muisti television.” Minkä kokoinen sen pitäisi olla Taavetti”. ”Pitäiskös käydä katsomass ensin siellä liikkeessä, jos olisi joku vaikka tarjouksessa”. Niin tehtiinkin ja suunnattiin auton nokka kohti kirkonkylää.

 

Televisio oli kyydissä ja asentaja tulee laittamaan noin tunnin päästä anteenin paikoilleen. Irene ja Taavetti kurvasi autonsa Sykerön pihaan. Taavetti otti litteän pahvilaatikon autostaan ja kantoi sen sisään Irenen tullessa perässä.”Mitäs kummaa Te nyt sieltä kannatte sisään”. ”Televisiota me tässä tuomme, ompahan sitten Teilläkin jotain muuta tekemistä kun soitella puhelimella”. ”Kauheeta… mitä Te nyt oikein hommaatte. Miten nyt meille tuodaan kaikkea uutta vehjettä. Miten me olemme tän nyt ansainneet”. ”Te olette olleet niin kauan ilman mitään apua. Kun nyt sattumoisin kuulin että Jaska on sairaalassa niin päätimme siksi tulla tänne katsomaan tilannetta. Ja kun huomasimme, että tänne pitää saada pesuhuone niin päätimme, että samalla hommaamme puhelimet ja television ainakin tänne. Puhelimilla saatte keskustella ihmisten kanssa ja pystytte soittamaan apua. Pesuhuone on hyvä ratkaisu kaikille ihmisille ja eihän tarvitse aina saunaa lämmittää talvella. Ja televisio tuo hiukan toisenlaista rytmiä kuunteluun ja katseluun ja ehkä se antaa iloakin vielä!.

taakka 6

Kun Irene oli saannut puheensa pidettyä Sykerön väelle, tuli hänelle puhelu. Irmeli pahtonen soitti ja pyysi Irenen menemään hiukan sivummalle. ”Ensinnäkin, puhuin kunnanjohtajan kanssa tästä Teidän auttamisesta. Hän antoi siunauksensa tälle hienolle asialle. Mutta tästä asiasta ei saa vielä puhua kenellekkään, koska hän vie asiaa eteenpäin. Oli puhetta, että kunta ehkä maksaisi koko remontin”. Irmeli lamaantui täysin. Hän hoiperteli istumaan sängyn päälle mutta puhelin ei tahtonut pysyä hänen korvallaan. Langan toisessä päässä huuteli Irmeli Pahtonen. ”Haloo, haloo, mihinkä sinä nyt menit”. Taavetti tuli katsomaan kun Irenestä ei kuulunut mitään. Irene makasi selällään sängyssä eikä mikään paikka liikkunut. Hän vastasi puhelimeen, soita vähän ajan päästä, Irene on varmaan pyörtynyt. Almakin kiirehti paikalle ja pyysi Taavettia nostamaan Irenen jalkoja ylös. Hetken päästä alkoi Irene liikuttamaan jo kättään ja kohta silmät aukesivat. ”Mitäs Te oikein mun ympärillä seisotte”. ”Sinä taisit pyörtyä ja joku huuteli puhelimessa sun nimeäs”. Ai se oli Pahtosen Irmeli, hän ilmoiti mulle erittäin hienon asian josta pitää olla vielä hiljaa. Mun pitää soittaa hänelle takaisin”. ”Eikö se voisi hetken odottaa, että sun olotilasi hiukan tasoittuu”. ”Ei kun mä soitan nyt hänelle takaisin”. Irene näpytteli numerot ja Irmeli vastasikin heti. ”Mitä sulle oikein tapahtui”. ”Mä olin hetki sitten niin paniikissa tästä alkavasta remontista ja kun sitten sinä soitit ja ilmoitit sen asia, kai minä sitten jotenkin lamaannuin ja pyörryin”. ”Irene jatkoi vielä juttua Irenelle. Puhuin päätoimittajalle tästä Teidän auttamisasiasta. Sieltä on tulossa lehtimies ja valokuvaaja ja ehkä minäkin pääsen sinne”.

 

Niin paljon alkoi tapahtumaan pienessä hetkessä, että Irenenkin oli pakko tulla toisten luo kahvipöytään juttelemaan. Sitten tulikin rautakaupan auto, Suikkasen Niilo ja vielä kodinkoneliikkeen asentaja samalla kertaa paikalle. Nyt alkoikin sitten tohina. Rautakaupan autosta piti ottaan kaikki tänne jäävät tavarat pois. Pakkasesta kärsivät tuotteet nostettiin sisälle ja esimerkiksi puut nostettiin matalaan katokseen ja suojattiin vielä peitteellä.

 

Kodinkoneliikkeen asentajalle näytettiin paikka mihinkä televisio tulee ja mihikä ilmeisesti anteeni on hyvä laittaa. Ja sitten päästiinkin katsomaan varsinaista remonttipaikkaa. Kaikki tavarat huoneesta pois ja sitten työn touhuun. Ensin purettiin sähköjohdot pois että päästiin repimään seinää ja lattiaa auki. Kaivinkone oli tulossa vielä pihalle. Taavetti ja Suikkasen Niilo meni näyttämään paikkaa mistä kaivetaan. Putki oli tarkoitus saada mahdollisimman pian ojaan. Eli konekuskille sitten soitellaan koska ojan voi peittää.

taakka 7

Kaikki työt saatiin alkuun. Vanhoja seinä ja lattialautoja kannettiin ulos ja sahanpurut säkitettiin seinän ja lattian välista säkkeihin. Iltaan mennessä oli kaikki saatu purettua ja pääsi timpuri katselemaan tarkemmin paikkoja ja tekemään suunnitelmaa eteenpäin.

 

Näin oli tapahtumarikas päivä saatu päätökseen. Lehtimiesten tulo siirrettiin seuraavaan päivään kun kohde näyttäisi hiukan paremmin jo työmaalta.

Jokisen Irene oli väsynyt. Kaikki asiat kun tahtoivat kulkea hänen kauttaan. Niinpä asiaa tarkennettiinkin niin että Taavetti hoitaa rakennukseen liittyvä asiat ja Irene hoitaa kaiken muun, esimerkiksi kaikki juoksevat asiat, tilaukset ja talkooväen saannin. Talkooväen saannista ei tuntunut olevan mitään ongelmaa kun kaikille oli tullut selväksi jo se että Alman tarjoilut olivat niin hyviä, että pakko oli aina tulla huomennakin jatkamaan töitä.

 

Irene oli väsynyt kun piti vielä mennä navettaankin. Taavetti kyllä pyysi Irenen jäämään sisälle mutta eihän hän voinut jättää lehmiä huoltamatta.

Ja kun navettatyöt oli saatu päätökseen olikin valmiina sänky odottamassa jonne Irene ja Taavetti laskeutuivat rauhoittumaan ja nukahtivat hetkessä unen rauhaisaan matkaan.

Jatkuu huomenna.

piki

 

Hellyyttävä Joulu. 7 päivä joulukuuta

Kun Irene oli katsellut edellisenä päivänä Presitentin linnanjuhlia oli hänelle tullut vielä eräs asia mieleen. Miten kivalta tuntuisi saada vielä Sykerön perheeseen televisio. Taavetille hän päätti tästä asiasta kertoa, ehkä varovaisesti kuitenkin. Omista rahoista se on kuitenkin ostettava kun ei ole keräykset olleet kun vasta yhden päivän ihmisten ulottavuudella. Ja kuinka ne keräykset sitten tuottavat, saako niistä omia rahoja pois. Taavetti tulikin juuri sopivasti sisälle ja Irene hiippaili miehensä luo. Taavetti oli jo oppinut tuntemaan vaimonsa ”metkut” melko lailla tarkkaan. Irene siinä hiukan miehensä poskia silitteli ja pyysi Taavettia istumaan tuolille jos hän vaikka hiukan hieroaa sinun hartioitasi. Taavetti teki työtä käskettyä istumaan keittiön tuolille samalla kuunnellen mitä vaimolta nyt on tulossa.

taakka 3

Vaimo alkoi hieromaan miehensä olkapäitä samalla tietenkin puhumaan Sykeröllä sattuneista hellyyttävistä hetkistä. ”On niin ihanaa katsella kuinka tyytyväisiä he ovat olleet saamistaan puhelimista, puista ja tuosta alkavasta pesuhuoneremontista. Jotenkin he ovat kuitenkin vielä yhtä kotiin kuuluvaa laitetta vailla. Muuten miltäs tämä hierominen sinusta tuntuu”. ”Oikein hyvältä tuntuu, jatka vaan juttuasia”, kertoi mies puristavien kämmenien käsittelyssä. ”Niin kun olet varmaan huomannut, niin kaikki mitä heille on viety, ovat he niistä olleet sangen vilpittömiä ja onnellisia. Jopa itkunkin myötä on heiltä tullut kiitokset. Ja ovatko he koskaan saanneet mitään. Ei edes oma poika ole heitä auttanut. Kaksistaan he asuvat omassa talossaan vaan vanha radio seuranaan vaikka ei siitä aina kuulukkaan mitään”. Taavetti kuunteli ja kuunteli mutta mitään tietoa ei vielä ole tullut ostamisesta, alustaa on kyllä jo pitkään kerrottu. Niinpä Taavetti jatkoi kuuntelemista ja Irene jatkoi. ”Jotenkin nämä vanhukset ovat jäänneet kaikista tapahtumista täysin sivuun kun ei ole mitään kunnollista laitetta josta voisi oman maan ja kaikkien muidenkin maiden asioita kuunnella. Siksi olisin sulta kysellyt vielä, tuntuuko hierominen hyvältä, niin että jos ostaisimme vielä television heille viihteen tuojaksi. Kuitenkin he osaavat arvostaa kaikkea auttamista suuresti”. Taavetti aukaisi suunsa ja kiitteli hieromisesta, oikein pieniä palloja silmissäni lentelee. ”Emme taida niistä keräyksistä saada kaikkia mitä esimerkiksi rakentaminen tulee maksamaan. Mutta emmehän voi tätä auttamista tähänkään jättää. Kuitenkin tätä auttamista on tehty jo niin pitkään, että eiköhän se yksi televisio siihen vielä mahdu”. Irenen silmistäkin kyyneleet pyysivät lupaa tulla ulos. Nyt hän oli niin onnellinen, että kapsahti miehensä kaulaan puristaen häntä kovaa ja päälle vielä suudelmankin antoi. Irenellä oli hyvä olla ja maanantaina lähdetään hakemaan televisiota heille.

Taavetti muisti kysellä vaimoltaan, että oletkos tehnyt sen pienen toimikunnan jo valmiiksi. ”Olen minä sitä miettinyt mutta en oikein ihan tarkkaan tiedä. Jos minä itse olisin siinä ja tietenkin myös sinä. Mitenkä olisi sitten Irmeli Pahtonen. Tuleeko tästä toimikunnasta silloin liikaa poliittinen”. ”Ei minusta tule, ja hänhän on demarian edustaja ja oikeastaan mitä me ollaan aina autettu ovat työväen ihmisiä. Ja kuitenkin ensiksi hän on varteenotettava eduskuntaehdokas ja toiseksi hänellä on koulutusta ja tietoa mistä voisimme rahaa saada näihin kaikkiin tekemisiin. Minusta ilman muuta Irmeli Pahtonen toimikuntaan myöskin. Vieläkö siihen pitäisi saada yksi edustaja lisää”. ”Jos ajatellaan sitten Tuula Koistista. Hänhän on työpaikassaan sihteeri ja minusta hän on aika välkky. Meidän palaverissakin hän luontevasti heitteli ideoitaan esille”.

taakka 4

Mutta nyt oli hyvä aika soitella maanantaiksi kaivinkone ja talkooväkeä Sykerön talkoisiin. Taavetti soitti kaivurin ja Irene alkoi soittelemaan miehiä ja naisia paikalle.

Sykeröllä oli hiukan jo päästy normaaliin päiväjärjestykseen. Jaska käveli ja piti puhelinta kädessään, vaan ei kukaan soitellut. Hän oli harmissaan moisesta vehkeestä kun ei kukaan hänelle soittanut. Almaakin alkoi jo tuskastuttamaan Jaskan käytös. ”Laita jo se puhelin pöydälle ja mieti jotain kavereitasi ja pistä sitten nimet paperille. Irene kun tulee niin hän sitten selvittää heille numerot”. Ehdotus olikin niin hyvä, että molemmat alkoivat laittelemaan nimiä paperille ylös. Vaikka täällä asuen ei olekkaan oltu oikein kenenkään kanssa missään puheyhteyksissä. Nimiä kuitenkin paperille molemmilta tuli ja paikkakuntia jossa tiedettiin heidän viimeksi asuvan. Tekniikka oli kuitenkin sen verran outoa, että ei kumpikaan uskaltanut alkaa kyselemään numeroa heille. Ikää kun kuitenkin oli Jaskalla jo 71 vuotta ja Alma oli kaksi vuotta vähemmän. Mutta kun ei ole vanhassa radiosta tarvinnut kuin yhtä nappulaan kääntää niin asema oli melkein kohdallaan. Radio tietenkin kaipasi välillä pehmeitä nyrkiniskujakin, että sieltä välillä sai äänen kuuluville.

Jokisen Taavetin ja Irenen puhelin oli ollut kovassa käytössä. Mutta oli talkooväkeäkin tullut jo toistakymmentä ihmistä. Ainoana kieltäytyjänä oli Tohmosen Karri jolla oli työeste, mutta seuraavana päivänä hänkin lupasi tulla lennosta taas paikalle. Hän ei halunut jättää väliin Alman herkullista kahvipöytää joka työn ohella oli se päivän paras paikka.

Kaikki asiat oli nyt selvitetty. Oli rautakauppaan soitettu jo aiemmin ja kodinkoneliikkeeseen soitetaan maanantaina. Irene päättikin lähteä katsomaan mitä vanhuksille kuuluu. Taavettikin lupasi lähteä mukaan kuuntelemaan vanhuksia. Pihaan tullessa Jaska jo köpötteli ovea aukaisemaan puhelin kädessä. ”Onkos jo sun puhelin pirissyt”, kyseli Irene. ”Ei pirise yhtään, onkohan tässä jokin vika”, kertoi Jaska totisena.” Katsotaan nyt sitä puhelinta mikä siinä sitten on”. Irene tutki puhelinta ja totesi Jaskalle, että kukaan ei vielä tiedä sun numeroa. Olisiko sulla jotain nimiä niin laitetaan ne tänne”. ”On minulla nimiä jos nämä ihmiset vaan löytyvät”. Irene näytti kuinka numerotiedustelusta saadaan nimet selville . Molemmat vanhukset katselivat tarkkaan kuinka numerot saadaan selville, ja kuinka ne lisätään puhelimeen. Nyt oli kaikki nimet tallennettu puhelimeen ja Jaska päättikin soittaa erääseen numeroon. Han sai puhelimen jo hälyyttämään ja hetken päästä jo Jaska vastasi ”Tääll on Sykerön Jaska mitäs sinne teille oikein kuuluu”. Puhetta alkoikin tulla jatkuvalla syötöllä kun ei Jaskakaan ole ollut kavereihin yhteydessä moniin vuosiin.

Alma pyyteli vieraitaan kahvipöytään. ”Huomenna sitten alkaa Teille se remontti”. ”Niin alkaa, että oikein jännittää meitäkin, kuinkahan tässä oikein käy”. ”Hyvinhän siinä käy. Mekin tullaan heti navetan jälkeen tänne. Sitten tulee kaivinkone ja Suikkasen Niilo sekä tietenkin rautakaupan auto. Se tuo sellaisia tavaroita jotka ensin menevät käyttöön. Hyvin se kaikki alkaa. Ensimmäinen päivä menee tietenkin tavaroiden siirtämiseen ja purkaamiseen”.

Kahvit oli juotu ja Jaska pääsi soittelemaan kavereilleen. Nyt hän oli pollea poika puhelimensa kanssa. Huominen päivä onkin sitten kiireellinen. Irenellä tuli vielä mieleen Alman kauppareissu. ”Mielellänihän minä kauppaan lähden jos se vain sopii”. Asia oli päätetty

 

Jatkuu huomenna.

piki

Hellyyttävä Joulu. 6 päivä Joulukuuta

 

Oli Itsenäisyyspäivä. Irene kokkasi itselleen ja Taavetille ruokaa. Nyt odoteltiin Suikkasen Niilon soittoa, että päästään katsomaan miten Sykerön Alman ja Jaskan pesuhuoneen rakentaminen tehdään.

Sykeröllä Jaska oli tänään innoissaan. Hän odotteli Ireneä käymään että pääsisi ottamaan puhelimen laatikosta pois. Alma oli siihen laittanut kiellon ettei vain Jaska painele vääristä nappuloista. Näin oli vältetty siltä ettei vain puhelin menisi rikki. Jaska käveli toimettomana pirtin lattiaa pitkin odotellen Irmelin tuloa. ”Voi, voi sentään koskahan se tyttö oikein tulee”. ”Älä sinä siinä tytöttele, minä odottelen sitä timpuria käymään. Kai sinullakin on kiva istua kovilla pakkasilla lämpöisen istuimen päälle”. Ja taas Jaska käveli jo hiukan hermostuksissaan pitkin lattiaa. Viimein Jaska oli kuulevinaan auton äänen ja juoksi ikkunaan. Innoissaan hän huuteli Almalle, ”Nyt sieltä Irmeli tulee, taitaa olla Taavettikin mukana”. Jaska muuttui sangen iloiseksi, aivan kuin pieni poika olisi saannut karamellin.

enkeli soittaa

Irmeli ja Taavetti astuivat sisään ja jo Jaska kanniskeli puhelinlaatikkoa Irmelin käteen. ”Jaaha, täällä on sitten odotettu puhelimen avaamista”. ”Niin on, tuo Jaska on kuin pikkupoika. Laitoin kiellon ettei puhelinta saa ottaa laatikosta pois. Pitihän hänen kuitenkin se kansi aukaista kuitenkin”.

Samaan aikaan saapui Suikkasen Niilokin autollaan Sykerön pihaan. Sisään tullessaan Alma johdatti ensin vieraat kahvipöydän viereen ja kaatoi kahvit kuppiin. Tarjottavaa oli taas tuota ihanan makuista pullapitkoa ja tietenkin rahkapiirakkaa. Kahvia nautittiin iloisia asioita kertoen, vaan Jaska ei oikein saannut jutuista kiinni, hän kun odotteli puhelinta pahvilaatikosta.

Kahvin jälkeen siirryttiin katselemaan mihinkä sen pesuhuoneen saisi kaikkein helpommin tehtyä. Suikkasen Ville ehdotti paikkaa joka olisi kaikkein lähempänä kaivoa, silloin ei tarvitsisi rikkoa muista huoneista lattiaa. Tietenkin putket voi laittaa kulkemaan seinällekkin mutta silloin kun maalailee sisällä niin putket ovat aina edessä. Paikaksi katsottiin pientä makuuhuonetta joka on ollut aivan käyttämätön. ”Jos meille nyt joku sattuisi tulemaan yöksi niin on tuossa hiukan isompikin makuuhuone ollut käyttämättömänä”. Näin oli päätetty paikka valmiiksi. Miehet jäivät vielä keskustelemaan mitä ensimmäiseksi tehdään. Irene taas siirtyi keittiöön ja Jaska kulki perässä kuin häntä eläimellä. Irene otti puhelimet pois laatikoista ja hämmästys oli suuri kun siinä ei ollut lainkaan johtoa seinään. ”Miten ihmiset oikein kuulevat jos minä vaikka soitan jollekkin”. ”Ilmojen halki asiat lentelevät, sen paremmin en osaa minäkään sitä kertoa”. Punainen puhelin tuli Almalle ja sininen Jaskalle, näin ei ota väärää puhelinta mukaan kun muistaa vain värin. Irene laittoi kaikki Pin-koodit kuntoon ja näin olivat puhelimet valmiina.

kynttilä

”Jaska löysi kuitenkin pienen johdonpätkän laatikosta, ”Onhan täällä johto seinään”. ”Se on latausjohto, sitten kun akusta vähenee virta niin se on liitettävä seinään”. Irene kuiskasi Almalle, että soitetaanko pojallesi niin samalla sitten opit puhelinta käyttämään. ”En tiedä onko hänellä puhelinta ja mikä sen numero on”. ”Me voisimme ottaa sen tiedon numerotiedoituksesta”. Pojan nimi oli Jaakko Sykerö. Sovittiin, että Irene soittaa numeron. Irene paineli Alman puhelimen numeroita ja hetken päästä joku ilmeisesti siihen vastasi kun Irene alkoi puhumaan. ”Haluaisin tietää Jaakko Sykerön nimen, paikka on Kellojenniemi”. Ja aivan hetken päästä Irene kirjoitti numeroita paperille.

”Tuossako  on Jaakon numero, pitää laittaa se johonkin ylös”. ”Ei tarvitse vaan löydät sen numeron tästä puhelimesta kun näppäilet se näin esiin ja painat vain tuosta niin se alkaa Jaakon puhelimesta hälyyttämään. Ja kun olette lopettaneet puhelun niin painat tuosta punaisesta nappulasta. Nyt voit koska tahansa hänelle soittaa”. ”Minä soitan nyt heti kun olet vielä täälle, jos tulee vaikka ongelmia”. Alma arkailen otti puhelimen käteensä ja paineli näppäimiä, ”Menikö oikein”. Irma nyökytteli ja Alma nosti puhelimen korvalleen. Hetken päästä joku vastasi puhelimeen, ”Täällä on sun äitis. Kyyneleet pulpahtivat Alman silmiin. ”Minulla on tälläinen puhelin, että voit joskus soitella meille. Mikset ole yhtään käynnyt meillä”. Alma jutteli poikansa kanssa. Kyyneleen vuolaasti valuivat Alman silmistä. Äänikin hiukan vapisi kun kuitenkin tämä oli aivan uusi asia tälle vanhusparille, kun olkkarin nurkassa oli vain ikuisuuden vanha radio ennestään.

Alma jutteli poikansa kanssa pitkään ja myöskin hänen vaimonsa kanssa. Lopulta kun puhelu lopetettiin kävi Alma taas istumaan keinutuoliinsa. Hän vinkkasi kädellään Irenen luokseen ja halasi häntä. Nyt Alma itki jo oikein äänekkäästä, ”Olen vaan niin suunnattoman onnellinen tästä hetkestä. Sain puhua poikani kanssa”. Kun tilanne hiukan rauhoittui, kertoi Alma syyn mikseivät ole täällä käyneet. Syynä oli lasten syntymiset. Meillä kun on niin huonot pesumahdollisuudet, ei saunaakaan viitsi kahta kertaa päivässä lämmittää. Mutta nyt varmaan tulevat jouluna kun pesuhuone on valmis, vai onko se.

pukki sgeittaa

Suikkasen Niilo oli laittanut paperille ylös mitä tavaroita ensiksi tarvitaan. Ja viikolla voisi tulla joku kaivamaan kaivolta rakennuksen seinään asti ojan. Putki tuodaan kellarin kautta sisälle. Samoin likakaivo upotetaan maahan hiukan alemmaksi.

Kaikki asiat olivat nyt kirjattu ylös. Ja talkooväkeä alkuun sitten aika paljon, sillä pitää sokkeliin hakkaa isohko reikä tulevalle ja poistuvalle vedelle. Sekä pesutuvasta otetaan levyt pois seinältä ja katsotaan samalla mikä siellä on tilanne.

Alma ja Jaska olivat onnellisia kun saivat poikaansa yhteyden. Kaikki tuntui pitkästä aikaan olevan niin ihanaa, uutta tapahtuu joka päivä. Sitä on niin onnellinen olo, että kuinka tässä osaa oikein olla.

Rakennus puolelta olivat kaikki asiat kunnossa. Irene ja Taavettikin lähtivät kotiin soittelemaan tilausta rautakauppaan. Irenellä tulee puoli kolme muutama nainen kylään. Siinä pohditaan rahatilannetta kuinka tämän remontin oikein maksamme.taakka 1Irenelle saapui puoli kolme iltapäivällä kuusi naista. Kaikki nämä naiset olivat töissä käyviä naisia. Irma aloitti Sykerön Alman ja Jaskan auttamisesta. Eli miten me saamme kerättyä rahaa tähän remonttiin. Oli puhetta, että monet ottaisivat listan työpaikoilleen. Oli vielä puhetta, että jos joku ei tiedä näistä asioista mitä ollaan tekemässä, niin olisi hyvä kertoa tehtaissa ja kaikissa näissä muissa työpaikoissa tästä tilanteesta tarkemmin. Heillähän ei ole pesutiloja lainkaan sisällä. Radio on ainut vanha mööpeli joka sieltä löytyy. Puhelimet on jo ostettu Irenen rahoista heille ja nyt rakennetaan pesuhuonetta sisälle. Työt alkavat parin päivän päästä. Ja ei edes poikakaan ole kuulemma käynnyt kahden pienen lapsen kanssa kun ei ole pesupaikkaa sisällä.

Paikalle oli kutsuttu myöskin kansanedustaja ehdokas Irmeli Pahtonen. Hän piti asiaa erittäin hienona ja hän pyysikin, että voisiko tästä asiasta tehdä lehtijutun. Tietenkin Irmeli Pahtonen osasi asian kääntää samalla myöskin itsensä parhaaksi. Siksi hän halusi tulla myöskin mukaan silloin kun lehti tulisi paikalle. Hän muutenkin ylisti naisia siitä uuttaruudesta mitä he tekevät yhteisön parhaaksi, ketään ei jätetä. Irene oli ollut jo politiikassa sen verran kauan, että kaikista naruista oli pidettävä kiinni tiukasti. Hänkin lupasi tuoda tätä asiaa esille niin kunnan kuin yksityisten ihmisten kanssa kun puhutaan.

taakka 2

Nyt tuntui kaikki olevat erittäin hienosti esillä. Vielä yhteisesti sovittiin, että Irenen lisäksi tarvitsee saada pieni ryhmä, jotka vievät asioita eteenpäin. Irene nimeää ryhmän itselleen.

Päivä oli tullut jo siihen pisteeseen, että lehmät taas odottelivat lypsäjiä paikalle. Kun naiset olivat lähteneet kotiinsa, niin Irene tunsi jotain suurta sisällään, nyt tuntuu, että kaikki tulevat onnistumaa hienosti. Vaikka tämä onkin kaikkein suurin juttu mitä olemme koskaan tehneet. Navetan radiosta kuului kaunis Joululaulu ”Varpunen”. Sitä kuunnellessa Irene hyräili laulun soidessa ja muisteli kaikkia hienoja asioita mitä Sykeröllä hän on saannut kokea. Heille niin suuria asioita on nyt tapahtunut joita ei aina itse tule merkille laittaneeksikaan.

Jatkuu huomenna

piki

 

 

Hellyyttävä Joulu. 5 päivä Joulukuuta

Joulukuu oli saatu hyvälle alulle ja Alman sekä Jaskankin auttaminen oli saatu käyntiin. Almalla oli aamulla tullut paha mieli. Poika ei ole käynnyt kahteen vuoteen heillä kylässä. Yhden kortin vaan on lähettänyt. Siinä luki vähäisesti seuraavaa osoitteen lisäksi. ”Meillä on kaksi lasta. Mira 2 v. ja Sami 7kk”. Niin pahalta tuntuu kun ei saa katsella noita pieniä lapsia. Antaa heidän puristella sormiani ja hymyillä, saisin keinutella hiljalleen keinussa pienokaista hyräillä hänelle ja kun viimein vauvan nukahdettu syliini, tulisi minulle siitä lämmin ja hyvä olo. Mutta en ole sellaista päässyt vielä kokemaan, on vain niin yksinäinen olo vaikka Jaska onkin mun seuranani. Kyyneleet vuolaasti tippuivat Alman kosteista silmistä rinnalle. Jaska kuunteli Alman hiljaista puhetta ja tuli lohduttamaan vaimoaan.taakka 2

Irene oli kauppareissulla kirkonkylässä. Tuiskulan kirkonkylä oli aika vilkas kauppapaikka. Liikkeet olivat isoja ja välillä löytyi hyviäkin tarjouksia. Näin kävi nytkin kun paikallinen kodinkoneliike tarjosi puhelimia 30 €uron hintaan kappale. Kaksi puhelinta ostettiin Sykerön perheelle. Nyt heillä oli yhteys mailmalle, vaikka soittaisivat presitentille.

Samalla reissulla käytiin katsomassa erästä pientä rakennusalan yrittäjää. Hän teki välillä isojakin töitä vaikka etupäässä hänen remontit olivatkin pieniä kun kerran yksin näitä töitä teki. Suikkasen Niilo olikin kotona mikä Irenen kannalta oli hyvä juttu. Irene kertoi heidän tehtävästään mitä olemme Sykerön vanhuksille tekemässä. Pieni mutta tässä tietenkin on, että voiko tälläisen tehtävän suorittaa näin talvella. ”Hyvinkin voi jos on vain peitteitä vesiputken päälle”. Asiat lyötiin lukkoon siltäosin, että Ville tulee katsomaan seuraavana päivänä mikä on tilanne. ”Ja jouluksi pitäisi saada kuntoon. Onkos siellä talkooväkeä ja vähän sellaistakin väkeä joilla pysyy vasara kädessä”.  ”Kova auttamisen halu on kyläläisillä, eiköhän ne asiat ole järjestyksessä”.

lahjan anto

Hienolta tuntui kaikki asiat, tuumi Irene kun ajeli kirkonkylältä kotiinsa. Ensin hän päätti kuitenkin käydä Sykerön kautta ilmoittamassa, että tälläisiä miehiä tulee huomenna sinne töitä tekemään.

Hän astui omakotitalon rappusia ylös kun huomasi Alman hänelle vilkuttavan keittiön ikkunasta. ”Voi miten ihanaa että tulit meitä katsomaan. Käyppä istumaan niin keitellään kahvit”. Nyt on vähän kiire kun olen menossa vasta kotiin lypsämään lehmiä. Mutta nyt olisi vuorossa seuraavanlainen juttu. Miten olisi jos Teille tultaisiin rakentamaan kylpyhuone sisäveskin kanssa. Talkoilla tehdään eikä Teidän tarvitse laittaa siihen yhtään rahaa. Se on meidän kyläläisten joululahja Teille”. Jaska istahti keittiön penkille ja Alma hakeutui keinuun istumaan. Alma laittoi kätensä suunsa eteen ja heikolla äänellä kuului, ”Herranen aika sentään”. ”Miten te nyt sentään menette tuollaista tekemään, hyvähän meidän on ollut käydä ulkohuussissakin, mitä te nyt semmoista”: Alma ja Jaska olivat aivan sanattomia. Ja kun vielä Irene otti kassista kaksi puhelinlaatikkoa ja sanoi, ”Nyt pääsette soittamaan vaikka pojallenne, tässä on sellaiset värkit. Mutta katsotaanko huomenna niitä tarkemmin, kuinka ne palaavat”.

hattu 2

Sykerön vanhukset jäivät katsomaan Irenen perään kun hän vilkuttaen lähti kotiinsa. Alma ja Jaska istuivat hiljaa tuoleissaan. Irene oli saannut heidät hiljaiseksi. Jopa Alma oli hiljainen, hän ei yksinkertaisesti osanut lähteä kiikusta mihinkään. Siinä hän vain istui ja välillä katsoi miestään, joka myöskin oli aivan pois pelistä. Vasta kun Jaska sanoi, että katsotaanko millaisilla vehkeillä sitä nykyään ihmisille soitellaan. ”Älä, älä koske niihin kun et tiedä mistä pitää painaa”. ”Enhän minä mistään painakkaan katson vain kun nostan laatikosta kannen ylös”.  ”Oleppa sitten varovainen ettei tarvi heti Irenelle antaa toista, että se menikin rikki”.

Iltapäivä oli ollut ihmeellinen, ihmeellisiä asioita oli tullut heidän eteensä paljon. Siinä sitä onkin miettimistä kerrakseen. Mistähän kyläläiset meitä haluavat auttaa. Onko täällä sellainen tapa vai mitä tämä oikein on.

 

hattuTaavetti oli jo mennyt navetalle ja sinne Irenekin touhukkaasti asteli. Taavetti huuteli Irenen nähdessään, ”Kuinka kirkonkylällä oikein meni”. ”Ootappa kun tulen lähemmäksi sinua”. Ja kun Irene pääsi Taavetin lähelle kertoi hän, että kaksi puhelinta on ostettu ja viety Sykerölle. Opastaa en kerennyt mutta katsellaan niitä sitten huomenna. Ja Suikkasen Niilo tulee aamupäivällä katsomaan Sykerölle. Meidänkin tietenkin pitään myöskin sinne mennä. ”Tälläinen kertomus oli mulla, olinko minä hyvä”.  ”Ainahan sinä hyvä olet, enhän minä suo muuten täällä pitäiskään”.

Irene mietti itsekseen, miten saisi helpommin kyläläisille sanaa auttamisesta tai jonkinlaisesta avustamisesta. Pitäisi ehkä olla lähinaapureihin yhteydessä. Ehkä keksisin vaikka huomiseksi, jos meillä pidettäisiin pieni palaveri. Itse laitoin jo kylällä käydessäni pari riviä Lottoa vetämään. Jos vaikka sattuisi onnistumaan niin kaikki sijoitan Sykerölle. Tai jos sattuu päävoitto tulemaan, niin eivät kai he kaikki tarvitse sentään.

Paljon oli tänä päivänäkin saatu aikaan kun pariskunta käveli navetasta sisälle. ”Niin jotenkin mua säälittä varsinkin Alma. Sen poika ei ole kahteen vuoteen käynny lainkaan vanhempiensa luona ja kuulemma heillä on kaksi pientä lastakin. Eivät isovanhemmat ole heitä vielä nähneet, ei edes valokuvaakaan ole lähetetty. Mutta ehkä me löydetään pojan numero niin voidaan antaa Alman soittaa pojalleen niillä uusillä puhelimilla”: Taas tuntui tulevan Irenelle hyvä olo sydämmeen. Ei sitä paljonkaan tarvitse tehdä tai auttaa kun hyvä mieli tulee molemmille osapuolille.

 

imagesenkeli 1Jokisen Taavetilla ja Irenellä oli ollut ylimääräistä puuhaa tänään. Mutta hyvä mieli kuitenkin molemmilla oli. Kyllä auttaminen vain on jaloin taito mitä ihminen voi tarjota.

Sykeröllä alettiin jo pikku hiljaa puhumaan. Mutta eivät olleet vanhukset aivan omia itsejään vielä. ”Kuinkahan meidän nukkuminen oikein onnistuu, taitaa olla liian paljon ajateltavaa. Mutta Hyvää yötä kuitenkin Jaska.

Jatkuu huomenna

piki

 

 

Hellyyttävä Joulu. 4 päivä Joulukuuta

 

Alman ja Jaskan auttaminen saatiin käyntiin. Tänään odotetaan soittoa sairaalasta jos Jaska sieltä kotiutetaan kotiin Alman luo. Pitkään oli saannut Alma jutella seinille kun Jaska siellä sairaalassa odotteli jalkansa paranemista. Alma jutteli seinille kun oli Karjalais ihmisenä niin kova puhumaan. Jos hän ei olisi tehnyt näin, olisi hänen mielensä patoutunut. ”Höyryt” piti päästää itsestään ulos, silloin oli hyvempi mieli itsellä.

tonttu 4

Irene ja Taavetti olivat päivän askareissa. Lehmät oli jo lypsetty ja nyt laitettiin syötävää pöydälle ja pahnoja lehmien pediksi. Irenen mielessä pyörivät asiat autettavien asiat. Onko meillä jäännyt jotain tärkeää huomioimatta. Polttopuita on tuotu, puhelimen ostoa suunniteltiin ja kohta sieltä varmaan Jaska soittelee kyytiä kotiin. Mutta onko jotain vielä sellaista tärkeää josta vanhukset voisivat nauttia vielä tulevista päivistä. Se, että pitäisimmekö jonkinlaiset joulujuhlat yhdessä ala-koulun kanssa olisi tietenkin yksi merkittävä asia. Silloin saisimme Alman tekemään tarjottavia syötäviä ja jos Jaskan jalka sen verran jaskaa, olisi hän pukki. Mutta ei tullut Irenen mieleen tässä touhutessa mitään asiaa josta vanhukset olisivat vielä mielissään.

Navettatyöt oli tehty ja pariskunta siirtyi sisälle aamukahvien juontiin. Tai yhdet kahvithan on jo tietenkin juotu mutta silloin varhain ei oikein maistu mikään. Nyt laitetaan syötävääkin pöytään. Irenen laittaessa kahvit tulemaan, silmäili Taavetti Irenen vihkoa. ”Onkos täällä mitään uutta mainintaa”: ”Ei ole mutta muo vaivaa jokin asia. Ihan kuin jokin asia olisi jäännyt huomaamatta. Mitä he vielä tarvitsevat”. Samalla puhelin pirahti. Taavetti vastasi puhelimeen. Haloota huudellessa lopulta vastasi Jaska puhelimeen. ”Minä pääsen nyt heti pois täältä, voisiko Teitä vaivata vielä”: ”Tottakai, pääsemme lähtemään aivan kohta, olkaa vain ihan rauhassa, tulemme sinne tuota pikaa”: Kahvit juotiin vinhaa vauhtia ja samalla hätäseen syötiin leivätkin.

tonttu 6

Hypättiin autoon ja päätettiin ajaa Alman kautta. Alma otettiin kyytiin ja Irene jäi keittämään kahvia. Samalla Irene kulki huoneissa ja katseli paikkoja ja koneita. Mitä kummaa me vielä keksittäisiin näille mukaville vanhuksille.

Taavetti Alman kanssa ajelivat sairaalaa kohden. Vieläkin Alma halusi kiitellä Taavettia noista puiden tuonnista sekä näistä automatkoista. ”Tottakai me haluamme Teitä auttaa kun on vielä Jaskakin poissa pelistä”. ”Ei hän ole poissa pelistä, hän on minulle hyvä kumppani kun on asioita. Jaskan kanssa me juttelemme illat ja päivät kun ei ole oikein muutakaan tekemistä”. Taavetilla välähti hiukan eteenpäin, ”ei ole muuta tekemistä”. Eikö siellä ole televisiota, sehän pitää tarkistaa heti kun olemme päässeet kotiin.

Irene kierteli Alman ja Jaskan kotia ympäriinsä. Mitään kummempaa ei vain silmien eteen tullut. Sitten Irma tajusi, täällä ei ole sisäveskiä lainkaan. Ulkosauna lämmitetään aina kun mennään pesulle. Vesi ei tule sisälle kuin ämpärissä kantaen ja sama juttu likaveden kanssa. Irene katseli sopivaa paikkaa mihinkä veski ja suihku sopisivat. Talo oli aika iso, että varmasti tyhjää tilaa löytyy.

tonttu 7

Sillävälin olivat Alma ja Taavetti päässeet jo sairaalan pihaan. Siirryttiin autosta sairaalan tiloihin ja asteltiin kohden Jaskan huonetta. Ovi avattiin ja Jaska hymyilevänä istui sängyn reunalla. Alma kapsahti, ottaen Jaskan syleilyynsä. ”Taasko sinä rutistelet minut ryttyyn”. Sitten siirryttiinkin takaisin autoon. Alma ja Jaska olivat kuin vastanaineet. Käsikkäin ja toisiaan halaten he kulkivat Taavetin perässä ulko-ovea kohden. Istahdettiin autoon ja lähdettiin ajelemaan vanhusten kotia kohden. Alma piti huolen puhumisesta koko kotimatkan ajan. ”Ai miten hyvä palvelu meillä täällä on. Ei tarvinnut sinunkaan kävellä kotiin. Nyt isutaan oikein auton kyydissä ja kotona odottaa valmiit kahvit. Ei tarvitse alkaa  kotiin tullessa itse keittämään”.

Irene painiskeli pesuhuoneen sijainnin kanssa. Mitään muuta hän ei teitenkään kerennyt katsellakkaan. Hän oli sitä mieltä että tekijöitä löytyy näin talvella. Vesijohdot tietenkin pitäisi vetää kuinkahan se onnistuu näin talvella. Ei Irene voinnut muuta oikein tehdä kuin näyttää ajatukset jollekkin joka niistä ymmärtää. Maksaahan tämä projekti tietenkin jotain mutta jos vaikka saisimme kunnan tulemaan mukaan. Onhan kuitenkin parempi, että vanhukset saavat asua omassa kodissaan niin kauan kuin jaksavat. Samalla auto hurahti pihaan ja Alman puheensorina kuului oikein sisälle asti.

tonttu 8Alma, Jaska ja Taavetti astuivat sisään ja suoraan kahvipöytään. ”Ompas täällä hyvä palvelu, mitä hyvää me oikein ollaan tehty, että näin meitä palvellaan, ai että meidän on nyt hyvä olla. Ihanaa että sain mieheni taas kotiin”. Irene kaatoi kahvit kuppiin ja asetuttiin laittamaan sokeria kuppiin sekä maitoa. Sitten keskityttiin syömisiin joita oli jäännyt eilen kun oli ne puutalkoot. Irene ei vielä kertonut pesuhuoneen rakentamisesta koska ajatus oli niin keskeneräinen. Piti ensin kysellä, onko tälläinen rakentaminen oikein mahdollista talvella. Televisiota ei Irene ollut lainkaan huomannut. Mutta kahvin jälkeen halusi Taavetti käydä hiukan kiertelemässä huoneita, voisi siinä samalla katsoa on tv olohuoneen nurkassa. Ja eipä sitä laitetta sieltä tosiaan löytynyt. Ehkä tälläiseen laitteeseen saadaan rahat järjestymään.

Mutta nyt haluttiin lähteä kotiin ja jättää Alman ja Jaskan keskustelemaan kaikista mahdollisista asioista.

JATKUU HUOMENNA

piki

Hellyyttävä Joulu. 3 päivä Joulukuuta

Jokisen Irene oli saannut soitettua kaikkiaan neljä miestä puiden pinoamis-talkoisiin. Taavetti oli klapikuorman käynnyt hakemassa Klapi-Pojilta ja nyt sitten seuraavaksi traktoriruorma oli kannettava Sykerön Alman ja Jaskan liiteriin. Niirasen Ville, Rahikaisen Topi, Salosen Taneli ja jopa Karri Tohmonen joka oli Anestesialääkärinä läheisessä sairaalassa. Mutta hänen asuinpaikkansa oli tämä sama kylä jossa nämä Irene ja Taavettikin asuivat.

laatikkopukki

Työt alkoivat ja Almakin tuli ulos katsomaan töiden sujumista. Hän oli niin onnellinen että piti aina välillä Ireneä halata. Eikä ilman halausta jäänneet miehetkään, heitä Alma puristikin oikein kovaa. Sykerön Alma ja Jaska olivat kotoisin Itärajalta. He olivat erittäin lämminhenkisiä ihmisiä, siksi varmasti kaikki heistä pitivätkin.

Traktorinkärryn peräpää oli jo kannettu sisään ja pinottu. Taavetti nosti hiukan kippiä pystyyn jolloin puut valuivat kohti perälautaa. Homma kävi joutuisasti ja Alma pyyteli jo miehiä astumaan sisälle kahvia juomaan. Mutta miehet halusivat tehdä ensin työn valmiiksi ettei pimeä turhaan yllätä heitä. Näin tehtiinkin ja Alma lähti Irenen kanssa laittamaan kahvikuppeja pöytään. Alma sisään mennessä kertoi Irenelle, että tein oikein kaksi rahkapiirakkaakin kun pakko oli jotain leipoa. ”Jos eivät miehet siitä pidä niin syörään se sitten Jaskan kanssa kahestaan”. ”Pitäväthän nyt miehet piirakasta ja varsin rahkapiirakasta editoten”, kertoili Irene takaisin.

 

pukki ja poro

Alma olikin leiponut lettipullaa, pipareita ja sitä rahkapiirakkaakin. Niin paljon oli tarjottavaa, että osa piti laittaa tiskipöydälle. Kahvipannu porisi hellan päällä ja odotteli kahvin laittamista pannuun. Naiset olivat sisällä saanneet kaikki valmiiksi, nyt sitten odoteltiin miehiä sisälle. Alma leikkisästi Irenelle kertoikin, että ompas meillä naisilla nyt lystiä kun on noin monta miestä heidän kanssa juttelemassa. ”Sitä tunsi kyllä itsensä aika orvoksi kun Jaska sinne sairaalaan joutui. Ja kun ei ollut puhelin, että olis voinnut edes jonkun kanssa jutella. Kun se poikakin asuu niin pitkällä, ettei kerkiä kun pari kertaa vuodessa heitä katsomaan. ”Huolia sitä tuntuu monella ihmisellä olevan niinkuin meilläkin. Eipä taida löytyä tilalle jatkajaa. Itse ei saada sellaista ihmettä tapahtuvaksi omin voimin. Ja ei taida löytyä ottolastakaan meille. Ulkomaillahan niitä olis mutta ei oikein löydy täältä läheltä”: Alma puristi Irenen kädestä lujaa ja katsoi sellaisella ilmeellä Ireneä, ette jos se katse voisi auttaa niin varmasti se auttaisi. Se kun on vain niin, että jos vanhoilla ihmisillä olisi valta niin kyllä mailma olisi paljon inhimillisempi. ”Eihän sitä tiedä vielä vaikka se heillekkin lapsi syntyisi, jotain pillereitä mun täytyy syödä, lääkäri antoi pientä toivoakin asiaan.

pukki 21

Nyt tuntui siltä, että työmiehet olivat saanneet työnsä tehtyä. Puut oli pinottu puuliiteriin ja nyt voisi vaikka talvi jo tullakkin pakkasineen. Miehet astelivat sisälle kun hyvä kahvintuoksu heitä sinne johdatti. Alma johdatti miehet istumaan pöydän viereen jos vaikka tuo Irene kaataisi kahvetta kupposiin. Tietenkin sen Irma teki niin sai Alma lepuutella kipeitä väsyneitä jalkojaan hetken. Tohmosen Karri huudahti, ”Onko täällä oikein rahkapiirakkaakin, kylläpä osasin tulla oikeaan paikkaan talkoisiin”. Alma puristeli rintaansa ja kovinkin hellällä äänellä ilmoitti, että tykkäätkö sinä rahkapiirakasta. ”Nythän sitten kaikki menikin kohdalleen, jos kerran rahkapiirakasta sinä tykkäät niin minä tykkään siitä että kävitte auttamassa. Ja ei Teidän olisi tarvinnut mitään tehdä, olisitte vain tulleet juttelemaan mun kanssani, sitä minä olen hartaasti toivonut kun Jaskakin on vielä pois. Mutta kohta mun Jaskani tulee ja sit meillä onkin taas puhumista, oikein iloista puhumista”.

joulukuusi

Miehet kehuivat leivonnaisia ja Alma oli siitä kovinkin iloinen. ”Kyllä Te olette niin kohteliaita, että mullakin on oikein lämmin ja hyvä olo”. Myös Irene oli huomannut vehnäsissä olevan hienot maut. Almaa pitäisi käyttää esimerkiksi juhlien leipojana kyllä nämä niin hyviä ovat. Irene kirjoitti taas paperille jotain. Puhelin siellä jo oli, tulikohan sinne nyt maininta leipomisesta. Se jää nähtäväksi mitä seuraavaksi on luvassa.

Mutta ilta oli jo tullut pimeäksi ja pakkanen tuntui nousevan. Taavetti kyseli, että onko Almalla puita sisällä että riittää uunin lämmitykseen. Eipäs taida kovinkaan paljon olla puita. Mutta miehet lupasivat tuoda puulaatikot täyteen josta on sitten hyvä ottaa puita uuniin ja hellaan.

Kaikki työt oli saatu tänään tehtyä ja miehet lähtivät kiitoksien saattelemana koteihin. Alma jäi vilkuttamaan heille vielä ulko-ovelle. Ja kun autojen ja traktorin valot olivat hävinneet pihatieltä veti Alma oven kiinni ja lukkoon. Hän istahti kiikkutuoliin. Nyt hänellä oli hyvä olla, ja samalla hän purskahti itkuun. Aikansa itkettyään hän alkoi kertoilemaan tyhjille seinille. Hän kertoili aina kaikki asiat mitä hän oli asioista mieltä, hän kertoili Jaskalle vaikka hänen miehensä olikin sairaalassa. Hänestä vain tuntui siltä, että Jaska kuulee sinne kaiken mitä hän puhuu.”Ikävää että olet siellä mieheni. Olisin toivonut, että olisit ollut katsomassa hyviä ihmisiä. Minulla ainakin on niin hyvä olla. On puita liiteri täyteen ja vielä tykkäsivät vehnäsistäkin kovasti. Ei niitä hyviä asioita joka päivä sada taivaalta tämmöistä tahtia. Voi kun olisit jo viimein kotona nauttimassa minun kanssani yhdessä tästä onnesta.

Muljakan kylällä oli nyt erittäin onnellinen vanhus. Ei hän vanhus tainnut vielä olla koska oli Karjalasta kotoisin

JATKUU HUOMENNA:

piki

Hellyyttävä Joulu. 2 päivä Joulukuuta

Jokisen Taavetti ja hänen vaimonsa Inkeri istuituivat keittiön penkille. Inkeri otti lehtiön ja kynän viereensä. Ja siitä alkoi Sykerön Alman ja sairaalassa olevan Jaskan auttaminen.

Suomen joukkue on saannut siivetPuitiin asiaa ja ensimmäiseksi Taavetti päätti mennä traktorilla auraamaan pihatien auki. Inkeri jäi siksi aikaa miettimään Sykerön asioita. Ehkä ensimmäiseksi kun Taavetti tulee kotiin, lähdetään hakemaan Alma auton kyytiin ja viedään hänet katsomaan miestään sairaalaan. Ja näin tehtiin kun Taavetti oli saannut traktorin parkkiin pihalle. Auto käynnistettiin ja pariskunta lähti hakemaan Almaa kyytiin.

Alma olikin ihmeissään ja kultainen kyynel putosi ja kostutti hänen silmänsä. Hänen oli noustava tuolistaan ja halattava Inkeriä ja Taavettia. Sitten noustiinkin autoon ja ajeltiin sairaalaan. Sairaalan pihaan tullessa päättivät he kaikki kolmistaan lähteä Jaskaa katsomaan. Henkilökunnalta piti kysyä Jaskan huonetta kun koskaan ei kukaan ollut heistä vielä täällä käynyt.

 

Joulun kellot 2Huone löytyikin helposti ja he astuivat sisään hyoneeseen. Alma aukaisi suunsa ensin ja alkoi puhumaan vaikka ei hän miestään vielä edes nähnyt. ”Katsos kenen kanssa minä oikein täältä tulen. Kyllä oli heiltä niin kaunis asia tuoda minut sinun luo”. Sängyn vierestä vedettiin verho sivuun ja Jaska hymyilevänä kurkisteli avatun verhon ravosta. Iloisuun molempien ihmisen kasvoilla oli niin hellyyttävä, että Inkerilläkin kastuivat silmät. Alma ja Jaska halasivat pitkään, ”Älä nyt muo rutista poikki, mähän en pääse pois täältä sairaalasta koskaan muuten”.

Inkeri ja Taavetti katselivat hiljaa kun Almalla ja Jaskalla tuntui olevan niin paljon asiaa toisilleen. Lopulta oli kaiketi kaikki omat asiat käsitelty kun Alma otti puheeksi tämän pariskunnan auttamishalusta. Tie jo aukaistiin lumesta ja minä pääsin sua katsomaan tänne sairaalaan. Inkeri lisäsi vielä, että ”Kyllä on tarkoitus vielä muutakin tehdä. ”Muutakin tehdä, mitä muuta nyt sitten vielä. Jos osaatte laittaan tuon Jaskan kuntoon niin silloin olisin mielissäni. Kotiin hänen on päästävä minun luo”. Taavetti kyseli, että ”Onko Teillä puuliiterissä puita, pystyitteko niitä enään tekemään”. ”Eihän siellä enään paljoakaan ole, ei oikein jaksa ja pysty niitä enään tekemään. Mutta kun ei tohdi ketään pyytää edes auttamaankaan”.tonttu 3

”Mitäs muuta sitten vielä olis sydämmellä mitä voisimme tehdä” Kumpikaan ei puhunut mitään vaan katselivat hämmästyksissään toisiaan. ”Ehkä me jotain keksitään kun yhdessä asioita puntaroidaan”. Jaska ehkä pääsee jo parin päivän jälkeen kotiin, niin Taavetti antoi puhelinnumeronsa, että soittaa rohkeasti vaan, tulen sitten hakemaan autolla Teidät kotiin.

Alma ja Inkeri hyvästelivät toisensa samoin kuin Inkeri ja Taavettikin Jaskan. ja kotimatka alkoi. Alma oli niin onnellinen kun sai miehensä nähdä pitkästä aikaa. Kotimatkalla vielä Almalta kyseltiin, missä he voisivat heitä auttaa. ”Eihän meitä tarvitse nyt enään missään auttaa tää oli niin kiva juttu, että näin Jaskan Teidän ansiostanne, nyt on niin hyvä mieli”.

Alma saatiin kotiin ja samoin Inkeri ja Taavettikin ajelivat kotiinsa. Vielä illalla keskusteltiin vanhan pariskunnan auttamisesta. Kuivia puita me tietenkin saamme Klapi-Pojilta, ja heillä on kuitenkin aika edulliset klapit. ”Mä voisin traktorikuorman sieltä hakea mutta olis kiva saada pari miestä pinomaan puut liiteriin”. Irmeli otti puhelinluettelon ja alkoi soittelemaan tutuilleen.

 

JATKUU

piki

Hellyyttävä joulu. 1 päivä joulukuuta

Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen aina 24 päivään asti, jatkuva jouluinen kertomus.

Joulukalenteri 1Oli Joulukuun ensimmäinen päivä kun Taavetti Jokinen ja hänen vaimonsa Inkeri köröttelivät hevosen reessä pitkin kylätietä. Reki ei ollut mikään kirkkoreki vaan aivan tavallinen laudoista kyhätty reki. Mutta Taavetilla ja Inkerillä oli tapana varsinkin ennen joulua ajella kylän halki ja katsella ihmisiä. Ei niinkään ihmisiä katsellen, vaan katsella sillä silmällä jos joku tarvitsee apua jokapäiväisten töiden tekemiseen. Mutta kun ajeli kylän halki niin silloin muisti kaikki talot ja ketä siellä asuu. Hevosen reessä istuvat olivat koko ikänsä täällä asuneet ja olivat vielä naapurin lapsia. Ja kun ikää tuli tarpeeksi astuivat he arvokkaasti avioliiton pyhään satamaan.

Silloin kun he olivat naimisiin menneet ja jo hiukan aikaisemminkin, oli Inkeri puhunut Taavetille. ”Jospa saisin sellaisen työn, että voisin auttaa ihmisiä”.

Näin oli sitten tapahtunutkin. Työstä hän ja ei Taavettikaan saannut mitään palkkaa mutta kun he vain halusivat auttaa ja saada siitä sydämmeen hyvän mielen. Tietenkin autettavillekkin tuli hyvä mieli ja kun vielä joulukin oli lähellä.

joulunkellot

Reessä istuttiin, kun äkisti Inkeri otti Taavettia kädestä kiinni, Sykerön Alma. Taavetti katseli ympärilleen mutta ei ketään näkynyt. ”Mitä sinä Inkeri oikein touhuat, ei täällä ketään näy”. ”Ei näykkään, mutta mulla tuli yksi juttu mieleen”. ”Eikös Sykerön Alma asu tuossa talossa”. Taavetti nyökytteli vaimolleen. ”Alman mieshän katkaisi jalkansa, ainakin olin kuulevani joltain sellaista”. ”Ja Almakaan ei ole ihan nuori tyttö enään, ajas sinne pihaan mennään katsomaan tilannetta”.

Taavetti käski Hepo hevosta liikkeelle ja ohjasti Hepon Sykerön pihaan. Taavetti ja Inkeri katselivat pihatietä joka kuitenkin oli lähes puolen kilometrin mittainen, se oli vielä luomatta. Tietenkin kun mies oli sairaalassa niin ei Almakaan tälläistä osannut järjestää.

Inkeri koputti Sykerön ulko-ovea. Kesti jonkin aikaa ennen kuin Alma tuli ovea aukaisemaan. Siinä tervehdittiin ja Alma pyysi vieraita tulemaan sisään. Alman jalat olivat aika huonossa kunnossa mutta kahvit hän kuitenkin laittoi lämpimään. Hän heitti hellan luukusta muutaman puun vielä pesään ja könysi pöydän viereen.
”Mitäs Te nyt oikein touhuatte” sanoi Anma vierailleen. ”Me tulimme vain katsomaan onko Teillä kaikki hyvin, eli tarviitteko missään apua”. Siinä sitä keskusteltiin asioista jotka tietenkin voisivat olla toisin. Ei ollut puhelinta, että olis päässyt edes Jaskalle soittelemaan sairaalaan. Eikä kauppareissut oikein suju näillä jaloilla.

Kahvivesi kiehui ja Inkeri pyysi, että jos hän käy laittamassa kahvit pannuun. Ei tuntunut Sykerön perheellä olevan kaikki ihan kohdallaan. Auttaa heitä pitää ja panostaa ennen joulua kaikin tavoin.

joulupukki

Kahvit juotiin ja keskusteltiin Alman ja Jaskan tilanteesta. Inkeri oli jo usean vuoden ajan pyyteettömästi tehnyt tätä työtä. Rahallista korvausta hän ei ollut saannut keneltäkään. Kaikki mitä hän oli saannut, niin ne kaikki oli annettu autettaville.

Kun kahvit oli juotu, lähtivät Taavetti ja Inkeri kotiinsa miettimään mitä tehdään. Inkerin mieleen jäi Alman sanonta, ”Elämä on lahja, ja se voidaan ottaa pois koska tahansa”.


JATKUU

piki

Roskisdyykkäri

Niemen Ville, ainakin sillä nimellä joku hänet tunsi. Keräili roskia jokaisena päivänä, arkisin ja sunnuntaisin aina kun vaan kerkisi. Kukaan häntä ei tuntenut sen paremmin. Ja sitäkään ei kukaan tiennyt, että oliko Ville Niemi hänen oikea nimi. Oli sitä nimeä monet häneltä kysyneet mutta vastaukseksi tuli vain valkoisten silmämunien pyörähdys kysyjää kohden hänen mustilta kasvoiltaan. Puhetta ei kukaan saannut hänen suustaan tulemaan. Eikä hän kuurokaan ollut kun kerran reakoi kysyjien kysymyksiin silmien pyörähtämisellä.

Kuitenkin tämä Niemen Ville keräsi kylän raiteilta kaikki roskat pois. Niin puista pudonneet oksat, kaiken paperisilpun, pullot ja mitä nyt kiireiset ihmiset pudottivat käsistään teille ja niityille. Hän teki siis korvaamatonta työtä muiden kuntalaisten parhaaksi.

Mutta ihmiset kuitenkin olivat julmia. Aina oli joku kysymässä hänen nimeään ja mitä hän näillä roskilla oikein tekee. Eikä kaiketi tämä Villekään siitä tykännyt. Niinpä hän alkokin keräilemään roskia tutummilta seuduilta öisin. Kyläläiset luulivat jo hänen kuolleen kun miestä ei missään näkynyt. Pojan vintiöt lähtivät vakoilemaan Villen asunnolle joka sijaitsi sankan metsän siimeksessä. Kyllä Ville pojat huomasi kun päitä näkyi välillä ikkunan takaa vilkuilevan Villen asuntoon. Kukas tuollaisesta oikein tykkää. Niinpä Ville otti vanhan haulikon ja meni aina välillä kiertelemään taloa ja läheistä metsää. Oli tähtävinäänkin pojan vintiöitä ja siitä saikin pojat kiireen lähteä kotiinsa.

Nyt sai taas Ville olla rauhassa ainakin hetken ja suorittaan hänelle niin rakasta tehtävää. Jopa alkoivat kyläläiset häntä pelkäämään kun Ville tuli täyteen ahdatulla pyörällään heitä vastaan. Metsään juoksevat miehet ja naiset, saatika sitten pojan vintiöt jotka häntä kävivät härnäämässä. Katumusta tunsivat kylän miehetkin. He olivat soittaneet poliisinkin katsomaan Villen asunnolle kun pyssyllä oli heidän poikiaan peloitellut. Kävihän poliisi Villen pihassa ja oli Ville heille pyssyn näyttänytkin. Poliisi oli pyssyä tarkkaan tutkinut ja oli todennut se aivan asialliseksi pyssyksi joka oli museopyssyksi rakennettu. Toisin sanoen, pyssyn piiput oli valettu umpeen niin sillä ei voinut ampua. Isältään oli Ville aikoinaan tämän pyssyn saannut. Mutta kun Ville oli vain hermostunut lasten kiusaamisesta niin ajatteli, että peloitellaan poikia vähän.

Polisiit olivat Villen kanssa tehneet sopimuksen, että piippujen umpeen juottamisesta ei puhuta kenellekkään. Kun kuitenkin tässä oli Villekin oikeassa, asiattomasta hänen pihallaan kiusan tekemisestä. Ja näin olivat poliisit eräälle kansalaiselle kertoneet, että parempi on pysyä Villen pihasta pois jos ei osata tulla asiallisesti tietä pitkin. Ja koputtaa ovelle jos kerran on jotain asiaa. Oli tämä kansalainen vielä koittanut Villestä ja hänen tekemisestään kysellä mutta poliisit eivät siihen mitään kertoneet. Jokainen vain saa tehdä sitä mistä itse tykkää ja eikös täällä ole siistin näköistä kun edes yksi ihminen koittaa pitää kylää puhtaana toisten roskaamisen takia. Niin oli kansalaisen suu mennyt kiinni. Eipäs hän päässytkään tässä asiassa niskan päälle.
Asia laukesi tältä osin ja lopulta poliisit pääsivät lähtemään muihin tehtäviin.

Asia oli käsitelty vaikkakin kyläläiset siitä puhuivatkin. Aina kun kaksi ihmistä tapasi toisiaan, puhuttiin Villestä. Mutta Ville ainakin sai olla rauhassa ja siivota oman kylän teiden varsia jonne toiset kansalaiset olivat omat roskansa heittäneet.

Asiat sujuivat nyt kuitenkin rauhallisesti. Eikä tarvinnut Villen enään yöllä siivoiskeikkojaan tehdä. Eikä häntä mitenkään harmittanut vaikka ihmiset Villen nähdessään metsään juoksivatkin. He kuulemma luulivat, että Villellä on pyssy mukanaan sidottuna pyöräänsä kiinni. Arvaamattomaksi häntä luultiin kuitenkin. Välillä Villeä oikein hymyillyttikin kansalaisten metsään juokseminen. Mutta eihän sitä hymyilemistä kukaan pitkän parran takaa nähnyt. Mutta paikat pysyivät siistinä, jopa vanhemmat oikein lapsiaan neuvoivatkin siisteyteen. Ehkä he samalla lapsiaan opettaen joutuisivat harvemmin itsekkin metsään juoksemaan.

Kevät asteli kesää kohden ja ilmat alkoivat lämpiämään. Oli ennustettu, että tästä kesästä tulee erittäin lämmin. Lapset heittivät talvivaatteet äidille pesuun ja laittoivat lyhkäiset koltut tai polvihousut jalkaansa. Lähellä Villen asuntoa kulki matala joki. Vesi oli siinä kirkasta kun olisi lähteestä nostettu. Kyläläiset olivat joskus kauan sitten lapiolla kaivaneet jokeen levennyksen jossa lapset saattoivat hyvin uida ja vilvoitella. Ja oli sinne joskus aikuinenkin kansalainen pulahtanut. Joen ranta oli tässä kohtaan aivan valkoista pehmeää hiekkaa. Kansalaiset olivat oikein roskalaatikonkin hiekka-alueen reunaan laittaneet. Koskaan ei ollut hiekalla tai saatika roskalaatikossa roskia. Ville oli tämän asian hoitanut jokaisena päivänä. Siihen oli kylältä oikein kansalainenkin valittu. Ja kävihän tämä kansalainen kesäisin rannalla keräämässä roskat pois mutta koskaan hän ei ollut siellä roskia nähnyt. Hän pyysikin kylätoimikunnalta vapautusta tästä tehtävästä.

Kuuma kesä porotti ja lämmintä oli. Läheiselle kioskille oli kerääntynyt lapsia juomaan limskaa. Ja oli siellä aikuisiakin tuulettumassa. Kioski oli lähellä suurta peltoaluetta jossa sattui joskus näinkin kuumalla pieni tuulen vire käymään vieraisilla. Linja-auto pysähtyi pysäkille aivan kioskin viereen. Sieltä astui vaalea kaunis nuori neito ulos lyhkäisissä housuissaan. Kioskilla miesten puheet loppuivat ja kaikki alkoivat seuraamaan tyttöä. Kuljettaja kävi vielä hakemassa takaluukusta matkalaukun jonka nuori tyttö otti käteensä. Vanhemmat miehet nostivat jo pyrstöjään penkiltä mutta vaimot nykäisivät miehet takaisin istumaan. Tyttö tuli aivan kioskin luukun eteen ja pyysi lomonaadia pullon. Kioskilla oli täysin hiljaista, kaikki katsoivat vaaleaa tyttöä aivan hiljaa. Lopulta tämä kaunis tyttö kysyi miehestä joka roskia keräilee täällä. Kansalaiset katsoivat toisiaa ymmällä, onkohan hän saannut auringonpistoksen. Miten sillä miehellä voisi olla noin kaunis tyttö.
Lopulta erän mies kansalainen uskalsi avata suunsa. ”Tuolla kolmensadan metrin päässä sellainen mies asuu”.

Laukkua kantamaankin oli tämä kansalainen valmis lähtemään, mutta vaimo potkaisi miehnsä nilkkaan, mies hiljentyi. Vaimon mielestä menköön tyttö vaan itse sen miehen luo. Kovasti kyselivät miehet vielä miehen nimeä mutta tyttö vaan hymyili kysilijöille.

Tyttö oli linskapullon saannut tyhjäksi ja lähti kävelemään Villen asuntoa kohden. Tyttö kun oli päässyt sen verran pitkälle ettei enään puheensorina hänelle asti kantanut, alkoivat kylän kansalaiset puhumaan ja ihmettelemään tytön tulemista sellaisen likaisen miehen luo. Kuka nyt tuollaisesta miehestä välittää. Kyllä tuo tyttö sieltä äkkiä lähtee pois. Uudet jourut taas kiersivät kylää riuskin ottein. Mutta ei mitään kummempaa selvitystä kansalaisille tullut.

Tyttö oli päässyt matkallaan siihen kohtaa josta piti tämän roskaakeräävän miehelle kääntyä. Tyttö jatkoi pihatietä metsän siimekseen ja saapui ehkä hiukan rähjäisen talon pihalle. Hän koputti ovelle ja jäi odottelemaan, aukaisiko kukaan ovea. Lopulta ovi avautui ja mies tukka pörröllään astui esiin. Tyttö katseli miestä, viimein hän uskalsi sanoa ”Isä”. Ville oli vetämässä ovea kiinni mutta tuli kuitenkin esiin rappusille. ”Mikäs isä mä sulle olen”. Tyttö lähestyi miestä, otti likaisesta kädestä kiinni ja sanoi uudelleen ”Isä, oletko sä mun isä”. Ville alkoi katsomaan tyttöä tarkemmin, ja hän kysyi, ”Oletko Aliisan tyttö”. Tyttö nyökytteli iloisesti hymyissä suin isälleen.

Isä jörrikkä oli aivan ihmeissään. Hän istahti pihalle ja pyysi tytön kertomaan miksi hän on tänne tullut. Tyttö jonka nimi oli Liisa asettui isänsä viereen ja alkoi kertomaan omaa elämäänsä.

Asuin äidin kanssa. Kävin koulua ja äiti oli yksinäinen. Joskus hän kertoi sinusta, ettei olisi saannut sinua ajaa talosta pois. Äidillä oli paha olla, hän alkoi juomaan. Minua hän ei päästänyt mihinkään, etten vaan löydä pahaa miestä itselleni. Äiti vaan joi ja joi ja lopulta kuoli viinaan. Asuin vuoden vielä siinä talossa ja hain kaikkia tietoja sinusta. Mutta en löytänyt mitään merkintää, en edes valokuvaa. Jostain tiesin sinun asuvan täällä, ehkä äiti oli mulle joskus sen kertonut. Sitten päätin lähteä sinua hakemaan. Vaikeaa se oli kun kukaan ei sinua nimeltä tuntenut. Siksi aloinkin kyselemään miehestä joka kerää roskia niin melkein heti sinut tunnettiin. Ja tässä minä nyt sitten olen.

Ville katseli tyttöään ja oli aivan sanaton, hellyys antoi pientä tuntumaa silmiin jotka päästelivät kosteutta ulos. Ville koitti puhua mutta ääni ei vain tahtonut pyörähtää ulos asti. Viimein hän sai sanottua, ”En mä ole kenellekkään nimeäni sanonut, siksi kyläläiset sitä jatkuvasti jahtaavatkit.

Siirryttiin sisälle ja laitettiin kahvivesi lämpiämään. Tyttö katseli isän keittiötä joka ei ollut aivan puhtauden kärkipäästä. Mutta joi kuitenkin kahvia vaikka pannu olikin musta, tai oikeastaan pikinen.
Sitten alkoi isä puhumaan kun tyttö sitä vaati.

Äiti oli miestään niin paljon häpenyt että ajoi miehensä pois kodistaan. Isä oli sielläkin kerännyt roskia ja puita, kaikkea sellaista joka ei teiden varsille kuulunut. Muuta työtä ei se paikkakunta hänelle tarjonnut. Pulloista ja metalleista sain jonkin verran rahaa. Junien härkävaunuissa tänne matkustin ja aloitin samat hommat. Tietenkin kävin tekemässä muutosilmoituksen ja siihen liittyvät muutkin asiat kuntoon. Nyt elelen näin ilman naista ja ilman mitään. Mutta onhan mulla nyt kaunis tyttö seuranani.

Tyttö oli ihastunut muuten paikkaan kunhan vain tupa ensin siivotaan. Uimapaikkakin oli lähellä. Isä sanoi tytölle, että jos nimeäni kysyvät niin sano vaikka Ville Niemeksi, sitä nimeä he käyttävät nytkin. Ja ole sinä vaikka mun vaimokokelas niin löytyyhän siinä kyläläisillä ihmettelemistä pitkäksi aikaa.

Tyttö olikin toimelias. Hän puuhasi ensin isänsä asunnossa ja laittoi paikat niin hienoon kuntoon, että ei edes isä uskaltanut tulla sisälle. Vaatteet hän vaihtoi aina eteisessä puhtaampiin ja oli silloin vasta valmis astumaan sisälle. Tyttö kyseli, ”Onko tällä kylällä mitään toimintaa mihinkä hänkin voisi mennä”. ”Kylätoimikunta on mutta aika hiljaista niillä on ollut. Olen oikein toivonutkin jotain kesäjuhlia, että saisin parempaa tienistiä välillä”.

Tyttö meni kioskilta kyselemään, onko mitään toimintaa tässä kylässä. Sieltä hän sai kuulla, että kylätoimikunta kokoontuu huomenna kioskilla. Häntäkin oli pyydetty mukaan toimintaan.

Niin alkoivat kaikki asiat etenemään. Syksyn alussa pidetään kyläjuhlat ja jotain ohjelmaakin sinne järjestetään. Tyttö oli laittanut asiat viriämään eteenpäin ja isä oli riemuissaan.

Tytöstä valittiin kylätoimikunnan puheenjohtaja. Juhlien aika tuli josta löytyi runonlausuntaa, oli eräällä miehellä haitarikin ja osasi jopa soittaakkin sillä, laulua ja tanssia nurmikolla. Monet osallistuivat järjestelyihin ja hauskaa tuntui heillä olevan. Jopa isällekkin tuli korviin sellainen tieto, että avoin kaatopaikka rakennetaan aika lähelle Villen kotia. ”Nyt alkaa tosi hommat kun työpaikka on noin lähellä”. Kyläläiset olivat tietenkin kaatopaikkaa vastaan. Hajuhaittaa ja vesien likaantumisesta he vain puhuivat. Mutta ville oli iloinen, eihän tarvitse enään ajella pitkin teitä ja keräillä karkkipapereita.

Pieni kylä sai vipinää kun Liisa alkoi järjestelemään asioita. Myöskin Ville tuli Villenä myöskin puuhiin mukaan. Kyläläiset huomasivat hänen olevan viksu ja työtä pelkäämätön mies. Myöskin Villen kotia laitettiin välillä kuntoon. Kyläläisiltä löytyi kaikkea tarvikkeita, että Villen koti näytti aivan uudelta ulkoa päin. Kaikki tuntui muuttuvan hyväksi. Ville sai kaatopaikan ja oman tyttärensä lähelle. Tytär sai taas toimintaa oman kylän kehittämisessä mikä vahvisti häntä.

piki

Helmisen Rikun ja Aulin häämatka

Ennen kun aloitan tämän seuraavan jutun kertomuksen, josta en vielä tiedä mistä oikein kirjoittaisin. Niin jutussa on valokuvia. On jääkaappi magneetteja ja kaiken näköisiä roikkuvia tonttuja sekä sekä servettitelineitä joissa molemmin puolin on eri kuva. Niitä minä täällä rakentelen kun aikaa vain on. Jos jollain sattuisi kiinnostus heräämään, niin ottakaa rohkeasti minuun yhteyttä.
Sähköposti osoitteeni on; keijo.valske@gmail.com.

Tosiaan en tiedä mistä kirjoittaisin. Jos joku muistaa vielä sellaisen henkilön kuin Keijo Voudinmäki. Hän piti aikoinaan televisiossa nuorten ohjelmaa. Olin hänen kurssillaan kerran. Joku kurssilainen kyseli, että kun ei tule mieleen mistä hän kirjoittaisi. Voudinmäki kertoi, että pitäisi pystyä kirjoittamaan vaikka halkomotista 2-3 liuskaa. Silloin uskon, että kaverin päässä virtaa jotain.

Itse kauan jälkeenpäin kokeilin, pystynkö kirjoittamaan niin pitkää kertomusta halkomotista. Onnistuihan se kuitenkin, ja ei mennyt kuin vähän yli kaksi tuntia. Kymppi tuli, tai ei olisi aivan kymppiä tullut. Opettaja oli löytänyt tietenkin mun kirjoituksesta virheitä, mutta oli kuulemma virheet antanut olla huomioimatta kun halkomotti kirjoitus oli niin tarkkaan rakenneltu.

Nyt välähti ainakin nimi esiin vaikka en jutusta vielä tiedäkkään mitään

20141110_210959                                                               Jääkaappi magneetteja

Helmisen Riku ja hänen kaunis tyttöystävänsä Auli Ylinen olivat sopineen hääpäivänsä. Heillä oli rakkauden tunnen nyt kaikkein suurin asia koko mailmassa. Kaikki muut asiat olivat jonniin joutavia asioita. Nyt oli vain heidän rakkautensa se suurin asia.

Riku oli joskus kuullut, että ota nuori nainen itsellesi, pystyisit hänet kouluttamaan itsellesi sopivaksi. Ja näin oli Riku tehnytkin. Vaimokokelas oli yhdeksän vuotta nuorempi Rikua. Vielä ei ollut koulutukset menoillaan vaan piti ensin päästä naimisiin. Silloin koulutukset tulevat vähän niin kuin luonnostaan. Eikä liittoa kovin herkästi aleta purkaamaan.

Häät oli pidetty ja elämä hymyili nuorelle parille. Molemmat kävivät tietenkin töissä. Riku oli timpuri ja Auli oli paikallisessa sekatavarakaupassa myyjänä. Mutta häiden jälkeen kuitenkin pidettiin viikon loma. Kotimaassa vain kierrellään ja he yrittivät päästä Lappiin asti jos vain auto kestää. Heidän vanha Corolla oli kyllä pidetty hyvässä kunnossa vaikka tuon ikäisessä menopelissä tietenkin aina vikaakin on.

Nyt oli körötelty Itä-Suomesta jo Rovaniemen korkeudelle. Tarkoitus olisi päästellä Lappiin asti ja siellä vasta mentäisiin nukkumaan hotelliin.

Mutta koitti se päivä kun vanha Corolla kurvasi hotellin pihaan myöhään illalla. Laukut mukaan ja ilmoittautumaan hotelliin. Molemmat tunsivat itsessään pienen sädekehän leijuvan päiden päälle. Respassa toivoteltiin onnea hääpäivän johdosta. Riku oli onnessaan senkin kertonut kun varasi hotellia. Sädekehä tuntui vain suurentuvan heidän päänsä päällä.

Mutta lopulta oli saatu nimet paperille ja nuoripari suuntasi itsensä hissiin. Oma huone löytyi melkein heti hissin vierestä. Pariskunta avasi oven ja Riku kaappasi Aulin syliinsä kantaen hänet hotellihuoneeseen. Huone oli iso ja Camppanja pullo kahden lasin kanssa odotteli sohvapöydällä. Myös pullon vieressä oli korkea kortti ja siinä luki. ”Parhaimmat onnittelut. Hotelli haluaa tarjota nuorelle parille oman osansa hääpäivän johdosta. Nauttikaa meidän palveluista”. Riku irroitti korkin ja lorautti molempiin laseihin juotavaa. Sitten kilisteltiin, ja kilisteltiin samalla koko pullo tyhjäksi. Aulin posket alkoivat punottamaan, se oli ensimmäinen alkoholin tuppaus hänellä. Koskaan hän ei ollut mitään maitoa väkevempää juonnut. Riku vielä ehdotteli, että kun kylpyhuoneessa on iso amme niin mentäiskös sinne yhdessä hiukan peseytymään. Auli kainosteli mutta alkoi hänkin lopulta kiinnostumaan ajatuksesta.

Laskettiin ammeeseen vettä ja riisuttiin vaatteet pois. Auli oli vielä niin kaino, että hän kietoi pyyhkeen ympärille ja tuli itsensä verhoutuneena ammaaseen. Rikun piti laittaa silmät kiinni kun hän laskeutui ilman pyyhettä ammeen pohjalle. Ja sitten olikin pariskunnalla hauskaa. Yhteisesti alastomana ammeessa, se tuntui jotenkin aivan uudelta asialta. Riku jo kyselikin, että laitetaanko meidänkin kämppään amme. Kaino nyökytys tuli tytöltä, joka jatkoi vielä. ”Keritäänkö me enään yhdessä ammeessa leikkimään, kohta tulee varmaan lapsi ja ennenkuin meillä oma asunto on valmis”. ”Ei siinä lapset silloin ole tiellä kun me ammeeseen menemme, lapset nukkuvat silloin”.

Wedding                                                              Roikkuvia joulukoristeita

Pesut oli suoritettu ja vaatteet oli laitettu päälle. Rikua kuitenkin hiukan nälätti. Hotellista ei varmasti saa enään mitään mutta jos joku nakkari olisi lähistöllä jota päätettiin mennä kyselemään. Nakkari olikin aivan vieressä jonne piti lähteä tekemään tilaus. Ruoka käärittiin paksusti paperiin ja mentiin syömään se huoneeseen.

Kun ruoka oli syöty alkoi kumpaakin väsyttämään. Riku koitti vielä peiton alla lähestyä tyttöään. Kädellään hän hyväili tytön käsivartta ja kylkeä, mutta Auli vetäytyi pois. Nukutaan nyt yö ja katsotaan aamulla.

Auli heräsi jo viideltä. Hän heitti yöpuvun pois ja meni uudelleen peiton alle. Sitten hän alkoi herättelemään Rikua. Riku oli aivan unenpöppörässä eikä tahtonut tajuta oikein mitään. Lopulta Auli otti Rikun kädestä kiinni ja veti käden oman peittonsa alle. Hän laittoin Rikun käden hänen paljaan vatsansa päälle ja hymyili viehkeästi Rikulle. Lopulta Riku tajusi mitä Auli oli sanonut illalla.

Hitaasti kumpikin lähestyi toisiaan hyväillen samalla toistensa ihoa. Ensimmäinen yhteinen lähestyminen tapahtui oikeassa vuoteessa. Mutta tuon taivaallisen kokemuksen jälkeen olikin kiireesti käytävä suihkussa ja lähdettävä aamupalalle

Wedding                                                                Roikkuvia joulukoristeita

Aamupalan jälkeen katseltiin hotellin ilmoitustaulua. Siellä oli maininta käymisestä Lapin noidan luona. Lähtö olisi aamulla patikoiden tunturin toiselle puolelle. Jotenkin asia tuntui peloittavalta mutta kiinnostavalta myöskin. Ulkoiluvarusteen piti käydä laittamassa päälle ja nopeasti tulla alas hotellin eteen.

Ohjattu patikointi alkoi jo kahdeksalta ja kesti noin tunnin verran. Matkalla oli kodassa makkaranpaistoa ja jotain juotavaakin. Ja niin matka alkoi kohti Lapin noidan kämppää. Matkaa tehtiin verkalleen kun mukana oli vanhempaakin väkeä. Ja oli mukana ulkolainen pariskuntakin.
Lopulta saavuttiin kauniin kodan luokse. Opas sytytteli tulet grilliin ja kertoili matkailijoille tarinoita. Tarinat olivat jännittäviä ja joskus Aulia oikein peloittikin. Niin luontevasti hän osasi jutut kertoa.

Ja kun eväät oli syöty lähdettiin jatkamaan matkaa. Matkalla opas kertoi ja näytti tunturin kupeesta nousevan savun olevan Lapin noidan kämpästä. Jotenkin alkoin matkaan tulemaan jännitystä, mikä siellä heitä oikein odottaa.

Pihaan saavuttua pyysi opas jättämään kaikki kantamukset kuin reput ja kassit tähän ulos. Kun näin oli tehty aukaisi opas koputuksen jälkeen oven. Pimeä kämppä odotti kävelijöitä. Ei tahtonut nähdä mihinkä jalkansa oikein laittaa. Sitten alkoi kämpän nurkassa joku liikkumaan. Auli säpsähti ja tarttui Rikun käsivarresta kiinni. Lapin noita oli pieni äijän käppänä. Likaisen näköinen ja resuiset vaatteen hänellä myöskin oli. Noita käveli jokaisen ihmisen luo ja heidän kohdalla hän puhui jotain, ilmeisesti hänen omaa kieltään. Jostain Lapinvalasta hän kaiketi puhui. Aulia peloitti niin kuin muitakin naisia jotka välillä kirkaisivat.

Wedding                                                                        Roikkuvia joulukoristeita

Nuotion loimussa näkyi jokin suuri pata. Noita käveli padan luo ja otti padasta mustaan mukiin jotain nestettä. Hän hämmensi mukia jollain tikulla ja loi kaiketi jotain loitsua yhteisesti meille kaikille. Sitten hän tuli jokaisen luo ja antoi mukin vierailijan käteen. Siitä samasta mukista piti jokaisen ottaan pieni kulaus. Hyi helvetti kuului niiden suusta jotka olivat jo kulauksen ottaneet. Viimein muki tuotiin Rikun eteen ja noita puhui jotain tuimalla ilmeellä. Samalla hänen kätensä hosuivat jokaiseen suuntaan. Ja Riku otti kulauksen, hänkin puisteli päätään mutta ei puhunut mitään. Sitten muki työnnettiin Aulin käteen. Auli päätti, että hän ei ota kulausta. Hän nosti mukin huulilleen ja samalla noita nosti mukia pohjasta jolloin Auli hätkähti ja nielaisi suuren kulauksen. Häntä alkoi yskittämään ja hän aukaisi oven ja juoksi ulos yskimään. Riku tuli myöskin perässä ja kaikki muutkin vetämään raitista ilmaa keuhkoihin.

Opas kertoi, että jokaisen uuden tulijan pitää käydä suorittamassa vala kun tulee Lappiin. Tämä nyt oli sellainen tapahtuma.

Wedding                                                                   Servetti telineitä

Matkaan lähdettiin hotellille päin. Loppumatkalla nautittiin grillipaikalla vielä juomaa. Jokainen kertoili vielä jännityksestä ja kauhunkin hetkistä noidan luona. Jännittävä paikka se oli ainakin naisille. Matkaa jatkettiin hotellille. Siellä odotti jo lounas nyt saavat noidan maut lähteä suusta.

Ensimmäinen päivä kääntyi iltaan ja nuoripari meni ravintolan puolelle jatkamaan juhlintaa. Elävä musiikki sai heidät tanssimaan aina juomien välissä. Hauskaa heillä oli ja Aulin piti ottaa miehestään tukea kun he palasivat huoneeseen. Kaikkihan sen tietävät mitä oli seuraavaksi luvassa. Auli puristi Rikua kovaa kun vielä Lapin noidan kasvot pyörivät hänen silmiensä edessä.

Rikun jo nukahtaessa kaivautui Auli Rikun peiton alle niin lähelle kuin vain saattoi mennä. Nyt tuntui hänestäkin turvalliselta ja niin hän nukahti miehensä kainaloon.

Wedding                                                                         Servetti telineitä

Aamulla pakattiin auto ja lähdettiin ajelemaan Itä-Suomea kohden. Matka oli kaikin puolin onnistunut.

Mutta kotiin päästyä odotti kirje pöydällä. Omistaja haluaa rivari kaksion omaan käyttöönsä. Vasta onneksi syksyllä mutta nyt ei enään kerkiä alkaa rakentamaan omaa asuntoa. Ehkä meidän on ostettava valmis omakoti. Aivan tässä lähellä ei ollut myytäviä asuntoja. Päätettiin käydä kirkonkylän asuntomyynnissä katsomassa.

Wedding                                                                  Servetti telineitä

Seuraavana päivänä molemmat suuntasivat asuntomyyjän luokse. Ja sieltä löytyikin sopivan kokoinen omakotitalo. Sitten se rahoitus, miten sen me oikein järjestämme. He lähtivät käymään pankissa yhdessä.

Pankki pyyteli erilaisia papereita tuloista ja menoista ja lainaa he lupasivat antaa. Mutta omaakin rahaa tietenkin pitäisi löytyä. Nuorella parilla ei niin paljoa löytynyt vaikka olisi yhteen laskettu. Se piti käydä sitten molempien vanhempien luona kysymässä pientä lainaa.

Kaikki laina asiat saatiin kuntoon ja päästiin maksamaan asuntoa. Ensin tietenkin tehdään pientä remonttia ja ostetaan amme pesuhuoneeseen.

Wedding                                                                        Servetti telineitä

Riku ja Auli odottelivat uuden asunnon pihalla kylpyammeen tuloa. Riskejä miehiä oli kaikkiaan neljä odottamassa kantamista, että saadaan amme kylpyhuoneeseen. Sieltä se amme olikin tulossa kuorma-auton lavalla. Auli otti Rikun kädestä kiinni salaa ja hymyili hänelle. Auto nosti ammeen pihalle ja miehet sen puuskuttaen kantoivat sisälle. Siinä oli nyt meidän amme, nyt pitää saada vain putkimies liittämään siihen veden.

Niin kului aika Aulin, Rikun ja pienen tyttövauvan kanssa. Riku oli unohtanut koko koulutuksen. Se oli toisaalta harmi, sillä liiton vanhetessa toisaalta kyllä naiset komennon ottavat.


piki

Romppaisen Saukki

syksy

Elämme marraskuun alkua. On sellainen aika kun ei ole oikeen mikään aika. Joulukin tuntuu olevan vielä pitkällä vaikka onkin aika lähellä. Isännät kääntelevät itseään suuren keittiön puisella sohvalla. He nukkuvat pois univelkojaan joita on koko kesän aikana kasautunut heidän kehoonsa. Mutta vaimot vaan jaksavat paiskia hommia. Perhe on ruokittava, lapset ja pitäähän se isäntäkin tönäistä pystyyn että jaksaa syönnin jälkeen taas nukkua. Niin kuluu aika maalaisperheissä.pimeällä ajo

Mutta sitten ne ihmiset jotka käyvät töissä esimerkiksi tehtaissa. Pimeys on tuonnut villiä touhua heidän työmatkoilleen. Pimeillä pyörillä pitään vaan syrvoa töihin ja takaisin. Ja niin niitä haavereita sitten tapahtui useasti. Kun katuvaloja ei ollut oli pimeällä pyörällä vain tuurilla ajettava. Eihän sitä voinut tietää kun pimeä pyörä tuli vastaan, että kummalta puolelta se vastaan tuleva oikein ohittaa. Ja kun pimeillä metsäteillä kaksi tälläistä pimeää pyörää kohtasivat kuului ensin kilahdus ja sitten molemmat laskivat ärräpäitä kovinkin ponnekkaasti. Ei siinä voinut tietää tuliko minkälaisia haavereita niiden pimeiden pyörien kuskeille. Kun pimeä oli ei nähnyt edes kaverin naamasta kuin punainen se oli.

Miksi sä päälle ajoit ja ärräpäitä siihen väliin. Yleensä se oli oikeassa kuka sattui ponnekkaammin pitämään meteliä. Hiljainen mies vain tyytyi kohtaloonsa, miksi hän oli taas näin ajellut.kovaa huutoa

Romppaisen Saukki oli oikein kuulu siitä kuinka kovaa hän jaksoi huutaa kun joutui pyöräkolariin. Tiettävästi hän oli aina oikeassa sen metelin takia. Mutta oli tämä Saukki aika vaarallinen päivälläkin ajellessaan. Päivällä yleensä kaikki jotka Saukin tunsivat ja näkivät hänen ajavan tiellä, pysähtyivät ja menivät ojan yli metsän puolelle. Silloin oli tälle koko tien käyttäjälle tilaa liikkua. Ei kukaan tahtonut tehdä itselleen vahinkoa. Ja kun vielä Saukki oli ollut nuoruudessaan kova mies nyrkkeilemään, oikein seurassakin oli ollut. Mutta tämä harrastus oli loppunut kun sattui eräs vastustaja hänet voittamaan. Tämä vastustaja olikin pehmittänyt Saukin oikein kunnolla.

eläimet nyrkkeilee

Saukki lopetti nyrkkeilemisen siihen paikkaan. Vanhempana koitti vielä kännipäissään tapellakkin mutta osumatarkkuus oli jo mieheltä hävinnyt. Vaimokin jätti nuoren Saukin kun ei jaksanut hänen komentelujaan kuunnella.kurvailee pyörällä

 

Ei Romppaisen Sauli missään töissä enään ollut. Mutta tinkimätön halu oli polkupyörällään ajella oli keli mikä hyvänsä. Kuntakin antoi hänelle avustusta, että hän sai syötävää kaupasta ja kettingit pidettyä rasvassa. Mutta pyöräillä mies halusi ajella oli mikä aika päivästä tai yöstä meneillään. Ja kyläläiset häntä pelkäsi oli hän sitten pyörän selässä tai niin lähellä, että kasvot näkyivät. Noihin kasvoihin oli elämän varrella tullut jälkiä. Siitä viimeisestä nyrkkeilyottelusta oli nenän selkä katkennut ja siksi nenä sojotti lähempänä toista poskea. Ja ne kolarit mitä Saukille usen sattui repivät ja raastoivat hänen kasvojaan. Pienet lapset pelkäsivät jos Saukki oli liian lähellä. Jos muuta turvaa ei lapsille löytynyt, niin he nopeasti sujahtivat äitiensä hameen sisäpuolelle piiloon tuota kylän kauhua.

hoitaja

Lääkärissä ei hän käynyt koskaan. Niin monesti koitti terveyssisar saada häntä tutkimuksiin mutta ei Saukki sinne hoitajan luokse mennyt. Sisar tuli välillä pyörällään hänen kotiinsakin mutta Saukki karkasi heti karkuun. Oli kuulemma huutanut hoitajalle, ”Sinä et mun housuja pois ota”. Kukaan ei tiennyt moiseen syytä, mistä se johtui. Sen kaikki tiesivät, että vettä hän pelkäsi yhtä paljon kun housujen pois ottamista. Ehkä siksi siellä housujen sisällä voisi ollakkin jokin yllätys.

 

Terveydenhoitaja jäi eläkkeelle ja hänen tilalleen tuli rempseä nelikymppinen nainen. Tuntui olevan luonteeltaan aika kiukkuista sorttia. Jos kaikki ei mennyt niinkuin hän tahtoi, osasi hän myöskin korottaa ääntään. Viikko siitä kun hän oli tullut kylälle hoitajaksi, hän jo pyöräili Saukin kotiin. Uteliaita oli tullut lähistölle seuraamaan, miten tässä ajojahdissa oikein käy. Pääsihän Saukki tietenkin karkuun mutta hoitaja ei jättänyt asiaa tähän. Hän hyppäsi myöskin pyöränsä selkään ja rankka ajo-jahti oli alkanut.

aitan alle

 

Saukki näytti tietä ja suuntaa ja hoitaja yritti pysytellä kaikkien koukeroiden jälkeen perässä. Joskus pyörät kolahtivat vastakkain, ja silloin tietenkin kaaduttiin. Ja niin alkoi paini tiellä. Joskus Saukki pääsi karkuun mutta hoitaja juoksi hänet kiinni. Ja taas painittiin ojassa ja siirryttiin pellonkin puolelle. Saukki oli kyllä alakynnessä mutta jollain ilveellä hän aina kuitenkin pääsi karkuun. Päivän päätteeksi Saukki pääsi kotiinsa ja ryömi aitan alle. Sinne ei hoitaja tullut kun hän pelkäsi karskista olemuksestan huolimatta hiiriä.

hiiriTakaa-ajo jäi tältä päivältä siihen. Varmasti Saukkikin ymmärsi saavansa kunnollisen vastuksen. Hoitaja taas ei jättänyt asiaa siihen vaan suunnitteli seuraavan päivän takaa-ajoa. Nyt hän oli saanut lääkärinkin mukaan jolla olisi rauhoittava piikki valmiina kun Saukki saadaan edes hetkeksi paikoilleen.

 

Aamulla kokoontui hoitaja pyöränsä kanssa. Lääkäri autonsa kanssa ja muutama raavasmies polkupyöriensä kanssa ottamaan Saukkia kiinni.

Kello oli vasta seitsemän ja Saukki oli vielä kotona. Hiljaa liikkuivat hoitaja ja muutama raavas mies Saukin pihalle väijyksiin. Tohtori jäi autonsa kanssa tienhaaraan odottamaan käskyä, koska hän tulisi paikalle pullean piikkinsä kanssä. Ehkä rauhoittava piikki nujertaisi Saukin, että voisivat tutkia miestä oikein perinpohjin. Koska lääkärissä käynttiä oli Saukkia aina kammoksunut.väijytys

Hiljaista oli vielä puoli tuntia. Mutta puolikahdeksan ovi avautui ja Saukki tuli pihalle päästelemään eturauhasensa tyhjäksi. Ei hoitaja arvannut vielä hyökätä Saukin kimppuun vaan antoi pojan tehdä vielä viimeisen vetonsa. Mutta kun housut olivat etupuolelta laitettu kiinni hiipi hoitaja Saukin niskaan ja saman tempun tekivät miehet. Saukki makasi vatsallaan maassa ja jokainen omalla painollaan painoivat Saukin jäseniä maahan. Yksi miehistä lähti kertomaan lääkärille, että nyt sitä piikkiä ja nopeasti.
Tohtori kurvasi autonsa pihaan ja juoksi kiinniotetun miehen luo. Hän koitti avata miehen housuja, että saisi neulan työnnettyä suoraan ihoon. Mutta siitähän Saukki saikin taas mahtavat voimat. Miehillä ja hoitajilla oli täysi työ pitää miestä paikoillaan. Hoitaja huusi lääkärille, ”Pistä perkele läpi housujen”. Ja niin lääkäri pistikin. Kohta alkoi miehen rimpuilut lakkaamaan ja hän vaipui rauhalliseen oloon.

mies hevosen kärryillä 2

 

Yksi miehistä lähti hakemaan hevosta ja kärryjä kun olisi ollut paha saada vetelää Saukkia lääkärin pieneen Fiat 600:een. Niin oli Saukki lopulta saatu kiinni ja mies nostettiin hevosen kärryille. Niin alkoi Saukin matka kohti kylän lääkärin toimenpiteitä.

 

Hevonen kärryjensä kanssa, jossa rötkötti Romppasen Saukki täysin tiedottomassa tilassa, saapuivat tohtorin pieneen lääkäritaloon. Ensin käytiin laittamassa rautasänky pieneen suihkuun joka vuorattiin muovilla, ettein ohut patja turhaan kastuisi. Siihen kannettiin Saukki ja riisuttiin hänet täysin alastomaksi. Haju voimistui mitä enemmän vaatteita saatiin pois päältä. Lopulta oli vuorossa enään pitkät kalsarit. Lääkäri ja hoitaja katsoivat toisiaan. Kumpa ottaa kunnian vetäistä kalsarit pois Saukin jaloista. Hoitajahan sen työn otti vastaan miehekkäin ottein. Kyllä housut hyvin lähtivät mutta sitä piintynyttä likaa oli paksusti haarustan seurulla. Hoitajan silmät tarttuivat Saukin miehisyyteen joka oli kyllä jättänyt kasvunsa jo ennen kouluun menoa. Niin oli pieni alku siinä töröttämässä, että oikein hellyyden kyynel pyysi lupaa tulla silmäluomeen välkkymään.

Mutta alkoi olla jo kiire pestä mies ennenkuin hän herää rauhoittavan piikin vaikutuksesta. Lääkäri päästeli letkulla vettä miehen päälle ja hoitaja pesi. Vaan normaalit saippuat eivät tuntuneen kyllä lioittavan piintynyttä likaa pois. Piti keksiä kovempia aineita. Ensin kurkistettiin siivouskomeroon, josko sieltä löytyisi apua pinttyneen lian lähtöön. Vahanpoistoainetta hangattiin seuraavaksi Saulin iholle. Nyt tuntui lähtevän likainen vesi valumaan suihkun lattialle.

Puoli päivää kului tämän miehen pesussa mutta nyt se oli tehty. Kuivaukset ja jotain kaapua miehen päälle. Sitten sänky vedettiin lääkärin huoneeseen. Saukki sidottiin varmuudeksi raajoista kiinni, ettei mies karkaa tutkimusten aikana. Verikokeita tehtiin ja paikkailtiin naaman kolhuja joita polkypyörällä kaatuminen oli saannut aikaan. Nenälle ei kyllä voitu tehdä oikein mitään. Nyrkkeilyottelussa katkennut nenäluu ei ollut asettunut kohdalle. Nenä oli nyt kuin lippu salossa. Tuuli sai sen heilumaan puolelta toiselle. Tähän nenän paikalleen laittamiseen olisi tarvittu isomman sairaalan toimenpiteitä. Eikä niin kauaa voi miestä pitää siteissä kun nenä kiinnittyisi paikoilleen.

indexnäön tarkistus

Romppasen Saukissa alkoi näkyä herääminen merkkejä. Hän räpsytti silmiään ja nyki käsiään ja jalkojaan irti siteistä. Myöskin alkoi suusta tulemaan taivaallisen kovaa meteliä. Tuntuisi kun hän olisi kuuro, ja siksi puhuu ja huutaa noin kovaa. Ja miten ovat silmät, näkeekö hän lainkaan. Lääkäri yritti tehdä pienen kokeen mutta silloin olisi avattava yksi käsi siteistä. Paikalle pyydettiin hevosta kuljettava mies vahtimaan ettei Saukki vain karkaa kun side aukaistiin. Lääkäri pyysi normaalilla äänellä miehen ottamaan mehua lasista. Ei tapahtunut mitään. Sitten lääkäri huusi oikein kovaa niin johan säpsähti mies ja kyseli missä se lasi on. ”Herranjumala sentään” sanoi lääkäri. Tämä mieshän on asunut kuin suljetussa tilassa. Kokeita piti ottaa vielä ainakin silmien osalta. Sänky käännettiin niin, että kirjaintaulu näkyi kohden Saukkia. Lääkäri huusi kertomalla mitä nyt oikein tehdään. Saukki totteli heti lääkärin komentoa. Hevosen ohjaaja peitti kädellään ensin toisen silmän ja lääkäri kysyi, ”Mihin päin een sakarat ovat”. Se meni oikein se suurin E:kirjain. Seuraavaksi hiukan pienempi kirjain. Ei löytynyt E: kirjaimen sakaroille oikeaa suuntaa edes arvaamalla. Sama tehtiin toiselle silmälle ja sielläkin vain suurin E: kirjaimen sakaroiden suunta selvisi.

huono kuulo 2

Otettiin toinenkin käsi irti siteistä. Saukki oli aivan rauhallisesti vuoteessa ja kuunteli lääkärin komentoja. Peitettiin toinen korva ja lääkäri huusi nimen ”Saukki”. pieni nytkähdys miehessä tapahtui mutta ei kuitenkaan tiennyt mitä lääkäri huusi. Lääkäri väänsi volumia suuremmalle ja nyt Saukki huusi takaisin ”Saukki”. Sama juttu toiselle korvalle, ja sielläkin sama juttu. Saukki on kuuro ja melkein sokea. Siteet aukaistiin Saukin jaloista ja hän istuitui sängyn reunalle. Hän pysyi paikoillaan kun lääkäri hänelle asian huusi. Saukki näkyi ymmärtävän kun hänelle vain tarpeeksi kovaa huusi.

Suunniteltiin jatkotoimenpiteitä. Tässä kylässä ei Saukki saa parempaa hoitoa. Hänet on vietävä lähenpään kaupunkiin josta löytyy sairaala. Saukki pelästyi ja tarrasi lääkäriä kädestä kiinni. Hän halusi lääkärin lähtevän mukaan. No minä lähden sinun kanssasi hakemaan apua ja mennään oikein minun autolla, kertoili lääkäri huutamalla Saukille. Saukki oli nyt tottunut luottamaan kylän lääkäriin, heistä taisi tulla ystäviä.

Aika lääkäriin oli sovittu siksi lääkäri kurvasi pienen Fiat 600: sen Romppaisen pihaan. Aikaisemmin oli sovittu, että Romppainen ei hurjastele polkupyörällä vaan antaa sen menopelin olla aivan rauhassa.

Matkaan lähdettiin viereiseen kaupunkiin jossa tehtiin niin silmälääkärin kuin korvalääkärinkin kanssa vielä kokeita.

Korvalääkäriltä saatiin heti kuulokoe ja Saukki alkoi jo hymyilemään. Hän kuuli jo pienempiäkin ääniä kun vain sattui niitä heti tajuamaan. Ensin hänestä tuntui, että pitää kaikkiin ääniin vastata. Jopa sairaalan keskusradiollekkin hän vastaili. Ehkä se oli aivan luonnollista kun on ollut niin kauan pimennossa kaikelta maailmalta. Halpahallista haettiin silmälasit ennenkuin lääkärin kautta oikeat lasit saapuvat.

Saukki laittoi lasit silmilleen ja kummasteli kaupan tavaramäärää. Lääkärin oli pakko kysyä, ”Koska sinulta on kuulo ja näkö mennyt”. ”Ehkä sen viimeinen nyrkkeily-ottelun jälkeen, ainakaan sen jälkeen en oikein koskaan tullut kuntoon”. ”Eli noin 35 vuotta olet ollut kuuro ilman näköä” laskeskeli lääkäri.

Kylälle tullessa ei heti ajettu kotiin vaan Saukki halusi mennä kauppojen edessä olevaan puistonpenkille hetkeksi istumaan. Siinä he istuivat lääkärin kanssa ja seurasivat lintujen hyppelyä puiston puissa. Saukki oli ottanut lääkärin kaverikseen. Hän luotti lääkärin puheisiin kun huomasi tämän ihmisen olevat lempeäsydämminen ihminen. Hoitajasta hän ei vielä halunut puhua. Ehkä hän ei vielä luottanut hoitajaan vaikka hän sai Saukin väkisin tulemaan lääkäriin. Mutta jonkunhan sekin oli tehtävä.

Romppaisen Saukista oli tullut tavoiteltava poikamies. Jokaisella tuntui olevan Saukille asiaa. Mutta etupäässä yksinäiset naiset vaikka oli joukossa aviossakin olevia naisia olivat kiinnostuneita tästä miehestä. Ehkä hän oli saannut lääkäriltä sellaista sivistynyttä puhetta jonka hän otti omakseen. Kylä oli saannut fiksun miehen joka pyöräili vain valoisalla kelillä. Nyt hän tiesi koska oli päivä ja koska yö. Ja kun pystyi kuulemaan, niin pienet salaisuudetkin pystyi naisen korvaan supattaen kertomaan, naisen poskien punan näkemään.


piki

Viina kirvoitti rakkauselämän.

Ei voinut Matti tietää, miten sen asian tuolle naiselle oikein kertoisi. Hän oli oikeesti rakastunut erääseen naiseen jonka nimi oli Lissu.

iltatähti

Mutta jos mennään hiukan taaksepäin, aikaan kun Matti asusteli vielä kotonaan. Hänen vanhempansa olivat jo iäkkäitä eikä kotona puhuttu mitään tälläisistä rakkausasioista. Ja kun vielä Matti oli ns. iltätähti, joka oli tekaistu silloin kun Matin isällä alkoi jäsenet temppuilemaan. Matin äiti tietenkin pani vastaan kun nyt tapana on vanhemmilla naisilla. Naisen vartalo kun pitää olla suojattuna kun nainen täyttää keski-iän. Ei silloin voinut enään naista silitellä saatika pusua antaa edes illan hämärtyessä. Nehän olivat jo siinä iässä kauheita asioita. Matin isä oli lopuksi tehnyt lakon. Hän ei sitten vaimoon koske edes saunassa kun pitäisi äidin selkä pestä.

loraus viinaa

Molemmat Matin vanhemmista elivät aivan omaa elämää. Ei heillä ollut enään mitään rakkauden ajatuksia toisilleen. Mutta kun naapuri oli pyynnöstä tuonnut isälle kirkkaan pullon kirkonkylän viinakaupasta. Isä oli sitä kirkasta pulloaan hyväillyt illan tunteinaan ja heistä tuntui tulevan oikein kavereita. Tulevan Matin isän ajatukset alkoivat juoksemaan oikein villiin tahtiin. Mattiahan ei tietenkään silloin ollut vielä olemassa. Ja pari vanhempaa poikaa olivat jo muuttaneet kotoolta pois ja luonneet itselleen omat perheet. Isällä oli ajatukset alkaneet lentelemään. Hän lämmitti oikein saunan kertoen siitä vaimollekin. Isän olemus tuntui nuorentuvan ja hänestä tuntui tulevan oikein nuori poika. Hän sanoi vaimolle, ”Että otas tuosta itsellesi pieni kupponen”, ojentaen kirkasta pulloaan vaimolle. ”Enhän minä ole koskaan viinaa juonnut” tuhahti vaimo miehelleen. Ukko vaan tarjosi pulloaan, että kaada nyt lasiisi pieni loraus. Lopulta vaimo pienen lorauksen lasiinsa laittoi ja vettä lorotettiin lasi täyteen.

parveen

Saunaa lämmitettiin yhteisvoimin ja tuli aika mennä kipuamaan parveen. Ukko oli huomannut, että vaimosta oli tullut hymyilevä ja joskus saunan lattialla piti oikein sivuaskeleitakin ottaa. Jopa ukko pesi harjalla vaimonsa selän ja olisi pessyt hiukan isommankin alueen mutta vaimon käsi tarttui nopeasti miehensä käteen. Samoin vaimo kuurasi miehensä parkkiintuneen selän. Sillä viimeisestä selänpesusta oli kaiketi kulunut jo kymmenisenvuotta. Ilta tuntui olevan vanhojen asioiden muistelemisia hymyssäsuin. Ja tuli viimein aika mennä sänkyyn kun kirkas putelikin oli antanut jo kaiken ilonaiheen sisältään.

olkipatja

Vaatteet riisuttiin ja mentiin vanhojen olkipatjojen päälle hakemaan oikeaa nukkuma-asentoa. Äiti kuitenkin pyörähti vielä ympäri katsoen miestään, mutta ei sieltä suusta mitään juttua tullut. Mutta käsi kyllä lähti vaeltelemaan miehen olkapäältä pitkin miehistä aarretta kohti. Isäntä ei oikein heti ymmärtänyt, mitä tässä on oikein tapahtumassa. Mutta kun vaimo koski siihen miehen aarteeseen, tiesi isäntäkin mitä tässä oltiin hakemassa. Niinpä pariskunta kymmenen vuoden jälkeen puristautuivat yhteen ja vaimo tuntui olevan aloitteen tekijä koko ajan. Huulia lyötiin vastakkain, vaikka ei isäntä koskaan ollut oikein tykännyt pussaamisesta. Hänen mielestään kun naitiin niin naitiin. Ei hänen mielestään siihen kuulunut tuollaiset turhan päiväiset pussaamiset lainkaan. Mutta nyt hän kuitenkin vastasi vaimonsa pussaamisiin kun vaimo ei antanut ukolleen muuta mahdollisuutta. Ukkokin alkoi jo heräämään ja sen tunsi vaimokin. Loputkin vaatteet saivat lähteä päästä ja pariskunta lähti leijumaan rakkauden taivaalliselle retkelle.

pelokas kissa

Onneksi maalla oli asuntojen välit aika pitkät. Sillä nyt kyllä sänkykamarista kuului erikoisia ääniä. Ja välillä oli äänitaso noussut kovinkin korkealle, että jopa kissa oli hypännut kohti ovea ja oli siellä kyyryssä, pelkäävän näköisenä ulospääsyä odotellen. Pariskunta päästeli koko kymmenvuotisen ”lakon” takaiset rakkaudentunteet yhtenä ilta kaikki pois. Ja niin oli pikku Matti saannut alun kehittyä äidin lämpoisessä huomassa siihen kuntoon, että oli tullut synnytyksen aika.synnytys

Kätilö oli jo muutaman kerran polkenut tämän pariskunnan asunnolle erilaisia mittauksia tekemään. Mutta nyt oli kätilö soitettu jo kiiruusti paikalle kun vaimosta oli tullut jalaton ja hän vain puhisi ja väänteli naamaansa sängyssä. Ja kätilöhän polkaisi taas seitsemän kilometrin matkan pyörällään paikalle. Ukon oli käsketty laittaa vedet lämpimään ja pyyhkeitä vielä laittaa valmiiksi.

kätilö polkee

Aikaa kului ja isäntä poltteli tupakkia tiuhaan tahtiin. Hän oli ihme kyllä aika hermostunut. Mutta kun lopulta kuului lapsen itku, olisi isäntä halunut ottaa kulauksen viinaa mutta kun sitä ei ollut, tyytyi hän vaan nieleskelemään. Lapsi oli syntynyt mutta ei vielä isäntä päässyt katsomaan lastaan. Mutta lopulta kävi kutsu tulla katsomaan niin vaimoaan kuin lastaankin.

 

Arkaillen isäntä saapui sänkykammariin. Siinä oli lapsi saannut alun ja siinä hän sitten oli syntynyt. ”Kumpako sieltä oikein tuli”. Poika tuli, siinä on nyt sinun Mattisi. Pariskunta kun oli nimeä suunnitellut koko odotusajan, ja Mattinimi oli päätetty antaa jos poika tulee.Siinä sitä poikaa siliteltiin ja sai osansa myöskin äitikin. Kahvit juotiin kätilön kanssa ja seuraava käynti sovittiin.

 

kirves

Matti kasvoi ja äidillä tuli tarve alkaa penkomaan edellisten lasten vaatteita jotka olivat sängyn alla tallessa. Kaikki laatikot vedettiin lattialle ja lopulta kuului kolahdus. Vaimo kyyristyi vielä katsomaan sängyn alle, mistä se kolahdus tuli. Kirveenvarsi pilkoitti osuvasti ja vaimo veti kirveen pois sängyn alta. ”Mitä helvettiä tämä täällä tekee, ja kuinka paljon sitä on haettu”. Isäntä huudettiin pihalta myöskin paikalle. Vaimo näytti kirvestä isännälle, että tälläinen löytyi sängyn alta. ”Perkele, mähän laitoin se sinne kun ensimmäinen lapsi syntyi”. Sinne se sitten unohtui ja kuinka paljon sitä on haettu. Vaimo hiukan jo suuttuikin, että olis se tyttökin ollut kiva olemassa. Isäntä vähän nyppäsi vaimoaan, että vielähän me se tyttökin tehdään. ”Tehdään, tehdään, jos sinä sen synnytät”. Kirves oli ollut pitkät ajat sängyn alla piilossa. Vanhempi poika on jo hiukan yli kolmekymmentä vuotta vanha.

Isäntä oli kirveen piiloittanut sängyn alle, että ensimmäinen lapsi olisi poika. Mutta sinne se kirves sitten unohtui. Kirvestä haettiin kun olisi pitänyt halkoa lämmityspuita. Vanha kirves kyllä oli mutta ei se vetänyt tälle kirveelle vertoja. Uuttakaan ei viitsitty ostaa, ajateltiin vain, että kyllä se jostain tulee vielä näkyviin, ja tulihan se lopulta.

kouluun

Ja Matti kasvoi ja edellisten poikien vaatteita käytettiin vaikka ne eivät ihan uusi ollutkaan. Päätettiin, että uusia ostetaan sitten kun Matti menee kouluun. Ja kouluun sitä Mattikin asteli kun oli tullut siihen ikään. Innokas koulun kävijä Matti olikin. Kokeissakin tuli hyviä numeroita. Mutta kavereita ei pojalla ollut. Kaikki olivat vanhentuneet, että kellään ei ollut enään kiinnostusta tehdä uusi lapsia. Eikä isännän kirkkaasta pullostakaan ollut enään apua. Ei ottanut vaimo enään kulaustakaan ja siksi sänky oli vain nukkumista varten heillä. Oli syntynyt taas ”lakko”, eikä pesty toistensa selkiä saunassakaan. Päivät kuluivat vanhempien osalta murjottaen. Matille kyllä vastailtiin jos hän jotain keksi kysellä, muuten oltiin hiljaa. Joskus isäntä juoda kolautti kirkkaan pullon ja tarjosi vaimollekkin, vaikka ei hän sitä ottanutkaan. Ajatteli varmaan, että syvällistä kosketusta ukko kai kaipaa. Niin elettiin ja Mattikin pääsi koulusta pois. Töitäkin hän hiukan teki naapurin maatalossa silloin tällöin.

rakastuu

Matti oli katsellut aivan lähellä asuvaa erästä tyttöä. Tämä Lissu oli nätti tyttö joka useasti pyöräili Matin kodin ohi. Vastaan tullessa hiukan vain heilauteltiin päätä tervehdyksen merkiksi, mutta mitään ei puhuttu.Matti päätti kysyä isältään, että ”Mitä minun pitää tehdä, että saisin sanottua asiani Lissulle”. Isä koitti Matille kertoa, että menet vain rohkeasti hänen viereensä ja pyydät häntä vaikka pyöräilemään kanssasi. Mattia tuntui sekin pelottavan. Mutta kokeili poika kyllä isänsä neuvoa ja ajoi pyörällään hiekkatien varteen. Eikä kauaakaan mennyt kun Lissu ajeli taas tietä pitkin. Matti meni lähemmäksi tietä ja odotteli tytön tulemista kohdalle, että voisi jotain huutaa hänelle. Lissu oli jo kohdalla kun Matti aukaisi suunsa, mykkä hän oli mutta nosti kuitenkin kätensä pystyyn, johonka Lissu vastasi käden heileutuksella. Tämä hiukan lämmitti Matin sydäntä. Mutta ei tullut puhetta suusta, hän oli ujo.

 

Isäntä oli ikkunastaan katsellut nuorten lähentymisyritystä. Hän ravisteli päätään ja ihmetteli miten vaikeaa oli luoda ihmisssuhde. Hän kyllä tiesi, millä poika saisi suunsa auki, mutta onko hän liian nuori siihen. Mutta täytyypä sitäkin kokeilla. Hän käveli samalla naapurinsa luo ja pyysi hänen hakemaan kirkkaan pullon kyliltä sitten kun on itsellä sinnepäin asiaa. Juuri olen lähdössä kylille, että tuon sulle putelin kyllä samalla. Matin isä käveli naapurista kotiinsa kun Lissu ohitti hänet. Hän huusi tytön perään, että ”Matilla olisi sulle asiaa kerkiätkö nyt käymään hänen luonaan”. ”Joo kerkiä käydä”. Ja niin tyttö kurvasi pyöränsä Matin pihaan. Matti oli sisällä eikä huomannut lainkaan, että Lissu oli heidän pihalla. Mutta onneksi isä saapui myöskin pihalle ja pyysi tyttöä menemään Matin huoneeseen. Lissu kiipesi yläkertaan ja koputti ovelle. Matti huusi ”Sisään” ja tyttö asteli Matin huoneeseen. Matti mulkoili silmät suurina tyttöä ja alkoi tärisemään. Lissu kyseli, että ”Sulla on kuulemma asiaa, ainakin sun isäs niin sanoi”. Poika katkonaisesti koitti puhua, että ”Asiaa- mitähän asiaa ja isä sano”. ”En mä nyt kyllä ymmärrä, mitä isä tarkoitti”. Lissu lähti pois kun ei Matilta irtonut mitään juttua. Mutta onneksi isä istui rappusilla ja kyseli tytöltä, että ”Mitä asiaa sillä pojalla oli”. ”Ei se tiennyt mistään asiasta siksi mä lähden pois”. ”En mä muuta tiedä kun, että hänen piti sulta kysyä, että olisi kiva sun kanssa ajella pyörillä”. ”Ihanaa, sitä minäkin haluan”.

 

Samalla tuli Mattikin omasta huoneestaan ulos, ja huomasi Lissun vielä juttelevan isänsä kanssa. ”Lähdetäänkö tänään ajelemaan polkupyörillä”, kyseli iloinen tyttö. Matti sai sanottua, että ”Lähdetään vaan, vaikka heti”. Isä oli huojentunut ettei tarvinnut kirkasta kaataa pojan kuppiin. Ehkä he nyt pystyvät puhumaan kun oli pää aukaistu.

ajelu polkupyörällä

Harri hyppäsi heti pyöränsä selkään ja he lähtivät ajelemaan kaksistaan hiekkatietä kohden. Matti oli saannut tytön rinnalleen ja hän oli iloinen. Mutta kaikki ei mennyt aivan niin kuin olisi pitänyt. Tyttö jutteli iloisesti paljonkin Matille. Mutta Matti ei tahtonut saada sanottua oikein mitään. Hän ilmeisesti jännitti tai olisiko syynä ollut vanhempien puhumattomuus, kun he pitivät lakkoa. Pyöräretken päätteeksi sovittiin kaksistaan vielä huomennakin pyöräillä. Mutta Lissu toivoi, että Matti puhuisi hiukan enemmän.

Isälleen Matti kertoi, että hauskaa oli ollut mutta hän ei osaa puhua tytön kanssa. Isä sanoi, että ”Älä ole huolissas, tiedän kyllä mikä auttaa sinua. Ja niinpä sovittiin, että Matti tulee isänsä luo tuntia ennen kun he tytön kanssa tapaavat.

Tuli seuraava päivä ja isä jännittyneenä odotteli koska Matti tulee hänen luokseen apuja kyselemään. Isä oli laittanut kaiken valmiiksi puuliiteriin. Siellä oli juomalasi ja kirkas puteli odottelemassa pojan suuta. Homma tietenkin tehdään niin hienosti, että poika ei huomaa mitään. Siksi oli varattu myöskin mansikkamehua joka sekoitetaan kirkkaan juoman kanssa. Matkalle Matti sai vielä pastilliaskin josta ensin itse pitää ottaa nami suuhun ja tietenkin tarjota Lissullekkin karkkia.

Iskä odotteli ulkona iltapäivällä. Matti tuli kiireesti ulos isän luo. ”Nyt on kohta se hetki kun pitää lähteä”. Isä vinkkasi pojan puuliiteriin ja sanoi vielä, että ”Sitten et puhu mitään äidille, etkä Lissulle mitä täällä tehdään”.

Isä kaateli kirkasta lasin pohjalle ja siihen makua viemään mansikkamehua sekä lopiksi vielä vettä lasi täyteen. Salaa piti tietenkin kaikki tehdä, ettei poika huomaa mitään. Kahdella ryypyllä piti pojat juoda lasi tyhjäksi. Isä vielä kyseli, että otatko vielä yhden lasin. Poika oli aavistuksen epävarma ja ei isäkään oikein uskaltanut, ettei pojalta mene vaan järki.

Ja niin lähti Matti ajelemaan mökkitietä hiekkatietä kohti jossa Lissu jo häntä odotteli. Ensin oli hiljaista, mitä nyt moikattiin. Mutta kun aikaa oli kulunut alkoi poika puhumaan. Lissukin riemastui ettei tarvitse yksin puhella.

Iskä otti pullosta myöskin kaksi ryyppyä ja lähti katsomaan vaimoaan. Hänelle oli tullut mieleen, että pitäiskö vaimoa ensin lämmitellä suukkojen kanssa. Jotenkin se kivalta taas tuntuisi kun on alkanut selkäkin kutisemaan.

Isäntä tuli asentoon jossa vaimo sotki pullataikinaa. Hän kietoi käsivartensa vaimon kaulalle ja suuteli häntä oikein pitkällä tavalla. Vaimo jäi holmistyneenä katsomaan isännän touhua. Hän otti asennon uudestaan ja antoi kunnollisen suudelman vaimon jauhoisia huulia vasten. Vaimo vain hölmistyi enemmän. Isäntä vielä läpsäisi kädellään emännän peppua hellästi jolloin vaimon taikinaa sotkeva käsikin pysähtyi.

 

Taikinakulhon päälle vaimo laittoin liinan ja nappasi isäntää kädestä kiinni ja suuntasi matkan sänkykamariin. Vaimo kuiskasi, että ”On puolituntia aikaa ettei taikina tule kulhosta yli”. Ja niin se taas alkoi. Pelästynyt kissakin juoksi valmiiksi ulko-ovelle karkuun sängystä. Sängystä kuului taivaallista huutoa ja raskasta hengitystä. Vaimo katseli välillä kelloa ettei taikina vaan pääse tulemaan yli kulhosta.

 

Rakkausaihe päättyi sängyssä ja vaimo hymyssä suin kertoili ukolleen, että laitatkos saunan lämpiämään. Isäntä oli juuri sytyttämässä kiukaan alla olevia sytykkeitä kun nuoripari kurvasi pihalle. Hauskaa heillä ainakin tuntui olevan Lissun naurusta päätellen. Isän luokse ei poika kerennyt vaan he juoksivat pojan huoneeseen vinttikamariin. Sisään tullessa huomasin pientä kolinaa vintistä. Se laittoi minut hymyilemään vaikka tietenkin halusin, että ilman viinaakin tälläiset asiat pitäisi hoitaa.

Lopulta nuoripari tuli vintistä alas posket punaisena. Lissu lähti kotiinsa kun hänellä oli joku meno. Mattin puhesuoni oli auennut ainakin siltä se vielä tuntui. Ja koko illan mitttaan tuntui hänellä olevan asiaa. Ei kai se viinakaan enään siihen ole syynä.

Vanhukset menivät saunaan ja selät pestiin. Kaikki tuntui menevän taas kohdalleen naismailmassa. Isäntä kun saunassakin antoi pieniä suukkoja oli vaimo halukas pesemään miestään muistakin paikoista. Se taisi olla suukko mitä naiset halusivat. Ehkä se naisten hellyys siihen vaikutti. Ei pitäisi mennä heti kimppuun vaan ensin hiukan lämmitellä


Oikein hyvää päivänjatkoa

piki

Polkupyörämatka, osa 2

Siirryimme kapakista ulos ja lähdimme kävelemään Rikun kotia kohden. Siellä ensitöikseen laitettiin sauna lämpimään ja sitten esiteltiin juomavarastot. Suustani meinasi päästä ponnekkaasti sana ”Herranjumala”. Onneksi kuitenkin sain pidettyä suuni kiinni ja näyttelin vain hieman yllättynyttä vierasta. Juomattomia viinoja kyllä oli aivan hillitön määrä ja siihen vielä kaljatkin päälle. Riku naureskellen kertoi, että olemme keräilleet pulloja Virosta ja kotimaisistakin kaupoista. Aina kun ryyppäämme niin ne pullot jotka tyhjenevät hommaanne heti saman määrän takaisin. Näin pysyy varasto kohtuullisen täytenä ja järjestyksessä.

saunan lämmitys

No se oli minustakin aivan loistava juttu. Olin itsekkin tuollaista systeemiä kokeillut nuorempana. Ostin kymmenen kossua ja aina kun siitä yksikin pullo juodaan pois niin viipymättä tuodaan täysi pullo takaisin. Mulla se homma ei kuitenkaan toiminut. Ensimmäisen pullon jälkeen kyllä hommasin täyden pullon takaisin. Mutta sitten multa lainattiin pulloja ja jokainen toi sopivan rahan pullosta. Ei sitten vaan tullut haettua pulloja mun pieneen varastoon takaisin. Varasto tyhjeni kolmessa päivässä.

 

Sitten kyseli Riku, että mitäs viinaa me juodaan. Kossua huusi Ville vaikka työpäivä piti olla huomenna. Kossuun kallistuivat muutkin, mutta mulla teki mieli ottaa viskiä, jotenkin se vaan siltä tuntui.Sauna kuumeni ja minäkin kävin lisäämässä puita pesään välillä. Sitten taas kuuntelemaan poikien höpinöitä.Itse pidin sellaista rauhallista tahtia kun kapakin tytönkin piti tulla mun kainalooni huilailemaan. Pojat vaan iskivät juttua jota tuntui heiltä aina vaan tulevan. Kovin oli iloinen pojilla meininki.

 

Kävin vielä lisäämässä kiukaan alle puita ja totesin saunan olevan löylykunnossa. Välitin tiedon pojille jotka alkoivat hakemaan pyyhkeitä mukaansa. Pojat olivat tuoneet Rikulle muutamia välttämättömia juttuja kuten nyt pyyhkeet ja pepunalustat parvessa istumista varten. Riku toi mulle pyyhkeen ja samalla Lissulle joka tulee kapakista heti kun se menee kiinni. Ihmettelin ensin miksi hän mulle Lissun pyyhkeen vielä antoi, ehkä se vaan viedään sinne saunaan valmiiksi.

löylyt

Riisuimme vaatteet ja kipusimme parveen. Tämä tekikin terää ainakin mulle. Pitkä pyöräreissu ja humalanalku vielä siihen päälle, nyt sitä halus jo puhtautta keholle.Rikulle pompsahti jälleen eräs juttu mieleen. Hän oli kuulemma muutama vuosi sitten suorittamassa hirvikoetta. Ensin tietenkin piti suorittaa kirjallinen tehtävä. Siihen hän oli oikein lukenutkin ohjekirjaa.Kolmekymmentä isäntää istui seurantalolla ja kysymykset lyötiin jokaiselle eteen. Kuiskia ei saannut vaan vastaukset piti kysymyksiin kirjoittaan aivan omasta päästä.Eturivistä kuulu, ”Perkele, onks jollain kummia” Eräs isäntä oli väärän kirjaimen piirtänyt vastauspaperiin. Takarivissä oli erään maatalon poika joka oli suoraan tullut ryyppymatkaltaan tilaisuuteen. Niinpä sieltä kuuluikin heti perään, ”Minkähän merkkistä kumia oot vailla”. Niillä kumeilla ei tietenkään pyhkimistä voi suorittaa paperilta, vaikka jonkinlaista pyhkimistä niilläkin tietenkin suoritetaan.

hirvikoeNautin leppoisista löylyistä välillä suihkussa käyden. Vaivuin valillä omiin ajatuksiini, kun pesuhuoneesta kuului oven kolaus ja suihku laitettiin valumaan. Katselin muita poikia niin eivät he kiinnittäneet asiaan mitään huomiota. En viitsinyt itsekkään asiaan puuttua vaan laitoin silmät kiinni ja nojauduin seinää vasten. Sitten vedettiin löylyhuoneen ovi auki. Alaston tyttö seisoi ovensuussa ja kyseli mahtuuko sienne vielä yksi peppu istumaan. Vetäydyin seinää vasten ja koitin piiloitella sitä ainoaa paikkaa jota ei sovi näytellä jokaisessa paikassa. Baarin tyttö vaan iloisesti heitteli löylyä kiukaaseen ja kertoili juuta ja jaata. Ajattelin hiljakseen, että onkohan tämä joku yleinen nainen kun tänne poikien sekaan noin uskalsi tulla ilman mitään peitettä.

onni on

Lissu huomasi mun hiukan häpeilleen itseäni vaikka olin jo viinaakin juonnut. Lissu kävi puhumaan, että olen näiden poikien kanssa ollut monesti saunassa. Ekalla kerralla piti laittaa oikein uimaasu päälle. Mutta sitten kun huomasin poikien olevan ilkosillaan niin heitin uimapuvun pois päältä. Se kun vaan on niin, että joku muu on mut tälläiseksi luonut ja sut tuollaiseksi. Et sä itse ole siihen pystynyt mitenkään vaikuttamaan. Ja varsinkin nämä pojat ovat silleen vaarattomia. Niin kauan kun on viinaa niin naiset saavat olla rauhassa. Täällä saunassa mä olen tavannut mun entisetkin kaverit, jotka jostain syystä ovat sitten kuitenkin häipyneet. Siksi en halua, että sinä katoat heti ensimmäisen tapaaminen jälkeen.

 

Kävin Lissun kanssa vilvoittelemassa kuistilla. Sovittiin seuraavasta tapaamisesta kun Lissu ensin katsoo työvuorot. Puhelinnumerot samalla vaihdettiin. Jotenkin Lissu oli lämmin ja kiva ihminen. En ollut pitkään ollut naisen kanssa ja hätkähdinkin kun Lissu pyysi minun pesemään hänen selkänsä. Ajatteli itsekseni, että kuinkahan mun vartaloni siihen oikein reakoi. Ennen joskus kun tyttöystävä pyysin mun laittamaan aurinkovoidetta selkään, olin hetkessä valmis aivan toisenlaiseen tapahtumaan.

 

Menimme takaisin suihkuun pesemään tytön selkää. Eikä siinä mitään kummempaa tapahtunut kun pojat kävelivät löylyhuoneesta vilvoittelemaan ja takaisin parveen. Otimme vielä suihkut ja Lissu ilman mitään pyyntöä hankasi sienellä minunkin selän. Kaikki oli aivan luonnollista niinkuin perheelämän kuuluukin jos jätetään toiset pojat luvuista.Siirryimme takaisin olkkariin katsomaan onko tarjottavaa vielä laseihin. Tai tarjottavaa tietenkin on mutta onko kellään enään halua juoda. Haluja löytyi pojilta ja siksi mekin otimme vielä ainakin lasilliset.viinavarasto

Käperryimme Lissun kanssa sohfan nurkkaan. Lissu nosti vielä kättäni että pääsi oikein kainaloon asti. Hän kuiskasi mun korvaani, ”Tälläistä olen kaivannut jo pitkän aikaa”.Katselimme televisiota ja pojat kertoilivat omia juttujaan. Mistä heillä oikein riittääkin kerrottavaa koko ajan. Me vain olimme lähekkäin ja annoimme huuliemme löytää toisensa. Kädetkin kulkivat toistemme vartalolla, puristaen ja hellien. Lissu kuiskasi, että lähdetään hänen kämpille jatkamaan iltaa. Minähän olin valmis heti. Pojat huomasivat meidän lähdön ajatukset. Riku tuli oikein meidän viereen kyselemään, että lähdettekös oikein tosissaan pois. Kyllä me lähdemme ja tulen käymään vielä Teidän luona ennenkuin lähden kotiin. Ja sipiiko, että annan rahaa juoduista viinoista vai tuonko sulle pullon kun tulen seuraavan käymään. ”Tuo sit vaikka pullo tullessas, ja tänne oot aina tervetullut. Meillä synkkäs kaiketi hyvin. Halasin poikia lähteissäni Lissun luo, hienosti oli mennyt juhlinta. Vaikka en koskaan olekkaan kiinnostunut yksin lähtemään mihinkään vieraiden ihmisten luo ryyppäämään. Täällä oli vaan jotenkin ystävällinen toiminta. Eikä kannattanut olla varuillaan mistään asiasta.

Suljimme Rikun kämpän oven ja lähdimme kävelemään Lissun luo. Pyörän otin mukaani, että pääsen sitten pyöräilemään joskun kotiini. Kuljimme hiljaa ja käsi kaulalla, tuntui kun alkaisin oikein todella rakastumaan. Lissu oli oikein kiva tyttö hän oli hellä ja rakastava ihminen.

mökki

Saavuimme erään omakotitalon pihaan. Ajattelinkin, että taitaa tytöllä olla massia oikein kunnolla. ”Ei tämä ole mun kämppä, mun kämppä on tuolla takana”. Tän kämpän omistaa eräs puuseppä perheineen mutta he ovat lomalla. Mun kämppä on tuolla talon takana. Sieltä avautuikin hieno pieni asunto. Kaikki ovenpielenlaudat, ikkunanpielen oli kuvioitu. Mökki oli punainen ja kuvioidut verhouslaudat olivat valkoiset. Mökki oli kuin entis-aikaiset asemarakennukset. Kuviointia oli tehty kaikkiin vuorilautoihin. Kyllä sisältäkin löytyy vielä jotain erikoista jos haluat tutkia tarkemmin.

 

Lissu kaivoi avaimen taskustaan. Ovi aukesi ja heti pystyi katsomaan, että kyllä tähän taloon on käytetty aikaa ja rahaa. Tätä taloa on kyllä tehty itselle. Seinissä oli leveät laudat jotka oli kevyesti hiekkapuhallettu. Jalkalistoja eikä mitään muutakaan lista katon rajassa ollut. Puuseppä oli sanonut kun Lissu oli tätä asuntoa tullut katsomaan, että listoilla peitetään huonosti tehdyt kohdat. Makuuhuoneessa oli leveä sänky. En ole tuollaistakaan sänkyä nähnyt, Se oli matala vene jonka päällä oli leveä sänky. Kulmissa oli koristellut tolpat ja petsiverhot pystyi vetämään koko makuutilan ympäri. Oli pieni kirjoituspöytä, olkkarissa oli seinän täyttävä kirjahylly, sohfa ja kaikennäköistä hyllyä. Kaiken oli puuseppä tehnyt. Mun ei tarvinnut tuoda kuin vaatteet ja yleensä kaikki lakanat sekä peseytymisvälineet. Suihkukin ammeineen löytyy. Ja on vielä pienehkö keittiökin.

Asunto oli kerrassaan mestari teos. Omistaja oli tätä asuntoa rakennellut aina silloin kun verstaalla ei ollut töitä.Lissu teki pientä iltapalaa ja sen päätteeksi hän teki vielä kunnollisen kokoisen lasin väkeviä. Sitten olimmekin valmiita siirtymään sänkyyn nukkumaan.Suuri sänky tuntui pieneltä kun Lissu vetäytyi kainaloon. Palo tuntui pääsevän minussa valloilleen. En ollut useampaan vuoteen ollut naisen kanssa, saatika sitten sängyssä. Lissu toppuutteli, että tehdäänkö se vasta aamulla, sillä olen aika poikki. Et varmaan nauti minusta tänäiltana mitään. Tykkään aamuisesta rakastelusta jos se vain sulle sopii. Alaston Lissu painautui minua vasten tiukasti ja antoi pitkän hellän suudelman vielä päätteeksi. Tunsin itsekkin olevan aivan poikki ja nukahdinkin melkein heti.

yöpuulleAamulla heräsin siihen kun kädet hivelivät mun vartaloani. Kädet kävivät aremmassakin paikassa herättelemässä kaveria eloon. Aukaisin silmäni ja sain heti hellän suudelman vastaan huuliani. Tyttö painautui minua vasten ja hivuttautui päälleni. Rakkauden portit aukenivat meille. En tahtonut ymmärtää kuinka joku saa kanssakumppanin niin hetkessä kiinnostumaan. Kaikki hänen liikkeensä olivat kuin olisin ollut sadussa. Mitä vain hän tekikin tuntui niin hyvältä, että tunsin räjähtäväni.Lissu osasi tietää mistä miehet pitää. Samoin minäkin koitin hänelle antaa kaiken mitä osasin. Meidän rakkauden hetki kesti pitkään. Ja viimein kun se oli ohi, tunsimme, että olimme kaiken antaneet toisillemme.

amme

Lissu varasi ammeen ja minä pääsin suihkuun. Pääsin kyllä vielä Lissun kanssa yhdessä ammeeseenkin. Sielläkin keskivartalomme vielä lähentyivät toisiaan, ja nautimme hiljaa, veden hiljaa liikehtien ammeen pinnalla. Nousimme lopulta ammeesta ja puimme päällemme.

Minun olisi aika lähteä kotiin välillä. Lissu ei halunut päästää mua lähtemään. Hän ehdottikin josko hän lähtisi mukaan. Hän kuulemma saisi pyörän kaveriltaan lainaksi. Mikäs siinä jos jaksat ajella viisitoista kilometriä meille. Ja niin me sitten päätettiin kun Lissulla kerran oli vapaapäivä ja minulla loma. Matkaevästä otettiin mukaan jos jossain vaiheessa pysähtyisimme ja joisimme kahvit ja vähän leipää.

Teki hyvää kun mulla oli kaveri, tai enemmänkin kuin kaveri. Samalta tuntui Lissusta. Olimme molemmat olleet ilman toista osapuolta pitkään. Rakkautemme tuntui vahvalta ja kiinteältä. Se oli hellää ja aina uutta tapahtui. Monesti Lissu teki aloitteen ja aloitus rakkauden alkuun oli jotenkin erikoinen. Välillä kun korjasin keittiön kaappia polvillani ollen, tuli Lissu viereeni ilman housuja. Kyllä siinä piti vain työt jättää siihen ja lähteä tekemään vielä mieluisempää työtä.

Wedding

Syksy oli ottanut jo vahvan otteen. Meidän suhde ei ollut laantunut mihinkään. Asuimme vielä erillään mutta kävin useasti Lissun luona ja siinä samalla kävin moikkaamassa poikiakin. Yhdessä olimme sopineet, että tarkastelemme suhdetta aivan kaikessa rauhassa, sillä kiirehän ei meillä ole. Niin eteni syksy odottaen pitkää kylmää talvea.


 

Lopetan juttuni tähän

piki

Polkupyörä matka

Liikuin pyörälläni pienen etelä-suomen kylän laitamia. Olin tehnyt jo yli viiden tunnin pyörämatkan. Takapuoleni pyysi jo pois satulasta mukavemmille istuimille. Ajattelin, että pyöräilen vielä jonkun matkaa jospa joku kylä löytyisi. Ehkä sieltä löytyy jokin baari tai kuppila jossa voisin nauttia vaikka lasillisen olutta.

 

Kylä avautuikin aivan yllättäen jyrkän kurvin jälkeen. Pysähdyin mäen päälle katselemaan näkymää alaspäin. Koko kylä avautui silmieni eteen. Ei se iso kylä ollut mutta kai sieltä nyt joku kuppila löytyy niin pääsee peppukin nauttimaan pehmeästä tuolista. Hyppäsin pyöräni selkään ja lähdin laskemaan mäkeä alas kohti janoisten juomapaikkaa.pubi
Ei minun tarvinnut tulevaan juomapaikkaa oikeastaan hakea. Se löytyi yllättävän nopeastikkin. Oranssinvärinen mainoskyltti kertoi nimeksi ”Jaakobin juoma”. Laitoin pyöräni lukkoon ja astelin sisälle. Ulko-ovi vinkaisi rasvan puutteesta inhoittavasti. Hämärä juomapaikka iski vahvan tupakansavun silmilleni jotka tästä kauhistuksesta nipistelivät. Kapakki oli melkein tyhjä, ainoastaan yhdessä pöydässä oli hilpeä meno meneillään. Suunnistin kuitenkin tiskille ensin hakemaan juomaa ja sitten valitsin tämän seurueen vierestä pöydän. Aivan vaan sen tähden koska niissä tuoleissa oli pehmusteet, on sitten pepunkin parempi olla.

 

Naapuri pöydästä alkoi viikon parta kasvoillaan oleva mies kyselemään, mistä päin olen kotoisin. Ja samalla hän pyyteli istumaan heidän pöytäänsä. ”Mitäs sinä siellä yksikseen istut, tule tänne juttelemaan”. Arvelin, että samahan se on missä sitä tämän yhden lasillisen juo. Siirryi heidän pöytäänsä istumaan kipeytynein pepuin. ”Onkos sulla jokin vika” kysyi ensimmäiseksi tämä parrakas mies. Kerroin vain, että peppu on vähän kipeä pitkästä pyörämatkasta johtuen. ”Ai urheilija sä ootkin, me ei urheilla kun tän kaljan kanssa, tässä sitä riittää.

kaljan juonti

Hetkessä tuli selväksi, että juuri tämä parrakas mies oli juuri perinnyt vanhemmilta maatalon. Rahaa oli tullut tilan myynnistä sen verran, että piti oikein tili pankissa avata. Ei ne rahat taskuihin olis mahtuneet. Nyt sitten juodaan niitä rahoja. Kuuntelin miesten iloisia juttuja. Työtön oli tämä parrakas mies, tai kuulemma ei viitsinyt mistään töitä kysellä. Ja omaa maatilaan en kyllä viitsinyt alkaa hoitamaan, karseesti töitä siinä hommassa. Siispä myin koko paskan aika hyvällä hinnalla. Tässä sitä ollaan istuttu jo kuukausi kuluttamassa rahoja eikä loppua vielä ole lähelläkään.

 

Sain lasini juotua ja oli lähdössä pois. Parrakas mies, muuten Riku, toppuutteli, ”etkä helvetti vielä mihinkään lähde, nyt juodaan”. Kun tuttavallisesti kerran pyydettiin jäämään niin mikäs mun sitten auttoi kun jäädä. Koitin vielä kertoa, että ei mun tarkoitus ole Teidän kaljojanne juoda. Ei ne mun olekkaan, vaan vain nämä lasissa olevat on meidän. Nyt vaan juot, että saat meidät kiinni. Tulimme tänne jo kolmetuntia sitten kun paikka aukes.

 

Aloin päästä jo mukavaan vireeseen kaljan voimalla. Pöydän seurue alkoi esittäytymään minulle. Riku tulikin jo selvitettyä. Tuomas istui minun toisella puolella. Hän oli satunnaisissa töissä erään kirvesmiehen mukana. Aina kun oli enemmän töitä, hänet pyydettiin mukaan. Sitten oli vielä Arttu joka koitti autella isäänsä, isä oli maajussi. Ja vielä Ville joka koitti käydä naapurikylässa hitsaamossa. Aina ei hän kuitenkaan töihin pystynyt lähtemään. Nyt olimme tulleet sinuiksi. Vielä Riku kertoi, että ei meitä tarvitse pelätä, me emme tappele. Aikuistautuminen vaan ei tahdo olla vielä heidän juttu.

 

Heillä oli jäännyt juttu kesken kun minä saavuin juottolaan. Oli kysymyksessä kahden isännän maatöistä ja toisen, Tapani Laitinen nimeltään joka koitti aina vaimoaan mollata varsinkin kun joku vieras oli kyläilemässä. Vaimo joutui monesti siirtymään toiseen huoneeseen koska silmän reunoille alkoi tullaa punainen väri. Itku ei koskaan vaimo Kyllikillä ollut kaukana. Hän koittikin olla aina hiljaa ettei hänen miehensä päässyt häntä oikaisemaan ja loukkaamaan.

traktori

Tapani oli kova auttamaan ihmisiä, jos hevosta tai traktoria työssä tarvittiin. Tietenkin hän otti pienen nimelliskorvauksen kun polttoainettä kuitenkin meni. Mutta oli hänellä kiinnostuksen kohteena yksinäiset naisetkin. Traktori seisoi monesti leskinaisten pihassa vaikka ei heillä mitään työtäkään ollut tarjolla. Ja sitten pienessä hiprakassa ajeltiin kotiin. Vaimo kun oli alistettu niin hän pysyi hiljaa isännän kännissä ajeluille.

 

Toinen maaisäntä Oli Eero Häkkinen. Hänelläkin oli pieni paikka mutta kun oikein kituutti niin kyllä siinä jotenkin pärjäsi. Kaljat oli taas loppu. Jokainen tarrasi kätensä lasiin ja marssittiin tiskille. Tiskille olikin tullut toinen myyjä. Nuori kaunis tyttö tarjoili kaljaa lasiin hymyilevänä kuin kaunis prinsessa. Jotenkin silmäni jäivät toljottamaan tyttöä liian kauan. Tyttö vastasi katseeseen ja kyseli ” saisiko olla vielä jotain”. Hätkähdin ja sanoin ”Ei mitään kiitos. Anteeksi kun jäin tollottamaan, ajatukseni vähän karkaili, anteeksi”. Palasimme pöytään ja kysyin vielä Rikulta, ”Onko tuo tyttö vapaa vielä”. ”Jos äkkiä kysyt niin sitten ei ole enään vapaa”.

 

”Tytöstä on tullut hiukan tarkempi. Niin moni jätkä kyselee ja sitten mennään yhteen. Seuraavalla kerralla ei sitten kaveria enään näy. Kysele pian jos oot vakavissas”. Pyörähdin takaisin tiskille ja kysyi aivan suoraan tytöltä, ”Voitaiskos me tavata paremmissa merkeissä”. Tyttö nojautui eteenpäin ja kuiskasi, ”Jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Te lähdette illan päätteksi Rikulle jatkamaan juomista ja saunaan. Voin tullakkin mukaan mutta tämä ei sitten ole viimeinen kerta kun sut näen, sopiiko”. ”Sopii, varmasti sopii ja hymyilimme toisillemme”.käsi kädessä

Treffit oli tehty ja takapuolikin näköjään nautti siitä. Ei tuntunut enään juurikaan missään peräpään kankeus. Se oli jostain syystä tervehtynyt hyvin. Pöytään palatessani Riku jo huuteli muo takaisin. Kauanhan se treffien tekeminen kesti. Ilmoitin pienellä hymyllä mitä oli käynyt. Riku läpsäytti kädellä muo jalkaa ja tokaisi, ”Hyvä”.

 

Juttua jatkettiin pöydässä. Eero Häkkinen kituutteli pienessä maatalossaan. Mutta sitten tapahtui kummia kun Eeron Vaimo Alisa alkoi ryyppäämään. Eikä siinä kauaakaan mennyt kun Eero seurasi Alisaa. Molemmat istuivat keittiössä ja ryystivät kaljaa ja viinaa. Ei siinä kauaakaan mennyt kun tili oli tyhjä. Vähän kerrassaan laitettiin karjaa teurasautoon. Mutta sitten loppui karja.

tukkireki

Sitten käytiin pienen metsän kimppuun. Tukkireki hevosen perään ja metsään kaatelemään tukkipuita. Apuun soitettiin myös Lahtisen Tapani. Puita kaadettiin ja viinaa juotiin. Illalla jatkettiin juomista Eeron asunnossa. Laitinen Tapanin hevonen juoksi välillä kotiin kun ei Tapani muistanut sitä laittaa kiinni. Tapanin vaimo riisui hevosen valjaista ja laittoi hevoselle syötävät.

 

Välillä Tapani haki naapuritaloista Eeroa. Oli kuulemma putonut etureestä pimeällä taipaleella. Jostain se Eerokin sitten taas löytyi ja seurravana päivänä jatkettiin taas puiden kaatoa.

Ja niin tuli aika, että metsä oli tyhjä. Muutama kitukasvuinen kuusi vielä metsässä kasvoi mutta niistä ei saannut edes joulukuusta. Metsäyhtiön mies kävi mittaamassa puut ja maksoi rahat Eeron tilille. Ja sitten taas juotiin. Metsurimiehet ja Eeron vaimo Alisa olivat laihtuneet oikein merkittävästi.

 

Lopulta loppuivat rahat. Ja Alisa sekä Eero kävelivät kunnan luukulle kyselemään rahaa. Eihän sitä rahaa heti luvattu kun piti saada hiukan tietojakin ensin.

Uudestaan käveli pariskunta sosiaalitoimiston luukulle. Nainen tutki papereita ja virkkoi seuraavaa. ”Teille on tullut aika iso raha tilille että pitää vähän omalta esimieheltä kysellä asiaa”.

 

Lopulta tuli kirje sosiaalitoimistolta, että laskelmien mukaan Teidän pitää tulla omilla toimeen ainakin kolme kuukautta. Se oli riipaiseva uutinen. Pariskunnasta tuli kiukkuinen. Tiellä ohi kulkevat ihmiset kuulivat talossa miehen ja naisen huutoa. Ehkä siellä käytiin myöskin väkivaltaa.

 

Lopulta Alisa oli ottanut jotain myrkkyä ja kuoli pois. Eero kun lopulta löysi vaimonsa kuolleena otti hänkin samaa myrkkyä ja kuoli pois. Niin päättyi heidän osaltaan ryyppääminen. Ja lapsilla oli paha mieli.

hirttosilmukka

Laitisen Tapanillakin oli ilmeisesti rahat menneet myöskin samassa juopettelussa. Tapania kun ei löytynyt eräänä iltana, lähti Kyllikki vaimo häntä etsimään. Lopulta puimalan ylisiltä löytyi Tapani roikkumassa köyden jatkeena. Kyllikki leikkasi köyden poikki ja Tapani putosi lattialle. Ambulanssi vei Tapanin huutaen sairaalaan.

 

Kyllä Tapani siitä selvisi kuitenkin. Mutta oli lääkäri ollut hänelle vihainen. ”Kuules Tapani, älä sinä enään leiki lenkkinarujen kanssa siinä voi mennä henki”.

Tapani saapui kotiinsa ja ei ollut lainkaan häpeissään narun jättämästä jäljestä kaulassaan. Työpaidossa avattiin ylimmäiset napit ja käärittiin paitaa alemmaksi että narun jättämä jälki kunnolla näkyi.

 

Tarina oli tullut päätökseen. Pöydässä oli hiljainen hetki. Lopulta Riku sanoi, että älkää pojat nyt vaan juoko itseänne hengiltä. Mutta nyt lähdetään heille ryyppäämään ja mennään saunaan. Riku vinkkasi muo, että kerros tytölle mihinkä mennään. Tyttö tiesi kuvion jo tarkkaan mutta kävin kuitenkin hänen luonaan vielä. Tyttö sanoi, että tulen kohta perässä, paikka on tässä ihan lähellä.


 

JATKUU

piki

Kun etumus alkaa täyttymään, osa kaksi.

Nyt oltiin mökillä tutustuttu. Lomaakin oli jäljellä vielä ruhtinaallisesti. Aikuiset monesti istuivat sisällä koska silloin oli helpompi päästellä tunteita valloilleen. Vielä se tuntuu olevat varsin kiihkeää vaikka kumpikin ovat jo entisessä elämässä rakkauden huipulla käyneet useasti. Mutta onhan se tietenkin aina uutta kun kanssa rakastaja vaihtuu. Ja onhan molemmilla tietenkin jo useampi vuosi kulunut tämän tapaisista leikeistä.

Nuoret taas halusivat olla ulkona kun Harrilla oli se pullotus juttu meneillään. Ulkona pystyi sitä ärhäköintiä paremmin piilottamaan. Liisa kyllä monesti pyysi Harria heidän mökkinsä sisälle kun vanhemmat istuivat ja lempivät salaa Ilarin mökissä. Harrilla se mökkiin meno Liisan kanssa ei ollut tietenkään mikään helppo nakki. Jotain oli Harrin tehtävä, että etumus jättäisi hänet rauhaan edes hetkeksi. Nukkumaan mennessäkin ei tarvinnyt kun hetken ajatella Liisaa niin tapaus oli taas päällä.

Iltaisin Harri koitti katsella vanhoja naistentehtiä joissa oli lääkäri-palsta. Löytyisikö sieltä hiukan valaistusta hänen herkkyyteen. Mutta niissä lehdissä puhuttiin vain naisten ongelmista. Miehet eivät näy saavan mitään apua ongelmiin. Eräs nainen kyllä kirjoitti hiukan sivuavasta aiheesta lehden palstoille. Hänen mies oli jo neljäkymmentä vuotta vanha. Hänen elin alkoi reakoimaan aina kun nainen oli vähissä vaatteissa. Uimarannoilla tai kun vaimo riisuitui yöpuulle. Tuska oli sietämätön, eikä vaimo pitänyt siitäkään, että olisi heittäytynyt rakkauden siiville joka ilta. Miehen mukaan sitä oli vain kärsittävä.

Lehdet saivat olla, jotain muuta piti kokeilla. Ennen nukahtamista Harri päätti rohkaista mielensä ja kävellä kahden kilometrin päähän kauppaan. Jospa hän uskaltaisi ostaa kumipakkauksen. Sitä on vaan kokeiltava, riittääkö rohkeus.

kyläkauppa

Aamulla ennen yhdeksää lähti Harri kävelemään kyläkauppaa kohden. Ehkä ei aamusta ole vielä asiakkaita kaupassa että hän kehtaa kassalla vilauttaa kumipakkausta.

Kauppa olikin hiljainen ja mies oli kassalla. Harri luuli, että nythän tämä käykin helposti. Juuri kun Harri oli nostanut kumipakkauksen käteensä ja laittamassa sitä kassalle, törmäsi vanhempi nainen sisälle kauppaan. Harri heitti paketin takaisin laatikkoon. Mutta kauppias näki tämän tilanteen ja pyysi kohteliaasti Harrilta rahaa ja sanoi, että pistä vain paketti taskuun. Huh huh olipa se kiusallinen tilanne, ajatteli poika kaupan pihalla ja lähti kävelemään mökille.

Matkalla hän ajatteli, että mitenkä Liisan saisi käsittämään asian. Ehkä sitä pitäisi vain ensin puhua ja jos vaikka illan hämärässä sitten voisi yhden kumin käyttää. Jospa se auttaisi Harrin elimen vikurointiin.

Kotiin päästyä olivat jo Ulla ja Ilari pihalla. Liisa kuulemma nukkui vielä. Ulla pyysi Harria menemään herättämään Liisaa. Nythän voisi samalla Liisalle puhua, jos poikuudet menetettäisiin illalla..

Harri meni hiljaa sisälle ja käveli Liisan sängyn viereen. Siinä nukkui Liisa rauhaisaa unta. Olipas vaikeaa koskea Liisan olkapäähän ja sanoa hellästi, ”Herää Liisa”. Liisa säpsähti ja kirkaisi. Hän vaistosi, että nyt ei herätys ollut tavan mukainen äidin herätys. Harri istahti sängylle Liisan viereen. Hänen piti puhua aivan vain suoraan, että ollaanko illalla silleen. Mutta sanat tietenkin tarttuivat suuhun kiinni. Ei siitä mitään tullut ja Liisa pyysi Harria lähtemään ulos että hän saa vaatteet päälle.

Koko päivän yritti Harri Liisalle puhua poikuuden menettämisestä mutta ei vain ne sanat sieltä suusta tulleet ulos. Ilta alkoi jo hämärtymään ja Harri koitti vielä kerran kysyä ja jollain eleellä sitä todistaa, että nyt on aika tullut rakasteluun.

Hän otti kaulasta Liisaa kiinni ja ei vetänyt lantiotaan irti Liisasta. Liisa tunsi heti Harrilla olevan jotain kovaa haarustassaan. Liisa puristi Harria kovaa kaulasta ja liikautti lantiotaan aivan kuin merkiksi lupaukselle.

Harri kuiskasi Liisan korvaan, ”Mihinkä me mentäis”. Pimeässä ei viitsi metsäänkään lähteä, ehkä Harrin huone olisi yläkerrassa paras paikka.

sängyssä

Nuoret kiipesivät Harrin huoneeseen. Valoja ei laitettu kun kuitenkin molemmat häpesivät tulevaa tilannetta paljon. Liisa oli aivan jännittynyt ja hän sanoikin, että otatko sitten pois jos muo sattuu.

Harri jäi asettamaan kumia miehisyytensä päälle. Suutelimiset oli jo tehty ja kumpikin kiihottuneina odotti tulevaa tapahtumaa.

Nyt oltiin tultu jo siihen tilanteeseen, että varsinainen tapahtuma oli alkamassa. Harrilla tahtoi jo tykki ampua monta kertaa koko alku toimenpiteiden aikana. Mutta nyt hän työnsi miehisyytensä varovasti Liisan arvaamattomaan aarteen sisään. Siinä samalla Harrin suusta pääsi ähkäisy ja Liisa tunsi jotain pullistumaa sisällään. Nyt Harria hävetti kun hän veti aseensa pois Liisasta. Liisa kuitenkin tarrasi Harria kaulasta ja suuteli ja suuteli, ettei loppua tahtonut tulla. Tyttö lohdutteli poikaa, että kyllä se vielä kauemminkin kestää kun tulee ensin pois nuo hätäsemmät.

Ensimmäiset kosketukset oli saatu. Tuntui kuin tämä olisi entistä enemmän lähentänyt parinsuhteita. Nuoret jäivät kuitenkin vielä yläkertaan. He pitivät toisistaan kiinni, halasivat ja suutelivat toisiaan. Ja ei ainakaan vielä Harrin elin alkanut lainkaan temppuilemaan. Ehkä se odotteli kuin lapsi ensimmäistä jouluaan.


Hiljaista oli myöskin alakerrassa. Siellä oli myöskin tehty lähempää tuttavuutta toistensa kanssa. Ehkä nyt olivat miehet naisilleen antaneet lupauksen olla heidän kanssaan, nyt he olivat pareja.

auton pakkaus

Ilarilta loppui loma ja hän alkoi poikansa kanssa pakkaamaan autoaan aamusta. Mutta niin tekivät myöskin naapurin naiset. Heillä oli vielä lomaa pari viikkoa jäljellä mutta eivät he jää tänne kaksistaan kun miehet lähtevät pois. Ja niin pakattiin tavarat autoihin ja laitettiin mökit kuntoon. Vielähän on kesää jäljellä, että viikonloppuisin tänne tullaan vielä monta kertaa.

kukka

Ensin ajettiin Ilarin ja Harrin kotiin. Heillä oli omakotitalo, jossa rinnetontti näkyi olevan hyvin hoidettu. Miesten asuinpaikan pihalla oli myöskin kukkia joita Ulla lähti kiireesti tutkimaan lähemmin. Nuoret taas vetäytyivät Harrin huoneeseen. Harri oli onnellinen kun etumus ei suuremmin reakoinnut vaikka huoneeseen päästyään nuoret halasivat ja suutelivat. Vasta sitten kun kädet hiukan lipuivat aremmille alueille, alkoi jo miehisyys heräämään. Mutta nyt alkoi eteisestä kuulumaan kolinaa kun Liisa ja Ilari tulivat sisälle katsomaan huoneita. Nuoret vetäytyivät erilleen istumaan kun mitään ei olisi tapahtunut.

Ilari alkoi keittämään kahvia ja kaikki kokoontuivat keittiön pöydän ääreen. Siinä jokainen totisina katsoivat toisiaan mutta kun jännitys oli jo päässyt huippuunsa räjähtivät kaikki nauramaan. Erikoinen oli ollut heillä mökkireissu. Ehkä ei tälläistä tapahtumaa olisi käynnyt jos ei olisi Harrin vartalo alkanut reakoimaan. Luonto kun vaan on sellainen, että se saa aikaan erikoisia tilanteita.
Ehkä tämä oli hyväkin, sillä kyllähän Ullan ja Ilarinkin piti vielä saada kosketus vastakkaista sukupuolta kohtaan. Turha jäädä ihmettelemään eroa enää josta oli kulunut jo kymmenisen vuotta. Se piti jättää vaan taakse ja olla onnellisia näistä kahdesta lapsesta, kahdesta hienosta lapsesta.

Kahvia ja leipää nautittiin hilpeässä seurassa. Mitään suunnitelmia ei tehty tulevalle elämälle vaan edetään asioissa pikku hiljaa.

Kahvin jälkeen lähdettiin katsomaan tyttöjen asuntoa. Mukava nähdä heidänkin asuinsijat. Matka oli lyhyt, sillä Ilarin laittama trippimittari näytti kahtatoista kilometriä. Autot pysäköitiin parkkipaikalle ja käveltiin rivitalon edessä kulkevaa tietä Ullan kotiin. Kaunis koti avautui miesten silmien eteen. Heti huomattiin, että asunto oli kovinkin naisten rakentama koti.

Liisa otti Harria kädestä kiinni ja askeleet suuntautuivat Liisan huoneesseen. Harri silmäili huonetta joka oli varsin erilainen kun hänen huone. Valkoista oli paljon ja löytyi huoneesta vaaleapunaistakin. Huone oli niin puhtaan oloinen ettei Harri tahtonut uskaltaa istua mihinkään. Liisa kuitenkin veti Harrin kädestä istumaan hänen viereensä valkoiselle peitteelle. Sitten halattiin ja suudeltiin oli niin hyvä olla.

linja-auto

Ulla huuteli nuoria tulemaan keittiöön ottamaan pientä tarjottavaa. Samalla leikkimielisesti suunniteltiin yhteisiä tapahtumia. Ilari lupasi tulla Harrin kanssa autolla yhdessä treffeille. Harri ei oikein käsittänyt, että miksi meidän yhdessä pitää tulla, hän ainakin tulee linja-autolla.

Nyt oli kuitenkin toisten kodit nähty. Eteenpäin tässä tietenkin mennään mutta kai asiat hoituvat siitä pikkuhiljaa.

yhdessä

Koulut alkoivat ja vanhempien työt. Nuoret vuoronperään huristelivat toistensa kotiin. Läksyjä tehtiin yhdessä vaikka eivät nuoret samassa koulussa olleetkaan. Ulla ja Ilari tapailivat myöskin, vaikka hiukan harvenpaa. Mökilläkin käytiin vielä yhdessä kun oli hyviä ilmoja. Kiinteältä tuntui molenpien parien suhteet.

Aikaa kului jo yksi vuosi. Vanhemmilla alkoi keskustelut, siunaammeko liiton vai olemmeko avoparina. Sekä kumpaan taloon muutetaan asumaan. Tuntui turhalta maksaa ja pitää yllä molempia taloja kun yhdessä kuitenkin ollaan. Ja kun vielä kaikki tuntui suhteiden mukaan menevän hyvin. Erikoiselta se tietenkin tuntui nuorten kohdalta. He olivat samaa perhettä, kuitenkin lapset rakastivat toisiaan.

LOPPU

piki